Vahingossa tarkoituksella – ajatuksia politiikasta ja urheilusta

Viime kuukausien kirjoittelussa ja mielipiteiden esille tuonnissa facebook on saanut keskeisen roolin. Moni kirjoittaa aikajanallaan kovia juttuja, joskus niitä vähätellään jälkikäteen vetoamalla siihen, että nehän on vain siellä facebookissa. Mutta siitä tosiasiasta, että ne ovat tekijänsä julkaistuja mielipiteitä, ei päästä mihinkään.

Sattuma on noussut myös keskeiseksi ilmaisuksi puhuttaessa kirjoituksista ja tapahtumista. Porilaisen kansanedustajan Laura Huhtasaaren kohdalla taitettiin peistä, oliko hän joutunut äärioikeistolaiseen facebook- ryhmään muiden liittämänä vai oliko kyse hänen omasta liittymisestään. Se että ilmeisesti sinne ei pääse kuin itse liittymällä, jäi sivuseikaksi. Joka tapauksessa ryhmästä, jossa ei halua olla, pääsee yksinkertaisesti pois. Näin olisin itse toiminut.

Toinen tilanne sattuman kanssa oli Olli Immosen kohdalla hänen mukana olonsa äärioikeistolaisen ryhmän kanssa samassa kuvassa. Se, että on natsihenkisen porukan kanssa sattumalta samassa kuvassa ei tee ketään natsiksi. Sattumaksi asiaa selvitettiin, kuvassa mukana oleminen oli myös vahinko. Niin, vahinkoja on monenlaisia.

Itse olen kirjoitellut täällä ja facebookissa. Joskus olen miettinyt, kirjoitanko jälkimmäiseen liian usein. Välillä olen sitä mieltä, sillä tuntuu myös että ihmiset eivät kiinnostu, ainakaan minun jutuistani, jos niitä tulee 3 – 4 päivässä. Toisaalta; jos asiaa on, miksi en toisi niitä julki. Toinen seikka on se, että jaan usein toisten tekstejä ja lisään päivitykseen omia ajatuksiani. Omasta mielestäni se on toimiva juttu. Näin tulee esille tärkeitä kantoja höystettynä perustelullani miksi niitä kannattaa muidenkin lukea. Viime aikoina olen linkannut Eriarvoisuusvaraston ja sieltä Juho Saaren päivityksiä Jutut ovat täyttä asiaa, minun mielestäni.

Tämän sivuston ja blogin ylläpitämistä olen miettinyt vaalien jälkeen monta kertaa. Edelleen koen asian tärkeäksi ja kun on löytynyt väylä tuoda esille omia mietteitään, miksi en sitä jatkaisi. Tavoitettavuus ei ole ollut kovin suurta, mutta en ole Li Andersson, Jyrki Kasvi tai Olli Immonen, joilla lienee tuhansien seuraajien joukot. Olennaista minulle on siis se, että saa sanoa.

Ja sitten palaan otsikkoon. Aikanaan Englannin liigan jalkapallopelit näytettiin Suomessa television kakkoskanavalta. Mielestäni niiden yhteydessä joskus oli kommentaattorina Ilveksen nykyinen valmentaja Keith Armstorng. Myös silloin yleisiä olivat kovat taklaukset, joiden jälkeen taklaaja levittelee anteeksipyydellen käsiä selittäen, että se oli vahinko. Armstrong totesi, että kyse on toiminnasta ”accidentally on purpose”, halutaan tehdä jotakin mutta ollaan kuin ei niin tehtäisi.

Sama näyttää olevan käytäntö suomalaisessa politiikassa, tehdään jotakin mutta ollaan niin kuin ei oltaisi tehty tai haluttu tehdä. Hankalammaksi, myös huvittavammaksi asian tekee, että joku toinen selittää että ei se oikeastaan tuota tarkoittanut.

Ajatuksia sananvapaudesta

Sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Edelleen se kattaa mielipiteen vapauden sekä oikeuden vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Länsimaisissa demokratioissa sananvapauden ydinsisällöksi on usein nähty ennakkosensuurin poissaolo.

Tasa-arvo tarkoittaa erityisesti kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä. Olen nostanut kevään vaaleihin pääteemoikseni tasa-arvon, turvallisuuden ja tulevaisuususkon. Sanavapauden osalta epätasa-arvo näkyy myös, erityisesti maailmanlaajuisesti. Edellä olevan kriteerin pohjalta meillä on sananvapaus.

Keskellä paperia on kynä, yläpuolella teksti Charlie Hebdo ja alapuolelle on kirjoitettu Sananvapaus. Jaoin tuon kuvan Facebookissa, samoin jaoin sarjakuvapiirtäjä Ville Rannan kuvan, jossa Jaska Jokunen virtsaa terroristin jalkoihin sanoen samalla ”Anteeksi”. Miksi jaoin, olen samaa mieltä sananvapauden tärkeydestä. Kynäkuvaan lisäsin tekstin, ”Kaikille ja kaikkialla”.

Vaalit toisensa jälkeen on nähty sosiaalisen median vaaleiksi. Myös 2015 vaalien yhteydessä on korostettu sen merkitystä, vaikka sosiaalinen media ei vaaleja yksin ratkaise. Sosiaaliseen mediaan kytkeytyy mielestäni myös sanavapauden yksi ongelmista. Painetun ja sähköisen median kautta kaikilla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia saada ääntään kuuluville. Sosiaalisen median kautta se onnistuu. Näin on myös tämän tekstin laita, saan sen varmasti näkyville.

Liitän sananvapauteen myös vastuun ja avoimuuden. Jos kirjoitan, minun on kirjoitettava se rohkeasti omalla nimelläni. Kannan samalla vastuun siitä, mitä olen sanonut. Tämä on se puoli sananvapaudessa, jossa mielestäni meillä Suomessa on paljon oppimista. Nimimerkin turvissa, kuten yksi monien puolesta, on helppo kirjoittaa. On asioita, joissa nimimerkin suojissa tapahtuvan kirjoittamisen ymmärrän. Esim. henkilökohtaisesti koskettavien asioiden, kuten päihdeongelman tai huostaanottojen kohdalla tällaisia kirjoituksia näkee. Näin tapahtuu myös painetussa mediassa.

Vaikea minun on ymmärtää kirjoittelua, jossa nimellä kirjoitettuja tekstejä tai yksittäisiä henkilöitä vastaan hyökätään nimettömästi. Tämän asian on kohdallaan nostanut esille Nasima Razmyar. Toki sananvapaus sallii myös nimettömän hyökkäilyn, henkilö käyttää oikeuttaan ilmaista mielipiteensä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Näiden tekstien julkaisemista on perusteltu juuri sananvapaudella.  Samoin sananvapautta on, että perättömiä tekstejä välitetään esimerkiksi Facebookissa tarkistamatta niiden alkuperää. Perättömien tekstien osalta aina on mahdollisuus oikaista, korjata teksti siinä välineessä, jossa se on julkaistu. Mutta; usein ajattelemme oikaisuista sen vain selittelevän, vaikka kyse on selvän virheen oikaisusta. Oikaisija tuntuu olevan valitettavan usein myöhässä.

Oikeus sananvapauteen on arvokas asia. Se on liian arvokas asia hukattavaksi ja menetettäväksi. Voiko sitä käyttää väärin? Haluan vastata ja vastaan ei. Mutta jos sitä pitää itsestään selvyytenä, myös sen voi menettää. Historia kuitenkin opettaa, että vaivalla ansaitut oikeudet ja vapaudet voidaan menettää kun politiikan tuuli vaihtuu. Vastaavanlainen on äänioikeus. Jos emme käytä sitä, se menettää merkityksensä. Joku käyttää aina ääntään ja päättää myös meidän puolesta.