Kunnioitus ja arvostus, katoavia luonnonvaroja

 

Tekstit elävät hyvin vuosien kuluttavasta vaikutuksesta huolimatta. Moni asia on aina vaan ajankohtainen. Tässä tuntuu, että kunnioitus ja arvostus vähenevät yhä enemmän ja kiihtyvää vauhtia. Minun mielestäni. Tästä hyvä esimerkki on viime viikolla keskusteluun noussut kokoomuspoliitikko Otto Meren twiitti: ”Ilmainen neuvo kaikille perinnän aiheuttamien vaikeuksien kanssa painiville: laskut kannattaa maksaa ajoissa”.  Oma juttuni on tällä kertaa vuodelta 2009. Se on muokkaus puheenvuorosta Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen päiviltä.

Otsikkoni syntyi hyvin nopeasti. Mitä enemmän sitä olen miettinyt, sen sopivammalta se on tuntunut. Tosin otsikkoa voi perustellusti kritisoida, monen mielestä ne ovat olemassa, nyt vain niiden kohde on jossain muualla kuin ennen.

Vuodelta 2007 löysin Kauppalehden verkkosivuilta nimimerkin Mobile Cowboy blogin. Kirjoittaja pohtii mm. seuraavaa: ”Vaikka asioiden muuttuminen on hyvä asia, niin silti olisi jotain hyvä pitää mukanaan menneisyydestäkin. Itseäni ainakin kovasti vaivaa nykyään kunnioitus ja sen puute monilla tasoilla tätä yhteiskuntaa. Tuntuu, että molemminpuolinen kunnioitus on katoava luonnonvara, eikä kukaan ole huolissaan sen katoamisesta. Tämä kunnioituksen puute ilmentyy monella eri tavalla ja monella eri tasolla aivan meidän jokapäiväisessä elämässä” Yksi esimerkki kunnioituksen puutteesta oli seuraava:

”Yritykset irtisanovat työntekijöitä tuloksen ollessa hyvä ja odottavat, että kahden kuukauden YT-jännityksen jälkeen jäljelle jääneet työntekijät ovat motivoituneita ja tulevat tekemään irtisanottujenkin työmäärän..

Arvostukselle löytyvät synonyymeinä mm. pieteetti, kunnioitus, suosionosoitus, respekti. Viimeinen on hieno ilmaisu sekin, mutta luonteeltaan – minun suuhuni kuitenkin vieraampi. Olen käyttänyt sitä viimeksi eräässä luokkatilanteessa, jossa pari oppilasta puhui keskenään. Pyysin heitä ottamaan huomioon sen, että olen valmistautunut tilanteeseen, tekeväni työtäni ja osoittamaan vähän respektiä. Silloin sanalla oli vaikutuksensa.

Vuosia olemme saaneet kuulla järjestötoiminnan merkityksestä ja iskusanoja ovat mm. osallisuus ja sen vahvistaminen sekä yhteisöllisyyden korostaminen. Korostamme kansalaisyhteiskunnan merkitystä, minkä kansalaisyhteiskunnan? Kansalaisyhteiskunta on ihmisten välinen suhdejärjestelmä, jossa jokainen yksilö rationalisoi oman toimintansa tai suhteensa muihin ihmisiin omiin etuihinsa, yhteisiin intresseihin tai yhteisiin arvoihin perustuen. Kansalaisyhteiskunnan kerrotaan tarkoittavan kolmanteen sektoriin kuuluvia liikkeitä, kuten kansalaisjärjestöjä, urheiluseuroja, liikeyrityksiä ja uskonnollisia yhteisöjä.

Miten on, kunnioitammeko toisiamme ja kunnioitammeko kansalaisyhteiskuntaa? Teemme ehkä sanoissa, mutta teemmekö niin käytännössä myös teoissa? Lopetan tämän pohdinnan iki-ihanaan sanaan kumppanuus. Kumppanuus on yhden määritelmän mukaan järjestely, jossa yksiköt ja / tai yksityishenkilöt sopivat tekevänsä yhteistyötä edistääkseen heidän etujaan. Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt voivat myös kumppanuuden kautta lisätä todennäköisyyttä saavuttaa yhteisen päämääränsä. Itselläni kumppanuuteen liittyy myös käsitys yhdenvertaisuudesta ja luottamuksesta.

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on vuonna 2009 hyväksytyssä palvelustrategiassa pohtinut myös strategista kumppanuutta. Strategisen kumppanuuden avulla kerrotaan haettavan ratkaisuja poikkeuksellisen vaikeissa tilanteissa olevien erityisryhmien akuutteihin ongelmiin, erityisten yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen, haastavien uusien palvelumuotojen kehittämiseen ja uusien toimintakonseptien luomiseen.

Miten kumppanuuteen mahtuvat yhteen seuraavat lauseet:

Vaihtuvuudesta ja määräaikaisuudesta huolimatta sosiaalipalvelujen tuottajat voivat halutessaan profiloitua strategisiksi kumppaneiksi. Tämä edellyttää ainutlaatuisen lisäarvon tarjoamisen ohella suoraa sitoutumista sosiaaliviraston strategisiin linjauksiin.

Ovatko kunnioitus ja arvostus sittenkin katoavia luonnonvaroja, mitä tarkoitamme luottamuksella ja tarvitseeko sen nykymaailmassa olla enää molemminpuolista?

Vaaliteemoista

Viikon päästä maanantaina kunnallisvaalit ovat ohi. Toiset ovat ehtineet ja raaskineet panostaa vaaleihin tosi paljon. Itse olen omaan ehtimiseeni jonkin verran pettynyt eli en ole kiertänyt väsymättömästi. Syy on yksinkertainen, samalla syy josta voi olla onnellinen. Eli olen ollut töissä ja vaalikampanja rajoittuu iltoihin ja viikonloppuihin.

Kasvokkaisten tapaamisten lisäksi olen käyttänyt välineenä facebook- sivua ja tätä blogia, johon tämä on kolmas kirjoitus näihin vaaleihin liittyen. Paikallislehteen olen kirjoittanut toistaiseksi kerran ja tietysti olen hoitanut omia luottamustehtäviäni. Niihin tässä olen hakemassa jatkoa niin itselleni kuin myös puolueelle lisäpaikkoja hakien.

Painotun tällä kertaa vaalien yleisluonteeseen. Taustalla on sote- uudistus, jossa on mielenkiintoinen vaihe menossa, jälleen kerran. Mitä se oikein merkitsee, kenelle se tuo hyvää ja kenelle ei. Oppositio, jonne SDP sijoittuu, on kriittinen esityksen valmisteluun ja myös sen sisältöön, mitä  uudistus oikein merkitsee. Uudistusesitys on muotoutunut myös hallitukselle politiikan teon välineeksi, puolueet pyörittelevät heille mieleisiä osia ja kokonaisuus jää epäselväksi.

Pääministeri Juha Sipilä on toistaiseksi ilmoittanut sote- lakipaketin olevan valmis jo tällä viikolla. Valinnanvapautta koskevan lakiluonnoksen lausuntokierros päättyi viime viikolla. Emeritusprofessori Martti Kekomäen mukaan lakipaketista puuttuu vielä aivan oleellisia asioita. Nämä asiat liittyvät hänen mukaansa palveluiden ketjutukseen ja rahoitukseen. Emme tiedä kuinka paljon oikeasti kullekin ihmisryhmälle varataan yhteistä rahaa hyvinvointiongelmien hoitamiseksi. Kekomäki on ihmetellyt myös, miksi lakityngästä piti edes antaa lausuntoja. Lausuntoja annettiin 600, joka aika oli Kekomäen mukaan tietyssä mielessä ajan hukkaamista. Mänttä-Vilppulassa asiaa käsiteltiin valtuustoseminaarissa ja ehdotin, että emme anna lausuntoa, koska emme oikein tiedä mistä lausutaan. Lausunto kuitenkin annettiin.

Me suhtaudumme täällä Mänttä-Vilppulassa edelleen luottavaisesti omaan palvelutuotantoon. Mutta mikä on tilanne tulevaisuudessa, miten sote- uudistuksen jälkeen meidän palvelumme toimivat. Keskustelua palvelujen tilasta ja tulevaisuudesta tulee käydä kunnassamme. Aina on kehittämistä, aina on hyviä ja kehittämisen paikkoja. Ja lakipaketit sekä uudistus voivat tuoda tullessaan yllätyksiä. Kuntalaiskeskustelussa kuulee huolta myös palvelujen laadusta.

Toinen asia on yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja köyhyyteen liittyvät ongelmat. Olen linkittänyt tekstejä, joissa on kannettu huolta jakautuuko Suomi entisestään kahtia. Kasvatustieteiden professori Kari Uusikylä totesi yhdessä kirjoituksessaan ”Ei saa sanoa ääneen, että Suomessa tehdään eriarvostavaa, uusliberalistista politiikkaa, yksityistetään ja yhtiöitetään. Jos kaltaiseni isänmaallinen, kirkossa käyvä suomalainen tämän sanoo, hänet leimataan kateelliseksi puolikommunistiksi”.

Kun me käymme äänestämässä, meidän tulee miettiä omaa kuntaa ja sen kehittämiskohtia. Edelleen mitä omassa kunnassa tullaan jatkossa tekemään, mitkä ovat painopisteitä. Omat teemani vaaleissa ovat olleet ensimmäisenä se, että ketään ei saa unohtaa. Se liittyy vahvasti noihin edellä oleviin asioihin. Jos mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin heikkenevät ja tulot laskevat, tulevaisuus on haasteellinen. Muita teemojani, jotka liittyvät myös hyvinvointiin ja sen turvaamiseen, ovat 1) kirjastoverkon säilyttäminen ja koulutus, koulutusmahdollisuudet kaikille, 2) lukio ja sen toimintaedellytyksien turvaaminen sekä 3)joukkoliikenteen kehittäminen. Listalla ei näy varhaiskasvatuksen kehittämistä ja turvaamista, esim. pidemmällä tähtäimellä maksutonta varhaiskasvatusta. Olen sen takana, mutta aina on syytä valita joitain teemoja, ettei luvata joka asiaan jotakin. Eduskuntavaalien alla oli erilaisia lupauksia, joihin ehdokkaat antoivat kilvan nimensä alle. Antoivat, vaikka osa lupauksista oli keskenään ristiriitaisia. Sama tilanne on näissä vaaleissa.

Loppuun laitan toisen siteerauksen Kari Uusikylältä. ”Poliitikot ovat intoutuneet ivaamaan kaiken maailman päivystäviä dosentteja ja joka paikkaan nenäänsä tunkevia professoreita siitä, että nämä sekaantuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu. Nämä häiriköt ymmärtävät oman alansa asioita kiusallisen syvällisesti, kun taas moni poliitikko ei tunnu ymmärtävän edes yhteiskunnallisia peruskäsitteitä, saati asioiden välisiä yhteyksiä”. En ole professori, en ole dosentti, mutta äänestäessänne minua äänestätte henkilöä, joka näkee asioiden välisiä yhteyksiä ja myös sen, että leikkaus ja säästö eivät ole keskenään synonyymejä. Joskus satsaaminen joihinkin asioihin tuottaa säästöjä,  sillä se vähentää haittojen lisääntymistä ja ongelmien syvenemistä.

Mietteitä ministeri Mäntylän linjoista

Alkoholipolitiikkaan liittyvät asiat ovat edelleen pinnalla, isoja ratkaisuja on odotettavissa lähikuukausina. Alkuperäisestä ministeri Rehulan ehdotuksesta on tehty kompromissi, jossa minun näkemykseni mukana on lähinnä vain mahdollisten haittojen riskit kasvaneet. Päätös tämän koosteen tekemiseen syntyi kun luin 28.5 Helsingin Sanomista ministeri Hanna Mäntylän haastattelun.

Sotea koskevassa osiossa Mäntylä toteaa näkevänsä positiivisina terveysteknologian tuomat mahdollisuudet. Parhaimmillaan pystytään häneen mukaansa ennakoimaan mitkä riskit ihmiselle on perimän kautta sairastua johonkin sairauteen ja voidaan ennaltaehkäistä ja ohjata entistä vahvemmin. Enemmän kommentoin haastattelun alkoholipoliittisia osioita, mutta tästä nousee mieleen se, että alkoholipolitiikan puolella hän puhuu luottamuksesta ihmiseen säätelyn sijaan. Ohjaus, niin, ilmeisesti ihminen ei siis pystykään olemaan luottamuksen arvoinen, vai?

Omista kirjoituksistani poimin pari lainausta, jotka ovat aivan eri lähtökohdista kuin ministerin ajatukset. Omani tunnen läheiseksi, ministerin ajattelumaailma tuntuu kylmältä ja vieraalta.

1) Päihdeongelmat eivät ole vain ojissa rypevien spurgujen yksinoikeus. Tämä kommentti siksi, että alkoholipolitiikan muutoksia perustellaan sillä, että tähän saakka suuri enemmistö on saanut kärsiä pienen vähemmistön takia.
2) Ja päihdeongelmiin liittyen vielä yksi kommentti, meillä alkoholiongelmaisista puhutaan kuin he olisivat jotain epäihmisiä. He eivät ole sitä, jokaisella on syntyessään elämä edessään, jokaisella on mahdollisuus. Syitä, jotka johtavat päihdeongelmiin, on lukemattomia. Ja olennaista on muistaa myös se että päihdeongelman voi voittaa. Ja olemme ihmisiä, vaikka meillä olisi päihdeongelma.

Ministeri puhuu alkoholipoliittisessa osassa siihen, että hän haluaisi vaikuttaa juomisen syihin. Liikakäytön taustalla on aina jokin syy, johon pitäisi vaikuttaa. Klaus Weckroth kirjoitti reilun 30 vuotta sitten hyvän teoksen, jossa hän kävi mm. läpi päihdehuoltolaitoksesta kerätyn aineiston perusteella esille juomisen perusteeksi nostettuja syitä. Näitä oli mm. raskas työ, ei työtä ollenkaan, taisi olla hankala vaimo, ei vaimoa ollenkaan ja asiakkaiden juomiselleen nostamia syitä oli satoja, jos ei tuhansia. Perisuomalaisia syitä juoda ovat nykyisin edelleen mm. vituttaa, haluaa irroitella, haluaa juhlistaa jotakin ja ei ole mitään erityistä syytä.

En halua lyödä leikiksi vakavaa asiaa tai irvistellä ministerille. Mutta juomisen syitä on tutkittu pitkään ja myös geneettisiä syitä on alkoholiongelmien taustalta haettu. Ja niitä on myös löydetty, mutta ne eivät selitä kaikkea. Ja edelleen, toipumisen kannalta on erityisen tärkeää löytää syyt ja perustelut sille, miksi ei enää juo. Mutta noihin juomisen syihin vielä että elämänmuutokset kuten työttömäksi jääminen, eläköityminen, yksin jääminen ovat asioita, joiden yhteydessä monella juominen lisääntyy. Ja kun ei ole kuin aikaa, juominen saa keskeisemmän roolin. Juomista ei lopeteta vain sanomalla että lopeta se ja mene vapaaehtoistyöhön. Ihmisen mieleen ja tahtoon vaikuttaminen ei ole yksinkertaista. Ja yksi vaikuttava asia, sanoisiko tavallaan syy, on tottumus, myös sietokyky vaikuttaa eli saman tilan saavuttamiseksi voi/ tarvitsee juoda enemmän. Ja sitten sitä juodaan enemmän. Juomisen kohdalla puhutaan myös sosiaalisesta perimästä ja oppimisesta.

Lopuksi nostan esille ajatuksia ihmisen arvosta, valinnoista ja tutkimusten luotettavuudesta. Ministeri sanoo, että saatavuuden lisääntyminen vie niitä, joilla elämänhallinta on jo valmiiksi hukassa. Tuo on eri linjaus kuin se, että olemme ihmisiä, vaikka meillä olisi päihdeongelma. Eikö niillä ihmisillä, joilla on jo elämänhallinta on hukassa, ole merkitystä tai arvoa?

Ministeri pohtii, että suurkuluttaja ostaa alkoholin riippumatta siitä, onko se Alkossa vai ruokakaupassa. Niin, aina jokainen sen jostain ostaa, se ei ole uusi tieto, niin on tehty tähänkin saakka.Suurkuluttaja on ostanut alkoholia tähänkin saakka myös ruokakaupasta.Mutta kun sitä vahvempaa on lähempänä ja helposti saatavilla, tulee ostettua sitä ja ehkä enemmän. Jos laki menee läpi, on mielenkiintoista millä hinnalla Suomessa myydään laatikkoa kotimaista A-olutta. Virosta sen saa noin 11 eurolla, täällä se maksaisi vähintään ehkä noin 25 €. Keskiolutlaatikko maksaa täällä n. 20, jonkun verran alle halvimmillaan. Hinta vaikuttaa, ja saatavuus.

Ministeri kuittaa saatavuuden muutokseen liittyvät tutkimukset mielestäni kevyesti, koska ne antavat erilaista tietoa kun hän toivoo. Tällä hetkellä hän on tiukka kannabiksen laillistamisen suhteen, josta häneltä myös kysytään. Kannabista ei tule siis Mäntylän mukaan laillistaa:”olen huolissani siitä, että tutkimustietojen mukaan nuorten alkoholinkäytön vähentyessä sekakäyttö ja kannabiksenkäyttö ovat lisääntyneet”. Mutta ovatko nuo niitä luotettavia vai vääriä tutkimuksia?

Uskottavuus

Äänestäjät hakevat aitoja ihmisiä, jotka kuuntelevat, keskustelevat ja joilla ei tunnu olevan kiire minnekään. Jokainen ihminen on siinä hetkessä se tärkein ihminen, puoluekannasta ja ajatuksista riippumatta. Aidoille, uskottaville ja luotettaville ihmisille on tilausta eduskuntaan.

Vaalikampanjassa ovat menossa viimeiset päivät. Kilpailu tulevan hallituksen muodostajista ja samalla maamme tulevaisuuden linjasta on kiristynyt. Itselläni on ollut etuoikeus seurata vaalikampanjaa sisältä päin. Tässä poimin muutamia ajatuksia ja myös toiveita.

Ensimmäisenä mietin äänestysprosenttia, mihin suuntaan se on menossa. Kampanjapaikoilla olen tavannut pääasiassa ihmisiä, jotka ovat menossa äänestämään tai viime päivinä jo niin tehneet. Liikkuminen siellä, missä ehdokkaita on muokkaa vastaajan politiikkaan jollain tavalla myönteisesti suhtautuvaksi. Otos on kaikkea muuta kuin edustava, toisilla paikoilla kysyttynä saattaisi vastausten painopiste olla toisenlainen. Mutta: yllättävän vähän on tullut toistaiseksi vihaisesti tokaistuja ”no en varmasti, sillä ei ole mitään merkitystä”- kommentteja. Osa epäilee äänensä merkitystä, mutta aikoo kuitenkin ylläpitää oikeuttaan valittaa huonoista päätöksistä ja linjoista äänestämällä.

Vuosien 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa Suomessa asuvien äänioikeutettujen äänestysprosentti jäi alle 70 prosenttiin mutta nousi vuoden 2011 vaaleissa hieman sen yli. Tarkka äänestysprosentti oli 70,5. Jos nyt päästään lukuun 72,2 %, se olisi paras äänestysprosentti sitten vuoden 1987 vaalien. Onnistutaanko noin kovissa tavoitteissa? Itsellä on sellainen tunne, että onnistutaan tai ainakin päästään hyvin lähelle.

Ketkä sitten menestyvät vaaleissa? Kaikki puolueet kertovat meneillään olevan hyvää ”pöhinää” ja kyselyt osoittavat kaikkien mielestä heille positiivista suuntaa. Alexander Stubb kertoo käänteen kokoomuksen kannatukseen tekevän loppumetrien jalkatyön: ” Olen tehnyt katugallupeja. Ne ovat aivan erilaiset. Ykkönen ei ole karannut minnekään”.
Voinko sanoa, että tuo pitää paikkansa tai ei pidä paikkansa. Vaalikopeilla ja erilaisissa tilaisuuksissa niin Perussuomalaisilla kuin Keskustalaisilla on yhtä vankka luotto omaan kannatukseen. Jos ensimmäinen ajatukseni äänestysprosentista pitää paikkansa, se suosii enemmän Perussuomalaisia, ja niin, meitä Demareita.

Uskonko meidän omiin mahdollisuuksiimme? No totta ihmeessä uskon. Kokonaisuudessaan niin puolueväki kuin ehdokkaat ovat mielestäni jaksaneet touhuta ja kiertää innokkaasti, josta heille iso kiitos. Väsymyksen merkkejä en ole nähnyt. Jos itseltäni kysytään, väsyttääkö, vastaan että ei tarpeettomasti. Päivät ovat pitkiä ja ajamista tulee aika lailla. Mänttä-Vilppula ja Katiskalahdenkatu eivät ole maakunnan keskipisteitä, joten lähes kaikkialle on pitkä matka. Mutta ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan asioiden läpikäyminen ovat ne asiat, jotka tekevät tästä ainutlaatuisen kokemuksen. Jos nyt kysyttäisin uudestaan ehdokkuudesta, vastaus olisi kokemuksien perustella vielä vahvempi kyllä.

Miksi tekstin nimi tällä kertaa on uskottavuus? Viimeisen hallituskauden aikana kansalaisten luottamus politiikan tekijöihin on ollut koetuksella. Kuitenkin edustuksellinen demokratia on järjestelmämme nyt ja myös tulevaisuudessa – toivottavasti. Eri kohtaamispaikoilla on puhuttu asianomaisten kannalta tärkeistä kysymyksistä kuten eläkkeistä, lapsilisistä, työllistymisestä tai työllistämisen esteiden poistamisesta, liikenteen ongelmista sekä turvallisuuspoliittisista ratkaisuista. Näiden rinnalla on kulkenut uskottavuus: voiko minuun päätöksentekijänä luottaa kun moni entisistä on luvannut sitä ja tätä, mutta asiat ovat ennallaan.

Meillä ehdokkailla ja erityisesti niillä kahdellasadalla, jotka valitaan, on todellinen näytön paikka. Tämä voi tuoda myös yllätyksiä eduskunnan kokoonpanoon nimenomaan puolueiden sisällä. Äänestäjät hakevat aitoja ihmisiä, jotka kuuntelevat, keskustelevat ja joilla ei tunnu olevan kiire minnekään. Jokainen ihminen on siinä hetkessä se tärkein ihminen, puoluekannasta ja ajatuksista riippumatta. Aidoille, uskottaville ja luotettaville ihmisille on tilausta eduskuntaan.