Ehdokkaan sunnuntaimietteitä

Menneeseen viikkoon on mahtunut muutama vaalitapahtuma ja lukuisia ihmisten kohtaamisia, joihin palaan myöhemmin. Vaalikuume nousee koko ajan, toki vähän itselläkin, mutta erityisesti ympärillä ja eduskunnassa.

Hallitus on pysynyt kasassa, nitisten ja sen koko on pienentynyt kuukausi toisensa jälkeen. Nyt oli todennäköisesti viimeinen välikysymysäänestys, josta hallitus selvisi. Sote- ja

maakuntauudistukseen liittyvien lakien valmistuminen on epävarmaa. Hallituspuolueet näyttävät valmistuvan kiireisesti myös vaalien jälkeiseen aikaan. Sote- kokonaisuudesta niillä näyttää olevan nyt samanaikaisesti keskenään sama kanta, erilainen kanta ja jälleen kokolailla samanlainen kanta. Sama kanta on, jos lait saadaan ajoissa valmiiksi. Jos ei saada, niillä on painotuksiltaan erilainen kanta, mutta siitä mistä on sovittu, ei olla kokonaisuudessaan yhtä mieltä. Ja jälleen, jos molemmat menestyvät vaaleissa kohtuullisesti, toinen jopa hyvin, ollaan todennäköisesti palaamassa lähellä samaa kantaa kuin nyt. Erotuksena on vain se, että paremmin menestyneen kanta on se, joka jatkossa pätee ja sanelee suunnan.

Demarina itse olen hallituspuolueiden näkökantojen kanssa eri mieltä. Myös puolueena SDP on heidän kanssa selkeästi eri linjoilla. Vaalitulos antaa Demareille mahdollisuuden ja äänen saada muutoksia aikaan. Muutoksia ovat oppositiopuolueista ajamassa käsittääkseni nyt kaikki. Perussuomalaiset olivat aikanaan hallituksessa rakentamassa nykyisen hallituksen linjauksia, mutta puolueen jakautumisen jälkeen painopisteissä on heillä itsellään myös tapahtunut muutoksia, näin olen tulkinnut. Toinen noista nykyisistä päähallituspuolueista lienee mukana myös seuraavassa hallituksessa. Mikä sen ääni ja painovoima silloin on, se mitataan myös samoissa vaaleissa.

Ihmisten kohtaamista, sitä tämä vaalien alusaika on. Se on itse asiassa mukavaa. Itsellä on samalla jonkinlainen ehdokkaan kaapu koko ajan päällä, joka vähän vaivaa. Käyn missä tahansa, minulta kysytään aika usein, mitä teen täällä. Vaalitko ovat ajaneet paikalle? Eivät ole, mutta on myös mukava, että asiasta kysytään. Keskusteluja nousee tilanteissa, joissa niitä ei ole ajatellut syntyvät. Kaupan hyllyillä, urheilukiöpailujen lippuluukulla tai makkarajonossa sekä kylmäaseman bensapumpulla. Itselle ehdokkaan elämä on samanlaista kuin se oli ennen tätä vaaliaikaa. Harrastuksia oli ja on jatkossa, kaupassa täytyy käydä ja ystäviä on, onneksi. Näissä pohdinnoissa on samalla yksi vahvuuteni, olen oma itseni, en vedä jotakin roolia.

Eilen sain myönteistä palautetta siitä, että olen ehtinyt vastailemaan vaalikoneiden kysymyksiin. Koneet nostavat esille niitä teemoja, joihin tulee ehdokkailla olla sekä lyhyempiä että pidempiä vastauksia. Pelkkä kanta ei aina riitä, moni äänestäjä hakee myös perusteita sille miksi olemme jotakin mieltä. Vastaaminen antaa samalla hyvän mahdollisuuden rakentaa itselle vastauksia kohtaamisiin ja mahdollisiin paneelitilaisuuksiin. Vaalikoneet ovat siis pääsääntöisesti hyvä juttu. Ongelma on mielestäni siinä, että niissä kaivataan yksinkertaisia ja helppoja vastauksia myös asioihin, joihin sellaisia ei ole.

Asioiden tärkeydestä

Sipilän hallitus puhuu vahvasti nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, mm. yhdessä vaalipaneelissa valtiovarainministeri Orpo nosti esille etsivän työn.

Arki on toista. Hallitus vähentää toimijakohtaista rahoitusta. Virkamiehet joutuvat vetoamaan omavastuuosuuteen. Mutta mistä otat sen omavastuuosuuden. Omarahoituksen saaminen on vaikeaa, kunnat ja toimintaa ylläpitävät järjestöt ovat taloudellisesti tiukassa asemassa, sitä rahaa ei ole. Monet päättäjät eivät tosiasiassa tiedä mistä etsivässä nuorisotyössä on kyse, mikä on sen idea.

Muutamassa vuodessa esim. omaa työtäni lähellä olevan järjestön etsivän työn avustusta on vähennetty valtion avustusten osalta 60 000 eurosta 34 000 euroon, avustus on siis nyt 27 500 euroa/ työntekijä. Nuorten työpajoja koskevaa avustusta on vähennetty enemmän,
Nuoria, joilla elämäntilanne on hankala, on koko ajan enemmän. Nuoret tarvitsevat enemmän ja lisääntyvästi tukea, pelkillä puheilla heidän tilanne ei muutu.  Jos työntekijöitä joudutaan osa-aikaistamaan, sillä lienee vaikutusta avustuksiin ja ennen kaikkea aika ja tuki nuorille vähenevät.
Muilla saattaa olla erilaisia kokemuksia, mutta viimeisten parin vuoden aikana syrjäytymisriskissä olevien ja niiden, joilla ei ole edellytyksiä työllistyä avoimille työmarkkinoille, tilanne on heikentynyt rajusti. Samoja ääniä kantautuu niiltä ihmisiltä, jotka ovat polittisesti sidoksissa hallituspuolueisiin, mutta tekevät työtään tällä sektorilla.
Omalla puolueellamme on myös tässä iso haaste ja kenttä edessään. Hyviä ehdotuksia kentältä varmasti löytyy.

Toisena asiana kommentoin hallituksen painopisteiden asetteluja, joiden osalla taidan olla kyllä omassa puolueessakin aika eri raiteilla monen muun kanssa.  Nimittäin tämä turvallisuuteen satsaaminen.

Keskustan Antti Kaikkonen toteaa, ”Turvallisuus huolettaa monia suomalaisia. On oikein, että tässä tilanteessa hallitus osoittaa lisää rahaa maan­puo­lus­tuk­seen, poliisille, raja­var­ti­o­lai­tok­selle sekä suoje­lu­po­lii­sille”.
Poimin tässä maanpuolustuksen, josta mutisen. Maanpuolustukseen, kyseessä ovat siis ennen kaikkea lentokonehankinnat. Tarpeellisia, joo sanotaan ja että nykyiset koneet vanhenevat.
Mutta suomalaiset vanhenevat myös, moni köyhtyy, maassamme eriarvoistuminen syvenee eli merkittävä osa ihmisistä voi huonosti. Kummat ovat tärkeämmät, ihmiset vai lentokoneet?
Vastaus on ainakin minulle itsestään selvä; ihmiset.

Vappupuhe 2016 Mänttä

Elämme siinä suhteessa helppoa ja mielenkiintoista aikaa, että tällaisen puheen sisällöstä eivät aiheet puutu. Päinvastoin joutuu rajaamaan useita mielenkiintoisia teemoja pois.

 Luovutitko leipäsi, kun hän oli nälkäinen?

Tarjositko vettäsi, kun hän oli janoinen?

Avasitko ovesi kun hän pyrki lämpimään?

Vai näitkö pelkän itsesi, kun pystyyn nostit pään?

Nuo laulun sanat sopivat hyvin tähän päivään. Ne ovat lauseita, joita toivoisin  suomalaisten ajattelevan ja miettivän huomattavasti enemmän.

Olin ehdokkaananne eduskuntavaaleissa viime vuonna ja huomasin vaalityön olevan vaativaa ja aikaa vievää. Muutama kuukausi liikkeellä kohdata ihmisiä, kuulla heidän toiveitaan ja odotuksiaan sekä myös muita ehdokkaita ja näiden ajatuksia oli paitsi rankkaa myös antoisaa.

Mielikuvissa isänmaallisuutta ja työväen, vasemmiston vappua ei usein yhdistetä. Isänmaallisuus- termi on puoluepoliittisessa kentässä omittu oikeistolle. Mitä isänmaan hyväksi tekeminen on sosialidemokraateille? Mielestäni se on mm. sisäistetty ajatus siitä, että veroja maksetaan isänmaan, yhteisen yhteiskunnan hyväksi.  Työväen marssin sanoja lainaten:

 Työ kättemme se hengenkin

on ylevätä työtä,

työ tehty kourin jäntevin

voi poistaa hengen yötä.

Tok’ kunnian ei halu vaan

saa meitä työhön, toimintaan,

:,: mutt’ myöskin onni synnyinmaan. :,

 

Viimeisten kuukausien aikana on puhuttu yhteisestä asiasta ja isänmaallisuudesta. Tuntuu vain siltä, että monella isänmaa on vahvasti oman itsensä ympärillä, oma etu on tärkein ja tästä esimerkkinä on keskustelu aggressiivisesta verosuunnittelusta. Aggressiivisella verosuunnittelulla ja veronkierrolla ei edesauteta synnyinmaan onnea ja parasta.

Ylen kaikille ehdokkaille suunnatussa Vaaligalleriassa vuosi sitten kysyttiin, mitä pidimme suurimpana turvallisuusuhkana seuraavalla vaalikaudella. Itse nostin esille eriarvoistumiskehityksen, josta olin huolestunut. Sipilän hallitus on ollut Suomen ohjaksissa pian vuoden, mukanaan ne puolueet, jotka kertoivat laittavansa Suomen kuntoon, olevansa leikkaamatta pienituloisimmalta sekä pitävänsä kiinni siitä mitä on luvattu. Näitä lupauksia kuultiin televisiossa, radiossa ja vaalitilaisuuksissa toreilla ja turuilla.

Vaaleista on mennyt aikaa vuosi, eli hallitus voi puolustuksekseen sanoa urakan olevan vielä kesken. Kuitenkin tuntuu siltä, että leikkaukset ovat kohdistuneet juuri niihin, joista sanottiin, ettei viedä mitään. Joiltain osin, esim. koulutuksen osalta on kerrottu, että enää ei leikata mitään. Niin voi sanoa kun lähes kaikki mahdollinen on jo leikattu. Jos jälki on samanlaista seuraavat vuodet kuin tähän saakka, mitä vielä on odotettavissa?

Vaaliteemoissani lainasin sosiologi Klaus Mäkelää vuodelta 1982. Hän kirjoitti artikkelissaan Sosiaalipolitiikka ja hyvinvointivaltion kriisi: ” Totta kai työttömyys valitsee kohteensa, mutta kun työttömyydestä tehdään yksilöllinen ominaisuus, sen kohteet leimataan paarialuokaksi, johon aito solidaarisuus ei enää ulotu. Humaani myötätunto ei korvaa ryhmäsolidaarisuutta. Poliittiset koalitiot muuttuvat, ja vaikka työttömien perusturvasta kenties pidetään huolta, se muuttuu hyväntekeväisyydeksi ja almuiksi.

Tuntuuko tutulta? Ei ihme, jos tuntuu eli työttömyydestä tehdään edelleen yksilöllinen ominaisuus, on työttömän vika kun hänellä ei ole työtä.  Viime kuukausina on tuntunut siltä, että Suomea ei suinkaan vaivaa suurtyöttömyys, vaan huutava työvoimapula. Työministeriö on esitellyt useita tiukennuksia työttömyysturvaan, jotta kotisohvilla lojuvat työttömät saataisiin patistettua töihin. Heitä on laskutavasta riippuen 350 000 – 500 000. Avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä noin 17 000 mutta se ei propagandakoneistoa kiinnosta. Työttömät on kerta kaikkiaan päätetty syyllistää.

 

Miltä näyttää kuntamme tilanne ja tulevaisuudennäkymät. Edessä on vuoden päästä kunnallisvaalit, ja ne nyt ovat todella silloin. Eri vaalien ajankohtia on liikuteltu valtakunnan hallituksen toimesta suuntaan jos toiseen ja epävarmuutta on ollut. Me sosialidemokraatit olemme olleet mukana tekemässä päätöksiä, mukana rakentamassa sitä tilannetta jossa nyt kaupungissa ollaan. Päätökset sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisuista ja investoinneista kaupungissa on tehty yhdessä. Näin, vaikka edellisten kunnallisvaalien jälkeen erilaisilla sopimuksilla sosialidemokraatit jätettiin paitsioon. Omasta näkökulmastani katsottuna on tehty tai yritetty tehdä päätöksiä, jotka ovat olleet luonteeltaan eriarvoisuutta syventäviä. Tällainen terveydenhuollon asiakasmaksujen osalta saatiin purettua. Päivähoidon puolella positiivinen ratkaisu lautakunnassa käännettiin porvaripuolueiden toimesta toisin päin kaupunginhallituksessa.

Kaupunkilaisten näkökulmasta pidän tärkeänä päätösvallan ja valmistelun avoimuutta. Valtakunnan tasolla on puhuttu yhtiöittämisestä, siitä kuinka merkittävää yhteistä omaisuutta menee avoimen päätösvallan ulkopuolelle ja edelleen riski sen yksityistämisestä kasvaa. Hallitus kertoo yksityistämisestä puhumisen olevan pelottelua, mutta se on kuitenkin realistinen mahdollisuus.

Kunnallisessa päätöksenteossa tilanne on päätöksenteon etääntymisen osalta sama. Päätöksiä tehdään enemmän yhtiöissä. Saavatko valtuutetut ja edelleen kuntalaiset riittävästi tietoa asioiden valmisteluvaiheessa? Asioista kannattaa kysyä, olla tiukka.

Yhteisestä huolenaiheesta, julkisista liikenneyhteyksistä kaupunki on ollut aktiivinen ja kuntalaisten asialla. Viime maanantaina valtuustossa asiasta tehtiin päätös. Onko oikein, että kunnan on huolehdittava näistä perusasioista, on aivan toinen asia. Ja oliko tehty päätös loppujen lopuksi sittenkään liikenneyhteyksiä vahvistava? Nyt syntyneitä uusia yhteyksiä ehkä perutaan, ja kuinka pitkäjänteinen on valtiovallan uusi linjaus. Viime eduskuntavaalien alla kovasti koko Suomen asuttuna pitämisestä ja alueiden asioista puhuneet ryhmät ovat joka tapauksessa tehneet päätöksiä, joiden seurauksena olemme riskissä jäädä yhä enemmän liikenteelliseen mottiin ja samalla kaupunkien kehittämismahdollisuuksia vaikeutetaan.

Hallituksen sote- jahkailun osalta on syytä katsoa asiaa edelleen valtakunnan laajuudessa.  Monet sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat huolissaan tehdyistä linjauksista. Logiikka, jolla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja nyt tehdään, on aivan toinen kuin sen tyylisten palvelujen tuottamiseen kaivataan, tarvitaan. Nyt edetään liiketaloudellisten periaatteiden mukaan ja esim. monessa puheenvuorossa nousevat esille huoli miten palvelut toteutetaan reuna-alueille ja toisaalta myös miten se tapahtuu ihmisten kohdalla, jotka eivät ole ns. helppohoitoisia. Voidaanko heidät jättää hoidotta?
Se mitä kaipaan myös, on laaja-alaista asian katsomista, ei vain miten se tapahtuu minun kohdalla tai meidän alueella. Me täällä voimme olla ajan kanssa liiketaloudellisen kannattavuuden näkökulmasta myös reuna-alueella, joten voimme olla junasta tippuneita myös tässä asiassa.

Jouko Mäki-Lohiluoma teki vuonna 1978 kappaleen Viisas antaa periksi.

Siinä hän toteaa mm.:

Viisas aina luovuttaa

muut hoitaa asiamme

Selvästi sen todistaa

tila planeettamme

–   –   –   –   –

Viisas antaa periksi

–         surullinen juttu

Liian moni meistä on antanut periksi, antanut asioista päättämisen muiden huoleksi. Eduskuntavaaleissa äänesti 70,0 prosenttia äänioikeutetuista. Äänestysvilkkaus pysyi lähellä neljän vuoden takaista. 2011 eduskuntavaaleissa uurnilla käytiin selvästi muutamia aiempia eduskuntavaaleja vilkkaammin. Äänestysaktiivisuus kohosi tuolloin peräti 2,6 prosenttiyksikköä 70,5 prosenttiin. Korkeimmillaan äänestysprosentti on ollut vuoden 1962 eduskuntavaaleissa, jolloin uurnilla kävi 85,1 prosenttia äänioikeutetuista.

Kunnallisvaaleissa 2012 äänestysprosentti koko maassa oli 58,2, kun se edellisissä kunnallisvaaleissa oli 61,2. Mäntän prosentti 2012 oli vain 58,5 ja 2015 65,0. Aina joku päättää asioista, vaikka äänestysprosentti olisi 20. Mutta kenen etuja silloin ajetaan?

Me demarit tavoittelemme seuraavissa kunnallisvaaleissa jälleen asemiemme vahvistamista. Se tarkoittaa hyvää ja vahvaa listaa, mutta se tarkoittaa meille myös vaatimusta aktiiviseen valtuustotyöhön ja yhteydenpitoon kuntalaisten kanssa. Se tarkoittaa tärkeiden asioiden kartoittamista ja esille nostamista. Mitä korkeampi äänestysprosentti on, sitä edustavampi valittu valtuusto on ja sitä vahvempi valtuutus sillä on käsitellä ja päättää yhteisiä asioita.

Demarit – SDP pitää seuraavan puoluekokouksensa Lahdessa 2- 4. helmikuuta 2017 eli ennen huhtikuun kunnallisvaaleja. Toivon että seuraavat kuukaudet ja viikot puoluekokouksen jälkeen käydään tekemässä yhdessä työtä mahdollisimman hyvän tuloksen aikaansaamiseksi. Eikö sitten saa olla vastaehdokkaita? Saa, jos niitä on tullakseen, mutta riitelystä ei hyödy kukaan, kaiken vähiten kansalaiset. Mutta; osallistukaamme kaikilla mahdollisilla kentillä yhteiseen keskusteluun ja aikanaan vaalityöhön. Vaaleja on tulossa myös kunnallisvaalien jälkeen ja ehdokkaita tarvitaan.

Viikon saldoa

Viimeisen viikon aikana olen jälleen kirjoitellut paljon: lausuntoja, kommentteja, muistioita ja päivityksiä sosiaaliseen mediaan. Kirjoitustaitoa minulla on jonkin verran jäljellä, sanavarasto on vielä kohtuullinen ja kieliopin osaaminen käytäntöön soveltaen on todennäköisesti kohtuullista. Pahimmat kirjoitusvirheet saan paikattua, koska tekstin voi lukea uudelleen ja uudelleen myös siellä, missä sen on verkossa julkaissut.

Viikonvaihteessa olen lukenut, kuinka tutkijat ovat huolissaan lukutaidon hukkumisesta Suomessa. Ylen sivuilla julkaistun Sanna Vilkmanin jutun mukaan suomalaislapset lukevat koko ajan vähemmän ja ilottomammin. Sanavarasto surkastuu: omalla ajallaan lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000–70 000 sanaa; nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000. Alle puolet yli kymmenvuotiaista lukee kirjoja vähintään kerran viikossa. Tutkittu tieto lukuhalujen katoamisesta on niukkaa ja repaleista. Ilmeisin syypää ei ehkä olekaan se lukutaidon pahimmaksi viholliseksi oletettu eli netti. Jutussa todetaan, että kaikilta ei perinteisten kirjojen lukeminen kerta kaikkiaan edes luonnistu. Heille uusi teknologia on korvaamattoman arvokasta. Nykyinen teknologia mahdollistaa hyvin erilaisten keinojen hyödyntämisen. Siitä hyötyvät myös ne, joille kirjoitetun tekstin lukeminen on vaikeaa.

Ylen toimittaja Pasi Peiponen jatkaa samasta asiasta, otsikolla Näkökulma: Lukutaidoton kunnan elätti. Yhdistellessään tutkimuksia Peiponen toteaa, että lukutaidon taso on heikentynyt eniten huono-osaisimpien perheiden lapsilla. Hyväosaisissa perheissä lukutaidon taso sen sijaan on pysynyt yleensä erinomaisena.
Onko kuten Peiponen miettii meille syntymässä on uusi kahtiajako yhteiskunnassa: toimeentulevat ja lukutaitoiset, köyhät ja uuslukutaidottomat. Hän toteaa, että yhteiskunnassa asiaa ei ole otettu vakavasti. Luku- ja kirjoitustaitoa pidetään Suomessa niin itsestäänselvyytenä, että opettajien ja tutkijoiden hätää ei haluta uskoa.

Sosiaalisessa mediassa on keskusteltu nykyisen hallituksen tuuletuksista hienoista saavutuksistaan opetus- ja kulttuuritoimen saralla. Edellisen hallituksen ministeri Krista Kiuru toteaa kuinka ”On uskomatonta, miten lyhyessä ajassa kokoomusministerit Alexander Stubb ja Sanni Grahn-Laasonen ovat tuhonneet sen työn, mitä suomalaisen koulutuksen ja sivistyksen eteen on menestyksellä tehty viime vuosikymmenten aikana. Tuskin yhdeltäkään kansalaiselta on jäänyt huomaamatta asioiden todellinen laita, eikä sitä muutamilla vastikkeettomilla kiitoksilla muuteta”. Stubb on lausunut, että ”kokoomus on se puolue, jolle sivistys on yhteiskunnan kivijalka ja sitä puolustamme. Kiitos Sanni Grahn-Laasoselle työstä, jota joka päivä teet sivistyksen, koulutuksen ja osaamisen puolesta”.

Onhan tämä Suomi koko ajan eriarvoistunut, viime vaalien jälkeen puheet ovat menneet entistä rankemmalle tasolle. En puutu siihen älyttömyyteen, sikamaisuuteen ja ihmisarvon halventamiseen, jota joka päivää saa erilaisista medioista lukea. Se kirjoittelu ei rakenna mitään, se ei paranna mitään. Toisaalta moni heistä, jotka noin kirjoittavat, eivät lue tai halua lukea erilaista tekstiä. Me elämme lisäksi yhä enemmän karsinoissamme, joissa ei ymmärretä mitä toiseen maailmaan kuuluu. Niille, jotka elävät siellä missä toimeentulon edellisyyttä ja mahdollisuuksia on, tämä ei ole ongelma, koska he selviävät – ainakin taloudellisesti. Mutta maailmassa, josta viedään opintotukea, opiskelupaikkoja ja taloudellisen selviämisen perusteita, joka ikinen lohkaisu voi olla liian suuri, se viimeinen niitti. Toisessa maailmassa ei ymmärretä, että terveellisen ja monipuolisen ravinnon tarjoaminen lapsille on vaikeaa, koska siihen ei ole taloudellisia edellytyksiä. Ja toisten on mahdotonta ymmärtää sitä, että osa lapsista saa lämpimän aterian vain ja ainoastaan koulussa. Siihen miksi noin on, voi olla monia syitä.

Maanantaina 7.3.2016 ratkeaa paljon puhutun yhteiskuntasopimuksen kohtalo – tai se ei ratkea. Tuo sopimus liittyy mielestäni kaikkeen kirjoittamaani, sillä jos sopua ja jatkoa sen jälkeiselle työlle ei saada, leikkaukset jatkuvat ja se heijastuu niin koulutukseen kuin taloudellisen toimeentulon edellytyksiin. Toisaalta, ei pidä unohtaa sitäkään mahdollisuutta, että leikkaukset jatkuvat, vaikka sopukin syntyisi. Olen viikonlopun aikana muualla kirjoittanut, että en itse tarvitse verohelpotuksia, olennaista minulle on leikkausten poisjättäminen. Jos ei leikata, se tarkoittaa hallituksen kielellä sitä, että menot ei vähene. Jos annetaan verohelpotuksia, se tarkoittaa että tulot vähenevät lisää. Siis jos ei leikata ja annetaan verohelpotuksia, se merkitsee että vaje kasvaa. Jos minä elän yli varojeni, olen liemessä. Sipilän ja kumppaneiden logiikkaa on usein tuskainen ymmärtää, ehkä siksi että siinä ei ole logiikkaa. Eli ei vähennetä tuloja, jos toivettani kuunnellaan eikä vähennetä valtion menoja. Tiivistetetysti; minä pärjään, sadat tuhannet, ehkä 1- 2 miljoonan välillä suomalaisia ei pärjää kovin hyvin.

Yksi tulevaisuuden karsimisten kohde Suomessa lienee Yle, jonka sivuilta poimin pari juttua tämän blogin rakennusaineiksi. Ylessä on vielä toimessa paljon fiksuja, osaavia ja yhteiskuntaa tarkasti analysoivia toimittajia. Kun Yleä karsitaan ja henkilöstöä vähennetään, helposti nämä ihmiset joutuvat pois. He kun eivät tuota ja tee pelkkää viihdettä. Ja he näkevät, mikä on pielessä tai voi mennä todella pahasti pieleen. Ja sitä mikä menee pieleen, ei korjata nyrkkivitosella eli fist bumpilla leveän hymyn kera.

Porvarihallituksen hillitsemätön sivistymättömyys

Käsitteelle porvari olen ottanut tällä kertaa merkityksen poliittiselta kannaltaan ei-vasemmistolainen henkilö, oikeiston tai keskustan kannattaja. Porvarihallitus on hallitus, joka muodostuu vain porvarillisista puolueista. Nykyhallitus on tehnyt useita liikkeitä, joita iso joukko heitä äänestäneitä ei voi helposti hyväksyä.

Hallitus etunenässä pääministeri Juha Sipilä ja opetus- ja kultturiministeri Sanni Grahn-Laasonen on puhunut tutkimukseen ja innovaatioihin panostamisesta. Tämän panostuspuheen rinnalla ristiriitaiselta vaikuttavat konkreettiset opetukseen ja koulutukseen liittyvistä leikkauksista. Hallituksen leikkaukset merkitsevät Helsingin yliopistossa koko henkilöstöä koskevan yt-menettelyn käynnistämistä. Yliopiston tiedotteen mukaan henkilöstöstä voi vähentyä enintään 1 200 vuoteen 2020 mennessä. Vastaavia leikkauksia tehdään koko maassa.

Paljon puhutussa paimenkirjeessään yliopistoille opetusministeri Grahn-Laasonen toteaa mm. ”Julkisen talouden säästöt tuntuvat myös koulutuksessa ja tutkimuksessa. Leikkaukset pakottavat meidät miettimään, miten käytämme 3,2 miljardia euroa julkista rahaa korkeakoulutukseen ja tutkimukseen nykyistä järkevämmin. Tarvitaan laatua, tehokkuutta ja vaikuttavuutta parantavia uudistuksia. Toinen vaihtoehto on näivettymisen tie. Sitä jos kuljemme, emme kykene pitämään parhaita tutkijoita Suomessa emmekä houkuttelemaan ulkomaista huippuosaamista tänne”.

Hallitus laskee, että ottamalla mm. korkeakouluihin lukukausimaksut käyttöön se houkuttelee huippuosaajia Suomeen. Sama hallitus ei huomaa, että leikkauspäätöksillä huippuosaajia lähtee maasta muualle, koska omassa maassa ei löydy töitä eikä arvostusta. Puhuttaessa irtisanomisista hallituksen suunnalta on nostettu esille sitä, että mm. yliopistoissa on liikaa muuta henkilökunta. Niin, onko esim. kirjastojen henkilökunta turhaa, heidän mielestään.

Hallitus puhuu tutkimukseen ja innovaatioihin panostamisesta. Pääministeri Sipilä toteaa julkisessa puheessa ”Nyt pitäisi löytää niitä ihmisiä, jotka kertovat, että mitä nyt pitäisi tehdä. Niitä on ihan liikaa nyt Suomessa, jotka kertovat, mitä nyt tässä tilanteessa ei saa tehdä. Löytyy kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat, että tätä ja tätä ei saa tehdä. Nyt hallitus ei vain voi seisoa kädet taskuissa ja katsoa, kuinka työttömyys kasvaa. Meidän täytyy nyt tehdä jotakin”. Sipilälle ja muulle hallitukselle on kerrottu, mitä dosentit ovat ja mitä sen tehtävän saavuttaminen edellyttää. Osaamista, koulutusta ja asiantuntemusta eli niitä asioita, joita Sipilä itse peräänkuuluttaa.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen oli hiljattain televisiossa keskustelemassa Professoriliiton puheenjohtajan Kaarlo Hämerin kanssa. Hämeri on aerosolifysiikan professori Helsingin yliopistossa. Itselle jäi tunne kuinka opetusministeri koetti selittää Hämerille mitä se yliopistojen opetus on ja mitä sen pitäisi olla. Hän viittasi omiin opintoihinsa ja tutkintoonsa, joka on sinällään arvostettava.

Mistä nämä kaikki kertovat? Ajattelen, että Suomessa kytee närä, jopa viha koulutettuja ihmisiä kohtaan. Hallitus hyödyntää tätä närää, kutsutaan sitä vaikka herravihaksi. Jos koulutetut ihmiset jättävät tämän maan, olemme pikkuhiljaa yhä enemmän tyhjän päällä. Innovaatiot ja edistyminen, sen suomalaiset tekevät aikanaan muualla.

Mietin, liittyykö jutun loppu otsikkoon, mutta päädyin niiden kuuluvan yhteen. Maassamme on tällä hetkellä toistakymmentä maksutonta televisiokanavaa, joista neljä on vielä tällä hetkellä julkisen palvelun yhtiönä toimivan Ylen. Muut kanavat pyörittävät samoja ohjelmia huomattavasti enemmän kuin Ylen kanavat. Saamme katsella niiltä monipuolista kulttuuritarjontaa, esim. samoja tositv- sarjoja kerta toisensa jälkeen, sarjoja, joissa ydin on usein toisen ihmisen halventaminen, tai toimintakomedioita viikko toisensa jälkeen. Kaikki nämä kuuluvat kulttuurin piiriin, monen mielestä ehkä sen ydintä.

Minulle satsaaminen yliopisto-opetukseen on huomattavasti tärkeämpää kuin kasvava määrä samoja ohjelmia pyörittäviä televisiokanavia.

Kylmää kyytiä – ajatuksia alkoholilain kokonaisuudistuksesta

Nämä pohdinnot liittyvät työhöni sekä ajatuksiini yksityishenkilönä ja poliittiseen minääni- mielenkiintoinen ilmaisu – mutta nämä kysymykset ovat minulle tärkeitä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tiistaina julkaistussa tiedotteessa todetaan, että alkoholilainsäädännön kokonaisuudistuksen tarpeellisuudesta vallitsi ministeriön koolle kutsumassa työpajassa. yksimielisyys. Se pitää varmasti paikansa, mutta sitten onkin asioita, joista ollaan eri mieltä. Tämä kysymys halkaisee monen muun asian tapaan poliittisia ryhmiä, ja asioista ollaan montaa mieltä.

Tiedotteessa todetaan, että ”Uudistetun lain olisi kyettävä vähentämään alkoholin aiheuttamia terveyshaittoja, joista aiheutuu mittavia kustannuksia kansantaloudelle. Toisaalta elinkeinopolitiikan näkökulmasta lainsäädäntöä pitäisi keventää ja turhasta sääntelystä olisi luovuttavava”.

Olennaista on se, kummalle puolelle uudessa laissa valittavat painotukset menevät. Mitä tarkoittaa turhasta säätelystä luopuminen ja lainsäädännön keventäminen? Jos se tarkoittaa Alkon monopolin purkua, myynnin vapauttamista ja lievennyksiä esim. myyntiaikoihin, voi unohtaa lainauksen ensimmäisen lauseen. Meillä eletään kuplassa, jossa uskotaan Suomessa olevien alkoholiongelmien johtuvan entisestä ja osin nykyisestä lainsäädännöstä. Ei se, että suomalainen saisi tulevaisuudessa ostaa Koskenkorvansa Citymarketista neljännestä halvemmalla tai hakea kolmen litran bulkkiviinilaatikon Siwasta, vähennä Suomen alkoholiongelmia.

Ei se että saisin ostaa Ruosniemen panimon erinomaisen oluen tavallisesta kaupasta lisää sen markkina-aluetta kovin paljoa tai alenna sen hintaa merkittävästi. Toisaalta se ei tee jonkun huonoa olutta tekevän pikkupanimon olutta hyväksi, jos markkina-alue kasvaa. Huono olut on huono olut, ostat sen mistä tahansa.

Missä on tämän munkin hillo? Meille kaupataan nyt alkoholilain suhteen vapaata onnelaa, jossa unohtuvat ne historian näyttämät muutokset, että (1) saatavuuden helpottuminen lisää kulutusta, (2) hinnan aleneminen lisää kulutusta, (3) kulutuksen kasvu lisää haittoja sekä se että (4) myös muualla Länsi-Euroopassa, johon haluamme samaistua, on alkoholin suurkulutusta ja siitä aiheutuvia ongelmia (Saksa, Ranska, Englanti jne.).

Katsotaan, millä aikataululla alkoholilain muutos tapahtuu. Perussuomalaiset ja kokoomus ovat muutoksen ja merkittävien lievennysten takana, osa oppositiopuolueista osin ja osa kokonaan ja todennäköisesti Keskusta myös pääosin. Saa nähdä, kuinka kallista ja kylmää kyytiä syntyy. Jos ja valitettavasti kun edellisessä kappaleessa arvioimani suunnat kulutuksen ja haittojen kasvusta pitävät paikkansa, vastuunkantajia tehdyistä päätöksistä ei kovin runsaasti näy. Suomessa otetaan käyttöön entistä vahvemmin perinteinen ja nykyinen selitys, että päihdeongelmat ovat yksilön asia ja hänestä johtuvia. Se että ongelmien pahenemiselle annetaan valtiovallan siunaus, unohdetaan.

Yön ainoa valopilkku

”Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku”, lauloi Tuomari Nurmio kauan aikaa sitten. Lainasin tuota hiljattain kommentoidessani suunnitelmia junaliikenteen lopettamisesta mm. Vilppulaan. Jääkö taksi ainoaksi välineeksi päästä kotiin myöhäisiltä työmatkoilta vaikka Helsingistä?

Asiaa voi tutkailla niin, että kuka käskee asua paikkakunnilla, joilla ei ole vetovoimaa? Mitä niin, ei ole vetovoimaa. Mäntässä on mm. runsaasti katsojia vetänyt taidemuseo, jonka kävijöistä osa tulee juuri junalla. Paikkakunta on sinällään viihtyisä ja mukava paikka asua. Eli kyllä Mänttä-Vilppulassa on vetovoimaa. Ja toisaalta, olemme saaneet vahvan lupauksen koko maan tasavertaisesta kehittämisestä ja asuttuna pitämisestä. Pitäisikö tässä edes olla huolissaan?

Kun ilmoitus junavuorojen lopettamisesta tuli, oli kai lähes samanaikaisesti laitettu hakemus ainakin alueemme poistettavia junavuoroja korvaaviksi linja-autovuoroiksi. Asiassa on pari ongelmaa. Vuorot olisivat markkinaehtoisia eli hinnat lienevät aivan toisenlaisia kuin junalla. Mitkä sarjaliput kelpaisivat niihin vai kelpaavatko mitkään? Ja linja-auto ei kulje raiteilla, eli jos tavaraliikenteen halutaan säilyvän raiteilla, kustannukset sille varmaan kasvavat, koska jakajia ja käyttöä olisi vähemmän.

Pitäisikö tässä edes olla huolissaan? En tässä vaiheessa ole. Esityksen vastustus paitsi alueellamme myös laajemmin muilla karsittavilla reiteillä on todella vahvaa. Käytännössä koko Vanhan Pohjanmaan radan ja Jyväskylä – Haapamäki välin lopettaminen on saanut alueen kunnat ja muut toimijat vahvasti liikkeelle. Yhteinen näkemys ja asiassa liikkeelle lähtö on tuotu hyvin esille. Kyllä liikenne jatkuu myös 27.3.2016 ja sen jälkeen, uskon. Toistaiseksi.

Huoli ei kuitenkaan häviä ja se saa eri muotoja. Jos tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun noiden rataosuuksien liikenteen lopettaminen oli esillä. Niinpä en usko sen olevan myös viimeinen kerta. Meille on siis tehtävä joukkoliikenne edullisemmaksi ja houkuttelevammaksi. Se on kokonaistaloudellisesti mukaan lukien myös vaikutukset ympäristöön edullisempi kuin yksityisautoiluun nojaava liikenne tai meidän kaikkien muuttaminen suuriin kaupunkeihin.

Huolen eri muotoja on myös linja-autoliikenne ja sen ympärillä liikkuva uhka. Isojen kaupunkien välillä liikenne toimii ja se on edullista, vielä. Mutta tappioksi ei kukaan loputtomasti voi liikennettä tai muuta yritystoimintaa harjoittaa. Väinö Paunu Oy:n toimitusjohtaja Martti Paunu on todennut, että suurten kaupunkien välisen hintahulabaloon maksajat ovat vähemmän kannattavien reittien matkustajat. Me Mänttä-Vilppulassa asuvat kuulumme heihin.

Rautatieliikenteen ja aseman säilyttäjissä on niitä, jotka kyseenalaistavat linja-autoliikenteen tuen, esim. seutulippujärjestelmän. Tuossa vastustamisessa ei ole mielestäni mitään järkeä. Ei linja-autoliikenteen tuen lopettaminen rautateitä pelasta. Ja osa ihmisistä asuu kaukana asemista, maanteiden varrella. Uudet mahdollisesti korvaavat reitit eivät automaattisesti korvaa heille välttämättömiä yhteyksiä, ellei niitä laiteta korvaamaan. Ja edelleen, kuinka kauan nuo markkinaehtoiset korvaavat linja-autovuorot säilyvät, koska ne eivät ole kultakaivoksia. Ei ole kauaa siitä kun Keuruun ja Tampereen väliltä loppui pikavuoropari, koska se ei ollut taloudellisesti kannattava.

”Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku”, oma huoleni ei rajoitu noihin Vilppulan vuoroihin. Itsekkäästi ajatellen minun tarvitsee päästä myös Varkaudesta Joensuuhun työni takia. Se on minulle tärkeä. Ja monelle muulle se ja muut lakkautusuhan alla olevat reitit ovat vielä tärkeämpiä. Esityksen tekijät saattavat nojata siihen viisauteen, että kukaan ja tässä tapauksessa mikään ei ole korvaamaton. Hallitukselle, joka loppujen lopuksi vastaa päätöksestä, voi sanoa tässäkin asiassa että järjen käyttö ei ole kiellettyä, se on suotavaa ja välttämätöntä

Kuvitteellisia ihmisiä – kevyttä ja vakavaa asiaa

I
Viimeisten vuosien aikana olen aika usein ollut tämän kesäkuun ensimmäisen viikonlopun perjantain ja lauantain Kouvolassa, Dekkaripäivillä. Se on suunnitelma myös tänä viikonloppuna. Dekkarit ovat hyvin suosittu kirjallisuudenlaji. Monet kirjat ovat erittäin hyviä, toki siihenkin lajiin mahtuu monenlaista kirjoittajaa ja tekstiä, kuten kaikkeen kirjallisuuteen.

Dekkareissa liikkuu kuvitteellisia henkilöitä, aikaisemmin elettiin myös usein kuvitteellisilla paikkakunnilla. Nykyään Tampere on Tampere, ei mikään suurehko teollisuuspaikkakunta, jonka halkaisee koski. Koskesta tulee mieleen Susikoski, johon linkkinä dekkaripäivillä on joka vuosi Mauri Sariolaan liittyvä alustus. Nyt Matti Nummenpää kertoo huumorista Mauri Sariolan dekkareissa.

Olen usein miettinyt, miksi ei vielä lähdettäisi tekemään sarjaa tai elokuvaa Susikosken persoonan ympärille. Kuka olisi komisario Olavi Susikoski? Kotimaisista näyttelijöistä nousee mieleen Samuli Edelman, joka kykenisi olemaan sopivan jäyhä. Toinen vaihtoehto on Mikko Leppilampi, mutta onko hänen perusolemuksensa liian leppoisa, vai olisiko? Ruotsista löytyisi apuun Ola Rapache, joka on esittänyt onnistuneesti myös Maria Langin luomaa Christer Wijkiä.

II
Hyppään otsikkoon nojaten arkeen, politiikkaan. Sipilän hallitus on nyt aloittanut ensimmäisen viikkonsa ja ristiriitoja on ollut ilmassa, mikä sinällään ei ole yllätys, ei myös väärin. Nyt tiedämme myös, että ministerillä on sananvapaus. Mihin sen rajat venyvät ja missä vaiheessa peli vihelletään poikki, vai vihelletäänkö sitä ollenkaan, sen näyttävät tulevat kuukaudet.

Valtiovarainministeriö on laskenut, miten hallituksen suunnittelemat menojen leikkaukset ja verojen muutokset kohdistuvat eri väestöryhmiin. Maanantaina julkaistun laskelman mukaan väestöryhmistä kärsivät eniten eläkeläiset ja ikääntyneet, lapsiperheet ja työttömät. Työssäkäyvät ovat ainoa ryhmä, joka hyötyy hallituksen toimista.

Ylen eilisen uutisen mukaan varsinaisia tulonjakovaikutuksia laskelmat eivät kerro. Ministeriö huomauttaa, että veromuutosten osalta laskelman kuva on epätäydellinen. Esimerkiksi välillinen verotus on toistaiseksi jätetty huomiotta. Toimien kohdentumista ei ole myöskään arvioitu suhteessa ryhmien osuuksiin yhteiskunnassa tai valtion budjetissa.

Ajellessani töihin päin mietin miten nämä koskevat itse kutakin. Keskustelussa on usein puhuttu, kuinka meitä suomalaisia on saatava lisää töihin, enemmän töihin. Asetelmasta syntyy se kuva, että ongelma ei ole etteikö töitä olisi, vaan se, että ihmiset eivät halua mennä töihin. Sellaisia ihmisiä varmasti on, mutta on aina ollut ja myös eri yhteiskuntaluokissa. Työn vastaanottamisen kynnystä on helpotettava, sanotaan. Työn vastaanottamisesta kieltäytymisestä on monen mielestä sanktioiva tiukemmin, näin olen ymmärtänyt. Työnantajat ovat nyt pettyneitä siihen, että työperäisen maahanmuuton tarvehankintaa ei ole poistettu.

Itse käyn edelleen töissä muualla, 90 km päässä kotoa. Työpaikkakunnan kannalta olen ongelmallinen: vaikka jätän rahaa palveluihin, verotulot menevät muualle. Toisaalta arvelen, että Jyväskylästä käy enemmän ihmisiä töissä Mäntässä kuin päinvastoin. Kotipaikkakunnalla osa ihmisistä suhtautuu minuun ristiriitaisesti. Syynä on se, että hyväksyessään tällaisen liikkumisen, pitää hyväksyä myös sama asia toiseen suuntaan.

Kulkisin mielelläni julkisilla kulkuneuvoilla, mutta se ei ole mahdollista. Työaikojen puitteissa se juuri ja juuri onnistuu, mutta päivälle tulee mittaan lyhyimmillään noin 12 tuntia, jossa työaikaa kertyy 7 tuntia, matkoihin 5 tuntia. Silloinkin jonkun on haettava 8 kilometrin päästä asemalta. Pisimmillään mittaa kertyy noin 15 tuntia, edelleen jonkun on haettava asemalta. Ja tämä tulee kalliimmaksi kuin omalla autolla. Autoilussa oletan polttoaineen verotusta korotettavan ja lisäksi vuotuinen auton käyttövero noussee.

Ajattelen edelleen, että kokonaisuuden kannalta isompi ongelma on, mistä löydämme halukkaille töitä kuin olemassa oleviin töihin tekijöitä.

III
Hallitus kertoo, että leikkaukset tekevät kipeää kaikille. Itselle tuo polttoaineveron nousu ei vielä maailmaa kaada, ei auton käyttömaksun nousukaan. En kaadu, vaikka kiinteistövero nousisikin hiukan. Mutta monelle, monelle niistä jotka jo muuten ovat maksajan puolella, nämä nousut tulevat päälle. Eli tasapuolisuus ei toimi.

Nostan radikaalin ehdotuksen veropuolelle. Suomessa mietitään, että voisimme laskea alkoholiveroa kun Virossa sitä ollaan korottamassa. Ajatus perustuu alkoholin näkemiseen hyödykkeenä, elintarvikkeena, joka on tuote siinä missä rautanaula. Jos Viro nostaa veroa nykyisestä 20 % ja Suomi laskee vaikka 7 % nykyisestä tasosta, prosentit ovat jatkossa ehkä noin 7, 2 ja noin 29,7. Suomen veron lasku ei vähennä kulutusta täällä, se lisää sitä ja mitä enemmän alkoholiverotusta kevennetään, sitä enemmän kulutus lisääntyy. Nähdäkseni alkoholihaitta ei ole yhtään sen lempeämpi, vaikka se olisikin aiheutettu Suomesta ostetulla viinalla tai kaljalla.

Tupakan kohdalla on ehdotettu 6 euron askin hinnaksi 8 euroa ja sitä pidetään loistavana terveyspoliittisena linjauksena. Toimen seurauksena Savuton Suomi on lähempänä kuin aiemmin. Tupakkavero näyttää tutkimusten perusteella koskettavan erityisesti matalasti kouluttautuneita työikäisiä miehiä.

Miksi emme nostaisi puolen litran Koskenkorvapullon hintaa 18 euroon ja muita alkoholeja vastaavasti samassa suhteessa. Eikö se ole myös vahva sosiaali- ja terveyspoliittinen linjanveto? Edelleen tämän veron tuottoa ohjattaisiin ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kulujen kattamiseen.

Taitaisi ehdotuksen tekijä saada kiitoksen sijasta käsittelyn tervassa ja höyhenissä, jonka jälkeen vielä tulisi kevyt pintakäsittely päälle?

IV

Hallitus tekee tällä hetkellä politiikkaa kuin ihmiset olisivat kirjan tai televisiosarjan hahmoja. Kun laitat kannen kiinni tai suljet television, kipu häviää ja kenellekään ei ole käynyt mitenkään. Niin ei vain elävässä elämässä ole, kaikki ei mene kuin prosessikaavioissa.

Hallitusta odotellen

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb kertoi viime viikolla, että nyt tämä uusi hallituspohja on saanut kahdessa tunnissa enemmän aikaan kuin edellinen hallitus neljän vuoden aikana, Näin, vaikka uutta hallitusta ei ole vielä muodostettu.

Tänään iltapäivällä saamme kuulla miten hallitusneuvotteluissa on edistytty. Tänään hallituspohjan on tarkoitus käsitellä, ehkä myös sopia linjauksista, jotka liittyvät EU-politiikkaan, ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin sekä maahanmuuttopolitiikkaan. Keskustelu Yleisradion asemasta on noussut viikonloppuna esille, eli näytetään sovittavan myös yksityiskohtaisista asioista, vaikka ennen vaaleja puhuttiin hallitusneuvottelujen puitteissa ennen kaikkea strategisesta ohjelmasta. Kritiikkiä uutta hallituspohjaa kohtaan on ollut jo aika lailla, mikä on ymmärrettävää osin pettymyksestä, mutta osin myös asiasyistä johtuen. Taustalla on ollut huoli eriarvoistumiskehityksestä ja arvokonservatismista. Huolettaahan tämä suunta esimerkiksi minua, mutta edelleen, neuvotteluissa olevalla hallituspohjalla on eduskunnassa edelleen 124 kansanedustajaa. Jos hallitus syntyy, se on äänestäjien valinta, ei minulla ole siihen veto-oikeutta.

Britanian ja Puolan vaalit ovat antaneet tukea EU- kriittisille, konservatiivisille ja myös maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuville kannoille. Mitä se vaikuttaa hallituksen linjauksiin? On mahdollista, että seuraavat neljä vuotta vedetään Suomea vahvasti konservatiiviseen suuntaan. Esimerkkeinä suunnanvaihdosta toimivat Puola ja Unkari. EU aikoo ensi viikolla esittää jäsenmailleen kiintiöjärjestelmää, joka jakaisi EU:hun pyrkivät pakolaiset nykyistä tasaisemmin jäsenmaiden kesken. On mielenkiintoista nähdä, miten hallitusneuvotteluissa olevat puolueet suhtautuvat tähän ajatukseen.

Niin, ensin näiden puolueiden on kuitenkin päästävä sopimukseen ohjelmasta. Voi olla, että Soini ja Stubb vievät ja Sipilä vikisee, jolloin vahva konservatismi ajaa Keskustan omien ajatusten ohi. Toisaalta kovin paljon niitä omia ajatuksia ei ole vielä tuotu esille ja puheenjohtaja Sipilän linjoista ei vielä ole kovin paljon tietoa. Paljon on siis vielä auki.

Lisää hallituspohdintoja

Lännen Media julkaisi 25.4 kyselyn. Sen mukaan keskustalaisista vastaajista 55 prosenttia katsoi, että SDP on otettava hallituksen kolmanneksi puolueeksi keskustan ja perussuomalaisten rinnalle. Lännen Median mukaan keskustalaisten arvioista selviää, että he pelkäävät puheenjohtaja Juha Sipilän (kesk.) ajaman yhteiskuntasopimuksen kariutuvan, jos SDP on oppositiossa. Hallituskyselyyn vastasi yli 1 700 kunnallispoliitikkoa eri puolilta Suomea.

Olennainen asia Juha Sipilän ajamassa ja häneen henkilöityneessä yhteiskuntasopimuksessa, johon ei ole otettu mitään kantaa, on sen sisältö. Näen, että ay- liike ei itseisarvoisesti vastusta mitään sopimusta, en minäkään demarina. Sopimuksen sisältö on kaikille olennaisin, puoluekannasta riippumatta. On vain todella hullua – ihan totta – vaatia sitoutumaan johonkin sopimukseen ennen kuin tietää mitä se pitää sisällään, mihin se sitoo.

Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja ministeri Terttu Huttu-Juntunen arvioi 24.4 Yle Kainuun haastattelussa, että lakien valmistelu on muuttunut hänen ajoistaan huonompaan suuntaan. Nyt eläkkeelle jäänyt Huttu-Juntunen oli vasemmistoliiton sosiaali- ja terveysministerinä Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa vuosina 1995–1999.
Lakien valmistelu ei varmasti parane, jos nyt valtaan nousseen blokin ajatus valmistelevien virkamiesten määrän vähentämisestä toteutuu. Jos kiire on vaikuttanut tähän asti valmistelun tasoon sitä heikentäen, vähemmällä porukalla se vaikuttaa entistä enemmän.

Minulla ei ole edelleenkään mitään hallituskuumetta, toisaalta hallitus on mahdollisuus niin Demareille, Vasemmistoliitolle ja Vihreille siihen saakka kunnes sen pohja on lyöty lukkoon ja uusi hallitus on aloittanut toimintansa. Yksinkertainen ajatus minulla on, että voittajien ja pienempien häviäjien on vastattava huutoonsa. Se ei ole vastuun pakoilua.

Sosialidemokraattien edellisen ja nykyisen puheenjohtajan ympärille rakentuneet ryhmittymät kinaavat keskenään, nämä kaksi henkilöä ovat mukana siinä riitelyssä. Kilpailijat nauravat partaansa. Jonkun pitäisi puhaltaa peli poikki ja käskeä osapuolia katsomaan peiliin sekä sopimaan erimielisyytensä. Onko tämä naivia ajattelua, ei, sen pitäisi olla itsestäänselvyys. Minua Antti Rinne ja Jutta Urpilainen eivät usko, vaikka minulla on puolueen jäsenyyttä enemmän kuin Urpilaisella ikää ja todennäköisesti jäsenyyttä on myös jonkun verran kauemmin kuin Rinteellä.

Satakunnan demaripiiriä johtava Harri Lehtonen totesi Yle Satakunnan haastattelussa, että tällä hetkellä SDP:n ei pitäisi ryhtyä sisäiseen vääntöön puheenjohtajasta vaan yhtenäistää rivinsä. Hänen mukaansa olisi paljon tärkeämpää alkaa puhua SDP:n linjasta ja analysoida, miksi puolueen kannatus on heikentynyt. Lehtonen toteaa, että hän ei näe SDP:ssä linjariitaa. Hänen mielestään sitä ei ollut myöskään silloin, kun puheenjohtajuudesta vuosi sitten kamppailtiin.

Jos Harri Lehtonen tai minä emme riitä, olisiko Eero Heinäluoma tällä hetkellä sopiva? Vai pitäisikö kutsua Minna Helle apuun.