Kiertoliittymässä

Olen ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa, yritys on toinen kerta. Edellisten vaalien yhteydessä Ylen kuvaamassa vaalivideossa arvioin seuraavan nelivuotiskauden aikana suurimmaksi turvallisuusuhkaksi eriarvoisuuden lisääntymisen. Arvio ei ollut huono, eriarvoistumisesta puhutaan näiden vaalien yhteydessä yhtenä keskeisenä teemana.

Vaalikamppailu tuo mieleen kiertoliittymän. Moni ajaa kiertoliittymään turhan kovaa vauhtia, periaatteessa etuajo-oikeutettujen täytyy jäädä odottamaan, kun huomaa kaverin tulevan edelliseen sisääntuloon niin lujaa vauhtia, että ei ehtisi jaloista pois. Vaalimainonnassa ja samalla vaalikamppailussa sekä rahalla että röyhkeydellä päästään pitkälle. Tien sivut ovat täynnä isoja mainoksia, toisiin naamoihin törmää toistuvasti kaikkialla. Ne jäävät mieleen, siihen pyritään. Iskulauseet ovat vetoavia, usein yksinkertaistavia. Myös vaalitentit rakentuvat yksinkertaistuksilla. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat monimutkaisia, niihin ei tosiasiassa ole yksinkertaisia syitä tai vastauksia. Mutta, riittää kun saa kasvonsa ja vetävän lauseen tarttumaan ihmisten mieleen.

Teen töitä sosiaalityöntekijänä, jossa tehtävässä näkyy yhteiskunnan ongelmia ikähaarukan päästä päähän. Köyhyys, terveysongelmat, alueellinen eriarvoistuminen niin maan sisällä kuin eri kunnissa näkyy selkeänä. Asioihin voi vaikuttaa poliittisilla päätöksillä, ero toimintoihin resursoimalla. Varhaiskasvatus ja koulutus, vammaispalvelut, lastensuojelu, päihde- ja mielenterveyspalvelut, sosiaaliturva, vanhustenhoito jne., asioita, joihin tulee kiinnittää ja panostaa jatkossa enemmän. Se että nuo ovat listalla ja joku jää pois, ei tarkoita, että muut olisivat merkityksettömiä.

Nuo maksavat, mistä olet valmis leikkaamaan, jotta nuo saadaan hoidettua, minulta kysytään. Tarvitseeko leikata, on toinen kysymys. Hoitamattomana nuo asiat maksavat, usein paljon enemmän kuin niiden hoito. Toisaalta, verokannan laajentaminen on mahdollista. Harmaan talouden merkityksestä on käyty tiukkaa keskustelua. Suomalaisten harmaata taloutta torjuvien viranomaisten yhteishankkeessa käytiin kattavasti läpi arvioita harmaan talouden koosta: tulosten haarukka oli 5,5–17 prosenttia suhteessa bkt:hen. Arviohaarukan alin luku oli saatu eduskunnan teettämässä tutkimuksessa, jonka mukaan harmaan talouden määrä Suomessa olisi 10–14 miljardia euroa. Kansantuotteeseen suhteutettuna tämä vastaisi 5,5–7,5 prosenttia bkt:sta ja merkitsisi neljän kuuden miljardin euron vuotuisia vero- ja maksutulojen menetyksiä. Toiset pitävät tuota arvioita älyttömänä, se on lähtenyt halusta nähdä harmaa talous isona ongelmana, Kuitenkin, harmaan talouden kitkemisestä löytyy taloudellista pohjaa asioiden hoitamiseen.

Äänioikeus on tärkeä oikeus, itse koen sen myös velvollisuudeksi. Kun olen ehdolla, tarjoan muille yhden mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. Äänestämällä minä voin vaikuttaa tulevan eduskunnan kokoonpanoon ja samalla harjoitettavan politiikan sisältöön. Toisista välittäminen, huolenpito ovat minulle tärkeitä asioita. Viime vuosien politiikassa välittäminen on jäänyt vähemmälle painoarvolle. Se on heijastumaa yleisestä arvoilmastosta, on menty vahvemman oikeudella. Ei ole jääty kovasti suremaan, jos toiset ovat jääneet jalkoihin. On puhuttu maan edusta, joka on ollut tärkein.

Niin tärkeä, että köyhyys on lisääntynyt, tulo- ja terveyserot ovat lisääntyneet. Maan etu ei ole ollut kaikkien etu. Ja ratkaisut ovat olleet meidän suomalaisten poliitikkojen tekemiä. Vaaleissa tehdään muutos.

Hyvinvointiyhteiskunta mallia 2019

Olen nyt tehnyt jonkin aikaa sosiaalityöntekijän töitä pitkän tauon jälkeen. Iät ajat näkemykseni on lähtenyt asiakkaan näkökulmasta. Suomalainen ajattelumalli lähtee valitettavan usein siitä, että meidän asiakas on hoitanut asiansa ”tahallaan” huonosti, tai sellaiseen ajattelumalliin valitettavan usein törmää. No noita huonosti asiansa hoitaneita on, mutta usein on kyse myös ihan muusta; henkilön voimavarat tai kyvyt eivät riitä asioiden hoitoon. Moni myös tietää, että jättämällä asiat hoitamatta sotkee vaan asioitaan.

No miksi kirjoitan tämän kommentin? Yksi syy on se, että nyt ihmiset joutuvat hoitamaan valitettavan usein asioitaan netin tai puhelinpalvelujen kautta. Netti on monelle toimiva, mutta kun toimintakyky alenee, netin käyttö ei onnistu, tai siihen ja liittymään ei ole varaa. Puhelinpalvelut; kun sinne pääsee, asiakkaalla pitää olla sana hallussaan, jotta hän pystyy kuvaamaan mistä hänen kohdallaan on kyse. Aina näin ei vain ole asianlaita. Jatkuva asioiden selittely puhelimessa turhauttaa, ja se myös maksaa, jos koko ajan juoksee paikallisverkkomaksu tai matkapuhelumaksu.

Aika monta kertaa olen ollut siinä tilanteessa, jossa asiakas pyytää hoitamaan asiaansa. Tietyissä asioissa se toimii, aina ei ja vaikkapa eläkevakuutusyhtiössä sanotaan, että asianomaisen pitää hoitaa asiansa itse. Joo, niin pitää, mutta jos siitä ei vaan tule mitään?

Viimeisten viikkojen aikana on ollut tilanteita, joissa on kaivattu edunvalvojaa asiakkaalle, kun hän ei kykene hoitamaan asioitaan itse. Tuo edunvalvojan hakemisen prosessi kestää ja asiat saattavat mennä pahemmin solmuun, kun prosessi venyy.  Edelleen, tuntuu siltä, että yhä enemmän yksin on ja elää niin nuorempia kuin vanhempia ihmisiä, joilla kyvyt ja voimavarat eivät riitä yksin asumiseen. Tuntuu siltä, että meillä on yhteiskunnan taholta – vai kenen taholta – hyväksytty se, että ihmisiä jää heitteille. Vastakommenttina kuulee, että jokainen on vastuussa itsestään sekä erityisesti vanhusten tulee saada asua omassa kodissaan laitosasumisen sijasta. Vastakommenttini on se, että kun ei pärjää, liikutaan heitteille jättämisessä.

Viimeisen neljän vuoden aikana on kovasti puolustettu yksilönvapautta holhousyhteiskuntaa vastaan, samoin on puhuttu kuinka turhaa byrokratiaa ja viranomaisvaltaisuutta puretaan. Voi olla, että joissakin asioissa on byrokratiaa voitu karsiakin, mutta niiden ihmisten, joiden toimeentulo on tiukassa, asioiden hoidossa byrokraattisuus ja pompottaminen on lisääntynyt. Edelleen ihmisiltä, jotka tarvitsisivat turvaverkkoja, turvaverkkoja puretaan.

Tällainen on hyvinvointivaltio Suomi 2019 tietystä vinkkelistä katsoen. Niin, ja ruokajonoja sekä köyhyyttä on.

Vappupuhe 2016 Mänttä

Elämme siinä suhteessa helppoa ja mielenkiintoista aikaa, että tällaisen puheen sisällöstä eivät aiheet puutu. Päinvastoin joutuu rajaamaan useita mielenkiintoisia teemoja pois.

 Luovutitko leipäsi, kun hän oli nälkäinen?

Tarjositko vettäsi, kun hän oli janoinen?

Avasitko ovesi kun hän pyrki lämpimään?

Vai näitkö pelkän itsesi, kun pystyyn nostit pään?

Nuo laulun sanat sopivat hyvin tähän päivään. Ne ovat lauseita, joita toivoisin  suomalaisten ajattelevan ja miettivän huomattavasti enemmän.

Olin ehdokkaananne eduskuntavaaleissa viime vuonna ja huomasin vaalityön olevan vaativaa ja aikaa vievää. Muutama kuukausi liikkeellä kohdata ihmisiä, kuulla heidän toiveitaan ja odotuksiaan sekä myös muita ehdokkaita ja näiden ajatuksia oli paitsi rankkaa myös antoisaa.

Mielikuvissa isänmaallisuutta ja työväen, vasemmiston vappua ei usein yhdistetä. Isänmaallisuus- termi on puoluepoliittisessa kentässä omittu oikeistolle. Mitä isänmaan hyväksi tekeminen on sosialidemokraateille? Mielestäni se on mm. sisäistetty ajatus siitä, että veroja maksetaan isänmaan, yhteisen yhteiskunnan hyväksi.  Työväen marssin sanoja lainaten:

 Työ kättemme se hengenkin

on ylevätä työtä,

työ tehty kourin jäntevin

voi poistaa hengen yötä.

Tok’ kunnian ei halu vaan

saa meitä työhön, toimintaan,

:,: mutt’ myöskin onni synnyinmaan. :,

 

Viimeisten kuukausien aikana on puhuttu yhteisestä asiasta ja isänmaallisuudesta. Tuntuu vain siltä, että monella isänmaa on vahvasti oman itsensä ympärillä, oma etu on tärkein ja tästä esimerkkinä on keskustelu aggressiivisesta verosuunnittelusta. Aggressiivisella verosuunnittelulla ja veronkierrolla ei edesauteta synnyinmaan onnea ja parasta.

Ylen kaikille ehdokkaille suunnatussa Vaaligalleriassa vuosi sitten kysyttiin, mitä pidimme suurimpana turvallisuusuhkana seuraavalla vaalikaudella. Itse nostin esille eriarvoistumiskehityksen, josta olin huolestunut. Sipilän hallitus on ollut Suomen ohjaksissa pian vuoden, mukanaan ne puolueet, jotka kertoivat laittavansa Suomen kuntoon, olevansa leikkaamatta pienituloisimmalta sekä pitävänsä kiinni siitä mitä on luvattu. Näitä lupauksia kuultiin televisiossa, radiossa ja vaalitilaisuuksissa toreilla ja turuilla.

Vaaleista on mennyt aikaa vuosi, eli hallitus voi puolustuksekseen sanoa urakan olevan vielä kesken. Kuitenkin tuntuu siltä, että leikkaukset ovat kohdistuneet juuri niihin, joista sanottiin, ettei viedä mitään. Joiltain osin, esim. koulutuksen osalta on kerrottu, että enää ei leikata mitään. Niin voi sanoa kun lähes kaikki mahdollinen on jo leikattu. Jos jälki on samanlaista seuraavat vuodet kuin tähän saakka, mitä vielä on odotettavissa?

Vaaliteemoissani lainasin sosiologi Klaus Mäkelää vuodelta 1982. Hän kirjoitti artikkelissaan Sosiaalipolitiikka ja hyvinvointivaltion kriisi: ” Totta kai työttömyys valitsee kohteensa, mutta kun työttömyydestä tehdään yksilöllinen ominaisuus, sen kohteet leimataan paarialuokaksi, johon aito solidaarisuus ei enää ulotu. Humaani myötätunto ei korvaa ryhmäsolidaarisuutta. Poliittiset koalitiot muuttuvat, ja vaikka työttömien perusturvasta kenties pidetään huolta, se muuttuu hyväntekeväisyydeksi ja almuiksi.

Tuntuuko tutulta? Ei ihme, jos tuntuu eli työttömyydestä tehdään edelleen yksilöllinen ominaisuus, on työttömän vika kun hänellä ei ole työtä.  Viime kuukausina on tuntunut siltä, että Suomea ei suinkaan vaivaa suurtyöttömyys, vaan huutava työvoimapula. Työministeriö on esitellyt useita tiukennuksia työttömyysturvaan, jotta kotisohvilla lojuvat työttömät saataisiin patistettua töihin. Heitä on laskutavasta riippuen 350 000 – 500 000. Avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä noin 17 000 mutta se ei propagandakoneistoa kiinnosta. Työttömät on kerta kaikkiaan päätetty syyllistää.

 

Miltä näyttää kuntamme tilanne ja tulevaisuudennäkymät. Edessä on vuoden päästä kunnallisvaalit, ja ne nyt ovat todella silloin. Eri vaalien ajankohtia on liikuteltu valtakunnan hallituksen toimesta suuntaan jos toiseen ja epävarmuutta on ollut. Me sosialidemokraatit olemme olleet mukana tekemässä päätöksiä, mukana rakentamassa sitä tilannetta jossa nyt kaupungissa ollaan. Päätökset sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisuista ja investoinneista kaupungissa on tehty yhdessä. Näin, vaikka edellisten kunnallisvaalien jälkeen erilaisilla sopimuksilla sosialidemokraatit jätettiin paitsioon. Omasta näkökulmastani katsottuna on tehty tai yritetty tehdä päätöksiä, jotka ovat olleet luonteeltaan eriarvoisuutta syventäviä. Tällainen terveydenhuollon asiakasmaksujen osalta saatiin purettua. Päivähoidon puolella positiivinen ratkaisu lautakunnassa käännettiin porvaripuolueiden toimesta toisin päin kaupunginhallituksessa.

Kaupunkilaisten näkökulmasta pidän tärkeänä päätösvallan ja valmistelun avoimuutta. Valtakunnan tasolla on puhuttu yhtiöittämisestä, siitä kuinka merkittävää yhteistä omaisuutta menee avoimen päätösvallan ulkopuolelle ja edelleen riski sen yksityistämisestä kasvaa. Hallitus kertoo yksityistämisestä puhumisen olevan pelottelua, mutta se on kuitenkin realistinen mahdollisuus.

Kunnallisessa päätöksenteossa tilanne on päätöksenteon etääntymisen osalta sama. Päätöksiä tehdään enemmän yhtiöissä. Saavatko valtuutetut ja edelleen kuntalaiset riittävästi tietoa asioiden valmisteluvaiheessa? Asioista kannattaa kysyä, olla tiukka.

Yhteisestä huolenaiheesta, julkisista liikenneyhteyksistä kaupunki on ollut aktiivinen ja kuntalaisten asialla. Viime maanantaina valtuustossa asiasta tehtiin päätös. Onko oikein, että kunnan on huolehdittava näistä perusasioista, on aivan toinen asia. Ja oliko tehty päätös loppujen lopuksi sittenkään liikenneyhteyksiä vahvistava? Nyt syntyneitä uusia yhteyksiä ehkä perutaan, ja kuinka pitkäjänteinen on valtiovallan uusi linjaus. Viime eduskuntavaalien alla kovasti koko Suomen asuttuna pitämisestä ja alueiden asioista puhuneet ryhmät ovat joka tapauksessa tehneet päätöksiä, joiden seurauksena olemme riskissä jäädä yhä enemmän liikenteelliseen mottiin ja samalla kaupunkien kehittämismahdollisuuksia vaikeutetaan.

Hallituksen sote- jahkailun osalta on syytä katsoa asiaa edelleen valtakunnan laajuudessa.  Monet sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat huolissaan tehdyistä linjauksista. Logiikka, jolla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja nyt tehdään, on aivan toinen kuin sen tyylisten palvelujen tuottamiseen kaivataan, tarvitaan. Nyt edetään liiketaloudellisten periaatteiden mukaan ja esim. monessa puheenvuorossa nousevat esille huoli miten palvelut toteutetaan reuna-alueille ja toisaalta myös miten se tapahtuu ihmisten kohdalla, jotka eivät ole ns. helppohoitoisia. Voidaanko heidät jättää hoidotta?
Se mitä kaipaan myös, on laaja-alaista asian katsomista, ei vain miten se tapahtuu minun kohdalla tai meidän alueella. Me täällä voimme olla ajan kanssa liiketaloudellisen kannattavuuden näkökulmasta myös reuna-alueella, joten voimme olla junasta tippuneita myös tässä asiassa.

Jouko Mäki-Lohiluoma teki vuonna 1978 kappaleen Viisas antaa periksi.

Siinä hän toteaa mm.:

Viisas aina luovuttaa

muut hoitaa asiamme

Selvästi sen todistaa

tila planeettamme

–   –   –   –   –

Viisas antaa periksi

–         surullinen juttu

Liian moni meistä on antanut periksi, antanut asioista päättämisen muiden huoleksi. Eduskuntavaaleissa äänesti 70,0 prosenttia äänioikeutetuista. Äänestysvilkkaus pysyi lähellä neljän vuoden takaista. 2011 eduskuntavaaleissa uurnilla käytiin selvästi muutamia aiempia eduskuntavaaleja vilkkaammin. Äänestysaktiivisuus kohosi tuolloin peräti 2,6 prosenttiyksikköä 70,5 prosenttiin. Korkeimmillaan äänestysprosentti on ollut vuoden 1962 eduskuntavaaleissa, jolloin uurnilla kävi 85,1 prosenttia äänioikeutetuista.

Kunnallisvaaleissa 2012 äänestysprosentti koko maassa oli 58,2, kun se edellisissä kunnallisvaaleissa oli 61,2. Mäntän prosentti 2012 oli vain 58,5 ja 2015 65,0. Aina joku päättää asioista, vaikka äänestysprosentti olisi 20. Mutta kenen etuja silloin ajetaan?

Me demarit tavoittelemme seuraavissa kunnallisvaaleissa jälleen asemiemme vahvistamista. Se tarkoittaa hyvää ja vahvaa listaa, mutta se tarkoittaa meille myös vaatimusta aktiiviseen valtuustotyöhön ja yhteydenpitoon kuntalaisten kanssa. Se tarkoittaa tärkeiden asioiden kartoittamista ja esille nostamista. Mitä korkeampi äänestysprosentti on, sitä edustavampi valittu valtuusto on ja sitä vahvempi valtuutus sillä on käsitellä ja päättää yhteisiä asioita.

Demarit – SDP pitää seuraavan puoluekokouksensa Lahdessa 2- 4. helmikuuta 2017 eli ennen huhtikuun kunnallisvaaleja. Toivon että seuraavat kuukaudet ja viikot puoluekokouksen jälkeen käydään tekemässä yhdessä työtä mahdollisimman hyvän tuloksen aikaansaamiseksi. Eikö sitten saa olla vastaehdokkaita? Saa, jos niitä on tullakseen, mutta riitelystä ei hyödy kukaan, kaiken vähiten kansalaiset. Mutta; osallistukaamme kaikilla mahdollisilla kentillä yhteiseen keskusteluun ja aikanaan vaalityöhön. Vaaleja on tulossa myös kunnallisvaalien jälkeen ja ehdokkaita tarvitaan.

Viikon saldoa

Viimeisen viikon aikana olen jälleen kirjoitellut paljon: lausuntoja, kommentteja, muistioita ja päivityksiä sosiaaliseen mediaan. Kirjoitustaitoa minulla on jonkin verran jäljellä, sanavarasto on vielä kohtuullinen ja kieliopin osaaminen käytäntöön soveltaen on todennäköisesti kohtuullista. Pahimmat kirjoitusvirheet saan paikattua, koska tekstin voi lukea uudelleen ja uudelleen myös siellä, missä sen on verkossa julkaissut.

Viikonvaihteessa olen lukenut, kuinka tutkijat ovat huolissaan lukutaidon hukkumisesta Suomessa. Ylen sivuilla julkaistun Sanna Vilkmanin jutun mukaan suomalaislapset lukevat koko ajan vähemmän ja ilottomammin. Sanavarasto surkastuu: omalla ajallaan lukeva 17-vuotias hallitsee 50 000–70 000 sanaa; nuori, joka ei lue, vain runsaat 15 000. Alle puolet yli kymmenvuotiaista lukee kirjoja vähintään kerran viikossa. Tutkittu tieto lukuhalujen katoamisesta on niukkaa ja repaleista. Ilmeisin syypää ei ehkä olekaan se lukutaidon pahimmaksi viholliseksi oletettu eli netti. Jutussa todetaan, että kaikilta ei perinteisten kirjojen lukeminen kerta kaikkiaan edes luonnistu. Heille uusi teknologia on korvaamattoman arvokasta. Nykyinen teknologia mahdollistaa hyvin erilaisten keinojen hyödyntämisen. Siitä hyötyvät myös ne, joille kirjoitetun tekstin lukeminen on vaikeaa.

Ylen toimittaja Pasi Peiponen jatkaa samasta asiasta, otsikolla Näkökulma: Lukutaidoton kunnan elätti. Yhdistellessään tutkimuksia Peiponen toteaa, että lukutaidon taso on heikentynyt eniten huono-osaisimpien perheiden lapsilla. Hyväosaisissa perheissä lukutaidon taso sen sijaan on pysynyt yleensä erinomaisena.
Onko kuten Peiponen miettii meille syntymässä on uusi kahtiajako yhteiskunnassa: toimeentulevat ja lukutaitoiset, köyhät ja uuslukutaidottomat. Hän toteaa, että yhteiskunnassa asiaa ei ole otettu vakavasti. Luku- ja kirjoitustaitoa pidetään Suomessa niin itsestäänselvyytenä, että opettajien ja tutkijoiden hätää ei haluta uskoa.

Sosiaalisessa mediassa on keskusteltu nykyisen hallituksen tuuletuksista hienoista saavutuksistaan opetus- ja kulttuuritoimen saralla. Edellisen hallituksen ministeri Krista Kiuru toteaa kuinka ”On uskomatonta, miten lyhyessä ajassa kokoomusministerit Alexander Stubb ja Sanni Grahn-Laasonen ovat tuhonneet sen työn, mitä suomalaisen koulutuksen ja sivistyksen eteen on menestyksellä tehty viime vuosikymmenten aikana. Tuskin yhdeltäkään kansalaiselta on jäänyt huomaamatta asioiden todellinen laita, eikä sitä muutamilla vastikkeettomilla kiitoksilla muuteta”. Stubb on lausunut, että ”kokoomus on se puolue, jolle sivistys on yhteiskunnan kivijalka ja sitä puolustamme. Kiitos Sanni Grahn-Laasoselle työstä, jota joka päivä teet sivistyksen, koulutuksen ja osaamisen puolesta”.

Onhan tämä Suomi koko ajan eriarvoistunut, viime vaalien jälkeen puheet ovat menneet entistä rankemmalle tasolle. En puutu siihen älyttömyyteen, sikamaisuuteen ja ihmisarvon halventamiseen, jota joka päivää saa erilaisista medioista lukea. Se kirjoittelu ei rakenna mitään, se ei paranna mitään. Toisaalta moni heistä, jotka noin kirjoittavat, eivät lue tai halua lukea erilaista tekstiä. Me elämme lisäksi yhä enemmän karsinoissamme, joissa ei ymmärretä mitä toiseen maailmaan kuuluu. Niille, jotka elävät siellä missä toimeentulon edellisyyttä ja mahdollisuuksia on, tämä ei ole ongelma, koska he selviävät – ainakin taloudellisesti. Mutta maailmassa, josta viedään opintotukea, opiskelupaikkoja ja taloudellisen selviämisen perusteita, joka ikinen lohkaisu voi olla liian suuri, se viimeinen niitti. Toisessa maailmassa ei ymmärretä, että terveellisen ja monipuolisen ravinnon tarjoaminen lapsille on vaikeaa, koska siihen ei ole taloudellisia edellytyksiä. Ja toisten on mahdotonta ymmärtää sitä, että osa lapsista saa lämpimän aterian vain ja ainoastaan koulussa. Siihen miksi noin on, voi olla monia syitä.

Maanantaina 7.3.2016 ratkeaa paljon puhutun yhteiskuntasopimuksen kohtalo – tai se ei ratkea. Tuo sopimus liittyy mielestäni kaikkeen kirjoittamaani, sillä jos sopua ja jatkoa sen jälkeiselle työlle ei saada, leikkaukset jatkuvat ja se heijastuu niin koulutukseen kuin taloudellisen toimeentulon edellytyksiin. Toisaalta, ei pidä unohtaa sitäkään mahdollisuutta, että leikkaukset jatkuvat, vaikka sopukin syntyisi. Olen viikonlopun aikana muualla kirjoittanut, että en itse tarvitse verohelpotuksia, olennaista minulle on leikkausten poisjättäminen. Jos ei leikata, se tarkoittaa hallituksen kielellä sitä, että menot ei vähene. Jos annetaan verohelpotuksia, se tarkoittaa että tulot vähenevät lisää. Siis jos ei leikata ja annetaan verohelpotuksia, se merkitsee että vaje kasvaa. Jos minä elän yli varojeni, olen liemessä. Sipilän ja kumppaneiden logiikkaa on usein tuskainen ymmärtää, ehkä siksi että siinä ei ole logiikkaa. Eli ei vähennetä tuloja, jos toivettani kuunnellaan eikä vähennetä valtion menoja. Tiivistetetysti; minä pärjään, sadat tuhannet, ehkä 1- 2 miljoonan välillä suomalaisia ei pärjää kovin hyvin.

Yksi tulevaisuuden karsimisten kohde Suomessa lienee Yle, jonka sivuilta poimin pari juttua tämän blogin rakennusaineiksi. Ylessä on vielä toimessa paljon fiksuja, osaavia ja yhteiskuntaa tarkasti analysoivia toimittajia. Kun Yleä karsitaan ja henkilöstöä vähennetään, helposti nämä ihmiset joutuvat pois. He kun eivät tuota ja tee pelkkää viihdettä. Ja he näkevät, mikä on pielessä tai voi mennä todella pahasti pieleen. Ja sitä mikä menee pieleen, ei korjata nyrkkivitosella eli fist bumpilla leveän hymyn kera.

Mänttä 24.12.2038

Kannattaako sittenkään aloittaa koko projektia, vai kerätä tarpeelliset ja riittävän arvokkaat tavarat ja lähteä. Mutta minne tässä enää kannattaa ja voi lähteä?

Ilmanmuutoksen kourissa kamppailevassa Helsingissä yhden naisen vuorokauden mittainen puhelinhiljaisuus ei hetkauta ketään. Niinpä Lehtisen on itse löydettävä vaimonsa – ja seurattava jälkiä, jotka vievät aina vain syvemmälle särkyvän maailman pimeään ytimeen.

Olen lukenut osan Antti Tuomaisen kirjaa Parantaja, joka kuvaa ilmaston muutoksen aikaa. Kirja on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä. Onko tämä mahdollista tai kuinka paljon tästä voi toteutua?

”Käänsin katseeni takaisin sateeseen jota oli jatkunut jo useamman kuukauden ajan. Syyskuun alussa alkanut vesivirta oli tauonnut vain hetkiksi. Merellisistä kaupunginosista ainakin Jätkäsaari, Kalasatama, Ruoholahti, Herttoniemenranta ja Marjaniemi olivat jääneet toistuvasti veden alle, ja monet asukkaista olivat jo lopullisesti luovuttaneet ja jättäneet kotinsa”.

Onko tuo mahdollista vai mahdotonta. Romaani tarjoaa mahdollisuuden kuvata tällaisia tulevaisuudenkuvia, joita on hyvä pysähtyä miettimään. Ei, en usko että tämä on elinaikanani mahdollista, ellen elä sitten tosi vanhaksi. Mutta, taloudelliseen kasvuun erittäin vahvasti nojaaminen tarjoaa väylää tuollaiseen. Meillä Suomessa puhutaan vahvasti vaihtoehtoisiin ja ennen kaikkea uusiutuviin energiamuotoihin nojaamisesta. Mutta miten ja millä hinnalla se toteutetaan? Mitä vaikutuksia puun energiakäytöllä ja toisaalta turpeella on ympäristöön? Toiset meistä eivät hyväksy tuulienergiaa, eivät erityisesti, jos myllyt tulevat lähelle.

Tuomaisen kirjassa kerrotaan myös eriarvoisuudesta, eriarvoistumiskehityksestä. Toisilla on varaa ja mahdollisuuksia mennä pohjoiseen, jossa vesi ei ole noussut jatkuvasti asuntoihin saakka. Kirjassa kerrotaan uutisissa arviona ilmastopakolaisten määrästä maapallolla 650 – 800 miljoonaa ihmistä. Euroopan unionin alueella on meneillään 13 aseellista selkkausta, pääasiassa rajoilla. Tämän tekstin viimeinen kappale on omani, Tuomaisen innoittama.

Mahdotontako? Palaan energiakysymykseen ja energiavaihtoehtoihin. Vaikka meillä Suomessa ollaan tavoitteellisia ja pyritään uusiutuviin energiamuotoihin, tapahtuuko näin kaikkialla. Ei, ei ja se näkyy ympäristön tilassa ja ilmastonmuutoksista keskustellaan vahvasti. Monissa talouden kannalta keskeisissä maissa ei uusiutuville energiamuodoille anneta paljoakaan arvoa. Näin toimivat esim. USA, Kiina ja Venäjä, joka sittenkin taitaa jossain vaiheessa tulla vahvasti kasvavaksi taloudeksi. Ja silloin ei ympäristöä ja naapureita paljon ajatella, ei ole aikaa, varaa eikä halua.

”Astun pihalle, myös Mäntässä on jouluaattona lämmintä. Katsoin mittaria, se näyttää 18 astetta. Keurusselän pinta on jälleen noussut, meiltä rantaan on viitisenkymmentä metriä. Päivä on tarkoitus käyttää talkootyöhön. Mietimme naapureiden kanssa, miten korkeiksi  uudet pilarit pitää rakentaa, jotta vesi ei nousisi asuntoon sisälle. Onko tässä enää mitään järkeä? Kannattaako sittenkään aloittaa koko projektia, vai kerätä tarpeelliset ja riittävän arvokkaat tavarat ja lähteä. Mutta minne tässä enää kannattaa ja voi lähteä?”.

Kuvitteellisia ihmisiä – kevyttä ja vakavaa asiaa

I
Viimeisten vuosien aikana olen aika usein ollut tämän kesäkuun ensimmäisen viikonlopun perjantain ja lauantain Kouvolassa, Dekkaripäivillä. Se on suunnitelma myös tänä viikonloppuna. Dekkarit ovat hyvin suosittu kirjallisuudenlaji. Monet kirjat ovat erittäin hyviä, toki siihenkin lajiin mahtuu monenlaista kirjoittajaa ja tekstiä, kuten kaikkeen kirjallisuuteen.

Dekkareissa liikkuu kuvitteellisia henkilöitä, aikaisemmin elettiin myös usein kuvitteellisilla paikkakunnilla. Nykyään Tampere on Tampere, ei mikään suurehko teollisuuspaikkakunta, jonka halkaisee koski. Koskesta tulee mieleen Susikoski, johon linkkinä dekkaripäivillä on joka vuosi Mauri Sariolaan liittyvä alustus. Nyt Matti Nummenpää kertoo huumorista Mauri Sariolan dekkareissa.

Olen usein miettinyt, miksi ei vielä lähdettäisi tekemään sarjaa tai elokuvaa Susikosken persoonan ympärille. Kuka olisi komisario Olavi Susikoski? Kotimaisista näyttelijöistä nousee mieleen Samuli Edelman, joka kykenisi olemaan sopivan jäyhä. Toinen vaihtoehto on Mikko Leppilampi, mutta onko hänen perusolemuksensa liian leppoisa, vai olisiko? Ruotsista löytyisi apuun Ola Rapache, joka on esittänyt onnistuneesti myös Maria Langin luomaa Christer Wijkiä.

II
Hyppään otsikkoon nojaten arkeen, politiikkaan. Sipilän hallitus on nyt aloittanut ensimmäisen viikkonsa ja ristiriitoja on ollut ilmassa, mikä sinällään ei ole yllätys, ei myös väärin. Nyt tiedämme myös, että ministerillä on sananvapaus. Mihin sen rajat venyvät ja missä vaiheessa peli vihelletään poikki, vai vihelletäänkö sitä ollenkaan, sen näyttävät tulevat kuukaudet.

Valtiovarainministeriö on laskenut, miten hallituksen suunnittelemat menojen leikkaukset ja verojen muutokset kohdistuvat eri väestöryhmiin. Maanantaina julkaistun laskelman mukaan väestöryhmistä kärsivät eniten eläkeläiset ja ikääntyneet, lapsiperheet ja työttömät. Työssäkäyvät ovat ainoa ryhmä, joka hyötyy hallituksen toimista.

Ylen eilisen uutisen mukaan varsinaisia tulonjakovaikutuksia laskelmat eivät kerro. Ministeriö huomauttaa, että veromuutosten osalta laskelman kuva on epätäydellinen. Esimerkiksi välillinen verotus on toistaiseksi jätetty huomiotta. Toimien kohdentumista ei ole myöskään arvioitu suhteessa ryhmien osuuksiin yhteiskunnassa tai valtion budjetissa.

Ajellessani töihin päin mietin miten nämä koskevat itse kutakin. Keskustelussa on usein puhuttu, kuinka meitä suomalaisia on saatava lisää töihin, enemmän töihin. Asetelmasta syntyy se kuva, että ongelma ei ole etteikö töitä olisi, vaan se, että ihmiset eivät halua mennä töihin. Sellaisia ihmisiä varmasti on, mutta on aina ollut ja myös eri yhteiskuntaluokissa. Työn vastaanottamisen kynnystä on helpotettava, sanotaan. Työn vastaanottamisesta kieltäytymisestä on monen mielestä sanktioiva tiukemmin, näin olen ymmärtänyt. Työnantajat ovat nyt pettyneitä siihen, että työperäisen maahanmuuton tarvehankintaa ei ole poistettu.

Itse käyn edelleen töissä muualla, 90 km päässä kotoa. Työpaikkakunnan kannalta olen ongelmallinen: vaikka jätän rahaa palveluihin, verotulot menevät muualle. Toisaalta arvelen, että Jyväskylästä käy enemmän ihmisiä töissä Mäntässä kuin päinvastoin. Kotipaikkakunnalla osa ihmisistä suhtautuu minuun ristiriitaisesti. Syynä on se, että hyväksyessään tällaisen liikkumisen, pitää hyväksyä myös sama asia toiseen suuntaan.

Kulkisin mielelläni julkisilla kulkuneuvoilla, mutta se ei ole mahdollista. Työaikojen puitteissa se juuri ja juuri onnistuu, mutta päivälle tulee mittaan lyhyimmillään noin 12 tuntia, jossa työaikaa kertyy 7 tuntia, matkoihin 5 tuntia. Silloinkin jonkun on haettava 8 kilometrin päästä asemalta. Pisimmillään mittaa kertyy noin 15 tuntia, edelleen jonkun on haettava asemalta. Ja tämä tulee kalliimmaksi kuin omalla autolla. Autoilussa oletan polttoaineen verotusta korotettavan ja lisäksi vuotuinen auton käyttövero noussee.

Ajattelen edelleen, että kokonaisuuden kannalta isompi ongelma on, mistä löydämme halukkaille töitä kuin olemassa oleviin töihin tekijöitä.

III
Hallitus kertoo, että leikkaukset tekevät kipeää kaikille. Itselle tuo polttoaineveron nousu ei vielä maailmaa kaada, ei auton käyttömaksun nousukaan. En kaadu, vaikka kiinteistövero nousisikin hiukan. Mutta monelle, monelle niistä jotka jo muuten ovat maksajan puolella, nämä nousut tulevat päälle. Eli tasapuolisuus ei toimi.

Nostan radikaalin ehdotuksen veropuolelle. Suomessa mietitään, että voisimme laskea alkoholiveroa kun Virossa sitä ollaan korottamassa. Ajatus perustuu alkoholin näkemiseen hyödykkeenä, elintarvikkeena, joka on tuote siinä missä rautanaula. Jos Viro nostaa veroa nykyisestä 20 % ja Suomi laskee vaikka 7 % nykyisestä tasosta, prosentit ovat jatkossa ehkä noin 7, 2 ja noin 29,7. Suomen veron lasku ei vähennä kulutusta täällä, se lisää sitä ja mitä enemmän alkoholiverotusta kevennetään, sitä enemmän kulutus lisääntyy. Nähdäkseni alkoholihaitta ei ole yhtään sen lempeämpi, vaikka se olisikin aiheutettu Suomesta ostetulla viinalla tai kaljalla.

Tupakan kohdalla on ehdotettu 6 euron askin hinnaksi 8 euroa ja sitä pidetään loistavana terveyspoliittisena linjauksena. Toimen seurauksena Savuton Suomi on lähempänä kuin aiemmin. Tupakkavero näyttää tutkimusten perusteella koskettavan erityisesti matalasti kouluttautuneita työikäisiä miehiä.

Miksi emme nostaisi puolen litran Koskenkorvapullon hintaa 18 euroon ja muita alkoholeja vastaavasti samassa suhteessa. Eikö se ole myös vahva sosiaali- ja terveyspoliittinen linjanveto? Edelleen tämän veron tuottoa ohjattaisiin ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kulujen kattamiseen.

Taitaisi ehdotuksen tekijä saada kiitoksen sijasta käsittelyn tervassa ja höyhenissä, jonka jälkeen vielä tulisi kevyt pintakäsittely päälle?

IV

Hallitus tekee tällä hetkellä politiikkaa kuin ihmiset olisivat kirjan tai televisiosarjan hahmoja. Kun laitat kannen kiinni tai suljet television, kipu häviää ja kenellekään ei ole käynyt mitenkään. Niin ei vain elävässä elämässä ole, kaikki ei mene kuin prosessikaavioissa.

Hallitusta odotellen

Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb kertoi viime viikolla, että nyt tämä uusi hallituspohja on saanut kahdessa tunnissa enemmän aikaan kuin edellinen hallitus neljän vuoden aikana, Näin, vaikka uutta hallitusta ei ole vielä muodostettu.

Tänään iltapäivällä saamme kuulla miten hallitusneuvotteluissa on edistytty. Tänään hallituspohjan on tarkoitus käsitellä, ehkä myös sopia linjauksista, jotka liittyvät EU-politiikkaan, ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin sekä maahanmuuttopolitiikkaan. Keskustelu Yleisradion asemasta on noussut viikonloppuna esille, eli näytetään sovittavan myös yksityiskohtaisista asioista, vaikka ennen vaaleja puhuttiin hallitusneuvottelujen puitteissa ennen kaikkea strategisesta ohjelmasta. Kritiikkiä uutta hallituspohjaa kohtaan on ollut jo aika lailla, mikä on ymmärrettävää osin pettymyksestä, mutta osin myös asiasyistä johtuen. Taustalla on ollut huoli eriarvoistumiskehityksestä ja arvokonservatismista. Huolettaahan tämä suunta esimerkiksi minua, mutta edelleen, neuvotteluissa olevalla hallituspohjalla on eduskunnassa edelleen 124 kansanedustajaa. Jos hallitus syntyy, se on äänestäjien valinta, ei minulla ole siihen veto-oikeutta.

Britanian ja Puolan vaalit ovat antaneet tukea EU- kriittisille, konservatiivisille ja myös maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuville kannoille. Mitä se vaikuttaa hallituksen linjauksiin? On mahdollista, että seuraavat neljä vuotta vedetään Suomea vahvasti konservatiiviseen suuntaan. Esimerkkeinä suunnanvaihdosta toimivat Puola ja Unkari. EU aikoo ensi viikolla esittää jäsenmailleen kiintiöjärjestelmää, joka jakaisi EU:hun pyrkivät pakolaiset nykyistä tasaisemmin jäsenmaiden kesken. On mielenkiintoista nähdä, miten hallitusneuvotteluissa olevat puolueet suhtautuvat tähän ajatukseen.

Niin, ensin näiden puolueiden on kuitenkin päästävä sopimukseen ohjelmasta. Voi olla, että Soini ja Stubb vievät ja Sipilä vikisee, jolloin vahva konservatismi ajaa Keskustan omien ajatusten ohi. Toisaalta kovin paljon niitä omia ajatuksia ei ole vielä tuotu esille ja puheenjohtaja Sipilän linjoista ei vielä ole kovin paljon tietoa. Paljon on siis vielä auki.

Henkilökohtainen kontakti

Pääsin osallistumaan Turussa Sosiaalityön tutkimuksen päiville. Päivien teemana oli nyt Eriarvoisuus ja sosiaalityö. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vastustaminen ja heikoimman puolelle asettuminen on aina muodostanut sosiaalityön yhden keskeisen ytimen ja eettisen periaatteen. Eriarvoisuuden lisääntymisen on todettu vaikuttavan yhteiskunnan eheyteen ja sosiaaliseen koheesioon.

Sote- uudistuksen suuntaviivat on tehty valmiiksi jo moneen otteeseen. Niiden suuntaviivojen mukaisesti ei ratkaisuja ole tehty, alueille ja kunnille on tärkeää pitää palvelujen laatu hyvänä niiden omalla alueella, mikä on hyvin ymmärrettävää. Solidaarisuus, tasa-arvoiset palvelut eri puolella maata tai saman maakunnan alueella eivät näytä jatkossa toteutuvan.

Mielikuva siitä, miten palvelut eri alueilla tai kunnissa ovat toteutuneet, vaihtelee asian esittäjän mukaan. Yleisessä keskustelussa nousevat esille säästöt, joita on tehty. Moni päättäjä on tyytyväinen tehtyihin säästöihin. Se mitä lukujen takana on, jää usein käsittelemättä. Sosiaalityöntekijän taustalla työelämään tulleena joutuu toteamaan, että sosiaalityön, sosiaalipalvelujen kehittäminen on jäänyt turhan vähälle huomiolle. Sektori nousee esille kriisien kautta, sitä hyvää mitä on tehty, ei nähdä. Sama toistuu kehittämisen osalta, sinne ei ole satsauksia tehty.

Suomi on tietoyhteiskunta, haluamme olla sellainen. Sosiaali- ja terveyssektorilla puhutaan innovaatioista ja niitä haetaan jatkuvasti. Teknologian käyttö on laajenemassa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sen kysyntää on arvioitu lisäävän yhtäältä teknologian kehitys toisaalta väestön vanhenemisen aiheuttama hoidon ja hoivan tarpeen kasvu. Teknologian merkitystä on perusteltu sillä, että toimintakyvyiltään heikentyneitä, raskastakin hoitoa tarvitsevia ihmisiä hoidetaan yhä useammin pitkään kotioloissa. Hoitoalojen työvoimapulan on todettu olevan myös kasvussa. Teknologia tarjoaa uusia vastauksia ikääntyvän yhteiskunnan haasteisiin mutta nostaa samalla esille suunnitteluun, soveltamiseen ja seurauksiin liittyviä kysymyksiä. Siksi teknologiaa on välttämätöntä tarkastella myös eettisistä näkökulmista.

Nykyisiä ja tulevia päättäjiä on hyvä muistuttaa eettisistä näkökulmista. Samoin on tärkeä miettiä asiakkaiden toiveita ja näkökulmia, kohtaavatko tehtävät linjaukset ja asiakkaiden toiveet todella toisiaan. Sosiaalityön tutkimuksen päivillä nousi vahvasti esille se, mitä ihmiset edelleen kaipaavat: kasvokkaista kohtaamista toisen ihmisen, työntekijän kanssa. Tuntuu, että meillä ei siihen ole kuitenkaan varaa. Riittääkö muutaman minuutin tapaaminen päivässä, jossa käydään katsomassa että mitään ei ole vialla?

Turussa teemana oli Eriarvoisuus ja sosiaalityö. Käykö niin, että tulevaisuudessa myös henkilökohtaisesta kontaktista, vuorovaikutuksesta toisen ihmisen kanssa tulee tuote, jonka saa kun on riittävästi rahaa maksaa siitä. Muille riittää se tarkastaja, joka käy katsomassa, että mitään ei ole vialla.

Ajatuksia sananvapaudesta

Sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Edelleen se kattaa mielipiteen vapauden sekä oikeuden vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Länsimaisissa demokratioissa sananvapauden ydinsisällöksi on usein nähty ennakkosensuurin poissaolo.

Tasa-arvo tarkoittaa erityisesti kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä. Olen nostanut kevään vaaleihin pääteemoikseni tasa-arvon, turvallisuuden ja tulevaisuususkon. Sanavapauden osalta epätasa-arvo näkyy myös, erityisesti maailmanlaajuisesti. Edellä olevan kriteerin pohjalta meillä on sananvapaus.

Keskellä paperia on kynä, yläpuolella teksti Charlie Hebdo ja alapuolelle on kirjoitettu Sananvapaus. Jaoin tuon kuvan Facebookissa, samoin jaoin sarjakuvapiirtäjä Ville Rannan kuvan, jossa Jaska Jokunen virtsaa terroristin jalkoihin sanoen samalla ”Anteeksi”. Miksi jaoin, olen samaa mieltä sananvapauden tärkeydestä. Kynäkuvaan lisäsin tekstin, ”Kaikille ja kaikkialla”.

Vaalit toisensa jälkeen on nähty sosiaalisen median vaaleiksi. Myös 2015 vaalien yhteydessä on korostettu sen merkitystä, vaikka sosiaalinen media ei vaaleja yksin ratkaise. Sosiaaliseen mediaan kytkeytyy mielestäni myös sanavapauden yksi ongelmista. Painetun ja sähköisen median kautta kaikilla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia saada ääntään kuuluville. Sosiaalisen median kautta se onnistuu. Näin on myös tämän tekstin laita, saan sen varmasti näkyville.

Liitän sananvapauteen myös vastuun ja avoimuuden. Jos kirjoitan, minun on kirjoitettava se rohkeasti omalla nimelläni. Kannan samalla vastuun siitä, mitä olen sanonut. Tämä on se puoli sananvapaudessa, jossa mielestäni meillä Suomessa on paljon oppimista. Nimimerkin turvissa, kuten yksi monien puolesta, on helppo kirjoittaa. On asioita, joissa nimimerkin suojissa tapahtuvan kirjoittamisen ymmärrän. Esim. henkilökohtaisesti koskettavien asioiden, kuten päihdeongelman tai huostaanottojen kohdalla tällaisia kirjoituksia näkee. Näin tapahtuu myös painetussa mediassa.

Vaikea minun on ymmärtää kirjoittelua, jossa nimellä kirjoitettuja tekstejä tai yksittäisiä henkilöitä vastaan hyökätään nimettömästi. Tämän asian on kohdallaan nostanut esille Nasima Razmyar. Toki sananvapaus sallii myös nimettömän hyökkäilyn, henkilö käyttää oikeuttaan ilmaista mielipiteensä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Näiden tekstien julkaisemista on perusteltu juuri sananvapaudella.  Samoin sananvapautta on, että perättömiä tekstejä välitetään esimerkiksi Facebookissa tarkistamatta niiden alkuperää. Perättömien tekstien osalta aina on mahdollisuus oikaista, korjata teksti siinä välineessä, jossa se on julkaistu. Mutta; usein ajattelemme oikaisuista sen vain selittelevän, vaikka kyse on selvän virheen oikaisusta. Oikaisija tuntuu olevan valitettavan usein myöhässä.

Oikeus sananvapauteen on arvokas asia. Se on liian arvokas asia hukattavaksi ja menetettäväksi. Voiko sitä käyttää väärin? Haluan vastata ja vastaan ei. Mutta jos sitä pitää itsestään selvyytenä, myös sen voi menettää. Historia kuitenkin opettaa, että vaivalla ansaitut oikeudet ja vapaudet voidaan menettää kun politiikan tuuli vaihtuu. Vastaavanlainen on äänioikeus. Jos emme käytä sitä, se menettää merkityksensä. Joku käyttää aina ääntään ja päättää myös meidän puolesta.