Hallituspohdintoja

Joku lehti arvioi mahdollisia seuraavia ministereitä. Edelleen puhutaan Juha Sipilän linjauksista 12 ministeristä. En tiedä, onko se hyvä ratkaisu. Joskus on syytetty edellisen hallituksen ministerimäärää, kokonaisuutta pirstaloituneeksi, ei kokonaisuudeksi ollenkaan. Ministerien ja valtiosihteerien määrän vähentämisen kerrotaan tuovan myös niitä kaivattuja säästöjä. Kun sama kokonaisuus, hallitus,  puristetaan 12 ministeriin käsiin, palaset saattavat kasvaa liian isoksi.

Iskelmissä on puhuttu Helsingin herroista ja on käsketty koko valtiovallan haistaa paska. Virkamiesvaltaisuudesta on suomalaista hallintoa syytetty. Ministerit itse eivät valmistele asioita, tarvitaan koneistoa. Koneisto joka tapauksessa muuttuu jonkun verran. Tai sitten edellisen hallituksen aikana valmistelu tapahtui osittain oman ajattelutavan vastaisesti, omia mielipiteitä ja linjauksia vastaan. Tai sitten se tapahtuu nyt niin. Ehkä virkamiesten määrän täytyy kasvaa, jotta asiat saadaan valmisteltua kunnolla. Eroavaa hallitusta ja sen edeltäjää syytettiin asioiden huonosta valmistelusta.

Käy valmistelussa suhteessa omiin mielipiteisiin kummin päin tahansa, virkamieskoneiston merkitys uudessa mallissa joka tapauksessa kasvaa. Vaikka itse pyrin eduskuntaan, äänestäjien pitäisi muistaa poliitikoiden rajallisuus asioiden hallinnassa ja tiedossa. Ei se, että tuee valituksi eduskuntaan tai julistautuu sillä varmuudella asiantuntijaksi,  tee ihmisestä asiantuntijaa. Hyviä ministeriehdokkaita on, mutta välttämättä he eivät ole puolueidensa nokkimisjärjestyksessä kärkipäässä. Tämä ei ole happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista- ajattelua, vaan mielestäni kohtuullisen kelvollista pohdintaa.

Lopuksi mietin, että hallitukseen voisi valita ministereitä myös eduskunnan ulkopuolelta. Demareita en ole edelleenkään hallitukseen tyrkyttämässä. Mikäli asia olisi minusta kiinni, SDP ei olisi hallituksessa. Emme saaneet siihen äänestäjiltä valtakirjaa. Jos Keskusta ei tee Juha Rehulasta sosiaali- ja terveysministeriä, kelvollisia vaihtoehtoja olisivat Kokoomuksen Laura Räty ja Perussuomalaisten Mauno Vanhala. Miksi? Vaikka Rädyn kanssa olen todella monesta asiasta eri mieltä, erittäin paljon eri mieltä, kumpikin on ollut Sote- prosessissa vahvassa roolissa, heillä on näkemyksiä ja he tuovat jatkuvuutta. Mutta veikkaan, että ministeriautoja jaettaessa kumpikaan heistä ei ole viidessätoista ensimmäisessä rivissä.

Uskottavuus

Äänestäjät hakevat aitoja ihmisiä, jotka kuuntelevat, keskustelevat ja joilla ei tunnu olevan kiire minnekään. Jokainen ihminen on siinä hetkessä se tärkein ihminen, puoluekannasta ja ajatuksista riippumatta. Aidoille, uskottaville ja luotettaville ihmisille on tilausta eduskuntaan.

Vaalikampanjassa ovat menossa viimeiset päivät. Kilpailu tulevan hallituksen muodostajista ja samalla maamme tulevaisuuden linjasta on kiristynyt. Itselläni on ollut etuoikeus seurata vaalikampanjaa sisältä päin. Tässä poimin muutamia ajatuksia ja myös toiveita.

Ensimmäisenä mietin äänestysprosenttia, mihin suuntaan se on menossa. Kampanjapaikoilla olen tavannut pääasiassa ihmisiä, jotka ovat menossa äänestämään tai viime päivinä jo niin tehneet. Liikkuminen siellä, missä ehdokkaita on muokkaa vastaajan politiikkaan jollain tavalla myönteisesti suhtautuvaksi. Otos on kaikkea muuta kuin edustava, toisilla paikoilla kysyttynä saattaisi vastausten painopiste olla toisenlainen. Mutta: yllättävän vähän on tullut toistaiseksi vihaisesti tokaistuja ”no en varmasti, sillä ei ole mitään merkitystä”- kommentteja. Osa epäilee äänensä merkitystä, mutta aikoo kuitenkin ylläpitää oikeuttaan valittaa huonoista päätöksistä ja linjoista äänestämällä.

Vuosien 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa Suomessa asuvien äänioikeutettujen äänestysprosentti jäi alle 70 prosenttiin mutta nousi vuoden 2011 vaaleissa hieman sen yli. Tarkka äänestysprosentti oli 70,5. Jos nyt päästään lukuun 72,2 %, se olisi paras äänestysprosentti sitten vuoden 1987 vaalien. Onnistutaanko noin kovissa tavoitteissa? Itsellä on sellainen tunne, että onnistutaan tai ainakin päästään hyvin lähelle.

Ketkä sitten menestyvät vaaleissa? Kaikki puolueet kertovat meneillään olevan hyvää ”pöhinää” ja kyselyt osoittavat kaikkien mielestä heille positiivista suuntaa. Alexander Stubb kertoo käänteen kokoomuksen kannatukseen tekevän loppumetrien jalkatyön: ” Olen tehnyt katugallupeja. Ne ovat aivan erilaiset. Ykkönen ei ole karannut minnekään”.
Voinko sanoa, että tuo pitää paikkansa tai ei pidä paikkansa. Vaalikopeilla ja erilaisissa tilaisuuksissa niin Perussuomalaisilla kuin Keskustalaisilla on yhtä vankka luotto omaan kannatukseen. Jos ensimmäinen ajatukseni äänestysprosentista pitää paikkansa, se suosii enemmän Perussuomalaisia, ja niin, meitä Demareita.

Uskonko meidän omiin mahdollisuuksiimme? No totta ihmeessä uskon. Kokonaisuudessaan niin puolueväki kuin ehdokkaat ovat mielestäni jaksaneet touhuta ja kiertää innokkaasti, josta heille iso kiitos. Väsymyksen merkkejä en ole nähnyt. Jos itseltäni kysytään, väsyttääkö, vastaan että ei tarpeettomasti. Päivät ovat pitkiä ja ajamista tulee aika lailla. Mänttä-Vilppula ja Katiskalahdenkatu eivät ole maakunnan keskipisteitä, joten lähes kaikkialle on pitkä matka. Mutta ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan asioiden läpikäyminen ovat ne asiat, jotka tekevät tästä ainutlaatuisen kokemuksen. Jos nyt kysyttäisin uudestaan ehdokkuudesta, vastaus olisi kokemuksien perustella vielä vahvempi kyllä.

Miksi tekstin nimi tällä kertaa on uskottavuus? Viimeisen hallituskauden aikana kansalaisten luottamus politiikan tekijöihin on ollut koetuksella. Kuitenkin edustuksellinen demokratia on järjestelmämme nyt ja myös tulevaisuudessa – toivottavasti. Eri kohtaamispaikoilla on puhuttu asianomaisten kannalta tärkeistä kysymyksistä kuten eläkkeistä, lapsilisistä, työllistymisestä tai työllistämisen esteiden poistamisesta, liikenteen ongelmista sekä turvallisuuspoliittisista ratkaisuista. Näiden rinnalla on kulkenut uskottavuus: voiko minuun päätöksentekijänä luottaa kun moni entisistä on luvannut sitä ja tätä, mutta asiat ovat ennallaan.

Meillä ehdokkailla ja erityisesti niillä kahdellasadalla, jotka valitaan, on todellinen näytön paikka. Tämä voi tuoda myös yllätyksiä eduskunnan kokoonpanoon nimenomaan puolueiden sisällä. Äänestäjät hakevat aitoja ihmisiä, jotka kuuntelevat, keskustelevat ja joilla ei tunnu olevan kiire minnekään. Jokainen ihminen on siinä hetkessä se tärkein ihminen, puoluekannasta ja ajatuksista riippumatta. Aidoille, uskottaville ja luotettaville ihmisille on tilausta eduskuntaan.

Välitilinpäätös

Toivon, että saan olla myös arjen asiantuntija eduskunnassa 2015 – 2019.

Lauantaina 28.3.2015 pidettiin Pirkanmaan piirin kevätkokous. Puoluesihteeri Reijo Paananen muistutti jäljellä olevan vielä 3 viikkoa ja 1 päivä tehokasta kampanja-aikaa. Keskeinen viesti asiasisällön ohella oli muistutus omasta jaksamisesta huolehtimisesta. Ei ole syytä vetää itseään piippuun, ja pian näiden vaalien jälkeen aletaan tehdä töitä kuntavaalien 2017 eteen.

Katsoin tähän mennessä kiertämiäni paikkoja ja niitä on sekä isoja että pieniä. Tavoitteena on kiertää koko maakunta. Ei sillä ajatuksella, että haetaan valtavia tuloksia kaikkialta, vaan että pyrin tarjoamaan vaihtoehdon äänestäjille. Voimme tietää äänestäjiä, jotka äänestävät meitä. Mutta emme tiedä, keille meillä on tarjolla hyvä vaihtoehto, mutta emme osaa ajatella näitä mahdollisuuksia.

Kun olen käynyt läpi vaalikoneita, olen huomannut niiden tarjoavan minulle aina sopivammaksi puolueeksi SDP:n. Niin kuuluukin olla, mutta oman puolueen sisällä meidän ehdokkaiden välillä on isojakin eroja. Tällaisia erottavia teemoja ovat mm. suhde uskoon ja kirkkoon, alkoholipolitiikka ja maan ja maakunnan tasapainoinen kehittäminen. Kun näin on, me voimme olla vaihtoehto yllättävän monelle ihmiselle.

En ole laskenut kilometrejä, paljon niitä on tullut. Tapaamisia, kohdattuja ihmisiä ja keskusteluja on tullut vielä enemmän. Olen ollut mukana muutamassa paneelissa. Kokonaisuudessaan mielikuva kampanjasta on ollut positiivinen ja hieno. On ollut mukava kuulla ihmisten usein hyvin suoriakin palautteita. Epäusko siihen, (1) pidämmekö me ehdokkaat kiinni lupauksistamme, (2) voiko minuun luottaa ja (3) kannattaako äänestäminen ylipäätään sekä voiko sillä vaikuttaa, ovat nousseet esille. Olen vastannut kaikkeen kyllä. Keskeinen perusteluni on ollut se, että aina jotkut äänestävät ja he saavat haluamaansa politiikkaa.

Olen tehnyt tätä kampanjaa työn ohella, täysipainoisesti sen mitä olen ollut liikkeellä. Loppuaikana viimeistä viikkoa lukuun ottamatta olen vielä osan viikosta töissä. Olen pitänyt sitä hyvänä ratkaisuna. Yksi äänestäjiltä tullut palaute on, että poliitikot ovat irtautuneet ihmisen arjesta. Siinä on mielestäni perää. Politiikka ei ole rikki, kolhuja se on saanut ja kaikki toiminta ei herätä aiheita taputukseen. Mutta sitä ihmisten arkea ei saa kiinni vain jalkautumalla hetkeksi, siinä on oltava jatkuvasti mukana.

Minulla on nyt pieni verkkomainos, jonka teksti on ”Minulle arjessa selviytymisen kysymykset ovat tärkeitä”. Niin ovat, ja sitä viestiä pyrin viemään eteenpäin vielä seuraavat kolme viikkoa. Toivon, että saan olla myös arjen asiantuntija eduskunnassa 2015 – 2019.