Enemmän syrjässä

Otsikolla Enemmän syrjässä julkaistiin oheinen teksti Irti huumeista ry:n lehdessä IRTI 4/2008. Kymmenen vuoden takaisessa tekstissä kirjoitan:” Yhteiskunnan kehittyneisyyden yhtenä mittarina voi pitää sitä, miten se turvaa kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien hyvinvoinnin. Hyvinvointimallimme ei näytä toimivan tehokkaasti kaikkein huono-osaisimpien kannalta”. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei suunta ole ollut parempaan päin. Olemme entistä kehittymätömämpi yhteiskunta.

Olen miettinyt paljon, miten toteutettavat päihdepalvelut vastaavat asiakkaiden todellisiin tarpeisiin. Kuulun siihen ryhmään päihdetyössä mukana olevia, joka on väsynyt laissa olevaan ilmaisuun, jonka mukaan ”kuntien on toteutettava päihdehuollon palveluja olemassa olevan tarpeen mukaan”. Olen väsynyt siihen siksi, että tekstiä ei tulkita sen tarkoittavan asiakkaiden olemassa olevaa, itse kokemaansa tarvetta, vaan sitä tarvetta, jonka kunnan viranomaiset ja päättäjät näkevät tai haluavat nähdä olevan olemassa. Päihdetyö on heille marginaaliasia. Sitä ei priorisoida kärkeen, vaikka suomalaisten yleisin kuolemansyy on alkoholi.

Syyskuussa julkaistiin Terveyden edistämisen keskuksen toimesta Suomalaisten alkoholiasenteet–selvitys. Meille on kerrottu siinä, mitä tavallinen suomalainen ajattelee alkoholiasioista kuten alkoholin kulutustasosta, humalaisista omassa arkiympäristössään ja hallituksen toimista. Selvityksen voi tiivistää siihen, että meidän alkoholiasenteemme ovat tiukentuneet. Sama suunta oli kaksi vuotta sitten julkaistussa vastaavassa selvityksessä. Me ihmiset koemme mm. turvallisuuteen liittyvät asiat tärkeinä. Näkyvä juoppous ja siitä aiheutuvat turvallisuushaitat ovat ongelmallisia. Niille olisi tehtävä jotakin.

Sosiaalihuoltolain mukaista taloudellista avustamista tehdään myös muualla kuin sosiaalitoimistoissa. Sosiaalityön yhteistyökumppaneita ovat mm. Kelan paikalliset toimipaikat, työvoimatoimistot ja työvoiman palvelukeskukset. Yhteistä on, että varattomat asiakkaat hoitavat talousasioitaan sosiaalitoimistoissa, työvoimatoimistoissa ja Kelassa yhä useammin pelkästään kaupallisen koulutuksen saaneiden henkilöiden kanssa. Edelliseen nojautuen mietin, mitkä ovat valmiudet käsitellä noissa yksiköissä asiakkaiden kanssa sellaisia asioita kuten yksinäisyys, syrjäytymisen kokemukset, työttömyys, asunnottomuus ja päihteiden käyttö.

On nähtävissä selvästi, että kuntalainen ja hänen tarpeensa eivät ole olleet kunta- ja palvelurakenneuudistuksen keskiössä, vaikka tämä oli uudistusta käynnistettäessä tärkeä lähtökohta. Uudistuksen lähteminen paikallisista tarpeista on jäänyt suurimmassa osassa kuntia toissijaiseksi lähtökohdaksi. Näyttää myös siltä, että niukkoja resursseja jaettaessa heikompien ihmisryhmien palvelut jäävät helpolla toissijaisiksi ja resurssit suunnataan kunnissa mieluummin muualle. Kyse on ihmisryhmistä, jotka eivät jaksa ja pysty taistelemaan omista oikeuksistaan. Kunnallinen itsemääräämisoikeus on noussut tärkeämmäksi ohjaavaksi tekijäksi kuin eri ihmisryhmien perusoikeuksien toteutuminen. Tätä lähtökohtaa ei myöskään näytetä kriittisesti arvioitavan, mutta siihen on selvästi olemassa tarve.

On syytä huomata, että pitkittyneesti työttömien, alkoholi- ja huumeongelmaisten hyvinvointi arvioidaan edelleen kolmasosassa kuntia huonoksi. Sama tilanne on mielenterveysongelmaisten kohdalla lähes yhtä monessa kunnassa. Mitään merkittävää myönteistä näiden kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien tilanteeseen ei ole tapahtunut vuoden 2004 jälkeen. Julkiset toimijat kunnissa ovat antaneet periksi sille, että tämän asiakasryhmän tukimahdollisuuksia ei kehitetä.

Huono-osaisten suhteellisen aseman parantamista ei ole priorisoitu poliittisissa valinnoissa. Ihmisarvoisen elämän mahdollisuuksien takaaminen kaikille suomalaisille on jäänyt kilpailukyvyn kasvattamisen jalkoihin. Yhteiskunnan kehittyneisyyden yhtenä mittarina voi pitää sitä, miten se turvaa kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien hyvinvoinnin. Hyvinvointimallimme ei näytä toimivan tehokkaasti kaikkein huono-osaisimpien kannalta.

Hoidon saat, et muuta? Viime aikoina on joutunut pohtimaan tilannetta myös niin, että pian ei saada sitäkään (hoitoa). Linjauksia nykysuuntaan on rakennettu jo pitkään. Kyse heikompiosaisten asemassa ei ole sattumasta, ajautumisesta. Olemme päätyneet nykytilanteeseen tietoisten valintojen seurauksina. Ilmassa on myös ajatuksia entisestä kovemmasta kulttuurista ja politiikasta. Päihdepäivien jälkeisen kuukauden tapahtumat luovat ristiriitaisia odotuksia ja tunteita. Toisaalta pohditaan, mitä seuraa siitä, jos kaikkea kiristetään ja palveluja vähennetään. Talousuutisten perusteella valmistellaan kunta- ja valtiontalouden leikkauksia, jotka tulevat koskemaan myös sosiaali- ja terveyssektoria mukaan lukien päihde- ja mielenterveyspalvelut. Näin, vaikka edellisen laman aikaisten ratkaisujen vaikutuksia pohditaan ja arvioidaan erityisesti nyt hyvin kriittisesti.

 

Aatteet ja arvot – liikkeessä vai ei

Arvot muuttuvat ja aatteiden merkitys on muuttunut. Toisia aatteita on tullut, toiset ovat menneet. Ehkä ne eivät ole olleet riittävän kestäviä. Aate, poliittinen ajatusrakennelma on vahva, jos se pystyy muuttumaan ja mukautumaan maailman muutokseen säilyttäen kuitenkin keskeisiä palasia alkuperäisestä sanomastaan, perustastaan ja arvoistaan. Tuollaisia pohjapalasia ovat toisen ihmisen kunnioittaminen ja toisista välittäminen.

Mietin muutoksia omalta kohdaltani. Politiikka on kulkenut elämässäni monella tavalla ja olen säilyttänyt vanhalla jaolla vasemmistolaisen ajattelumaailmani. Ei se häviä, mutta muutaman pohdinnan ja esimerkin kautta tuon esille muutoksia, niin hyviä kuin niitä jotka minua huolettavat.

Lapsuudessani ideologiset kahtiajaot olivat vielä vahvoja, vaikka lapsuuteni sijoittui pääasiassa 1960- luvulle.  Puhun myös urheilun kautta. ”Oma jalkapalloseura” oli kaupungin toisella laidalla, matkaa oli muutama kilometri. ”Porvariseura” pelasi puolen kilometrin päässä, sinne sain mennä eli ideologia ei estänyt urheiluharrastustani.

Tuollaiset jaottelut ovat kohtuullisen paljon hävinneet, urheilu on harrastajatasolla urheilua ja liikuntaa, seuran järjestötaustalla ei vastaavalla tavalla ole merkitystä kuin joskus ennen.

Politiikka ja siihen liittyvät jaottelut ovat kulkeneet pohdinnassani mukana. Asia jota olen miettinyt, on demokratian muuttuminen. Vai onko se muuttunut? Mitkä asiat nykyisin politiikan teossa vaikuttavat? Ovatko ne suuremman linjat, aatteet ja pohdinnat mikä vaikutus erilaisilla ratkaisuilla on yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen? Vai ovatko ne tässä ja nyt mielikuvat miten joku asia vaikuttaa todennäköisesti äänestävien henkilökohtaiseen elämään.

Pohdin kuinka paljon on muuttunut vai onko mikään muuttunut. Ajatukset ja arvot, ideologiat näyttävät kiertävän samaa rataa. Tietyt asiat unohdetaan, mutta ne palavat kärjistyneenä tai ainakin muotoaan muuttaneina, uskoo niin tai ei.

Miten menisin tästä aiheesta ja pohdinnasta eteenpäin? Ajattelen, että näistä ajatusten ja arvojen muutoksista voisi tehdä lisää tutkimusta, vaikka sitä jo onkin. Onko joku kerännyt tarinoita kaltaisteni mietteistä vuosikymmenien varrelta ja jos ei, olisiko se huono idea?

Otsikkoon lopuksi palatakseni, ovat ne liikkeessä, pakko niiden on olla. Aina sitä ei vain ymmärrä, sitä jämähtää ympäröivään maailman kuten minä tein. Ja vaikka palataan entiseen, sekin tapahtuu muutoksen kautta.

 

Asioiden tärkeydestä

Sipilän hallitus puhuu vahvasti nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, mm. yhdessä vaalipaneelissa valtiovarainministeri Orpo nosti esille etsivän työn.

Arki on toista. Hallitus vähentää toimijakohtaista rahoitusta. Virkamiehet joutuvat vetoamaan omavastuuosuuteen. Mutta mistä otat sen omavastuuosuuden. Omarahoituksen saaminen on vaikeaa, kunnat ja toimintaa ylläpitävät järjestöt ovat taloudellisesti tiukassa asemassa, sitä rahaa ei ole. Monet päättäjät eivät tosiasiassa tiedä mistä etsivässä nuorisotyössä on kyse, mikä on sen idea.

Muutamassa vuodessa esim. omaa työtäni lähellä olevan järjestön etsivän työn avustusta on vähennetty valtion avustusten osalta 60 000 eurosta 34 000 euroon, avustus on siis nyt 27 500 euroa/ työntekijä. Nuorten työpajoja koskevaa avustusta on vähennetty enemmän,
Nuoria, joilla elämäntilanne on hankala, on koko ajan enemmän. Nuoret tarvitsevat enemmän ja lisääntyvästi tukea, pelkillä puheilla heidän tilanne ei muutu.  Jos työntekijöitä joudutaan osa-aikaistamaan, sillä lienee vaikutusta avustuksiin ja ennen kaikkea aika ja tuki nuorille vähenevät.
Muilla saattaa olla erilaisia kokemuksia, mutta viimeisten parin vuoden aikana syrjäytymisriskissä olevien ja niiden, joilla ei ole edellytyksiä työllistyä avoimille työmarkkinoille, tilanne on heikentynyt rajusti. Samoja ääniä kantautuu niiltä ihmisiltä, jotka ovat polittisesti sidoksissa hallituspuolueisiin, mutta tekevät työtään tällä sektorilla.
Omalla puolueellamme on myös tässä iso haaste ja kenttä edessään. Hyviä ehdotuksia kentältä varmasti löytyy.

Toisena asiana kommentoin hallituksen painopisteiden asetteluja, joiden osalla taidan olla kyllä omassa puolueessakin aika eri raiteilla monen muun kanssa.  Nimittäin tämä turvallisuuteen satsaaminen.

Keskustan Antti Kaikkonen toteaa, ”Turvallisuus huolettaa monia suomalaisia. On oikein, että tässä tilanteessa hallitus osoittaa lisää rahaa maan­puo­lus­tuk­seen, poliisille, raja­var­ti­o­lai­tok­selle sekä suoje­lu­po­lii­sille”.
Poimin tässä maanpuolustuksen, josta mutisen. Maanpuolustukseen, kyseessä ovat siis ennen kaikkea lentokonehankinnat. Tarpeellisia, joo sanotaan ja että nykyiset koneet vanhenevat.
Mutta suomalaiset vanhenevat myös, moni köyhtyy, maassamme eriarvoistuminen syvenee eli merkittävä osa ihmisistä voi huonosti. Kummat ovat tärkeämmät, ihmiset vai lentokoneet?
Vastaus on ainakin minulle itsestään selvä; ihmiset.