Parantavaa kirjoittamista

Katsoin kirjasto Metson YouTube– kanavalta kirjailija Antti Tuomaisen haastattelun. Puhelias mies ja tuottelias kirjailija. Monella kirjailijalla käy niin, että he alkavat toistaa itseään. Kun he ovat kirjoittaneet tarpeeksi monta samanlaista kirjaa, innostus heidän kirjojensa lukemiseensa loppuu. Tuomaisen kohdalla minulla niin ei ole käynyt, sillä olen toistaiseksi lukenut hänen kirjoistaan vasta yhden, Parantajan. Se on ollut aivan upea kirja, lajiltaan dystopia. Toki olen joutunut selvittämään itselleni mikä se dystopia on, väljästi ottaen utopian vastakohta eli se kuvaa epätoivottavaa tilaa tai paikkaa. Sellainen Parantajan tapahtumaympäristö on. Nykyisessä maailmassa, ilmaston lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen maailmassa valitettavan mahdollinen kuvaus. Suosittelen sen lukemista. Itse nyt luettavana olevan Markus Ahosen kirjan jälkeen lainaan jonkun Tuomaisen teoksista, loogista olisi valita ensimmäinen eli Tappaja, toivoakseni. Metso sai muuten paikan päällä olleelta yleisöltä kriittistä palautetta, nimittäin Tuomaisen teoksia saisi olla ilmeisesti useampia kappaleita. Jonotusajat lienevät siis pitkiä.

Eräs yleisöstä kysyi Tuomaiselta miten tämä kirjoittaa, odottaa inspiraatiota vai kirjoittaako hän tietyn aikaa kuten esim. 8 – 16. Vastaus oli säännöllinen työaika, kirjoittaa työpäivän ja jatkaa taas. Hän mainitsi esimerkkinä W. Somerset Maughamin. Tämä oli kysyttäessä vastannut, että hän aloittaa joka päivä kirjoittamaan kello 9, silloin kyllä myös tulee inspiraatio. Ideana saattaa olla molemmilla se, että kun vain odottaa ja odottaa sitä inspiraatiota, sitä ei koskaan tule, tai ainakin tekeminen, kirjoittaminen muotoutuu vaikeaksi.

Itse tykkään kirjoittamisesta, mutta en usko koskaan saavani aikaan mitään julkaistavaa. Tai, löytyyhän nimeni tekijäluettelosta eli olen tehnyt 2008 selvityksen alkoholiaiheista lehtikirjoittelusta syksyllä 2008. Tuo löytyy Mäntän kirjastosta, jonne annoin yhden kappaleen. Kirjoittaminen on siis sinällään mukavaa ja olen jonkun verran kirjoitellut myös fiktiota omaksi ilokseni ja joihinkin kilpailuihin. Ja näitä blogitekstejä on syntynyt jonkin verran. Tämän tekemisen päätin eilen, ideana oli tehdä teksti, jossa muistutan, että lukeminen kannattaa aina. Ja se vie monenlaiseen, vaikka pienimuotoiseen omaan kirjoittamiseen.Ja tässä oli mukana se inspiraatio.

Mänttä 24.12.2038

Kannattaako sittenkään aloittaa koko projektia, vai kerätä tarpeelliset ja riittävän arvokkaat tavarat ja lähteä. Mutta minne tässä enää kannattaa ja voi lähteä?

Ilmanmuutoksen kourissa kamppailevassa Helsingissä yhden naisen vuorokauden mittainen puhelinhiljaisuus ei hetkauta ketään. Niinpä Lehtisen on itse löydettävä vaimonsa – ja seurattava jälkiä, jotka vievät aina vain syvemmälle särkyvän maailman pimeään ytimeen.

Olen lukenut osan Antti Tuomaisen kirjaa Parantaja, joka kuvaa ilmaston muutoksen aikaa. Kirja on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä. Onko tämä mahdollista tai kuinka paljon tästä voi toteutua?

”Käänsin katseeni takaisin sateeseen jota oli jatkunut jo useamman kuukauden ajan. Syyskuun alussa alkanut vesivirta oli tauonnut vain hetkiksi. Merellisistä kaupunginosista ainakin Jätkäsaari, Kalasatama, Ruoholahti, Herttoniemenranta ja Marjaniemi olivat jääneet toistuvasti veden alle, ja monet asukkaista olivat jo lopullisesti luovuttaneet ja jättäneet kotinsa”.

Onko tuo mahdollista vai mahdotonta. Romaani tarjoaa mahdollisuuden kuvata tällaisia tulevaisuudenkuvia, joita on hyvä pysähtyä miettimään. Ei, en usko että tämä on elinaikanani mahdollista, ellen elä sitten tosi vanhaksi. Mutta, taloudelliseen kasvuun erittäin vahvasti nojaaminen tarjoaa väylää tuollaiseen. Meillä Suomessa puhutaan vahvasti vaihtoehtoisiin ja ennen kaikkea uusiutuviin energiamuotoihin nojaamisesta. Mutta miten ja millä hinnalla se toteutetaan? Mitä vaikutuksia puun energiakäytöllä ja toisaalta turpeella on ympäristöön? Toiset meistä eivät hyväksy tuulienergiaa, eivät erityisesti, jos myllyt tulevat lähelle.

Tuomaisen kirjassa kerrotaan myös eriarvoisuudesta, eriarvoistumiskehityksestä. Toisilla on varaa ja mahdollisuuksia mennä pohjoiseen, jossa vesi ei ole noussut jatkuvasti asuntoihin saakka. Kirjassa kerrotaan uutisissa arviona ilmastopakolaisten määrästä maapallolla 650 – 800 miljoonaa ihmistä. Euroopan unionin alueella on meneillään 13 aseellista selkkausta, pääasiassa rajoilla. Tämän tekstin viimeinen kappale on omani, Tuomaisen innoittama.

Mahdotontako? Palaan energiakysymykseen ja energiavaihtoehtoihin. Vaikka meillä Suomessa ollaan tavoitteellisia ja pyritään uusiutuviin energiamuotoihin, tapahtuuko näin kaikkialla. Ei, ei ja se näkyy ympäristön tilassa ja ilmastonmuutoksista keskustellaan vahvasti. Monissa talouden kannalta keskeisissä maissa ei uusiutuville energiamuodoille anneta paljoakaan arvoa. Näin toimivat esim. USA, Kiina ja Venäjä, joka sittenkin taitaa jossain vaiheessa tulla vahvasti kasvavaksi taloudeksi. Ja silloin ei ympäristöä ja naapureita paljon ajatella, ei ole aikaa, varaa eikä halua.

”Astun pihalle, myös Mäntässä on jouluaattona lämmintä. Katsoin mittaria, se näyttää 18 astetta. Keurusselän pinta on jälleen noussut, meiltä rantaan on viitisenkymmentä metriä. Päivä on tarkoitus käyttää talkootyöhön. Mietimme naapureiden kanssa, miten korkeiksi  uudet pilarit pitää rakentaa, jotta vesi ei nousisi asuntoon sisälle. Onko tässä enää mitään järkeä? Kannattaako sittenkään aloittaa koko projektia, vai kerätä tarpeelliset ja riittävän arvokkaat tavarat ja lähteä. Mutta minne tässä enää kannattaa ja voi lähteä?”.