Neljä lyhyttä

I

Keitän joka aamu kahvit. Paitsi en niinä aamuina, jolloin vaimo herää ensin ja keittää ne. Monet asiat teen, paitsi en silloin kun hän ehtii tekemään ne ensin, koska on herännyt ensin tai en ole huomannut tehdä. Toinen tekee ja joskus toinen. Asuminen tällaisessa vanhassa talossa on kuntouttavaa.  Kun tulet alas, käyt yläkerrassa tai kellarissa, saat liikuntaa ja rappusissa kävely tekee hyvää.

II

Ruuan hinta on noussut, inflaatio on tullut seuraksemme oikein kunnolla. Toivottavasti se antaa pian periksi, toivottavasti. Käyn usein iltaisin osuuskaupassa, jossa alennetut elintarvikkeet myydään viimeisen kahden tunnin ajan -60 % alennuksella.  Niin, viimeisen kahden tunnin ajan. Ilta-ale alkaa klo 20 ja silloin kassoilla on jonoa. Toiset tulevat pari tuntia ennen kello kahdeksaa ja hilaavat käryyn täyteen aloittaen lihoista ja kaloista. Kaikilla ei ole kylmälaukkuja niitä varten. Mutta, tarpeeseen menevät, ajattelen.

III

Olen mies, joka on saanut ravintoloihin syvän hiljaisuuden. Ei, en ole huutanut tai muuten räyhännyt. Aikanaan olutkuppilaan Keuruulla ja myöhemmin erääseen ravintolaan vain menemällä paikalle. Kyllä, kummassakin etsin erästä henkilöä, mutta he eivät olleet paikalla. Olin silloin päihdetyöntekijä ja minut taidettiin tuntea aika hyvin. Ajatukseni ei ollut häiritä kenenkään rauhaa eikä myöskään viedä ketään pois – eihän minulla olisi ollut edes mitään valtuuksia. Minulla olisi ollut vain vähän asiaa. Mutta kai se niin on, työ tarttuu nahkaan ja ihminen mielletään johonkin rooliin: minä olin päihdetyöntekijä. Sen jäljen nuo tekemäni ”kotirauhan rikkomiset” tekivät, että Mäntässä minua ei ole juurikaan ravintolassa nähty. Rauha sallittakoon toisille olohuoneessaan.

Koominen tilanne oli Berliinissä 12 vuotta sitten. Katselin kaupassa alkoholihyllyjä ja satuin vanhemman rouvan viereen. Tämä etsi hyllystä pientä konjakkipulloa. Hän selittää minulle, että ei hän tätä muuten, mutta hän tarvitsee tätä leivontaan. Niin, työ tarttuu nahkaan.

IV

Eilen olin veljeni kanssa jalkapallon maaottelussa Suomi – Bosnia-Herzegovina. Stadion oli laitettu hienoon kuntoon, mielestäni. Aurinkokatsomoon paistoi sateisen päivän jälkeen. Omistani ja poikieni mittavasta lippalakkivarastosta ei ollut tullut yhtään mukaan. Takin taskussa olleesta kertakäyttösadetakista ei ollut suoraan paistavaa aurinkoa vastaan mitään hyötyä. Ottelu päättyi tasan eli huonommin kuin lähellä ollut voitto, mutta paremmin kuin mahdollinen tappio. Yleisölle sattui todennäköisesti pahempia loukkaantumisia kuin pelaajille. Kävellessämme pois stadionilta nurmikolla istui mies, ympärillään lukuisia poliiseja ja ambulanssihenkilökuntaa. Katsojalla oli pää veressä. Toivottavasti hän ehti ennen valitettavaa loukkaantumistaan nauttimaan hyvästä pelistä ja tunnelmasta, kuten me.

Lukemisesta ja kirjoittamisesta

Lukeminen kannattaa aina, sanoi Jörn Donner aikanaan Kirjakerhon mainoksessa. Aikoihin en ole enää ollut Suuren Suomalaisen Kirjakerhon jäsen. Muistan kun olin jäsen, en ollut jäsen ja taas olin jäsen. Niin sai edullisina liittymislahjoina hyviä kirjoja. Nyt olen siinä vielä suuremmassa kirjakerhossa eli käytän aktiivisesti kirjaston palveluja. Meillä mänttäläisillä on PIKI- verkkokirjaston kautta mahdollista myös käyttää Kirjastokinoa, jossa on lukuisia hyviä elokuvia.

Lukeminen on hieno asia ja sitä kannattaa harrastaa. En tarkkaile sivumääriä lukemissani kirjoissa, siis kirjan ei tarvitse olla välttämättä paksu tai ohut, sisältö sen ratkaisee. Tänä vuonna olen toistaiseksi kirjannut ylös mitä olen lukenut. Joukossa on runokirjoja, novellikokoelmia ja dekkareita. Joka kirjallisuuden lohkoon mahtuu hyviä ja ei niin hyviä tekstejä, oikein huonoja en ole mielestäni lukenut. Takavuosina luin Mauri Sariolan jännitysnovellikokoelmia ja toki kokeneella kirjoittajallakin mahtui joukkoon monen tasoisia tekstejä. Jos jonkun kirjan tähän mennessä lukemista haluan nostaa esille, se on Rosa Liksomin Väylä, aivan erinomainen kirja. Hieno kirja on myös Kirja eläville- tarinoita Mäntän hautausmaalta ja sen liepeiltä. Kirjan kuvauksessa todetaan, että Mänttä on tämän kirjan tarinoissa. Itsensä näköisenä ja kokoisena, itsestään tietoisena. Juuri niin on.

Jotta meillä on luettavaa tai äänikirjojen kautta kuunneltavaa, joidenkin täytyy myös kirjoittaa. Itse tykkään myös siitä. Aina se vain ei ole helppoa. Tapani Bagge on monien kirjojen joukossa kirjoittanut myös teoksen Se murhaa joka osaa -Dekkarin tekemisen taito. Toisilla sitä taitoa on enemmän, toisilla vähän vähemmän. Tarinoita olen itsekin kirjoitellut, toistaiseksi julkaisemattomia. Kirjoituskilpailut ovat hyvä tapa testata omaa kirjoittamistaan, jos sille jotain mittaria hakee. Palautteen saaminen tekemisestä on hienoa, sen vastaan ottaminen ei ole aina helppoa.

Tekstin sujuvuus on itselle lukiessa tärkeää, niin se on toki kirjoittaessa. Kiittäessäni erästä kirjailijaa viimeisimmästä kirjastaan totesin tekstin olevan juohevaa. Voisi sen sanoa myös helppolukuista, mutta se ei taas ole ainakaan itselle sama kuin helppo, tai yksinkertainen. Monien kirjoja lukiessa näkee myös sen kehittymisen, kirjat vain paranevat toinen toisensa jälkeen. Mutta taas, ei kaikilla eli kun samoilla sankareilla mennään liian monta kirjaa, alkaa – ainakin minulla – tuntua niissä leipääntymisen tunne, teksti ja kirja syntyy koska arvioidaan lukijoiden odottavan uutta julkaisua. Verkkokirjastossa minulla on jonossa kolmen vielä julkaisemattoman kirjan varaukset kirjoittajien sarjoissa. Paikallaan junnaamista ei ole mielestäni tapahtunut.

Kirjojen lukeminen/ kuunteleminen kannattaa, ne tuovat sisältöä ja vaihtelua arkeen.

Ei ole pakko katsoa

Niin, mitään ei ole pakko katsoa, kuunnella, lukea tai ostaa. Ajatus tuli mieleen, kun Hesarin Nyt- liitteessä kerrottiin uudesta ohjelmasta, The Voice of Finland: Senior. Kyse on kymmenen tuotantokautta pyörineen suositun ohjelman erikoisversio, jossa kisaavat tällä kertaa vain seniori-ikäiset laulajat. Hyvä näin, jälleen yksi viihdeohjelma, jossa on huomioitu sekä kilpailijana että katsojana se ikäryhmä, johon kuulun, seniorikansalaiset.

Paitsi en koe olevani mikään seniorikansalainen, sana seniori ei sovi minulle, minun suuhuni tai ajatteluuni. Ikäännyn, vanhenen ja tulolähteeni perusteella olen eläkeläinen. Joku kutsuu ehkä vanhukseksi. Ehkä itselleni sopii hyvin tuo ikääntyvä.

Mutta ei ole pakko katsoa, en minä katso noita ohjelmatyyppejä kovinkaan paljoa. No hyvä on, Elämäni biisi ja Suomi Love on tullut katsottua ja aikanaan Tartu mikkiin. Ohjelmilla on mielestäni joku elinkaari, jonka jälkeen ne alkavat toistaa itseään. Joku välivuosi voisi olla paikallaan. Musiikki, musiikkiin liittyvät ohjelmat sinällään voivat olla tavallaan ikuisiakin, musiikki on ikuista. Enemmän pohdintani koskettelee muuta viihdeohjelmisto, kilpailuhenkistä ohjelmistoa. Meitä ihmisiä koukutetaan katsomaan Selviytyjiä, Farmi-Suomea, Unelmien poikamiehiä, Ex on the Beachiä jne. Ja joka sarjasta näytetään useiden maiden omia versioita, myös täällä näytetään. Ohjelmista, niiden tekemisestä, ristiriidoista ja kohuista kerrotaan lisäksi runsaasti lehdissä ja niiden verkkoversioissa. No niitäkään ei ole pakko lukea.

Televisiossa on mahdollista periaatteessa pyörittää ohjelmia 24 tuntia vuorokaudessa ja joillain kanavilla saattaa tuo tuntimäärä olla aika tehokkaassa käytössä. Edellisiä ohjelmatyyppejä näytetään runsaasti, ja minun nihkeydestäni riippumatta katsojia löytyy ja ohjelmien ympärillä liikkuu mainosrahaa. Ilmeisesti ne ovat kannattavia.  Ohjelmistossa pyörii lisäksi samoja tv- sarjoja ja elokuvia vuodesta toiseen. Tietoni perustuu ohjelmatietojen seuraamiseen ja elokuvien osalta myös osan niistä katsomiseen. Facebookissa näytti olevan kysely, minkä elokuvan on katsonut ainakin 10 kertaa. Eräs ystäväni on katsonut Notting Hillin siinä määrin, sama täällä. Moni muu on mennyt samaa rataa, yllätysvetona täytyy sanoa v. 1936 valmistunut Vaimoke. Olisiko Notting Hill vain Vaimokkeen uudelleen lämmitys? No sitäkään ei ole pakko katsoa, mutta sen löytää linkistä https://elonet.finna.fi/Search/Results?lookfor=vaimoke&type=AllFields

Lopuksi vielä televisio-ohjelmiin ja millaista sisältöä niissä on. Aikanaan kanavia, myös vapaita kanavia tuli lisää. Niiden saamista perusteltiin muistaakseni myös tiedonvälityksen vapaudella, en ole varma käytettiinkö myös sananvapautta perusteluna. En tiedä miten sadat tunnit samanlaista ohjelmaa ovat lisänneet tiedonvälityksen vapautta, eivät ainakaan laatua. Ja lopuksi, jokainen voi tuon lisäksi ostaa maksullisia kanavia niin paljon kuin haluaa.

Kiitos jos luit, mutta ei ollut pakko!

Dominika

Eilen tapahtui merkittäviä asioita. Suomessa valtiojohto toi esille näkökantansa Nato- jäsenyyden suhteen. Itäisen naapurin valtiojohto ei siitä kannanotosta tykännyt. Läntisessä naapurissa tehtäneen samanlainen ratkaisu kuin Suomessa ja siellä oli myös Expressen lehden pääkirjoitus myös suomenkielisenä.

En käsittele nyt sitä asiaa, vaan pohdin esikuvia urheilussa ja urheilua, liikuntaa. Torinossa järjestetään kansainväliset laulukisat, Euroviisut, joissa voittajan on määritellyt ja päättänyt Vladimir Putin 24.2.2022, vaikka Venäjän osallistuminen noihin kisoihin on järjestäjän toimesta evätty. Nyt on jaossa kakkossija Ukrainan jälkeen, arvelen.

Tšekin edustaja tuolla on Dominika Hašková. Paitsi että hän on hyvä laulaja, hän on legendaarisen jääkiekkomaalivahdin Dominik Hašekin tytär. Toinen poikani kävi eilen facebookissa keskustelua kavereiden kanssa menneiden aikojen maalivahtisuuruuksista. Hän totesi, ettei ”lapsuuden pihapelihommista en muista juuri mitään muuta kuin sen, että maalilla olleet tyypit yleensä huusivat torjuessaan joko HASEEEEEK tai sitten HEXSTALLLLL ja venyivät jonkinlaiseen suosikkimaalivahtiaan mallintavaan suoritteeseen”. Keskustelussa nousi esille vielä mm. PATRICK RUAAAAAAAA

Tuohon aikaan oli liikkeellä lukuisia keräilykorttisarjoja ja niitä pojat ostivat ja vaihtoivat. Ilmeisesti keräilykortit ovat edelleen monelle harrastus ja korteilla on parhaimmillaan arvoa, vaikka muut muodot ovat tulleet tilalle. Jos itseni pitää muistaa joku tuon ajan NHL- maalivahti, se on mm. Edmontonissa pelannut Fred Braithwaite.  Hänenkin korttinsa meillä pyöri, toki myös noiden suurten tähtien.

Pojat pelasivat täällä Mäntässä hetken jalkapalloa, ei jääkiekkoa. Arvostan paitsi aikuisia vetäjiä myös niitä nuoria, jotka jaksoivat vetää poikien (6 – 10) vuotiaitten joukkueita. Kesälle se oli isoa ja tärkeää ajankulua. Itse olin pari kesää aiemmin yhden poikajoukkueen vetäjä Vilppulassa. Se kesä meni, mutta se jäi ainoaksi niissä hommissa. Ehkä olin liian totinen siihen hommaan. Totisuus ja tiukkaotsaisuus taitavat olla monella vanhemmilla edelleen liikaa pinnalla kun lapset osallistuvat urheilun nimellä toteutettavaan liikuntaan. Omalle lapselle täytyy saada eniten peliaikaa, koska hän on paitsi oma myös paras. Erilaisuutta ja ehkä myös selkeää lahjakkuutta ei osata aina arvostaa, jos se on toisen lapsella.

Vuonna 1994 järjestettiin jalkapalloilun MM-kisat Yhdysvalloissa. Ne olivat suuri yleisömenestys ja menestys myös ruotsalaiselle jalkapallolle. Ruotsi saavutti siellä pronssia voittaen pronssiottelussa Bulgarian 4 – 0. Yksi Ruotsin tähtipelaajista oli Stefan Schwarz. Muistan – ihan totta – kun joku suomalaisista selostajista puhui Stefan Schwarzin kesäjuhlaliikkeistä miehen taidokasta pelaamista selostaessaan. Saman ilmaisun kuuli kesällä poikien kentän laidalla.

Toivottavasti jälleen mahdollisimman moni vanhempi on mukana antamassa tilaa ja elämyksiä tytöille ja pojille mm. jalkapallokentän laidalla vetäjinä ja kannustajina. Se on hienoa puuhaa, kunhan ei vanhempanakaan ota siitä liian totisesti.

Ei kannata ihmetellä

En asu Ruotsissa, joten en kovin tarkkaan tiedä mitä siellä tapahtuu, mitä lehdissä kirjoitetaan jne. No politiikan peruskuvioista siellä kirjoitellaan ja puhutaan Suomessakin. Twitterissä seurasin Daniel Suhosta, en seuraa enää. Syy on sama miksi en seuraa Timo Furuholmin myös erinomaisia twiittejä. Tein nopean ratkaisun kun Elon Musk teki kauppoja yhtiöstä mielenkiintoisella suunnitelmallaan. Nyt seuraan naapurimaasta ministeri Anders Ygemania facebookissa.

Mutta ei minun sosiaalisesta mediasta pitänyt kirjoitella, vaan journalismista. Tutkiva journalismi on tärkeä, sehän on monella lailla demokraattisen yhteiskunnan elinehto. Jos epäkohtia ei nosteta esille, keskustella väärinkäytöksistä, olisimme jollain lailla puskassa, väärässä todellisuudessa. No, moni toki on siellä, sillä he lukevat ja kuuntelevat vain yhdenlaisia uutisia, niitä, jotka tulevat tiedotusvälineistä, jotka noudattavat heidän omia ajatuksiaan ja omaa totuuttaan. Niin, ei sitä yhtä totuutta tarvitse mennä hakemaan Venäjältä tai Trumpin kanavista, sen löytää halutessaan myös kotimaasta, ihan nurkan takaa.

Asiani liittyy uutisointiin, jotenkin sen perussävyyn. Joskus tuntuu siltä, että meillä Suomessa kirjoitellaan vähän kaikessa siitä, mikä meni pieleen.  Jos joku yrityshanke menee pieleen, siitä kirjoitellaan/ uutisoidaan tyyliin olihan tämä arvattavissa. Yllättäviä, todella rohkeita hankkeita lähdetään usein arvioimaan tyyliin mikä siinä on hämärää, missä se voi mennä pieleen ja ei se kuitenkaan onnistu. Kun se ei onnistu, voidaan todeta, että näinhän minä heti alussa sanoin. Kuitenkin osa Suomesta on yhä enemmän näiden Pelle Pelottomien varassa, sillä ns. vakaat sijoittajat ja iso kotimainen raha ei lähde koettamaan sivummalle: ei siellä ole kunnollisia liikenneyhteyksiä, riittävästi asuntoja, etäisyydet ovat pitkät jne. Kirjoittelussa tuntuu aika ajoin olevan vallalla vanha puolankalainen perusviisaus pessimisti ei pety.

Tuo tietynlainen negatiivinen perussävy on mukana monessa, myös urheilukirjoittelussa. Jalkapallo-ottelun tulos 10 –  1 ei kuitenkaan ole pelkästään epäonnistuminen ja se tarjoaa myös mahdollisuuden. Hävinneelle joukkueelle positiivisen löytäminen on vaikeampaa, se toimii herätyksenä. Ystäväni Teemu muistaa takavuosilta yhtä hyvin kuin minä kuinka Tampereen Ilves voitti jalkapallossa viimeisellä kierroksella periaatteessa merkityksettömässä ottelussa jo putoamaan tuomitun vastustajansa juuri noilla lukemilla. Erilaisten sarjasta vetäytymisten jälkeen nuo maalit olivat elintärkeitä, nousikohan Ilves maalin tai kaksi maalia paremmalla maalierolla liigaan ja ja siinä oli uuden alku. Se uusi nähdään edelleen Veikkausliigassa.  Eilen Gnistan voitti tuolla samalla tuloksella vastustajansa oman sarjansa kolmannella kierroksella. Noiden maalien merkitys saattaa näkyä erityisen tärkeänä syksyllä, puoleen ja toiseen.

Mutta, palaan otsikkoon. Sen, ei kannata ihmetellä, ideana tässä on, että aina ei kannata ihmetellä jos moni asia onnistuu läntisessä naapurissa paremmin kuin meillä. Jos nostetaan esille helposti mahdollisuuksia mikä voi mennä pieleen ja tietyllä tavalla myös paneudutaan pieleen menemisiin pieleen menemisinä eikä haeta niistä sitä hyvää ja mahdollisuuksia, jäädään sinne jälkijunaan.

Niin, kyllä tiedän, että Ruotsissa on myös arvostettua ja laadukasta kriittistä journalismia. Ja sitä on siis myös Suomessa, runsaasti. Tekstilläni hain sitä, että epäkohdissa, epäonnistumisissa vellominen sen itsensä takia ei vie asioita eteenpäin. Se tuo klikkauksia verkossa ja ostotapahtumia kioskeissa ja kaupoissa eli plussaa mainostajille ja kustantajille, mutta ei muuten ole kehittävää, eteenpäin vievää.

Siis, ei kannata ihmetellä.

Ja Ranskasta, Suomesta sekä Venäjästä

Ranskassa on vuorossa presidentinvaalien toinen kierros sunnuntaina. Epäilemättä kyseessä ovat erittäin tärkeät vaalit, niiden tuloksella on merkittävä vaikutus Venäjän vastaiseen rintamaan, EUn politiikkaan Venäjän suuntaan ja uskoakseni myös energiapolitiikkaan Euroopassa. On tällä hetkellä vaikea uskoa, että ehdokas Marine ( Le Pen) tullessaan valituksi ajaisi samaa linjaa suhteessa Venäjään kuin presidentti Macron.

Kuuntelin ennen tämän kirjoittamista Simo Ortamon lehtikatsauksen Ylen Ykkösaamusta 9.4.2022. Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova nosti tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa (20.4.2022) Ylen Pietarin-toimittajan Simo Ortamon esimerkiksi ”epäeettisestä toimittajasta”. Ortamo käy jutussa läpi venäläisten tiedotusvälineiden uutisointia. Hän kertoo uutistoimisto Rian julkaisseen propagandisti Timofei Sergejevitsin  kantoja mitä Venäjän tulee tehdä Ukrainalle. Venäjän tulisi jatkaa propagandistin mukaan denatsifikaatiota Ukrainassa sukupolven yli, juurruttaa natsismi sieltä pois ja muuttaa myös Ukrainan nimi toiseksi.

Miten tämä liittyy Ranskan vaaleihin, todennäköisesti paljon. Venäjä syyttää länttä valehtelusta, tosiasioiden peittämisestä ja muuttamisesta. Le Pen on puhunut Venäjän presidentti Vladimir Putinista ihailevasti, saanut Venäjältä vaalirahaa ja kannattanut Krimin liittämistä Venäjään. Hän katsoo vain puolustaneensa Ranskan intressejä suhteissaan Kremliin. Hän sanoi, ettei vastusta muita Venäjä-pakotteita paitsi öljyyn ja kaasuun kohdistuvia. Syyksi hän nimesi sen, ettei halua ranskalaisten kärsivän pakotteiden seurauksista. Muualla lännessä pyritään tästä riippuvuudesta Venäjään eroon, koska ostamalla öljyä ja maakaasua Venäjältä rahoitetaan Putinin sotakoneistoa. Mahdollinen muutos valittaessa Le Pen olisi siis suuri.  Macronille ei riitä se tuki, mitä hän saa muualta Euroopasta, vaan tuki on tultava oman maan äänestäjiltä.

Yksi ongelma, jolla Macron sotii itseään vastaan, on ylimielisyys. Le Pen pyrki maalaamaan vaaliväittelyssä eilen Macronista kuvan kansalaisten arjesta irtautuneena elitistinä. On helppo uskoa, että väite pitää ainakin jossain määrin paikkansa. Valitettavasti Suomessa tuo kansalaisten arjesta irtautuminen ei näytä politiikassa olevan haitta, pikemminkin ansio, jos katsotaan viimeaikaista Suomen omaa puoluekannatusta gallupien mukaan.

Ja lopuksi mielipidevaikuttamiseen Venäjän suunnalta. On arvioitu, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan Ranskan vaalien tulokseen. Suomessa Venäjän odotetaan kohdistavan lähikuukausien aikana tänne kyber- ja informaatiovaikuttamista. Suojelupoliisi arvioi todennäköisenä, että etenkin Suomessa käytävään Nato-keskusteluun pyritään vaikuttamaan. Venäjän reaktiota jäsenyyteen ja uhkakuvia voidaan paisutella. Sosiaalisessa mediassa voidaan nähdä yrityksiä häiritä, mustamaalata, lietsoa pelkoa tai viedä uskottavuutta turvallisuuspolitiikan keskustelijoilta. Informaatiovaikuttamista kohdistetaan usein yhteiskunnan arkoihin paikkoihin. Ranskassa yksi mielipiteisiin vaikuttava tekijä on suhtautuminen öljyyn ja maakaasuun, Venäjältä sitä saa. Ja jos ei saa, ranskalaisille se merkitsee ainakin tilapäisesti kalliimpaa energian hintaa ja heijastumisena monen muun asian kallistumista. Siinä on hyvä ase toista ehdokasta vastaan.

Kun tietäisi

Saku Timonen, Uuninpankkopoika, on kirjoittanut lukuisia blogeja myös pohtien Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Ne ovat olleet hyviä kirjoituksia ja olen samoissa ajatuksissa hänen kanssaan.

Suomessa näytetään löytäneen ratkaisu, se on Natoon liittyminen. Joillekin on jäänyt huomioimatta, että ennen liittymistä täytyy hakea ja edelleen hakemus tulee Nato- maissa hyväksyä. Näyttää siltä, että Suomen hakemus tultaisiin hyväksymään, mikäli se jätetään. Sen verran täytyy olla kriittinen, että eihän Suomessa tälläkään hetkellä Nato- jäsenyydestä keskustella. Nyt vaan monen ajatuksissa sinne mennään. Uskon vakaasti, että maan poliittinen johto on miettinyt ja miettii, mitä velvoitteita mahdollinen jäsenyys tuo tullessaan ja edelleen mitä kustannuksia siitä seuraa. He näyttävät myös miettineen, miten Venäjä käytännön tasolla reagoi Suomen jäsenyyteen. Se tapa ja käyttäytyminen eivät välttämättä ole kovin YYA- henkisiä.  Samoin laajempia taloudellisia seurauksia näyttää poliittinen johtomme käyneen läpi keskusteluissaan.

Aika laajalti näyttää olevan se käsitys, että Nato- jäsenyydelle ei ole vaihtoehtoja, ei ole muita turvallisuuspoliittisia vaihtoehtoja. On mielestäni kuitenkin hyvä, että näitäkin vaihtoehtoja on koetettu löytää. Näyttää siltä, että on mahdollista tilanne, jossa Suomi hakee Naton jäsenyyttä ja Ruotsi ei. Tosin maiden välisiä keskusteluja on ollut ja niitä jatketaan korkeimmilla mahdollisilla tasoilla. Tämäkin tilanne saattaa siis vielä muuttua.

Se mitä olen muiden kuin poliittisen johdon suunnasta keskustelussa jäänyt kaipaamaan, on pohdinta jäsenyyden kustannuksista ja niiden mahdollisista vaikutuksista yhteiskuntaan laajemmin. On mielenkiintoista havaita, että samaan aikaan kun puolustusvoimien määrärahoja lisätään ja puhutaan Nato- jäsenyydestä, eräs puolue nostaa esille mahdollisuuden heikentää taloudellisesti heikoimmassa asemassa oleville myönnettyjä etuisuuksia. Onko tämä ennakointia tulevasta Suomesta, ehkä. En siis väitä, että Nato heikentää Suomen sosiaaliturvaa, mutta Suomen sisällä tällaisia heikennyksen ajatuksia löytyy. Tämä pohdinta tahollani on vain sitä, että asioilla on taipumus liittyä enemmän tai vähemmän toisiinsa.

Jos Suomi nyt tulee osaksi Natoa, toivon että kovin moni tämänhetkisistä intoilijoista ei jonkun ajan päästä sano, että asiaa ei valmisteltu riittävän pitkään, muita vaihtoehtoja ei tarkasteltu ja oliko tässä ratkaisussa järkeä, hänen mielestään ei ollut. Jälkiviisaita on aina. Saku Timosen blogien käsitteitä lainaten minä olen joidenkin mielestä Putinin huora ja joidenkin mielestä elän natokiimassa. En näe itseäni kumpanakaan, luotan viisaaseen ratkaisuun, jota on edeltänyt se valmistelu, jota parhaillaan tehdään.

Lopuksi pohdinta, joka ei välttämättä anna osasta suomalaisista hyvää kuvaa. Minulle on syntynyt se käsitys, että maassamme on lisääntynyt kaikkeen venäläiseen liittyvä halveksunta ja viha, myös venäläiseen kulttuuriin. En näe Putinin hallinnon ja Venäjän armeijan toimien antavan minulle syytä vihata kaikkea venäläistä ja venäläisiä. Venäjän nykyinen hallitsija näyttää olevan aika lailla samanlainen kuin Stalin oli aikanaan, julmuus sanana kuvaa myös Putinia hyvin.

Ihmisyys ja toisen kunnioittaminen

Olen seurannut pitkäaikaisten ystävieni kommentteja Ukrainan sodasta ja siihen liittyen myös pohdinnoista Suomen Natoon liittymisestä tai toki ensin jäsenyyden hakemisesta. Pohjaksi omille mietteille poimin Risto E.J. Penttilän mietteitä joulukuulta 2021. Hän totesi televisiossa, että tilanne on paljon vakavampi kuin Suomessa keskustellaan. Penttilä piti erittäin mahdollisena, että Suomi keskustelee jo helmi-maaliskuussa suoraan Yhdysvaltojen kanssa Nato-jäsenyydestä. Nyt voi todeta, että hänen analyysinsä osui oikeaan.

Ystävieni kommenteissa on jännittävää, että vahvasti Natoon suuntautuneet pohtivat, että enkö nyt ymmärrä ettei ei ole muuta vaihtoehtoa ja toisin päin tiukat katsovat minun olevan natokiimassa, sotahullu ja pohtivat, enkö ymmärrä mitään. Vaikuttaa se Natoon hakeminen tässä tilanteessa mielestäni järkevältä, mutta intomielinen sotakiihkoilija en ole ja eihän Naton vaihtoehtona näkeminen sitä tarkoita, mutta katsotaan mitä poliittinen johto päättää. Minun valtakirjani heillä on.

Olen sukulaisteni kanssa pohtinut ja käynyt läpi sotia, joissa isämme ja enomme olivat rintamalla ja äitimme ja tätimme kotirintamalla. Oma isäni kuuluu niihin, jotka eivät liikoja sodasta puhunut meille pojilleen. Uskon, että mieluummin hän olisi ollut menemättä sotaan, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Onko Suomella nyt korkea turvallisuusriski. Poliittinen johto katsoo, että tällä hetkellä ei, mutta se ei tarkoita, etteikö sellainen voi tulla ajankohtaiseksi.

Venäjän sotavoimat näyttävät syyllistyneen samanlaisiin raakuuksiin kuin viime vuosina on syyllistytty mm. Afganistanissa, Syyriassa, ilmeisesti aiemmin Ukrainassa sekä aiemmin Balkanilla jne. Nyt tilanne koskettaa monia entistä enemmän, koska tapahtumapaikka on erittäin lähellä.  Eilisen ja tämän päivän kuvat ovat järkyttäviä, ahdistavia.  Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leon julkaissut tiedotteen, jossa hän toteaa mm.:

  • ”Nyt kirkon on korkea aika huomata, että se on kulkenut harhaan. Vetoan suoraan Moskovan patriarkka Kirilliin: muistakaa Jumalan edessä piispana ja patriarkkana antamanne lupaukset ja se, että niistä on kerran tehtävä tiliä kaikkivaltiaan edessä. Kristuksen tähden: herätkää ja tuomitkaa tämä pahuus! Käyttäkää vaikutusvaltaanne rauhan edistämiseksi ja tehkää kaikkenne, että tämä sota päättyisi. Siihen rukoilen teille Jumalalta nöyryyttä ja viisautta.

Viisaita sanoja joiden jatkeeksi toivon, että myös täällä Suomessa löytäisimme viisaita ratkaisuja. Ja vaikka olisimme keskenämme ratkaisuista eri mieltä, hyväksyisimme päätökset. Ihmisyys ja toisen kunnioittaminen ovat keskeisiä arvoja.

Parantavaa kirjoittamista

Katsoin kirjasto Metson YouTube– kanavalta kirjailija Antti Tuomaisen haastattelun. Puhelias mies ja tuottelias kirjailija. Monella kirjailijalla käy niin, että he alkavat toistaa itseään. Kun he ovat kirjoittaneet tarpeeksi monta samanlaista kirjaa, innostus heidän kirjojensa lukemiseensa loppuu. Tuomaisen kohdalla minulla niin ei ole käynyt, sillä olen toistaiseksi lukenut hänen kirjoistaan vasta yhden, Parantajan. Se on ollut aivan upea kirja, lajiltaan dystopia. Toki olen joutunut selvittämään itselleni mikä se dystopia on, väljästi ottaen utopian vastakohta eli se kuvaa epätoivottavaa tilaa tai paikkaa. Sellainen Parantajan tapahtumaympäristö on. Nykyisessä maailmassa, ilmaston lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen maailmassa valitettavan mahdollinen kuvaus. Suosittelen sen lukemista. Itse nyt luettavana olevan Markus Ahosen kirjan jälkeen lainaan jonkun Tuomaisen teoksista, loogista olisi valita ensimmäinen eli Tappaja, toivoakseni. Metso sai muuten paikan päällä olleelta yleisöltä kriittistä palautetta, nimittäin Tuomaisen teoksia saisi olla ilmeisesti useampia kappaleita. Jonotusajat lienevät siis pitkiä.

Eräs yleisöstä kysyi Tuomaiselta miten tämä kirjoittaa, odottaa inspiraatiota vai kirjoittaako hän tietyn aikaa kuten esim. 8 – 16. Vastaus oli säännöllinen työaika, kirjoittaa työpäivän ja jatkaa taas. Hän mainitsi esimerkkinä W. Somerset Maughamin. Tämä oli kysyttäessä vastannut, että hän aloittaa joka päivä kirjoittamaan kello 9, silloin kyllä myös tulee inspiraatio. Ideana saattaa olla molemmilla se, että kun vain odottaa ja odottaa sitä inspiraatiota, sitä ei koskaan tule, tai ainakin tekeminen, kirjoittaminen muotoutuu vaikeaksi.

Itse tykkään kirjoittamisesta, mutta en usko koskaan saavani aikaan mitään julkaistavaa. Tai, löytyyhän nimeni tekijäluettelosta eli olen tehnyt 2008 selvityksen alkoholiaiheista lehtikirjoittelusta syksyllä 2008. Tuo löytyy Mäntän kirjastosta, jonne annoin yhden kappaleen. Kirjoittaminen on siis sinällään mukavaa ja olen jonkun verran kirjoitellut myös fiktiota omaksi ilokseni ja joihinkin kilpailuihin. Ja näitä blogitekstejä on syntynyt jonkin verran. Tämän tekemisen päätin eilen, ideana oli tehdä teksti, jossa muistutan, että lukeminen kannattaa aina. Ja se vie monenlaiseen, vaikka pienimuotoiseen omaan kirjoittamiseen.Ja tässä oli mukana se inspiraatio.

Sukellus englantilaiseen yläluokkaan

Britannian pääministerin Boris Johnsonin asema maansa ja konservatiivipuolueensa johdossa heikkeni maanantai-iltana entisestään, kun televisiossa on kerrottu hänen kunniakseen järjestetyistä syntymäpäiväjuhlista. Lontoon poliisi on aloittanut tutkinnan tapahtumasta epäiltynä koronamääräysten rikkomisena. Poliisin mukaan tutkinnassa on useita vastaavanlaisia epäiltyjä sääntörikkomuksia. Johnson on puolustautunut sillä, että tuolloin kyseessä oli ollut työtapaaminen, eikä hän ollut täysin tietoinen rajoituksista. Tällä kertaa juhlat olivat selvästi yksityistilaisuus.

Itse olen koronan aikana koettanut pitää kiinni rajoituksista ja liikkunut mahdollisimman vähä. Jos olen liikkunut, olen käyttänyt maskia, huolehtinut etäisyyksistä ja käsihygieniasta. Monet monituiset kerrat olen tuittuillut itsekseni ihmisille, joita nämä asiat eivät tunnu kiinnostavan. Rokotuksista olen pitänyt huolen ja tänään saan kolmannen.

Aikaani olen kuluttanut monella tavalla kuten lukemalla ja katsomalla televisiosarjoja. Kirjoissa on menossa Rosa Liksomin Väylä, mutta se ei auta sukeltamaan englantilaiseen yläluokkaan, jossa tuollainen ylimielisyys ja piittaamattomuus, josta Johnsonia syytetään, näyttää olevan arkea.

YLE on näyttänyt aikanaan mm. sarjat Lewis, Isä Brown ja hänen laumansa sekä Midsomerin murhat. Olisinko katsonut kaikista jokaisen jakson, yhteensä ehken noin 250 jaksoa. En osaa sanoa, onhan sarjoilla ikää ja vuosien varrella niitä olen katsonut. Viime aikoina olen katsonut sarjojen alkupäätä. Oikeastaan jokaisessa päähenkilöt ovat tekemisissä yläluokan ja näiden ajattelumaailman kanssa. Isä Brownissa yhtenä päähenkilönä on Lady Felicia Montague, joka ei ehken ole tyypillisin sosiaalisen luokkansa edustaja.

Hyvin usein törmää ajatteluun, jossa nuo yläluokkaan, jossain sarjassa käytetään ilmaisua vanhoihin englantilaisiin sukuihin kuuluvat henkilöt katsovat asioita lähtien siitä mitä he omistavat ja mitä heille kuuluu. Ajatus siitä, että lait koskisivat myös heitä, tuntuu näille henkilöille vieraalta. Suvun tai perheen maine ja kunnia menee lain yli ja ohi.  Myös väkivallanteko, äärimmäisessä tapauksessa murha on hyväksyttävissä, jos se voidaan perustella perheen kunnialla.  Kaikki nämä sarjat ovat fiktioita, joten sukellukseni voidaan katsoa myös olevan hyppäys tyhjään, kuviteltuun altaaseen. Toisaalta annan itselleni luvan uskoa, että aivan irti todellisuudesta nuo kuvaukset ja arvoasetelmat eivät ole.

Entä miten tämä kaikki liittyy Boris Johnsoniin? Tietyssä tilanteessa ihmisille tulee se mielikuva, että suositukset, ohjeet, määräykset ja lait koskevat muita, ei minua. Jos monessa maassa ihmiset eivät ajattelisi näin, olisi kulkutauti nimeltään Covid -19 ollut vaikutuksiltaan ehkä lievempi.