Valintatalon kassit

Tämä teksti on kirjoitettu 11.4.2008. Valintatalot ovat olleet jo pitkään menneisyyttä kuten mm. Kodin Anttilat.

Valintatalon kassalta saa kolmenlaisia kasseja. Vähät asioista välittävä kuluttaja pyörittää taloudessaan muovikasseja. Moni heistä käyttää kasseja 5 – 10 viikossa ostaen aina uuden. Rahallisesti siihen rulettiin palaa reilun euron verran viikossa, vuositasolla vähintään 50 euroa. Sillä hinnalla saa vuosittain kelvollisen vedettävän matkalaukun, jos katsoo tarjoukset.

Muovikasseja käytetään liikaa ja kaatopaikoilla niitä on pilvin pimein, joukossa näkee myös paljon kerran käytettyjä kasseja. Paperikassi onkin astetta parempi vaihtoehto. Uusiokäytön mahdollisuudet ovat monipuolisempia. Tosin paperikassista ei voi tehdä mattoa, kuten muovikasseista. Moni laittaa niihin kierrätyspaperia vieden ne kassissa keräykseen. Oman kokemukseni mukaan paperikassien ongelma on helppo repeilevyys, joten en suosittele paperikassiakaan.

Paras vaihtoehto on puuvillakassi. Valintatalossa se maksaa 2,50 euroa. Kun käyn sen kassin kanssa liikkeessä, lasken säästäväni parissa viikossa yhden kassin hinnan. Siinä tuntee itsensä taloudellisesti viisaaksi ja samalla kestävän kehityksen puolustajaksi. Vihreys, tai ei vihreys vaan ekologinen ja luontoa säästävä käyttäytyminen lähtee pienistä teoista. Moni sanoo, että yksi ihminen ei voi teoillaan paljoa vaikuttaa. Mutta jos meitä olisi 10 000 niin toimivaa, puhuttaisiin jo isoista asioista. Ja: meitä on paljon enemmän.

Kassilla voi kuskata monia asioita; ruokaa, saunakamppeita, hyötyjätettä ja monia muita asioita. Istuin neuvottelussa ja kehitin tämän tekstin mielessäni. Vastapäätä istui kaveri, jolla on mielestäni rajaton ego. On toki hyvä luottaa ja uskoa itseensä, arvostan sitä ominaisuutta. Mutta kaikessa liika on liikaa. Tuntuu kuin hän tietäisi kaikesta enemmän kuin tällä pallolla on tietoa olemassa. Sellainen ego ei mahdu edes Valintalon sinällään hyvään kassivalikoimaan.

Minä itte

Olen karsinut monenlaista sosiaalisen median käyttöä viime kuukausien aikana. Sillä säästää itseään, uskokaa pois. Jotakin luen, tärkeitä ihmisiä tuolla netissä löytyy fiksuine ajatuksineen. Sitten siellä löytyy vino pino näitä, joita luettuaan tajuaa, että meidän maailmamme ovat hyvin etäällä toisistaan, ainakin ajatusmaailmamme ja miksi ei koettu arkikin.

Minä itte, se on monella elämän keskeinen motto. Kyllähän se vie elämää eteenpäin, luo jotakin turvallisuutta. Englantilaisesta näyttelijästä Hugh Grantista voi olla montaa mieltä, mutta hänen kuivahko huumorinsa on monta kertaa saanut minut nauramaan suunnattomasti, repliikit ja tapa esittää ne ovat usein kolahtaneet sopivasti.  Elokuvassa Poika lainattiin ajatusta kukaan meistä ei ole saari. Ajattelen samoin. Tarvitsemme toisia, ja samalla meidän on syytä ottaa huomioon toiset. Se auttaa elämässä, myös silloin kun on hankalaa. Taas, jos on hankala muille, voi huomata olevansa yksin. Minä itte ajattelu vie helposti tuohon suuntaan. Toisaalta, mikä on ikävää, yhteiskunnallisessa ja poliittisessa ajattelussa ollaan vuosia menty yhä enemmän omanapaisempaan ja itsekeskeisempään ajatteluun. Jos ei pärjää, omapa on vika, tunnutaan ajattelevan.

Yksi kirjoittajista, joita seuraan on Saku Timonen, Uuninpankkopoika. Kiitettävällä tavalla hän jaksaa palata uudelleen ja uudelleen myös vanhoihin teksteihinsä. Teksteissä on jatkumoa. Timonen pohtii politiikassa opposition linjauksia, tapaa jolla hänen mielestään haetaan leikkauksia niiltä ihmisiltä joilla jo on vähemmän.  Tulee mieleen, että joidenkin mielestä on oikein, että pienituloisten tilannetta entisestään heikennetään. Työkokemus sosiaalityössä on antanut selkeän kuvan siitä, että köyhyys on todellista myös Suomessa. Entä jos tämä köyhyys ja taloudelliset vaikeudet tulevat konkreettisesti omalle kohdalle, onko ne ansaittu, onko kyse sen henkilön omasta viasta.

Minä itte, itse ajattelen enemmän me.

Anna meille meidän …

Viikot ovat menneet nopeasti ja vaaleihin on aikaa enää neljä viikkoa. Viikonloppuna olin kampanjatapahtumassa Tampereella sekä Pirkanmaan Mhy:n metsänomistajien ilmastopäivässä Tampereen Kolmenkulman energiapuuterminaalissa. Se oli hieno tapahtuma, joka ilman ehdokkuutta olisi jäänyt käymättä.

Omia keskeisiä teemoja on ollut koko ajan se, että pidetään jokaisesta huoli. Eri tilanteissa olen puhunut mm. siitä, että edistetään lapsiperheille suunnattujen palveluiden kuten kotipalvelun saatavuutta, nostetaan pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevien eläkeläisten ansioita ja parannetaan vanhuspalveluita. Kaikki nuo ovat asioita, joiden korjaamisen tarpeellisuuden näkee omassa työssään.

Ystäväni Tomi Voronin on kirjoittanut pienistä tuloista, köyhyydestä, ihmisarvosta ja toisista välittämisestä runon, johon hän on tiivistänyt olennaisen.

ANNA MEILLE MEIDÄN…

Vasen käsi ei ole perillä

siitä, mitä oikea tekee

kun nostavat eläkettä kympillä

ja heti seuraavana päivänä

pudottavat asumistukea kahdella

On ruokaa ja katto pään päällä

kun poimii matkalta jokaisen almun

mutta tuntee itsensä kerjäläiseksi

vaikka vuosikymmenet teki töitä

pienen eläkkeensä eteen

Ääneni vielä kantaa, mutta

jalkani eivät kuuloetäisyydelle

Vie terveiseni kaupunkiin

Ihmisellä, on luonnostaan tahto elää

toivoisin kaikille, ihmisarvoisen ehtoon

© Tomi Voronin

Vaalimietteitä

Kuun vaihteessa uutisoitiin eduskuntavaalien osalta ”vapaista paikoista”. Ääniä on ”jaossa” runsaasti, koska eduskunnasta pois jättäytyviä kansanedustajia on useita, yhteensä ilmeisesti tässä vaiheessa kolmisenkymmentä. Demareissa ei luopuvia kansanedustajia ole tiedossa runsaasti, Pirkanmaalla ehdolle ovat asettuneet kaikki istuvat kansanedustajat. Puolueen piirikokouksessa esiteltiin näkymiä vaaleihin, läpimenoa luvattiin kaikille nykyisille kansanedustajille eli muut ehdokkaat kilpailevat mahdollisista lisäpaikoista. Näin toki on luonnollista, mutta ei sentään kiveenhakattuna. Vaaleissa tulee mieleen raviurheilun tasotuslähdöt. Ryhmälähdössä juostava matka on kaikille hevosille sama. Sellainen olisi hyvä vaaleissakin. Nämä ovat kuitenkin enemmän kuin tasoituslähtö. Raveissa paalulta lähtevät vähemmän tienanneet. Vaaleissa tilanne on toinen, koen lähteväni moneen verrattuna takamatkalta. Mutta, mukana ollaan ja tosissaan. Tehdään töitä asioiden takia, ihmisten eteen ja porukalle.

Mutta vapaistaäänistä, ydinryhmien lisäksi kaikki muut äänet ovat teoriassa vapaita ääniä. Äsken mainitsemani istuvien kansanedustajien etu on tosiasia, ei sitä voi kokonaisuudessaan muuksi muuttaa. Samalla takavuosilta esimerekkejä löytyy pudonneista kansanedustajista. Puolueen kannatus ei riitä tai istuntokaudella edustaja on tehnyt virheitä, joista saa ”maksaa”. En ole käynyt läpi noita eduskunnasta jättäytyviä edustajia, mutta arvelen, että joukossa on myös niitä, jotka menettelevät fiksusti eivätkä asetu ehdolle. Näin voi jättää eduskunnan kunniakkaasti luopumalla paikastaan, ei putoamalla.

Tämä blogin on jälleen väline kertoa asioista eteenpäin. Teksti on pidempää, asioiden pohdintaa. Olennaista on vain saavuttaa ihmisiä, saavuttaa enemmän kuin mitä neljä vuotta sitten onnistuin tekemään. Monelle kasvokkainen juttelu on se tärkein muoto kohdata ihmisiä. Mänttä-Vilppulan osalta olen paremmassa asemassa kuin edellisissä vaaleissa. Nyt paitsi asun täällä, olen täällä myös töissä. Käyn kaupoissa enemmän jne. Oma etunsa siitä on. Kuitenkin paljon ääniä pitää saada muualta kuin täältä. Kirjoittaminen, liikkuminen ja tukiryhmä ovat tärkeitä asioita. Kaikessa olennaista on yhdessä tekeminen.

Vaalien päivämääärän siirtyminen lähemmäs ei enää tapahdu, näin uskon. Istuvan hallituksen aikarajat kiiteellisessä asioiden käsittelyssä ovat paukkuneet. Kuitenkin uskon, että esim. sote- uudistus tulee käsittelyyn. Ainakaan tällaiselle tavalliselle ihmiselle ei ole tullut mitään vinkkiä siitä, että asiat tapahtuisivat toisin. Eduskunnan verkkosivujen mukaan eduskunta jää joululomalle 21.12.2018 ja palannee töihin 7.1 alkavalla viikolla. Mitä nyt seuraavalla kahdella viikolla vielä voi tapahtua, en osaa ennakoida.

Raveissa paalulta lähtevät vähemmän tienanneet. Vaaleissa tilanne on toinen, koen lähteväni moneen verrattuna takamatkalta. Tämä teksti on palanen näkymistäni, kertomistani. Facebook-sivulla https://www.facebook.com/pirttijarvi2015/ kommentoin pääosin lyhyemmin, ajankohtaisia asioita. Toisten tekstit, uutiset ovat niitä, joitten kautta pääsee kiinni tärkeisiin asioihin. Kuitenkin niin, että kertoo mitä mieltä itse on, mitä ajattelee. Sivuja kannattaa käydä tykkäämässä, sivujen tekstejä kannattaa jakaa, niin myös minä näyn enemmän.

Kankeata ajattelua

Luin viikonloppuna Petri Laukan kirjan Pieni kansa pyristeli – Sata tarinaa itsenäisestä Suomesta. Suosittelen, vakava ja samalla erittäin hauska kirja ja erilainen lähestyminen itsenäisen Suomen historiaan. Otsikko ei viittaa kirjaan vaan omaan ajatteluun. Tunnustan edelleen, että en osannut esim. ennakoida sosialististen valtioiden murenemista, kuten lähes ”kaikki muut” tuntuvat osanneen. Siis tuo oli taholtani kankeaa ajattelua. Poimin kolme tarinaa entisistä sosialistisista valtioista,  ne ovat omakohtaisia sivuamisia. Tuon järjestelmän toimiessa kävin aikanaan kerran DDR:ssä, en muualla.

I Neuvostoliitto

Joskus 1970- luvun lopulla Jyväskylässä kävi neuvostoliittolainen valtuuskunta. Koetin olla yhtenä isännistä hyvin ystävällinen. Juttelin, tietysti tulkkien välityksellä. Kieltä en osannut tuolloin, en osaa vieläkään.

Saunoin porukan kanssa, ja tunnelma oli nähdäkseni hyvä. Ihmiset lähtivät pois ja itselläni jäi hyvä mieli. Sain seuraavana päivänä yhdeltä isäntäporukkaamme kuuluvalta palautetta, että olin käyttäytynyt epäasiallisesti. Kysyin miten, en tiedostanut. En jättänyt vastaamatta mihinkään, en kertonut huonoja vitsejä.

Vastaus oli, että en ollut nauttinut tarjottuja ryyppyjä. Olin toiminut kankeasti, ajatellut vain omalla tavallani, hänen mielestään olin ollut epäystävällinen, en kunnioittanut heidän ystävällisyyttään. En usko, että vieraille jäi käyttäytymisestäni huonoa kuvaa, mutta jos jäi, pahoittelen. Teen sen nyt, noin 40 vuotta myöhässä.

II Puola

Petri Laukka kuvailee kirjassaan suomettumista, mutta samalla myös osan suomalaisista itsetuntoa hivellyttä ajattelua kuinka me olemme Euroopan amerikkalaisin maa. Epäselväksi on jäänyt, oliko tuo saksalaisen kollegan kirjailija Veijo Merelle v. 1969 kertoma vertaus suomettumiseen liittyvää ironiaa vai mitä. Esimerkkejä tuosta amerikkalaisuudesta olivat mm. nuorten pukeutuminen ja musiikki, tämä diinareitten aikana joskus 1970- luvulla.

Jyväskylässä kävi yliopistolla ja samalla uskoakseni myös ylioppilaskunnalla valtuuskuntia monesta suunnasta. Yksi, jonka muistan, oli Puolasta. Sen ryhmän kanssa en ollut missään tekemisissä, näin kaverit vain kävelemässä kampuksella. Ajankohta oli joskus 1980- luvun alussa, tuolloin Solidaarisuus- liike oli vahvoilla, kuten se oli pitkään ja sillä oli Puolaakin laajempi vaikutus kehitykseen sosialistimaissa, näin uskon. Uskon näin jälkikäteen.

Mutta niihin miehiin, heillä oli cowboy- hatut päässä ja bootsit jalassa, rinnassa Solidaarisuus- pinssi. Itselle tuli tuolloin mielikuva, että nuo miehet olivat amerikkalaisempia kuin amerikkalaiset itse. Mielikuvat syntyvät helposti.

III DDR

Kävin kavereideni kanssa DDR:ssä 1980- luvun alussa. Mielikuvia  ja virheellistä ajattelua oli minulla, byrokraattista ajattelua toisessa päässä. Menomatkalla saimme laivassa viisumit ja reissu sujui hienosti, lähes loppuun saakka.

Paluumatkalla minulta kysyttiin paluumatkan viisumia, pientä paperilappua. Kerroin, että en ollut saanut sitä. No sehän oli vale, olin toki saanut. Mutta ajattelin, että tullimies antaa uuden lipukkeen ja se on siinä. Mutta ei. Hän pyysi minut pois junasta ja aloin tuskaisesti penkomaan laukkuani, josko lappu olisi siellä. Näin sieluni silmin ystäväni junassa, he olivat matkalla kotiin Suomeen. Itse istuisin odottamassa suurlähetystön kaveria, joka pelastaisi minut. Onneksi löysin lapun ja tunnelma keventyi ja mies kehui suomalaisia hiihtäjiä. Hän teki työtään, ohjeiden mukaan, minä yritin selvitä mahdollisimman helpolla.

Tarpeettomana pidin sitä, että rajasotilaat kulkivat asemalla koko junan mitan koirien kanssa ja koirat haistelivat kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin paikat junan alta. Sillä kerralla ei ketään löytynyt, mutta ilmeisesti Ruotsiin yrittäjiä oli ollut, koska nytkin oltiin noin tarkkoja. Älytöntä tuo touhu oli, mutta lopun merkkejä en silloin asiassa osannut nähdä.

IV Lopuksi

Nuo olivat omia tarinoitani vuosien takaa. Kaikenlaista sitä on tullut nähtyä. Mietin, että pitää kysyä ja kirjata juttuja ylös. Esimerkiksi omien vanhempieni kertomista ja kokemista asioista on jäänyt mielenkiintoisia ja tärkeitä juttuja unholaan, kun en ole niitä hoksannut tarkistaa ja varmistaa. Ne olisivat heidän tarinoitaan itsenäisen Suomen alkutaipaleelta ja keski-iästä.

Kunnioitus ja arvostus, katoavia luonnonvaroja

 

Tekstit elävät hyvin vuosien kuluttavasta vaikutuksesta huolimatta. Moni asia on aina vaan ajankohtainen. Tässä tuntuu, että kunnioitus ja arvostus vähenevät yhä enemmän ja kiihtyvää vauhtia. Minun mielestäni. Tästä hyvä esimerkki on viime viikolla keskusteluun noussut kokoomuspoliitikko Otto Meren twiitti: ”Ilmainen neuvo kaikille perinnän aiheuttamien vaikeuksien kanssa painiville: laskut kannattaa maksaa ajoissa”.  Oma juttuni on tällä kertaa vuodelta 2009. Se on muokkaus puheenvuorosta Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen päiviltä.

Otsikkoni syntyi hyvin nopeasti. Mitä enemmän sitä olen miettinyt, sen sopivammalta se on tuntunut. Tosin otsikkoa voi perustellusti kritisoida, monen mielestä ne ovat olemassa, nyt vain niiden kohde on jossain muualla kuin ennen.

Vuodelta 2007 löysin Kauppalehden verkkosivuilta nimimerkin Mobile Cowboy blogin. Kirjoittaja pohtii mm. seuraavaa: ”Vaikka asioiden muuttuminen on hyvä asia, niin silti olisi jotain hyvä pitää mukanaan menneisyydestäkin. Itseäni ainakin kovasti vaivaa nykyään kunnioitus ja sen puute monilla tasoilla tätä yhteiskuntaa. Tuntuu, että molemminpuolinen kunnioitus on katoava luonnonvara, eikä kukaan ole huolissaan sen katoamisesta. Tämä kunnioituksen puute ilmentyy monella eri tavalla ja monella eri tasolla aivan meidän jokapäiväisessä elämässä” Yksi esimerkki kunnioituksen puutteesta oli seuraava:

”Yritykset irtisanovat työntekijöitä tuloksen ollessa hyvä ja odottavat, että kahden kuukauden YT-jännityksen jälkeen jäljelle jääneet työntekijät ovat motivoituneita ja tulevat tekemään irtisanottujenkin työmäärän..

Arvostukselle löytyvät synonyymeinä mm. pieteetti, kunnioitus, suosionosoitus, respekti. Viimeinen on hieno ilmaisu sekin, mutta luonteeltaan – minun suuhuni kuitenkin vieraampi. Olen käyttänyt sitä viimeksi eräässä luokkatilanteessa, jossa pari oppilasta puhui keskenään. Pyysin heitä ottamaan huomioon sen, että olen valmistautunut tilanteeseen, tekeväni työtäni ja osoittamaan vähän respektiä. Silloin sanalla oli vaikutuksensa.

Vuosia olemme saaneet kuulla järjestötoiminnan merkityksestä ja iskusanoja ovat mm. osallisuus ja sen vahvistaminen sekä yhteisöllisyyden korostaminen. Korostamme kansalaisyhteiskunnan merkitystä, minkä kansalaisyhteiskunnan? Kansalaisyhteiskunta on ihmisten välinen suhdejärjestelmä, jossa jokainen yksilö rationalisoi oman toimintansa tai suhteensa muihin ihmisiin omiin etuihinsa, yhteisiin intresseihin tai yhteisiin arvoihin perustuen. Kansalaisyhteiskunnan kerrotaan tarkoittavan kolmanteen sektoriin kuuluvia liikkeitä, kuten kansalaisjärjestöjä, urheiluseuroja, liikeyrityksiä ja uskonnollisia yhteisöjä.

Miten on, kunnioitammeko toisiamme ja kunnioitammeko kansalaisyhteiskuntaa? Teemme ehkä sanoissa, mutta teemmekö niin käytännössä myös teoissa? Lopetan tämän pohdinnan iki-ihanaan sanaan kumppanuus. Kumppanuus on yhden määritelmän mukaan järjestely, jossa yksiköt ja / tai yksityishenkilöt sopivat tekevänsä yhteistyötä edistääkseen heidän etujaan. Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt voivat myös kumppanuuden kautta lisätä todennäköisyyttä saavuttaa yhteisen päämääränsä. Itselläni kumppanuuteen liittyy myös käsitys yhdenvertaisuudesta ja luottamuksesta.

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on vuonna 2009 hyväksytyssä palvelustrategiassa pohtinut myös strategista kumppanuutta. Strategisen kumppanuuden avulla kerrotaan haettavan ratkaisuja poikkeuksellisen vaikeissa tilanteissa olevien erityisryhmien akuutteihin ongelmiin, erityisten yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen, haastavien uusien palvelumuotojen kehittämiseen ja uusien toimintakonseptien luomiseen.

Miten kumppanuuteen mahtuvat yhteen seuraavat lauseet:

Vaihtuvuudesta ja määräaikaisuudesta huolimatta sosiaalipalvelujen tuottajat voivat halutessaan profiloitua strategisiksi kumppaneiksi. Tämä edellyttää ainutlaatuisen lisäarvon tarjoamisen ohella suoraa sitoutumista sosiaaliviraston strategisiin linjauksiin.

Ovatko kunnioitus ja arvostus sittenkin katoavia luonnonvaroja, mitä tarkoitamme luottamuksella ja tarvitseeko sen nykymaailmassa olla enää molemminpuolista?

Enemmän syrjässä

Otsikolla Enemmän syrjässä julkaistiin oheinen teksti Irti huumeista ry:n lehdessä IRTI 4/2008. Kymmenen vuoden takaisessa tekstissä kirjoitan:” Yhteiskunnan kehittyneisyyden yhtenä mittarina voi pitää sitä, miten se turvaa kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien hyvinvoinnin. Hyvinvointimallimme ei näytä toimivan tehokkaasti kaikkein huono-osaisimpien kannalta”. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei suunta ole ollut parempaan päin. Olemme entistä kehittymätömämpi yhteiskunta.

Olen miettinyt paljon, miten toteutettavat päihdepalvelut vastaavat asiakkaiden todellisiin tarpeisiin. Kuulun siihen ryhmään päihdetyössä mukana olevia, joka on väsynyt laissa olevaan ilmaisuun, jonka mukaan ”kuntien on toteutettava päihdehuollon palveluja olemassa olevan tarpeen mukaan”. Olen väsynyt siihen siksi, että tekstiä ei tulkita sen tarkoittavan asiakkaiden olemassa olevaa, itse kokemaansa tarvetta, vaan sitä tarvetta, jonka kunnan viranomaiset ja päättäjät näkevät tai haluavat nähdä olevan olemassa. Päihdetyö on heille marginaaliasia. Sitä ei priorisoida kärkeen, vaikka suomalaisten yleisin kuolemansyy on alkoholi.

Syyskuussa julkaistiin Terveyden edistämisen keskuksen toimesta Suomalaisten alkoholiasenteet–selvitys. Meille on kerrottu siinä, mitä tavallinen suomalainen ajattelee alkoholiasioista kuten alkoholin kulutustasosta, humalaisista omassa arkiympäristössään ja hallituksen toimista. Selvityksen voi tiivistää siihen, että meidän alkoholiasenteemme ovat tiukentuneet. Sama suunta oli kaksi vuotta sitten julkaistussa vastaavassa selvityksessä. Me ihmiset koemme mm. turvallisuuteen liittyvät asiat tärkeinä. Näkyvä juoppous ja siitä aiheutuvat turvallisuushaitat ovat ongelmallisia. Niille olisi tehtävä jotakin.

Sosiaalihuoltolain mukaista taloudellista avustamista tehdään myös muualla kuin sosiaalitoimistoissa. Sosiaalityön yhteistyökumppaneita ovat mm. Kelan paikalliset toimipaikat, työvoimatoimistot ja työvoiman palvelukeskukset. Yhteistä on, että varattomat asiakkaat hoitavat talousasioitaan sosiaalitoimistoissa, työvoimatoimistoissa ja Kelassa yhä useammin pelkästään kaupallisen koulutuksen saaneiden henkilöiden kanssa. Edelliseen nojautuen mietin, mitkä ovat valmiudet käsitellä noissa yksiköissä asiakkaiden kanssa sellaisia asioita kuten yksinäisyys, syrjäytymisen kokemukset, työttömyys, asunnottomuus ja päihteiden käyttö.

On nähtävissä selvästi, että kuntalainen ja hänen tarpeensa eivät ole olleet kunta- ja palvelurakenneuudistuksen keskiössä, vaikka tämä oli uudistusta käynnistettäessä tärkeä lähtökohta. Uudistuksen lähteminen paikallisista tarpeista on jäänyt suurimmassa osassa kuntia toissijaiseksi lähtökohdaksi. Näyttää myös siltä, että niukkoja resursseja jaettaessa heikompien ihmisryhmien palvelut jäävät helpolla toissijaisiksi ja resurssit suunnataan kunnissa mieluummin muualle. Kyse on ihmisryhmistä, jotka eivät jaksa ja pysty taistelemaan omista oikeuksistaan. Kunnallinen itsemääräämisoikeus on noussut tärkeämmäksi ohjaavaksi tekijäksi kuin eri ihmisryhmien perusoikeuksien toteutuminen. Tätä lähtökohtaa ei myöskään näytetä kriittisesti arvioitavan, mutta siihen on selvästi olemassa tarve.

On syytä huomata, että pitkittyneesti työttömien, alkoholi- ja huumeongelmaisten hyvinvointi arvioidaan edelleen kolmasosassa kuntia huonoksi. Sama tilanne on mielenterveysongelmaisten kohdalla lähes yhtä monessa kunnassa. Mitään merkittävää myönteistä näiden kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien tilanteeseen ei ole tapahtunut vuoden 2004 jälkeen. Julkiset toimijat kunnissa ovat antaneet periksi sille, että tämän asiakasryhmän tukimahdollisuuksia ei kehitetä.

Huono-osaisten suhteellisen aseman parantamista ei ole priorisoitu poliittisissa valinnoissa. Ihmisarvoisen elämän mahdollisuuksien takaaminen kaikille suomalaisille on jäänyt kilpailukyvyn kasvattamisen jalkoihin. Yhteiskunnan kehittyneisyyden yhtenä mittarina voi pitää sitä, miten se turvaa kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien hyvinvoinnin. Hyvinvointimallimme ei näytä toimivan tehokkaasti kaikkein huono-osaisimpien kannalta.

Hoidon saat, et muuta? Viime aikoina on joutunut pohtimaan tilannetta myös niin, että pian ei saada sitäkään (hoitoa). Linjauksia nykysuuntaan on rakennettu jo pitkään. Kyse heikompiosaisten asemassa ei ole sattumasta, ajautumisesta. Olemme päätyneet nykytilanteeseen tietoisten valintojen seurauksina. Ilmassa on myös ajatuksia entisestä kovemmasta kulttuurista ja politiikasta. Päihdepäivien jälkeisen kuukauden tapahtumat luovat ristiriitaisia odotuksia ja tunteita. Toisaalta pohditaan, mitä seuraa siitä, jos kaikkea kiristetään ja palveluja vähennetään. Talousuutisten perusteella valmistellaan kunta- ja valtiontalouden leikkauksia, jotka tulevat koskemaan myös sosiaali- ja terveyssektoria mukaan lukien päihde- ja mielenterveyspalvelut. Näin, vaikka edellisen laman aikaisten ratkaisujen vaikutuksia pohditaan ja arvioidaan erityisesti nyt hyvin kriittisesti.

 

Mietteitä A- oluesta elintarvikekaupoissa

Tuolla otsikolla kirjoitin oheisen tekstin neljä vuotta sitten. Samoilla linjoilla olen edelleen. Nyt katsotaan, millaisia seurauksia tehdyllä ratkaisuilla on. Osa kommentoijista sanoi jo helmikuussa, että esitetyt uhkakuvat eivät toteutuneet. Eivät, ei minkään ison muutoksen seurauksia voi arvioida kuukauden kokemusten pohjalta. Nyt pikkuhiljaa näyttää siltä, että vahvemmat oluet ovat tulleet laajemmin myyntiin. On mielenkiintoista nähdä, millaisia valikoimia esim. vuoden päästä on jäljellä, isoissa kaupungeissa varmasti monipuolisia, mutta ei ehkä laajemmin. Ja vahvempia bulkkioluita vielä näy hyllyillä. Katsotaan, mitä muutaman vuoden syklillä tapahtuu. Mitkä on esille nostetun haittojen kasvun tilanne. Kuten tuon lakimuutokseen liittyvän päätöksentekoprosessin aikana kirjoitin, olen tyytyväinen jos haitat eivät ala merkittävästi kasvaamaan.  Mutta jos ne kasvavat, kuten oletan, en käy sanomaan ”mitä minä sanoin”.  Ei siinä ole kenellekkään mitään tyytyväisyyden aihetta.

Tänään (ilmeisesti 9.6.2014) luin Hesarista sen, että Pellervon Taloudellinen Tutkimuslaitos on tehnyt selvityksen A- oluen siirtämisestä päivittäistavarakauppaan. Kuulemma nelosoluen vapauttaminen pitäisi hengissä satakunta pikkukauppaa, kasvattaisi valtion verotuloja 54 miljoonalla eurolla ja lopettaisi viinarallin ulkomailta. Oluen hinta laskisi tehokkaamman jakelukoneiston johdosta.

Kaikki tämä tarkoittaa sitä, että kulutus kasvaa ja kun se kasvaa, haitat kasvavat. Jo tutkimuslaitos itse laskee, että alkoholin kokonaiskulutus nousisi 3 prosenttia ja haitat ”vain” 1,7 %. Asiasta voi aikaisempiin muutoksiin nojaten esittää myös erilaisia näkemyksiä. Myös tulevaisuudessa on odotettavissa, että haitat lisääntyvät suurin piirtein samassa suhteessa kuin kulutus. Eri väestöryhmien välillä voi esiintyä kuitenkin poikkeavaa kehitystä. Määrällisesti kulutus nousee eniten paljon kuluttavissa ryhmissä. Kun alkoholijuomien hinnat alenevat, kulutuksen ja haittojen voidaan odottaa nousevan eniten niissä ryhmissä, joissa korkea hinta on tähän asti tehokkaimmin vähentänyt kulutusta, eli pienituloisten ja nuorten keskuudessa. Lisäksi uudet juomatavat ovat pääasiassa tulleet entisten lisäksi eivätkä niiden tilalle. Niin kauan kuin tämä kehitys jatkuu, ei haittojen kasvu voi jäädä kovin kauas kulutuksen kasvusta. PTT esittää, että oluen myynnin lisääminen vähentäisi väkevien viinojen kulutusta. Valitettavasti arvelen aikaisempien muutosten perusteella, että se on enemmän toive kuin todennäköistä.

Hain arviota alkoholihaittojen taloudellisesta arvosta ja nopeasti löysin tiedon vuoden 2003 arviosta, joka oli alkoholin aiheuttamien välittömien haittojen kustannusten osalta 933 miljoonaa euroa. Kun siihen lisätään välilliset haitat ja arvottamattomat kustannukset, liikutaan jo niissä summissa, jotka ovat huomattavasti isommat kuin 54 miljoonaa. Ja pohjana on 11 vuotta vanha tieto, jolloin kulutus oli pienempää ja myös kustannustaso alhaisempi kuin nyt. Mikäli tuo ajateltu liike tehtäisiin ja ei ainoastaan jos vaan kun kulutus ja haitat kasvaisivat enemmän, miten asiaa selitettäisiin. Arvioimme hiukan väärin ja meillä oli väärät parametrit, vai?

Mietin millaiseksi minua nimitettäisiin, jos ehdottaisin, että kunnossa olevaa asuntokantaa purettaisiin rakennustuotannon elvyttämiseksi; hulluksi varmaan. Niin kuitenkin turvattaisiin työllisyyttä. Kyse on kuitenkin hölmöläisten hommasta. Vaikka niinhän meillä puretaan toimivia liikekiinteistöjä ja ketjut (S ja K) rakentavat viereen entistä isompia. Hölmöläisten hommaa, mutta sitä kutsutaan elinkeinoelämän termein kannattaviksi investoinneiksi.

 

Rikki

Kävelen vanhalle koululleni. Muutamien kuukausien ajan olen käynyt siellä kirjoittajakurssilla. Välillä olemme vain jutelleet kirjoittamisesta, välillä kirjoittaneet ja arvioineet tekstejämme. Itse olen tehnyt parikymmentä tekstiä, välillä huonompia ja välillä parempia. En käy niitä itse arvioimaan, siihen olen jäävi. Tämä on yksi niistä, toinen, yksi parhaista, on aivan tämän tarinan lopussa.

Rikki, kävellessäni huomasin tien pinnan olevan jälleen rikki. Sitä on odotettavissa tänä keväänä enemmänkin. Meillä on tulossa pitkästä aikaa pahin kelirikkovuosi, näin on kerrottu. Tuo ei olisi yllätys. Kelit ovat vaihdelleet jatkuvasti, välillä on tosi kylmää, välillä muuta ja taas on tosi kylmää. Ja lunta, lunta on tullut enemmän kuin muistan pitkään aikaan tulleen. Edellinen vastaava lumitalvi oli jotain 15 – 16 vuotta sitten, muistelen.

Rikki, kaupungin keskustassa eivät ikkunat tai katulamput ole rikki. Kai se on niin, että kukaan ei vielä yksinkertaisesti kehtaa niitä rikkoa. Pieni taajama, kaikki – tai melkein kaikki – tuntevat toisensa. Tietynlainen yhteisöllisyys on voimissaan ja toimii edelleen.

Rikki. Kaverini on ollut jo pitkään vihainen VR:lle. Meni pari viikkoa niin, että meidän suunnan junat olivat jatkuvasti korjattavina ja liikenne hoidettiin korvaavilla bussivuoroilla. Linja-autot tulivat milloin mistäkin ja kuljettajat ajoivat kylillä, joista he olivat aiemmin hädin tuskin kuulleet. He olivat aika monta kertaa eksyksissä kysyen matkustajilta tietä, mikä on toisaalta ymmärrettävää ja hyväkin asia. Aina kuitenkin päästiin perille ja kotiin. Minäkin olin kertaalleen mukana näillä seikkailuretkillä.

Rikki, esineet ja kulkuneuvot voivat helposti mennä rikki. Entä miten on ihmisen laita? Sama kohtalo on monasti meillä, fyysisesti tai henkisesti. Olen pitänyt koko talven nastakenkiä, joten en ole kättä tai jalkaa katkonut, ainakaan vielä. Entä muuten, siitä voisin jutella pitkään pääsemättä sen paremmin tulokseen tai kykenisin vastaamaan kysymykseen. Mutta välittäminen, toisen huomioiminen, toisen tukeminen, ne auttavat eteenpäin. Ne eivät ehkä korjaa rikki mennyttä, mutta tukevat ja auttavat eteenpäin pääsyssä, uskon niin. Tekevät ehjemmäksi, toivon.

Entä se toinen teksti, se tulee tässä.

Kestä ystävä,

olenhan väsymätön,

ilkeä vaiva.

Miksi täällä asuu pelkkiä mutakuonoja, suomalaisia ja köyhiä sveduja?

Otsikko on Andreas Ali Johanssonin tekstin otsikko syksyllä Suomessa julkaistussa Krister Borgin toimittamassa antologiassa Finnjävlar- Suomiperkeleet Ruotsissa. Kirja on ollut rankka luettava, pitkin matkaan on joutunut miettimään että ei tämä voi olla totta tietäen samalla, että näin on varmasti ollut. Itselläni on saattanut olla postin erheestä kiinni, että en ole töissä Ruotsissa, tai sitten ei. Sain aikanaan yhdestä ruotsalaisesta sairaalasta kyselyn, miksi en tullut sinne töihin kesäksi. No, en osannut mennä kun en koskaan saanut sitä kirjettä, jossa olisi kerrottu minun saaneen sieltä työpaikan. Nyt elettyä elämääni miettien, hyvä että en saanut sitä kirjettä ja olen saanut olla täällä.

Tuon kirjan yksi rankka puoli on tunne siitä, että me teemme täällä samoja asioita kuin teksteissä kuvataan suomalaisia kohdellun. Vieraaseen, muualta tulleeseen suhtaudutaan epäluuloisesti ja heihin liitetään erilaisia stereotypioita. Tosin, niinhän mekin täällä liitämme esim. ruotsalaisiin. Suomen sisällä noita stereotypioita liitetään myös mm. maahanmuuttajiin, turvapaikanhakijoihin. Niin ja suomalaisissa noita stereotypioita liitetään työttömiin, he ovat kuulemma laiskoja ja työtä vieroksuvia.

Työn puolesta olin mukana syksyllä Kuopiossa päihdeseminaarissa. Minulla oli upea mahdollisuus käydä läpi suhtautumista päihteisiin ja päihdeongelmaan elokuvanäytteiden kautta. Alkoholi ja päihteet ovat osa suomalaista elämänmuotoa, niin varmasti myös suuressa osassa maailman maita. Kulttuurin eri muodoissa kuvataan päihteiden käyttöä monesta näkökulmasta: kertovasta ja kuvaasta, ihailevasta, tuomitsevasta, moralisoivasta jne. Kun kerroin tutuille, että meillä oli tulossa tällainen osio, kysyttiin  monesta elokuvasta ja kohtauksesta, ovatko ne mukana. Yksi veikattu oli Tuntematon sotilas, sen kaksi ensimmäistä versiota olivat ihmisten mielessä. Ne eivät olleet mukana.

Suomi täytti viime vuonna 100 vuotta ja se oli myös seminaarimme taustalla. Siirtolaisuus on kuulunut ja  kuuluu edelleen merkittävästi suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomesta on vuosisatojen saatossa lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, eniten kuitenkin Pohjois-Amerikkaan, Ruotsiin ja Venäjälle. Yli miljoona suomalaista on muuttanut ulkomaille pysyvästi. Siirtolaisuuden syynä on ollut usein työn perässä lähteminen Muita syitä ovat olleet esim. aatteen vuoksi karkuun lähtö ja pyrkimys jonkun ideaaliyhteiskunnan perustamiseen.  Elämä uudessa maassa tai uudessa maailmassa ei ole ollut aina yhtä juhlaa.

Jo 1600-luvun alkupuoliskolla suomalaisia lähti siirtolaisiksi Pohjois-Amerikkaan, ruotsalaisten kauppa-asemien läheisyyteen niin kutsuttuun Uuteen Ruotsiin Delawarejoen alajuoksulle. Varsinainen suuri amerikansiirtolaisuus alkoi kuitenkin vasta 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Merkittävintä siirtolaisuus oli 1870-luvulta 1920-luvun lopulle.

Asiakirjatietojen mukaan toisen maailmansodan jälkeen suomalainen siirtolaisuus on voimakkaimmin kohdistunut Ruotsiin. Vuosina 1945–1999 yli 530 000 suomalaista on lähtenyt siirtolaiseksi Ruotsiin. Voimakkainta siirtolaisuus oli 1960- ja 1970-luvuilla. Esimerkiksi vuosien 1969 ja 1970 ruotsinsiirtolaisuuden vuoksi Suomen väkiluku pieneni, sillä luonnollinen väestönlisäys ei riittänyt korvaamaan muuttotappiota.

Krister Borgin toimittamassa kirjassa kuvataan sitä rankkaa puolta siirtolaisuudessa. Borg viittaa kirjansa esipuheen yhtenä inspiraation lähteenä Mika Ronkaisen ohjaamaan dokumenttielokuvaan Laulu koti-ikävästä. Viimeinen Kuopiossa näyttämäni klippi oli siitä elokuvasta. Esitys on Markus Fagervallin, Månskensorkesterin ja Hannu Kiviahon kappale Alla Slussenin siltojen, esityspaikka on tietysti Slussen. Video on minulle koskettava esitys yhdestä puolesta Suomea ja siirtolaisuudesta naapurimaahan. Kaikki ei mennyt ihan nappiin. Mutta; vika ei ole aina meissä suomalaisissa, siksi että me olisimme niin huonoja. Vika ei ole työtömissä, turvapaikanhakijoissa jne. Lista on pitkä. Aina kannattaa katsoa peiliin ja esim. Borgin toimittama kirja kannattaa lukea, se on hyvä apuväline peiliin katsomisessa.

Liitän tähän vielä toisen kappaleen Ronkaisen elokuvan pohjalta. Kyse on Darya Pakarisen ja Månskensorkesterin esittämästä Suomalaisesta neekerilaulusta, jonka teksti on Arvo Salon. Kappale esiintyi 1974 ilmestyneellä koomalevyllä Siirtolaisen tie, jolla sen esitti Tuula Harju. Monessa Borgin kirjaan tekstissä kirjoittajan kokemukset omasta lapsuudestaan sisältävät samoja ajatuksia kuin laulun tekstissä.

https://www.youtube.com/watch?v=xq1USPDol1Q