Kunnioitus ja arvostus, katoavia luonnonvaroja

 

Tekstit elävät hyvin vuosien kuluttavasta vaikutuksesta huolimatta. Moni asia on aina vaan ajankohtainen. Tässä tuntuu, että kunnioitus ja arvostus vähenevät yhä enemmän ja kiihtyvää vauhtia. Minun mielestäni. Tästä hyvä esimerkki on viime viikolla keskusteluun noussut kokoomuspoliitikko Otto Meren twiitti: ”Ilmainen neuvo kaikille perinnän aiheuttamien vaikeuksien kanssa painiville: laskut kannattaa maksaa ajoissa”.  Oma juttuni on tällä kertaa vuodelta 2009. Se on muokkaus puheenvuorosta Kansalaisyhteiskunnan tutkimuksen päiviltä.

Otsikkoni syntyi hyvin nopeasti. Mitä enemmän sitä olen miettinyt, sen sopivammalta se on tuntunut. Tosin otsikkoa voi perustellusti kritisoida, monen mielestä ne ovat olemassa, nyt vain niiden kohde on jossain muualla kuin ennen.

Vuodelta 2007 löysin Kauppalehden verkkosivuilta nimimerkin Mobile Cowboy blogin. Kirjoittaja pohtii mm. seuraavaa: ”Vaikka asioiden muuttuminen on hyvä asia, niin silti olisi jotain hyvä pitää mukanaan menneisyydestäkin. Itseäni ainakin kovasti vaivaa nykyään kunnioitus ja sen puute monilla tasoilla tätä yhteiskuntaa. Tuntuu, että molemminpuolinen kunnioitus on katoava luonnonvara, eikä kukaan ole huolissaan sen katoamisesta. Tämä kunnioituksen puute ilmentyy monella eri tavalla ja monella eri tasolla aivan meidän jokapäiväisessä elämässä” Yksi esimerkki kunnioituksen puutteesta oli seuraava:

”Yritykset irtisanovat työntekijöitä tuloksen ollessa hyvä ja odottavat, että kahden kuukauden YT-jännityksen jälkeen jäljelle jääneet työntekijät ovat motivoituneita ja tulevat tekemään irtisanottujenkin työmäärän..

Arvostukselle löytyvät synonyymeinä mm. pieteetti, kunnioitus, suosionosoitus, respekti. Viimeinen on hieno ilmaisu sekin, mutta luonteeltaan – minun suuhuni kuitenkin vieraampi. Olen käyttänyt sitä viimeksi eräässä luokkatilanteessa, jossa pari oppilasta puhui keskenään. Pyysin heitä ottamaan huomioon sen, että olen valmistautunut tilanteeseen, tekeväni työtäni ja osoittamaan vähän respektiä. Silloin sanalla oli vaikutuksensa.

Vuosia olemme saaneet kuulla järjestötoiminnan merkityksestä ja iskusanoja ovat mm. osallisuus ja sen vahvistaminen sekä yhteisöllisyyden korostaminen. Korostamme kansalaisyhteiskunnan merkitystä, minkä kansalaisyhteiskunnan? Kansalaisyhteiskunta on ihmisten välinen suhdejärjestelmä, jossa jokainen yksilö rationalisoi oman toimintansa tai suhteensa muihin ihmisiin omiin etuihinsa, yhteisiin intresseihin tai yhteisiin arvoihin perustuen. Kansalaisyhteiskunnan kerrotaan tarkoittavan kolmanteen sektoriin kuuluvia liikkeitä, kuten kansalaisjärjestöjä, urheiluseuroja, liikeyrityksiä ja uskonnollisia yhteisöjä.

Miten on, kunnioitammeko toisiamme ja kunnioitammeko kansalaisyhteiskuntaa? Teemme ehkä sanoissa, mutta teemmekö niin käytännössä myös teoissa? Lopetan tämän pohdinnan iki-ihanaan sanaan kumppanuus. Kumppanuus on yhden määritelmän mukaan järjestely, jossa yksiköt ja / tai yksityishenkilöt sopivat tekevänsä yhteistyötä edistääkseen heidän etujaan. Voittoa tavoittelemattomat yhteisöt voivat myös kumppanuuden kautta lisätä todennäköisyyttä saavuttaa yhteisen päämääränsä. Itselläni kumppanuuteen liittyy myös käsitys yhdenvertaisuudesta ja luottamuksesta.

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on vuonna 2009 hyväksytyssä palvelustrategiassa pohtinut myös strategista kumppanuutta. Strategisen kumppanuuden avulla kerrotaan haettavan ratkaisuja poikkeuksellisen vaikeissa tilanteissa olevien erityisryhmien akuutteihin ongelmiin, erityisten yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen, haastavien uusien palvelumuotojen kehittämiseen ja uusien toimintakonseptien luomiseen.

Miten kumppanuuteen mahtuvat yhteen seuraavat lauseet:

Vaihtuvuudesta ja määräaikaisuudesta huolimatta sosiaalipalvelujen tuottajat voivat halutessaan profiloitua strategisiksi kumppaneiksi. Tämä edellyttää ainutlaatuisen lisäarvon tarjoamisen ohella suoraa sitoutumista sosiaaliviraston strategisiin linjauksiin.

Ovatko kunnioitus ja arvostus sittenkin katoavia luonnonvaroja, mitä tarkoitamme luottamuksella ja tarvitseeko sen nykymaailmassa olla enää molemminpuolista?

Viihdettäkö?

Olen katsonut televisiosta erilaisia jännityssarjoja satoja, tuhansia jaksoja vuosien varrella. Ehdoton suosikkini on ollut Kunnian miehet, yhdysvaltalainen televisiosarja, jota tuotettiin 11 tuotantokautta vuosina 1995–2005. Sarjaa tehtiin yhteensä 227 jaksoa, jotka tiedän katsoneeni jokaisen. En usko, että tulen sitä kovin paljoa enää katsomaan, vaikka se tuolla kaapissa DVD- levykkeinä löytyy. Mielikuva sarjasta on pääsääntöisesti myönteinen.

Viime aikoina olen katsonut saksalaisten dekkarien ohella myös alkuperäistä NCIS sarjaa sekä ennen tauolle menoa sarjaa NCIS New Orleans. NCIS kuvataan Wikipediassa rikosdraamasarjaksi, jollainen se varmasti onkin. Viimeksi sarjaa on näytetty Hero- kanavalla ja siellä sarjan luokittelu on ”Amerikkalainen humoristinen toimintasarja”. Humoristinen toimintasarja, se on mielenkiintoinen luokka samalla tavalla kuin toimintakomedia.

NCIS meni tauolle, viimeisessä näytetyssä jaksossa, jonka nimi on Omia ei jätetä, tapahtui yhteydenotto pahiksen ja hyvisten välillä. Pahis veti aseen ensin, kuusi hyvistä ampuu hänet kuoliaaksi. Niin, kuitenkin tuo pahis veti ensin, joten oliko tuo teurastus sittenkin oikeutettu? Mielestäni ei ollut. Vastaavanlainen tilanne, tosin vain yhden miehen tekemänä, nähtiin viikolla FOXin tällä hetkellä esittämässä sarjassa CSI Miami.

Miksi hurskastelen, eihän minun ole pakko katsoa noita ohjelmia. No todellakaan ei ole, siitä olen samaa mieltä. Moni on todennut näistä sarjoista ja elokuvista, että ne ovat fiktioita eli eivät vaikuta ihmisten käyttäytymiseen. Sama koskee osan ihmisistä mielestä niitä tietokonepelejä, joille yksi määritelmä on räiskintäpelit. Niin, eivät ehkä vaikuta, vai vaikuttavatko? En epäile yhtään, etteivätkö joillakin vaikuttaisi. Ja jos vaikuttavat edes joihinkin ihmisiin, siinä on joitakin liikaa. Yksi sarja, jonka olen jättänyt kokonaan pois katsomistani ohjelmista, on Criminal Minds. Sen luokittelu on yhdysvaltalainen rikosdraama. Ohjelmana se oli hyvä, mutta ”hylkäämisen” syy oli yksiselitteinen. Siinä esiintyvien kaltaisista rikossarjoista sai lukea uutisista jaksojen jälkeen. En väitä, että sarja olisi vaikuttanut siihen, että rikokset tehtiin. En väitä, mutta en voi toisaalta kiistääkään. Kuitenkin kun raaka väkivalta, jota tapahtuu ilman televisiosarjojakin, tulee liian konkreettiseksi, liian lähelle, sen voi jättää ohjelmista pois. Konkreettisena niistä tapahtumisista saa lukea lehdistä ja uutisista.

Ehkä ikä alkaa vaikuttaa eli katselen muunlaisia ohjelmia mieluummin. Ja dekkareita en kokonaan jätä, saksalaiset ovat edelleen toisenlaisia. Lisäksi, pyrin välttämään liian yksinkertaistavia luokitteluja ja jakoja, vaikka tästäkin tekstistä saattaa yksioikoisen kuvan saada. Ja luen dekkareita, yritän jännitystekstejä myös kirjoittaa. Kesäkuussa on jälleen aika mennä Kouvolaan Dekkaripäiville. Suosittelen niitä kaikille, se on mukava kesäkuun alun viikonlopputapahtuma.

Enemmän syrjässä

Otsikolla Enemmän syrjässä julkaistiin oheinen teksti Irti huumeista ry:n lehdessä IRTI 4/2008. Kymmenen vuoden takaisessa tekstissä kirjoitan:” Yhteiskunnan kehittyneisyyden yhtenä mittarina voi pitää sitä, miten se turvaa kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien hyvinvoinnin. Hyvinvointimallimme ei näytä toimivan tehokkaasti kaikkein huono-osaisimpien kannalta”. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei suunta ole ollut parempaan päin. Olemme entistä kehittymätömämpi yhteiskunta.

Olen miettinyt paljon, miten toteutettavat päihdepalvelut vastaavat asiakkaiden todellisiin tarpeisiin. Kuulun siihen ryhmään päihdetyössä mukana olevia, joka on väsynyt laissa olevaan ilmaisuun, jonka mukaan ”kuntien on toteutettava päihdehuollon palveluja olemassa olevan tarpeen mukaan”. Olen väsynyt siihen siksi, että tekstiä ei tulkita sen tarkoittavan asiakkaiden olemassa olevaa, itse kokemaansa tarvetta, vaan sitä tarvetta, jonka kunnan viranomaiset ja päättäjät näkevät tai haluavat nähdä olevan olemassa. Päihdetyö on heille marginaaliasia. Sitä ei priorisoida kärkeen, vaikka suomalaisten yleisin kuolemansyy on alkoholi.

Syyskuussa julkaistiin Terveyden edistämisen keskuksen toimesta Suomalaisten alkoholiasenteet–selvitys. Meille on kerrottu siinä, mitä tavallinen suomalainen ajattelee alkoholiasioista kuten alkoholin kulutustasosta, humalaisista omassa arkiympäristössään ja hallituksen toimista. Selvityksen voi tiivistää siihen, että meidän alkoholiasenteemme ovat tiukentuneet. Sama suunta oli kaksi vuotta sitten julkaistussa vastaavassa selvityksessä. Me ihmiset koemme mm. turvallisuuteen liittyvät asiat tärkeinä. Näkyvä juoppous ja siitä aiheutuvat turvallisuushaitat ovat ongelmallisia. Niille olisi tehtävä jotakin.

Sosiaalihuoltolain mukaista taloudellista avustamista tehdään myös muualla kuin sosiaalitoimistoissa. Sosiaalityön yhteistyökumppaneita ovat mm. Kelan paikalliset toimipaikat, työvoimatoimistot ja työvoiman palvelukeskukset. Yhteistä on, että varattomat asiakkaat hoitavat talousasioitaan sosiaalitoimistoissa, työvoimatoimistoissa ja Kelassa yhä useammin pelkästään kaupallisen koulutuksen saaneiden henkilöiden kanssa. Edelliseen nojautuen mietin, mitkä ovat valmiudet käsitellä noissa yksiköissä asiakkaiden kanssa sellaisia asioita kuten yksinäisyys, syrjäytymisen kokemukset, työttömyys, asunnottomuus ja päihteiden käyttö.

On nähtävissä selvästi, että kuntalainen ja hänen tarpeensa eivät ole olleet kunta- ja palvelurakenneuudistuksen keskiössä, vaikka tämä oli uudistusta käynnistettäessä tärkeä lähtökohta. Uudistuksen lähteminen paikallisista tarpeista on jäänyt suurimmassa osassa kuntia toissijaiseksi lähtökohdaksi. Näyttää myös siltä, että niukkoja resursseja jaettaessa heikompien ihmisryhmien palvelut jäävät helpolla toissijaisiksi ja resurssit suunnataan kunnissa mieluummin muualle. Kyse on ihmisryhmistä, jotka eivät jaksa ja pysty taistelemaan omista oikeuksistaan. Kunnallinen itsemääräämisoikeus on noussut tärkeämmäksi ohjaavaksi tekijäksi kuin eri ihmisryhmien perusoikeuksien toteutuminen. Tätä lähtökohtaa ei myöskään näytetä kriittisesti arvioitavan, mutta siihen on selvästi olemassa tarve.

On syytä huomata, että pitkittyneesti työttömien, alkoholi- ja huumeongelmaisten hyvinvointi arvioidaan edelleen kolmasosassa kuntia huonoksi. Sama tilanne on mielenterveysongelmaisten kohdalla lähes yhtä monessa kunnassa. Mitään merkittävää myönteistä näiden kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien tilanteeseen ei ole tapahtunut vuoden 2004 jälkeen. Julkiset toimijat kunnissa ovat antaneet periksi sille, että tämän asiakasryhmän tukimahdollisuuksia ei kehitetä.

Huono-osaisten suhteellisen aseman parantamista ei ole priorisoitu poliittisissa valinnoissa. Ihmisarvoisen elämän mahdollisuuksien takaaminen kaikille suomalaisille on jäänyt kilpailukyvyn kasvattamisen jalkoihin. Yhteiskunnan kehittyneisyyden yhtenä mittarina voi pitää sitä, miten se turvaa kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien hyvinvoinnin. Hyvinvointimallimme ei näytä toimivan tehokkaasti kaikkein huono-osaisimpien kannalta.

Hoidon saat, et muuta? Viime aikoina on joutunut pohtimaan tilannetta myös niin, että pian ei saada sitäkään (hoitoa). Linjauksia nykysuuntaan on rakennettu jo pitkään. Kyse heikompiosaisten asemassa ei ole sattumasta, ajautumisesta. Olemme päätyneet nykytilanteeseen tietoisten valintojen seurauksina. Ilmassa on myös ajatuksia entisestä kovemmasta kulttuurista ja politiikasta. Päihdepäivien jälkeisen kuukauden tapahtumat luovat ristiriitaisia odotuksia ja tunteita. Toisaalta pohditaan, mitä seuraa siitä, jos kaikkea kiristetään ja palveluja vähennetään. Talousuutisten perusteella valmistellaan kunta- ja valtiontalouden leikkauksia, jotka tulevat koskemaan myös sosiaali- ja terveyssektoria mukaan lukien päihde- ja mielenterveyspalvelut. Näin, vaikka edellisen laman aikaisten ratkaisujen vaikutuksia pohditaan ja arvioidaan erityisesti nyt hyvin kriittisesti.

 

Kuka pyörittää ja ketä?

Alkuviikosta uutisoitiin kuinka Turun puukottaja pyörittää mediaa ja oikeutta. Mediaa pyörittää oikein kunnolla tällä hetkellä Harri Harkimo. Kenen etuja Harkimon ja hänen kumppaniensa liikkeet hyödyttävät, eivät ainakaan esim. minua ja ihmisiä, jotka ovat huolissaan jokapäiväisestä arjesta ja siinä selviämisestä.
Hallitus pistää sosiaali- ja terveydenhuoltoa uusiksi, erilaisia etuuksia on kiristetty ja työelämän ehtoja kiristetään, työntekijän näkökulmasta. Työntekijän asema työpaikoilla on kiristynyt, nyt haetaan yleissitovuuden purkamista työehtsopimuksissa ja hallituksen tuella ja toimesta hyökätään ay-liiketta vastaan. Ay-liike ja sosialidemokraatit liitetään yhteen, ay- liikkeen toimien kerrotaan olevan johdettuja sosiaalidemokraattien toimesta. Kun tuntuu siltä, että iso osa ammattiliittojen jäsenistä näyttää olevan puoluekannasta riippumatta väsyneitä työehtojen kiristymiseen, toivon, että he näyttäisivät sitä kantaa myös omissa puolueissaan
Arjessa olen törmännyt siihen, mikä on kriistilanteessa ammattiliittoihin kuulumattoman työntekijän asema. Se on huono. On hankala mennä hakemaan apua ja tukea luottamusmieheltä, jos ei ole kuulunut liittoon. Pitääkö luottamusmiehen ajaa sellaisen henkilön asiaa, joka on käytännössä haistattanut hänelle ja liitolle siihen saakka pitkät? Jos luottamusmies sanoo ei, hän toimii mielestäni oikein.
Kun työnantaja asettaa työntekijät keskenään kilpailutilanteeseen, toisen toista vastaan, se ei ole oikein. Mutta arjessa nuo ketjut ovat päivittäisiä ja tosiasia. Kuka siitä hyötyy, enemmän on häviäjiä kuin voittajia.
Tekstini voi olla puisevaa, vanhan toistoa, mutta kuvaa myös nykymaailmaa ja asioiden merkityksellisyyttä. Jos minun mielestäni käy huonosti, jäävät työmarkkinoiden ongelmat, eriarvoistuminen ja soten ongelmat paitsioon, keskeistä on perustaako Harkimo oman liikkeen vai ei. Ja Harkimon liike saattaa jopa varmistaa sote- ja maakuntauudistuksen läpimenon.

Osa meistä seuraa aktiivisesti puolueiden kannatuslukuja. Julkisuudessa mietitään miten mikäkin asia ja sotku sataa kenenkin laariin. Demarina olen tyytyväinen siitä, että nyt kannatus on kasvussa. Kuitenkin, edellisten vaalien tulosten perusteella ollaan tekemässä isoja päätöksiä. Jos niitä ei synny ja tulee uudet vaalit, uusi hallitus on isojen kysymysten ja haasteiden edessä. Heitä syytetään esim. sote-uudistuksen kaatumisesta. Mallin heikkoudet saattavat jäädä piiloon. Edelleen kuinka kauan aikaa on valmistella uutta mallia. Jo nykyiseen on uhrattu paljon aikaa ja rahaa. Hallitus ei ole mielestäni kuunnellut asiantuntijoita pitkin matkaa riittävästi. Ei ole tuon suuruusluokan asiassa oikea malli se, että meidän on hyväksyttävä se että juttu saadaan päätökseen ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Kuka pyörittää ja ketä, Harkimon liike ei ole keskeisin asia Suomessa.

 

Aatteet ja arvot – liikkeessä vai ei

Arvot muuttuvat ja aatteiden merkitys on muuttunut. Toisia aatteita on tullut, toiset ovat menneet. Ehkä ne eivät ole olleet riittävän kestäviä. Aate, poliittinen ajatusrakennelma on vahva, jos se pystyy muuttumaan ja mukautumaan maailman muutokseen säilyttäen kuitenkin keskeisiä palasia alkuperäisestä sanomastaan, perustastaan ja arvoistaan. Tuollaisia pohjapalasia ovat toisen ihmisen kunnioittaminen ja toisista välittäminen.

Mietin muutoksia omalta kohdaltani. Politiikka on kulkenut elämässäni monella tavalla ja olen säilyttänyt vanhalla jaolla vasemmistolaisen ajattelumaailmani. Ei se häviä, mutta muutaman pohdinnan ja esimerkin kautta tuon esille muutoksia, niin hyviä kuin niitä jotka minua huolettavat.

Lapsuudessani ideologiset kahtiajaot olivat vielä vahvoja, vaikka lapsuuteni sijoittui pääasiassa 1960- luvulle.  Puhun myös urheilun kautta. ”Oma jalkapalloseura” oli kaupungin toisella laidalla, matkaa oli muutama kilometri. ”Porvariseura” pelasi puolen kilometrin päässä, sinne sain mennä eli ideologia ei estänyt urheiluharrastustani.

Tuollaiset jaottelut ovat kohtuullisen paljon hävinneet, urheilu on harrastajatasolla urheilua ja liikuntaa, seuran järjestötaustalla ei vastaavalla tavalla ole merkitystä kuin joskus ennen.

Politiikka ja siihen liittyvät jaottelut ovat kulkeneet pohdinnassani mukana. Asia jota olen miettinyt, on demokratian muuttuminen. Vai onko se muuttunut? Mitkä asiat nykyisin politiikan teossa vaikuttavat? Ovatko ne suuremman linjat, aatteet ja pohdinnat mikä vaikutus erilaisilla ratkaisuilla on yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen? Vai ovatko ne tässä ja nyt mielikuvat miten joku asia vaikuttaa todennäköisesti äänestävien henkilökohtaiseen elämään.

Pohdin kuinka paljon on muuttunut vai onko mikään muuttunut. Ajatukset ja arvot, ideologiat näyttävät kiertävän samaa rataa. Tietyt asiat unohdetaan, mutta ne palavat kärjistyneenä tai ainakin muotoaan muuttaneina, uskoo niin tai ei.

Miten menisin tästä aiheesta ja pohdinnasta eteenpäin? Ajattelen, että näistä ajatusten ja arvojen muutoksista voisi tehdä lisää tutkimusta, vaikka sitä jo onkin. Onko joku kerännyt tarinoita kaltaisteni mietteistä vuosikymmenien varrelta ja jos ei, olisiko se huono idea?

Otsikkoon lopuksi palatakseni, ovat ne liikkeessä, pakko niiden on olla. Aina sitä ei vain ymmärrä, sitä jämähtää ympäröivään maailman kuten minä tein. Ja vaikka palataan entiseen, sekin tapahtuu muutoksen kautta.

 

Päihderiippuvuudesta toipuminen- ei helppo juttu

Aamulehdessä nostettiin pyhänä esille Tampereen päihdehuollon ongelmia, ennen kaikkea huumehoitoon liittyviä ongelmia. Artikkelissa annettu kuva oli synkkä. Tilaajan, Tampereen kaupungin, edustajien mukaan ollaan menossa parempaan päin.

Kun aikanaan alettiin painottaa – sinällään järkevästi – avohoidon osuutta, jäi kuulematta se näkökulma että kaikille se ei riitä, vaan tarvitaan ajoittain pitkiäkin laitosjaksoja ennen kuin henkilöllä on voimavaroja jaksaa ja selviytyä arjessa. Se, että tarvitaan välineet selviytyä normaalissa arjessa, ei ole ihmeellinen älynväläys, vaan itsestäänselvyys. Mutta aina se ei onnistu sormia napsauttamalla, vaan tarvitaan aikaa ja mahdollisuuksia rakentaa pohja, jotta on realistiset edellytykset pärjätä. Ajamalla laitoshoitopaikkoja alas ja tekemällä laitoskuntoutukseen pääsy todella hankalaksi, noiden edellytysten rakentaminen on tehty monelle erittäin vaikeaksi.

Maassamme on ajettu vahvasti sisään kilpailutusta ja markkinoita. Kilpailutuksessa menestyy valitettavasti yhä paremmin hinnalla. Iso kuluerä on henkilöstö, henkilöstön määrää vähentämällä saadaan kuluja alas ja hoidon sisältöä muokkaamalla näin voidaan tehdä myös. Usein se merkitsee henkilökohtaisten kontaktien vähenemistä ja samalla laadun heikkenemistä.

Oli hyvä, että Aamulehti nosti huumehoidon ongelmat esille. Suomi on vastakkainasettelujen luvattu maa. Päihdehoidossa on taidettu saada lisäresursseja huumehoitoon vähentämällä niitä alkoholiongelmien hoidosta. Olemme tehostaneet avohoitoa heikentämällä laitoskuntoutusta. Ja kun noita kaikkia tarvitaan.

Paitsi vastakkainasettelujen olemme myös yhden totuuden maa. Päihdehoidossa löytyy niitä, jotka vannovat yhden totuuden, omansa, nimeen. Ja kuitenkin kuten yksi raitistunut henkilö sanoi, ei ole oikeata tapaa raitistua. Mutta ensin, pitäisi päästä toipumisen alkuun. Kun joku sanoo, että se on vain itsestä kiinni, hänellä on joko oman tiensä kautta se yksi totuus tai hän ei tiedä/ halua tietää kuinka pitkä ja vaikea prosessi päihderiippuvuudesta toipuminen usein on. Kyse on elämäntapojen muutoksesta, sosiaalisen ympäristön uudistamista, ja entisen sosiaalisen ympäristön asenteiden muutosta ja perusarvojen läpikäymistä.

 

Asioiden tärkeydestä

Sipilän hallitus puhuu vahvasti nuorten syrjäytymisen ehkäisystä, mm. yhdessä vaalipaneelissa valtiovarainministeri Orpo nosti esille etsivän työn.

Arki on toista. Hallitus vähentää toimijakohtaista rahoitusta. Virkamiehet joutuvat vetoamaan omavastuuosuuteen. Mutta mistä otat sen omavastuuosuuden. Omarahoituksen saaminen on vaikeaa, kunnat ja toimintaa ylläpitävät järjestöt ovat taloudellisesti tiukassa asemassa, sitä rahaa ei ole. Monet päättäjät eivät tosiasiassa tiedä mistä etsivässä nuorisotyössä on kyse, mikä on sen idea.

Muutamassa vuodessa esim. omaa työtäni lähellä olevan järjestön etsivän työn avustusta on vähennetty valtion avustusten osalta 60 000 eurosta 34 000 euroon, avustus on siis nyt 27 500 euroa/ työntekijä. Nuorten työpajoja koskevaa avustusta on vähennetty enemmän,
Nuoria, joilla elämäntilanne on hankala, on koko ajan enemmän. Nuoret tarvitsevat enemmän ja lisääntyvästi tukea, pelkillä puheilla heidän tilanne ei muutu.  Jos työntekijöitä joudutaan osa-aikaistamaan, sillä lienee vaikutusta avustuksiin ja ennen kaikkea aika ja tuki nuorille vähenevät.
Muilla saattaa olla erilaisia kokemuksia, mutta viimeisten parin vuoden aikana syrjäytymisriskissä olevien ja niiden, joilla ei ole edellytyksiä työllistyä avoimille työmarkkinoille, tilanne on heikentynyt rajusti. Samoja ääniä kantautuu niiltä ihmisiltä, jotka ovat polittisesti sidoksissa hallituspuolueisiin, mutta tekevät työtään tällä sektorilla.
Omalla puolueellamme on myös tässä iso haaste ja kenttä edessään. Hyviä ehdotuksia kentältä varmasti löytyy.

Toisena asiana kommentoin hallituksen painopisteiden asetteluja, joiden osalla taidan olla kyllä omassa puolueessakin aika eri raiteilla monen muun kanssa.  Nimittäin tämä turvallisuuteen satsaaminen.

Keskustan Antti Kaikkonen toteaa, ”Turvallisuus huolettaa monia suomalaisia. On oikein, että tässä tilanteessa hallitus osoittaa lisää rahaa maan­puo­lus­tuk­seen, poliisille, raja­var­ti­o­lai­tok­selle sekä suoje­lu­po­lii­sille”.
Poimin tässä maanpuolustuksen, josta mutisen. Maanpuolustukseen, kyseessä ovat siis ennen kaikkea lentokonehankinnat. Tarpeellisia, joo sanotaan ja että nykyiset koneet vanhenevat.
Mutta suomalaiset vanhenevat myös, moni köyhtyy, maassamme eriarvoistuminen syvenee eli merkittävä osa ihmisistä voi huonosti. Kummat ovat tärkeämmät, ihmiset vai lentokoneet?
Vastaus on ainakin minulle itsestään selvä; ihmiset.

Vaalit ovat takana

Vaalit ovat takana, joka on helpottava tunne. Toki nyt voi kritisoida monia asioita alkaen itsestään. Olisiko minun pitänyt satsata vaalikampanjaan enemmän, tehdä esim. lehtimainoksia ja mainostaa myös maksullisessa paikallislehdessä? Ehkä, ehkä se olisi tuonut lisä-ääniä, mutta asiaa on nyt mahdotonta todentaa. Henkilökohtaisesti minulla meni erinomaisesti, sain 37 ääntä enemmän kuin viimeksi ja jatkan seuraavan valtuustokauden.

Entä sitten puolueen tilanne ja menestys Mänttä-Vilppulassa? Ääniosuutemme kasvoi 3 prosenttia ja saimme 2 lisäpaikkaa. Tulos on hyvä, itse asiassa odotettu. Jo ennen vaaleja arvioin meidän saavan 13 paikkaa, arvioni valituistakin osuivat koko lailla nappiin, meniköhän 10 oikein. Koen meidän nostaneen esille oikeita asioita ja listamme oli todella hyvä. Emme nostaneet liiallisia toiveita, nostimme esille peruspalvelujen säilyttämisen ja kunnan velvollisuuden niistä

Vaalit menivät siis mielestäni pääosin hyvin. Mutta vain pääosin, sillä jäimmevaltakunnan tasolla puolueiden järjestyksessä kakkoseksi ja takapakkia tuli suurissa kaupungeissa. Kokonaisuudessaan puolueen ääniosuus laski 0,2 %. Olen sitä mieltä, että menestys saatiin niillä asioilla, jotka olivat minulle tärkeitä ja meille puolueena tärkeinä. Emme osanneet tuoda niitä asioita esille oikealla tavalla. Ja meiltä puuttui paikka paikoin oikeita kärkiteemoja ja ehdokkaita, kaikesta huolimatta.

Seuraaviin kolmiin vaaleihin näitä asioita ehtii kehittää, teroittaa ja kartoittaa uusia ehdokkaita. Ihmekonsteja ei ole, työllä se onnistuu. Mutta, jotenkin minusta tuntuu, että meillä on mahdollisuutemme ja me kykenemme ne hyödyntämään. Kuluneilla sanonnoilla ei tarvitse ripotella tuhkaa ylleen, vaan on puhallettava yhteen hiileen. Emme ole menneisyyden puolue, vaikka moni niin ajattelee ja ehkä toivookin. En puhu torjuntavoitosta, kohtuullisesta tuloksesta.

Kunnallisjärjestöt ja puolueen järjestökoneisto tekevät varmasti analyysiä onnistumisista ja kehittämisen paikoista. Mitä olen nähnyt ja kuullut, on niilläkin paikkakunnilla, joissa menestys ei ollut odotettu, on tehty kovasti hommia. Työn ja yrityksen puutteesta ei voida väkeä syyttää. Yksi ensimmäisistä paikkakunnista, joiden tuloksia katselin vaalien jälkeen, oli Lieksa. Se on ollut monella tavalla pinnalla viimeisten vuosien aikana, yhtenä esimerkkinä kriittinen suhtautuminen maahanmuuttajiin. Lieksassa tulos oli samat + 3 prosenttia kuin Mäntässä. Nämä eteenpäin menemiset ovat tärkeitä ja ne pitää myös muistaa, ei vain niitä paikkakuntia, joissa kaikki ei mennyt nappiin.

Vaalikampanjan aikana olen kirjoittanut kirjastoverkon säilyttämisestä ja koulutusmahdollisuuksien turvaamisesta kaikille. Ammatillinen koulutus on tärkeä, mutta viime kuukausien aikana on Mänttä-Vilppulassa erityisesti noussut pinnalle lukio ja sen toimintaedellytysten turvaaminen. Olen myös julkisen liikenteen kehittämisen ja lisäämisen kannalla. Onko se realistista? Mielestäni sen tulee olla realistinen vaihtoehto, emme voi edellyttää kaikilla olevan omaa autoa käytössä. Ja Mäntässä asumisesta ei saa sakottaa. Mäntässä tulee voida asua, vaikka käykin muualla töissä. Lisäksi kaupungin sisäisiä yhteyksiä tulee olla ja kehittää. Varhaiskasvatus, kuten ryhmäkokojen säilyttäminen pienempinä ja pyrkimys tulevaisuudessa myös maksuttomaan varhaiskasvatukseen ovat tärkeitä tavoitteita. Nämä ovat olleet sosialidemokraateilla esillä jo pitkään. Ryhmäkokoja Mäntässä kasvatettiin nyt päättyvän valtuustokauden aikana kaupunginhallituksen päätöksellä Keskustan, Kokoomuksen, Perussuomalaisten ja Vihreiden toimesta.

Kaikki puolueet ovat puhuneet liikuttavan yksimielisesti siitä, että mm. syrjäytymisen ehkäiseminen on keskeinen tavoite. Käytännön politiikassa tilanne on toinen. Kun vaalit ovat nyt takana , on mielenkiintoista nähdä mitä hallituksen puoliväliriihessä tapahtuu. Ehkä vaalitulos, jossa hallituspuolueet menettivät edellisiin kunnallisvaaleihin 5,8 % kannatuksestaan tuntuu jossain. Toivon, että toteamus ”ketään ei saa unohtaa” pysyy myös hallituksen tavoitevalikossa.

Vaaliteemoista

Viikon päästä maanantaina kunnallisvaalit ovat ohi. Toiset ovat ehtineet ja raaskineet panostaa vaaleihin tosi paljon. Itse olen omaan ehtimiseeni jonkin verran pettynyt eli en ole kiertänyt väsymättömästi. Syy on yksinkertainen, samalla syy josta voi olla onnellinen. Eli olen ollut töissä ja vaalikampanja rajoittuu iltoihin ja viikonloppuihin.

Kasvokkaisten tapaamisten lisäksi olen käyttänyt välineenä facebook- sivua ja tätä blogia, johon tämä on kolmas kirjoitus näihin vaaleihin liittyen. Paikallislehteen olen kirjoittanut toistaiseksi kerran ja tietysti olen hoitanut omia luottamustehtäviäni. Niihin tässä olen hakemassa jatkoa niin itselleni kuin myös puolueelle lisäpaikkoja hakien.

Painotun tällä kertaa vaalien yleisluonteeseen. Taustalla on sote- uudistus, jossa on mielenkiintoinen vaihe menossa, jälleen kerran. Mitä se oikein merkitsee, kenelle se tuo hyvää ja kenelle ei. Oppositio, jonne SDP sijoittuu, on kriittinen esityksen valmisteluun ja myös sen sisältöön, mitä  uudistus oikein merkitsee. Uudistusesitys on muotoutunut myös hallitukselle politiikan teon välineeksi, puolueet pyörittelevät heille mieleisiä osia ja kokonaisuus jää epäselväksi.

Pääministeri Juha Sipilä on toistaiseksi ilmoittanut sote- lakipaketin olevan valmis jo tällä viikolla. Valinnanvapautta koskevan lakiluonnoksen lausuntokierros päättyi viime viikolla. Emeritusprofessori Martti Kekomäen mukaan lakipaketista puuttuu vielä aivan oleellisia asioita. Nämä asiat liittyvät hänen mukaansa palveluiden ketjutukseen ja rahoitukseen. Emme tiedä kuinka paljon oikeasti kullekin ihmisryhmälle varataan yhteistä rahaa hyvinvointiongelmien hoitamiseksi. Kekomäki on ihmetellyt myös, miksi lakityngästä piti edes antaa lausuntoja. Lausuntoja annettiin 600, joka aika oli Kekomäen mukaan tietyssä mielessä ajan hukkaamista. Mänttä-Vilppulassa asiaa käsiteltiin valtuustoseminaarissa ja ehdotin, että emme anna lausuntoa, koska emme oikein tiedä mistä lausutaan. Lausunto kuitenkin annettiin.

Me suhtaudumme täällä Mänttä-Vilppulassa edelleen luottavaisesti omaan palvelutuotantoon. Mutta mikä on tilanne tulevaisuudessa, miten sote- uudistuksen jälkeen meidän palvelumme toimivat. Keskustelua palvelujen tilasta ja tulevaisuudesta tulee käydä kunnassamme. Aina on kehittämistä, aina on hyviä ja kehittämisen paikkoja. Ja lakipaketit sekä uudistus voivat tuoda tullessaan yllätyksiä. Kuntalaiskeskustelussa kuulee huolta myös palvelujen laadusta.

Toinen asia on yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja köyhyyteen liittyvät ongelmat. Olen linkittänyt tekstejä, joissa on kannettu huolta jakautuuko Suomi entisestään kahtia. Kasvatustieteiden professori Kari Uusikylä totesi yhdessä kirjoituksessaan ”Ei saa sanoa ääneen, että Suomessa tehdään eriarvostavaa, uusliberalistista politiikkaa, yksityistetään ja yhtiöitetään. Jos kaltaiseni isänmaallinen, kirkossa käyvä suomalainen tämän sanoo, hänet leimataan kateelliseksi puolikommunistiksi”.

Kun me käymme äänestämässä, meidän tulee miettiä omaa kuntaa ja sen kehittämiskohtia. Edelleen mitä omassa kunnassa tullaan jatkossa tekemään, mitkä ovat painopisteitä. Omat teemani vaaleissa ovat olleet ensimmäisenä se, että ketään ei saa unohtaa. Se liittyy vahvasti noihin edellä oleviin asioihin. Jos mahdollisuudet sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluihin heikkenevät ja tulot laskevat, tulevaisuus on haasteellinen. Muita teemojani, jotka liittyvät myös hyvinvointiin ja sen turvaamiseen, ovat 1) kirjastoverkon säilyttäminen ja koulutus, koulutusmahdollisuudet kaikille, 2) lukio ja sen toimintaedellytyksien turvaaminen sekä 3)joukkoliikenteen kehittäminen. Listalla ei näy varhaiskasvatuksen kehittämistä ja turvaamista, esim. pidemmällä tähtäimellä maksutonta varhaiskasvatusta. Olen sen takana, mutta aina on syytä valita joitain teemoja, ettei luvata joka asiaan jotakin. Eduskuntavaalien alla oli erilaisia lupauksia, joihin ehdokkaat antoivat kilvan nimensä alle. Antoivat, vaikka osa lupauksista oli keskenään ristiriitaisia. Sama tilanne on näissä vaaleissa.

Loppuun laitan toisen siteerauksen Kari Uusikylältä. ”Poliitikot ovat intoutuneet ivaamaan kaiken maailman päivystäviä dosentteja ja joka paikkaan nenäänsä tunkevia professoreita siitä, että nämä sekaantuvat asioihin, jotka eivät heille kuulu. Nämä häiriköt ymmärtävät oman alansa asioita kiusallisen syvällisesti, kun taas moni poliitikko ei tunnu ymmärtävän edes yhteiskunnallisia peruskäsitteitä, saati asioiden välisiä yhteyksiä”. En ole professori, en ole dosentti, mutta äänestäessänne minua äänestätte henkilöä, joka näkee asioiden välisiä yhteyksiä ja myös sen, että leikkaus ja säästö eivät ole keskenään synonyymejä. Joskus satsaaminen joihinkin asioihin tuottaa säästöjä,  sillä se vähentää haittojen lisääntymistä ja ongelmien syvenemistä.

Ajatuksia kunnioituksesta

Kirjoitin toissa viikolla facebook- sivulle päivityksen, jota kuvasin epätavalliseksi. Päivityksen lopussa oli linkki Sonja Aldénin esittämään kappaleeseen Omkring tiggar´n från Luossa Tuossa vaiheessa oli Jussi Halla-aho ilmoittanut ehdokkuudestaan puolueensa puheenjohtajaksi. Luin silloin muutaman jutun Perussuomalaisten linjauksista ennen kaikkea heidän puheenjohtajavaaliin liittyen. Maahanmuuttokriittiset kannanotot ovat nousemassa vahvemmin esille kunnallisvaalien alla. Arvelen, että ajatuksena on vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin ja äänestyskäyttäytymiseen, mikä tietysti on puolueelle luonnollinen tavoite. Samalla ajatellaan, että ehkä ihmiset unohtavat sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyvät ongelmat, tehdyt ja mahdollisesti vaalien jälkeen tulevat leikkaukset jne.

Uutisissa puhuttiin silloin myös Turkin vaaleista, tuolloin vielä tulossa olleista Hollannin vaaleista sekä Ranskan ja Saksan vaaleista. Kaikissa noissa vaaleissa näyttävät toisen aliarvioiminen ja viha nousevan keskeisiksi kysymyksiksi. Minun mielestäni näin on asian laita. Kuitenkin me kaikki olemme ihmisiä. Näen, että keskeisiä asioita ovat edelleen toisista välittäminen ja huolehtiminen. Ihmisarvo. Nämä asiat ovat keskeisiä myös kuntavaaleissa.

Mänttä-Vilppulan kaupunginvaltuustossa keskusteltiin eilen hyvinvointikertomuksesta sekä pohdittiin kaupungin lausuntoa luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi. Kummatkin ovat aiheita, joissa välittäminen nousee esille, myös toisen kunnioittaminen. Keskustelu oli rapsakkaa, ehkä lähestyvät vaalit olivat syynä siihen. Luonnosta käytiin läpi suljetussa seminaarissa. Minulle kommentoitiin omista kannoistani mm., että ei täällä ole lehdistöä eikä yleisöä ja puhut politiikkaa. En minä lehdistölle ja äänestäjille puhunutkaan, vaan valtuutetuille ja kaupunginhallituksen jäsenille, jotka vaikuttavat ja tekevät kaupungin lausunnon omana motiivinani vaikuttaa lausunnon sisältöön. Valinnanvapauslaki lisää eriarvoisuutta ja myös maamme hallitus itse näkee siinä heikkouksia, vaikka esityksen on antamassa. Pääministeri Sipilä on todennut, että esityksestä annetut kannanotot otetaan vakavasti. Ne kannat, jotka ovat myös minun mielipiteideni tukena ja taustalla. Aika myönteinen lausunto meiltä on lähdössä. Myönteinen lausunto laista, joka lisää eriarvoisuutta.

Koin, että erilaisten kantojen tuominen ei ainakaan eilen ollut hyvästä. Puhuimme muutaman valtuutetun kanssa kuulemma politiikkaa ja sorruimme lillukanvarsiin. Kuitenkin käytimme sitä oikeutta ja velvollisuutta, joka valtuutetuilla on, käyttää puheenvuoroja ja tehdä esityksiä. Halusimme vaikuttaa ja tuoda näkemyksemme esille.

Valtuustossa ei eilen ehkä kunnioittaminen ollut kunniassaan. Ruotsalaisen työläiskirjailijan ja runoilijan tuotannossa toisten kunnioittaminen tulee hienosti esille. Läheisin hänen lauluistaan minulle on Luossan kerjäläinen. Tässä linkitän sen teille Sonja Aldénin esittämänä. Suomeksi sen ovat levyttäneet mm. Esa Niemitalo ja Hector. Kenen tahansa versiota kuunnellessa miettii idealistisesti, miksi emme voi välittää enemmän toisistamme ja kunnioittaa heitä. https://www.youtube.com/watch?v=N01MafJjiMY