Kun tietäisi

Saku Timonen, Uuninpankkopoika, on kirjoittanut lukuisia blogeja myös pohtien Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja Suomen turvallisuuspoliittisia ratkaisuja. Ne ovat olleet hyviä kirjoituksia ja olen samoissa ajatuksissa hänen kanssaan.

Suomessa näytetään löytäneen ratkaisu, se on Natoon liittyminen. Joillekin on jäänyt huomioimatta, että ennen liittymistä täytyy hakea ja edelleen hakemus tulee Nato- maissa hyväksyä. Näyttää siltä, että Suomen hakemus tultaisiin hyväksymään, mikäli se jätetään. Sen verran täytyy olla kriittinen, että eihän Suomessa tälläkään hetkellä Nato- jäsenyydestä keskustella. Nyt vaan monen ajatuksissa sinne mennään. Uskon vakaasti, että maan poliittinen johto on miettinyt ja miettii, mitä velvoitteita mahdollinen jäsenyys tuo tullessaan ja edelleen mitä kustannuksia siitä seuraa. He näyttävät myös miettineen, miten Venäjä käytännön tasolla reagoi Suomen jäsenyyteen. Se tapa ja käyttäytyminen eivät välttämättä ole kovin YYA- henkisiä.  Samoin laajempia taloudellisia seurauksia näyttää poliittinen johtomme käyneen läpi keskusteluissaan.

Aika laajalti näyttää olevan se käsitys, että Nato- jäsenyydelle ei ole vaihtoehtoja, ei ole muita turvallisuuspoliittisia vaihtoehtoja. On mielestäni kuitenkin hyvä, että näitäkin vaihtoehtoja on koetettu löytää. Näyttää siltä, että on mahdollista tilanne, jossa Suomi hakee Naton jäsenyyttä ja Ruotsi ei. Tosin maiden välisiä keskusteluja on ollut ja niitä jatketaan korkeimmilla mahdollisilla tasoilla. Tämäkin tilanne saattaa siis vielä muuttua.

Se mitä olen muiden kuin poliittisen johdon suunnasta keskustelussa jäänyt kaipaamaan, on pohdinta jäsenyyden kustannuksista ja niiden mahdollisista vaikutuksista yhteiskuntaan laajemmin. On mielenkiintoista havaita, että samaan aikaan kun puolustusvoimien määrärahoja lisätään ja puhutaan Nato- jäsenyydestä, eräs puolue nostaa esille mahdollisuuden heikentää taloudellisesti heikoimmassa asemassa oleville myönnettyjä etuisuuksia. Onko tämä ennakointia tulevasta Suomesta, ehkä. En siis väitä, että Nato heikentää Suomen sosiaaliturvaa, mutta Suomen sisällä tällaisia heikennyksen ajatuksia löytyy. Tämä pohdinta tahollani on vain sitä, että asioilla on taipumus liittyä enemmän tai vähemmän toisiinsa.

Jos Suomi nyt tulee osaksi Natoa, toivon että kovin moni tämänhetkisistä intoilijoista ei jonkun ajan päästä sano, että asiaa ei valmisteltu riittävän pitkään, muita vaihtoehtoja ei tarkasteltu ja oliko tässä ratkaisussa järkeä, hänen mielestään ei ollut. Jälkiviisaita on aina. Saku Timosen blogien käsitteitä lainaten minä olen joidenkin mielestä Putinin huora ja joidenkin mielestä elän natokiimassa. En näe itseäni kumpanakaan, luotan viisaaseen ratkaisuun, jota on edeltänyt se valmistelu, jota parhaillaan tehdään.

Lopuksi pohdinta, joka ei välttämättä anna osasta suomalaisista hyvää kuvaa. Minulle on syntynyt se käsitys, että maassamme on lisääntynyt kaikkeen venäläiseen liittyvä halveksunta ja viha, myös venäläiseen kulttuuriin. En näe Putinin hallinnon ja Venäjän armeijan toimien antavan minulle syytä vihata kaikkea venäläistä ja venäläisiä. Venäjän nykyinen hallitsija näyttää olevan aika lailla samanlainen kuin Stalin oli aikanaan, julmuus sanana kuvaa myös Putinia hyvin.

Ihmisyys ja toisen kunnioittaminen

Olen seurannut pitkäaikaisten ystävieni kommentteja Ukrainan sodasta ja siihen liittyen myös pohdinnoista Suomen Natoon liittymisestä tai toki ensin jäsenyyden hakemisesta. Pohjaksi omille mietteille poimin Risto E.J. Penttilän mietteitä joulukuulta 2021. Hän totesi televisiossa, että tilanne on paljon vakavampi kuin Suomessa keskustellaan. Penttilä piti erittäin mahdollisena, että Suomi keskustelee jo helmi-maaliskuussa suoraan Yhdysvaltojen kanssa Nato-jäsenyydestä. Nyt voi todeta, että hänen analyysinsä osui oikeaan.

Ystävieni kommenteissa on jännittävää, että vahvasti Natoon suuntautuneet pohtivat, että enkö nyt ymmärrä ettei ei ole muuta vaihtoehtoa ja toisin päin tiukat katsovat minun olevan natokiimassa, sotahullu ja pohtivat, enkö ymmärrä mitään. Vaikuttaa se Natoon hakeminen tässä tilanteessa mielestäni järkevältä, mutta intomielinen sotakiihkoilija en ole ja eihän Naton vaihtoehtona näkeminen sitä tarkoita, mutta katsotaan mitä poliittinen johto päättää. Minun valtakirjani heillä on.

Olen sukulaisteni kanssa pohtinut ja käynyt läpi sotia, joissa isämme ja enomme olivat rintamalla ja äitimme ja tätimme kotirintamalla. Oma isäni kuuluu niihin, jotka eivät liikoja sodasta puhunut meille pojilleen. Uskon, että mieluummin hän olisi ollut menemättä sotaan, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Onko Suomella nyt korkea turvallisuusriski. Poliittinen johto katsoo, että tällä hetkellä ei, mutta se ei tarkoita, etteikö sellainen voi tulla ajankohtaiseksi.

Venäjän sotavoimat näyttävät syyllistyneen samanlaisiin raakuuksiin kuin viime vuosina on syyllistytty mm. Afganistanissa, Syyriassa, ilmeisesti aiemmin Ukrainassa sekä aiemmin Balkanilla jne. Nyt tilanne koskettaa monia entistä enemmän, koska tapahtumapaikka on erittäin lähellä.  Eilisen ja tämän päivän kuvat ovat järkyttäviä, ahdistavia.  Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leon julkaissut tiedotteen, jossa hän toteaa mm.:

  • ”Nyt kirkon on korkea aika huomata, että se on kulkenut harhaan. Vetoan suoraan Moskovan patriarkka Kirilliin: muistakaa Jumalan edessä piispana ja patriarkkana antamanne lupaukset ja se, että niistä on kerran tehtävä tiliä kaikkivaltiaan edessä. Kristuksen tähden: herätkää ja tuomitkaa tämä pahuus! Käyttäkää vaikutusvaltaanne rauhan edistämiseksi ja tehkää kaikkenne, että tämä sota päättyisi. Siihen rukoilen teille Jumalalta nöyryyttä ja viisautta.

Viisaita sanoja joiden jatkeeksi toivon, että myös täällä Suomessa löytäisimme viisaita ratkaisuja. Ja vaikka olisimme keskenämme ratkaisuista eri mieltä, hyväksyisimme päätökset. Ihmisyys ja toisen kunnioittaminen ovat keskeisiä arvoja.

Parantavaa kirjoittamista

Katsoin kirjasto Metson YouTube– kanavalta kirjailija Antti Tuomaisen haastattelun. Puhelias mies ja tuottelias kirjailija. Monella kirjailijalla käy niin, että he alkavat toistaa itseään. Kun he ovat kirjoittaneet tarpeeksi monta samanlaista kirjaa, innostus heidän kirjojensa lukemiseensa loppuu. Tuomaisen kohdalla minulla niin ei ole käynyt, sillä olen toistaiseksi lukenut hänen kirjoistaan vasta yhden, Parantajan. Se on ollut aivan upea kirja, lajiltaan dystopia. Toki olen joutunut selvittämään itselleni mikä se dystopia on, väljästi ottaen utopian vastakohta eli se kuvaa epätoivottavaa tilaa tai paikkaa. Sellainen Parantajan tapahtumaympäristö on. Nykyisessä maailmassa, ilmaston lämpenemisen ja ilmastonmuutoksen maailmassa valitettavan mahdollinen kuvaus. Suosittelen sen lukemista. Itse nyt luettavana olevan Markus Ahosen kirjan jälkeen lainaan jonkun Tuomaisen teoksista, loogista olisi valita ensimmäinen eli Tappaja, toivoakseni. Metso sai muuten paikan päällä olleelta yleisöltä kriittistä palautetta, nimittäin Tuomaisen teoksia saisi olla ilmeisesti useampia kappaleita. Jonotusajat lienevät siis pitkiä.

Eräs yleisöstä kysyi Tuomaiselta miten tämä kirjoittaa, odottaa inspiraatiota vai kirjoittaako hän tietyn aikaa kuten esim. 8 – 16. Vastaus oli säännöllinen työaika, kirjoittaa työpäivän ja jatkaa taas. Hän mainitsi esimerkkinä W. Somerset Maughamin. Tämä oli kysyttäessä vastannut, että hän aloittaa joka päivä kirjoittamaan kello 9, silloin kyllä myös tulee inspiraatio. Ideana saattaa olla molemmilla se, että kun vain odottaa ja odottaa sitä inspiraatiota, sitä ei koskaan tule, tai ainakin tekeminen, kirjoittaminen muotoutuu vaikeaksi.

Itse tykkään kirjoittamisesta, mutta en usko koskaan saavani aikaan mitään julkaistavaa. Tai, löytyyhän nimeni tekijäluettelosta eli olen tehnyt 2008 selvityksen alkoholiaiheista lehtikirjoittelusta syksyllä 2008. Tuo löytyy Mäntän kirjastosta, jonne annoin yhden kappaleen. Kirjoittaminen on siis sinällään mukavaa ja olen jonkun verran kirjoitellut myös fiktiota omaksi ilokseni ja joihinkin kilpailuihin. Ja näitä blogitekstejä on syntynyt jonkin verran. Tämän tekemisen päätin eilen, ideana oli tehdä teksti, jossa muistutan, että lukeminen kannattaa aina. Ja se vie monenlaiseen, vaikka pienimuotoiseen omaan kirjoittamiseen.Ja tässä oli mukana se inspiraatio.

Sukellus englantilaiseen yläluokkaan

Britannian pääministerin Boris Johnsonin asema maansa ja konservatiivipuolueensa johdossa heikkeni maanantai-iltana entisestään, kun televisiossa on kerrottu hänen kunniakseen järjestetyistä syntymäpäiväjuhlista. Lontoon poliisi on aloittanut tutkinnan tapahtumasta epäiltynä koronamääräysten rikkomisena. Poliisin mukaan tutkinnassa on useita vastaavanlaisia epäiltyjä sääntörikkomuksia. Johnson on puolustautunut sillä, että tuolloin kyseessä oli ollut työtapaaminen, eikä hän ollut täysin tietoinen rajoituksista. Tällä kertaa juhlat olivat selvästi yksityistilaisuus.

Itse olen koronan aikana koettanut pitää kiinni rajoituksista ja liikkunut mahdollisimman vähä. Jos olen liikkunut, olen käyttänyt maskia, huolehtinut etäisyyksistä ja käsihygieniasta. Monet monituiset kerrat olen tuittuillut itsekseni ihmisille, joita nämä asiat eivät tunnu kiinnostavan. Rokotuksista olen pitänyt huolen ja tänään saan kolmannen.

Aikaani olen kuluttanut monella tavalla kuten lukemalla ja katsomalla televisiosarjoja. Kirjoissa on menossa Rosa Liksomin Väylä, mutta se ei auta sukeltamaan englantilaiseen yläluokkaan, jossa tuollainen ylimielisyys ja piittaamattomuus, josta Johnsonia syytetään, näyttää olevan arkea.

YLE on näyttänyt aikanaan mm. sarjat Lewis, Isä Brown ja hänen laumansa sekä Midsomerin murhat. Olisinko katsonut kaikista jokaisen jakson, yhteensä ehken noin 250 jaksoa. En osaa sanoa, onhan sarjoilla ikää ja vuosien varrella niitä olen katsonut. Viime aikoina olen katsonut sarjojen alkupäätä. Oikeastaan jokaisessa päähenkilöt ovat tekemisissä yläluokan ja näiden ajattelumaailman kanssa. Isä Brownissa yhtenä päähenkilönä on Lady Felicia Montague, joka ei ehken ole tyypillisin sosiaalisen luokkansa edustaja.

Hyvin usein törmää ajatteluun, jossa nuo yläluokkaan, jossain sarjassa käytetään ilmaisua vanhoihin englantilaisiin sukuihin kuuluvat henkilöt katsovat asioita lähtien siitä mitä he omistavat ja mitä heille kuuluu. Ajatus siitä, että lait koskisivat myös heitä, tuntuu näille henkilöille vieraalta. Suvun tai perheen maine ja kunnia menee lain yli ja ohi.  Myös väkivallanteko, äärimmäisessä tapauksessa murha on hyväksyttävissä, jos se voidaan perustella perheen kunnialla.  Kaikki nämä sarjat ovat fiktioita, joten sukellukseni voidaan katsoa myös olevan hyppäys tyhjään, kuviteltuun altaaseen. Toisaalta annan itselleni luvan uskoa, että aivan irti todellisuudesta nuo kuvaukset ja arvoasetelmat eivät ole.

Entä miten tämä kaikki liittyy Boris Johnsoniin? Tietyssä tilanteessa ihmisille tulee se mielikuva, että suositukset, ohjeet, määräykset ja lait koskevat muita, ei minua. Jos monessa maassa ihmiset eivät ajattelisi näin, olisi kulkutauti nimeltään Covid -19 ollut vaikutuksiltaan ehkä lievempi.

Linja-autossa

Istun linja-autossa, on lämmintä. Ulkona lämpötila sahaa 15 pakkasasteen molemmilla puolilla ja siellä tuulee. Hyvä puoli tässä matkustamisessa on, että käynnistymisen varmistaminen ja ajaminen on ulkoistettu. Kuten kaikki ulkoistaminen, tämäkin maksaa. Mutta ei se omalla autolla kulkemista kalliimpaa ole.

Istun bussissa Karhulasta Helsinkiin ja täällä noita yhteyksiä löytyy. Alennuskortilla tai sarjalipulla pääsee kohtuullisiin kustannuksiin. Mutta entä kun niitä yhteyksiä ei ole? Se tässä palapelissä on hankalaa. Kyllä minä työmatkat kulkisin bussilla, mutta kun ei pysty. Aina on tuntia myöhemmin paikalla kun muut ja tuntia aikaisemmin pitäisi lähteä liikkeelle.

Toiset sanovat, että koko Suomi on pidettävä asuttuna. Se on hyvä tavoite. Tälle tavoitteelle vastakkaisena minulle sanotaan, että miksi minä asun edelleen paikassa, josta työpaikalle ei pääse helposti julkisilla. Matka on 90 kilometriä. En osaa pitää sitä ongelmallisena, monet kulkevat päivittäin pidempiäkin matkoja.

Kun en pääse julkisella, minun on kuljettava omalla autolla. Sillä puolella on tunne, että kaikki tehdään jälleen mahdollisimman hankalaksi. Välillä sanotaan, että osta dieselauto, se on vähemmän saastuttavaa ja suurella vuosittaisella ajomäärällä edullisempaa. Ostan dieselin ja nyt myös sillä kulkeminen on nostettu kalliimmaksi, jolloin otan autollani kunnolla takkiin, Näin, koska käyttömaksu on ainakin vielä ”edullisempaa” polttoainetta kompensoiden kalliimpi. Muutosta on luvattu. Mutta kaikkiaan kuljen omalla autolla ja tunnen huonoa omaatuntoa. Lisäksi on puhuttu tietulleista, joilla pyritään ohjaamaan turhaa oman auton käyttöä pois ja tiestön kuluja niille, jotka tiestöä käyttävät.

Mutta kun minä haluaisin istua bussissa ja en saa. Ymmärrän sen, että yksityinen yrittäjä ei voi kuljettaa minua tappiokseen. En minä tyhmä ole. Julkisen liikenteen subventoiminen ja linjaverkon laajentaminen ovat mielestäni järkeviä toimia. Subventoinnilla voitaisiin helpottaa myös sitä painetta, joka syntyy isoissa kaupungeissa. Niissä on ruuhka-aikana liikennevaloissa seisomassa paljon enemmän henkilöautoja kuin pienissä lähikunnissa on asukkaita. Ja (lähes) jokaisessa autossa on vain kuljettaja.

Olen kirjoittanut tämä’n tekstin 8.2.2012.

Valintatalon kassit

Tämä teksti on kirjoitettu 11.4.2008. Valintatalot ovat olleet jo pitkään menneisyyttä kuten mm. Kodin Anttilat.

Valintatalon kassalta saa kolmenlaisia kasseja. Vähät asioista välittävä kuluttaja pyörittää taloudessaan muovikasseja. Moni heistä käyttää kasseja 5 – 10 viikossa ostaen aina uuden. Rahallisesti siihen rulettiin palaa reilun euron verran viikossa, vuositasolla vähintään 50 euroa. Sillä hinnalla saa vuosittain kelvollisen vedettävän matkalaukun, jos katsoo tarjoukset.

Muovikasseja käytetään liikaa ja kaatopaikoilla niitä on pilvin pimein, joukossa näkee myös paljon kerran käytettyjä kasseja. Paperikassi onkin astetta parempi vaihtoehto. Uusiokäytön mahdollisuudet ovat monipuolisempia. Tosin paperikassista ei voi tehdä mattoa, kuten muovikasseista. Moni laittaa niihin kierrätyspaperia vieden ne kassissa keräykseen. Oman kokemukseni mukaan paperikassien ongelma on helppo repeilevyys, joten en suosittele paperikassiakaan.

Paras vaihtoehto on puuvillakassi. Valintatalossa se maksaa 2,50 euroa. Kun käyn sen kassin kanssa liikkeessä, lasken säästäväni parissa viikossa yhden kassin hinnan. Siinä tuntee itsensä taloudellisesti viisaaksi ja samalla kestävän kehityksen puolustajaksi. Vihreys, tai ei vihreys vaan ekologinen ja luontoa säästävä käyttäytyminen lähtee pienistä teoista. Moni sanoo, että yksi ihminen ei voi teoillaan paljoa vaikuttaa. Mutta jos meitä olisi 10 000 niin toimivaa, puhuttaisiin jo isoista asioista. Ja: meitä on paljon enemmän.

Kassilla voi kuskata monia asioita; ruokaa, saunakamppeita, hyötyjätettä ja monia muita asioita. Istuin neuvottelussa ja kehitin tämän tekstin mielessäni. Vastapäätä istui kaveri, jolla on mielestäni rajaton ego. On toki hyvä luottaa ja uskoa itseensä, arvostan sitä ominaisuutta. Mutta kaikessa liika on liikaa. Tuntuu kuin hän tietäisi kaikesta enemmän kuin tällä pallolla on tietoa olemassa. Sellainen ego ei mahdu edes Valintalon sinällään hyvään kassivalikoimaan.

Minä itte

Olen karsinut monenlaista sosiaalisen median käyttöä viime kuukausien aikana. Sillä säästää itseään, uskokaa pois. Jotakin luen, tärkeitä ihmisiä tuolla netissä löytyy fiksuine ajatuksineen. Sitten siellä löytyy vino pino näitä, joita luettuaan tajuaa, että meidän maailmamme ovat hyvin etäällä toisistaan, ainakin ajatusmaailmamme ja miksi ei koettu arkikin.

Minä itte, se on monella elämän keskeinen motto. Kyllähän se vie elämää eteenpäin, luo jotakin turvallisuutta. Englantilaisesta näyttelijästä Hugh Grantista voi olla montaa mieltä, mutta hänen kuivahko huumorinsa on monta kertaa saanut minut nauramaan suunnattomasti, repliikit ja tapa esittää ne ovat usein kolahtaneet sopivasti.  Elokuvassa Poika lainattiin ajatusta kukaan meistä ei ole saari. Ajattelen samoin. Tarvitsemme toisia, ja samalla meidän on syytä ottaa huomioon toiset. Se auttaa elämässä, myös silloin kun on hankalaa. Taas, jos on hankala muille, voi huomata olevansa yksin. Minä itte ajattelu vie helposti tuohon suuntaan. Toisaalta, mikä on ikävää, yhteiskunnallisessa ja poliittisessa ajattelussa ollaan vuosia menty yhä enemmän omanapaisempaan ja itsekeskeisempään ajatteluun. Jos ei pärjää, omapa on vika, tunnutaan ajattelevan.

Yksi kirjoittajista, joita seuraan on Saku Timonen, Uuninpankkopoika. Kiitettävällä tavalla hän jaksaa palata uudelleen ja uudelleen myös vanhoihin teksteihinsä. Teksteissä on jatkumoa. Timonen pohtii politiikassa opposition linjauksia, tapaa jolla hänen mielestään haetaan leikkauksia niiltä ihmisiltä joilla jo on vähemmän.  Tulee mieleen, että joidenkin mielestä on oikein, että pienituloisten tilannetta entisestään heikennetään. Työkokemus sosiaalityössä on antanut selkeän kuvan siitä, että köyhyys on todellista myös Suomessa. Entä jos tämä köyhyys ja taloudelliset vaikeudet tulevat konkreettisesti omalle kohdalle, onko ne ansaittu, onko kyse sen henkilön omasta viasta.

Minä itte, itse ajattelen enemmän me.

Mitä tekisin jos …

Sain ystäviltäni eilen sähköpostiketjun, jossa he miettivät tulevaa vaalitulosta. Joitakin jännitti. Vastasin heille ”Kirjattuna pitemmät ajot, noin 4662 km eli vaaleihin liittyen kaikkiaan noin 5000 km omalla autolla ajoa, satoja tunteja vapaaehtoistyötä eli ehdokkuutta ja siihen liittyviä asioita  ja reilut kolme tuhatta kohtaamista ihmisten kanssa, toiset pidempiä ja toiset lyhyempiä. Eilen olin aamulla kaksi tuntia palkkatöissä, sitten 9.30 – 19.00 vaalitöissä ja kun ajelin Juupajoelta Tampereelle, nukuin kaupan pihassa vartin. Olen tehnyt hitosti töitä, muut ehdokkaat myös. Minua ei jännitä, ei tarvitse. Olen tehnyt kovan jopin, se riittää”.

Nämä vaalit ovat olleet upeat vaalit, puolueella on ollut hyvä yhdessä tekemisen meininki. Kaikista asioissa emme aina ole samaa mieltä keskenämme, mutta ei tarvitsekaan. Se on demokratiaa. On hienoa, että voi olla mukana vaikuttamassa puolueessa, jossa arvostetaan myös erilaisia mielipiteitä..

Puolueemme menestys ja tulos henkilöidään puheenjohtajaan, kuinka hyvä hän on. Ihan rehellisesti ilman punaisia silmälaseja täytyy todeta, että ketään muuta politiikkkoa ei näissä vaaleissa ole varmaan kohdeltu yhtä ”pehmeästi” avokämmenellä kuin Antti Rinnettä. Epäonnistumisia varmasti on ollut, ne on huomioitu, onnistumisia, joita myös on ollut huomattavasti enemmän, ei ole vastaavasti rekisteröity.

Ystävilleni olen sanonut, että te ette äänestä näissä vaaleissa Antti Rinnettä, te äänestätte minua tai muita pirkanmaalaisia  ehdokkaita. Miten minä olen pärjännyt? Omasta mielestäni olen pärjännyt hienosti. Keskeisiksi teemoiksi nostin ”Eroon eriarvosta, Työtä ja Kasvua sekä Pidetään jokaisesta huolta”. Myös muihin teemoihin olen koettanut vastata ja jos on ollut vieras teema, olen etsinyt vastauksia ja palannut asiaan. Ylä-Pirkanmaalla alueellinen eriarvoisuus, se, että omaa aluettamme ja vastaavia alueita eri puolilla Suomea ei saa unohtaa, on noussut tärkeäksi. Muiden puolueiden edustajilta on välillä noussut vastauksina ”kysykää tärkeistä asioista”. Kaikki asiat, joista joku kysyy, ovat hänelle ja heille tärkeitä asioita. Näitä ovat mm. ilmastonmuutos, translaki, eutanasia eli joko se pitää hyväksyä tai ei hyväksyä, Haapamäen radan sähköistäminen niin Seinäjoelta, Jyväskylästä kuin Orivedeltä katsoen, ruokajonot jne. Jokainen on tärkeä asia.

Eilen kävin syömässä ”perinteisen” palkkiopizzani Koikkarissa Koivistonkylässä. Heillä on listalla Frutti Demari, joka on erinomainen pizza. Eilen vaihdoin sen Koikkariin. Tähän kampanjaan olen erittäin tyytyväinen, oli hienoa olla mukana. Kiitän tukiryhmää, muita ehdokkaita, perhettä, ystäviä, piirin työntekijöitä, piirin vpj. Kaisaa, jonka tuki oli tärkeä, kaikkia tapahtumissa kohtaamiani ihmisiä ja muistoissa Plattosen Hannaa, jonka tuki neljä vuotta sitten oli ehdoton sekä niitä tärkeitä ihmisiä, joita en ole tässä listannut.

Otsikkoon Mitä tekisin jos… eli tietysti menisi torstaina Helsinkiin, jossa on kuulemma eduskuntaryhmän kokous. Ja edustaisin seuraavan neljän vuoden aikana teitä kaikkia parhaan taitoni mukaan ja kiertäisin maakuntaa kuulemassa, mitä asiaa ihmisillä on vaalien välissä.

KIITOS!

 

Paikat jaettu …

Eduskuntavaaleihin on kaksi viikkoa aikaa ja jännitys tiivistyy. Toisaalta myös työtä täytyy tehdä entistä kiihtyvällä tahdilla.  Kohtaamispaikoilla nousee esille kysymyksiä niin teemoista, tulevasta puolueen menestyksestä, muiden puolueiden menestyksestä, tulevasta hallituspohjasta ja omasta äänimääärästä.

Pelkäätkö perussuomalaisten menestystä ja miten heidän suosionsa vaikuttaaminun kantoihini? En, en pelkää. Jokainen puolue tekee työtä omasta pohjastaan liikkeelle lähtien ja pitää olla kanta ja näkemys isoihin kysymyksiin. Esim. ilmastonmuutos on niin iso asia ja huoli mm. nuorille, että sitä ei voi naurahtaa olemattomaksi. Omat näkemykseni ovat syntyneet ja muokkautuvat ajan kanssa, mutta ei niitä muutella koko ajan ja ne eivät ole riippuvaisia muiden puolueiden, kuten Perussuomalaisten,  kannoista.

Sote ja eläkkeet keskusteluttavat, eläkkeistä ja eläkkeiden verotuksen korjaamisesta ja korotuksista pieniin eläkkeisiin olen saanut palautetta. Niille on tehtävä jotain, on viesti. Aktiivimalli on sitten purettava, muista se, minua ohjeistettiin. Mutta keskeiset teemat riippuvat myös siitä, missä liikkuu ja keitä kohtaa. Nuoret kysyvät ja haluavat tietää kantojani koulutuksesta, ilmastonmuutoksesta ja myös suhtautumisestani translakiin. Yhdessä paneelissa tuo kysymys sivuutettiin erään osallistujan toimesta sillä, että pitäisi keskittyä tärkeisiin asioihin, ei tuollaisiin. Kunnioittaminen on tärkeä asia, hänelle tuo kysymys ei ole tärkeä, mutta monelle se on myös avainkysymys. Samoin kuin suhde eutanasiaan, jota on kysytty sekä viime että näiden vaalien yhteydessä. Nämä ovat esimerkkejä asioista, jotka eivät ole mielestäni yksinkertaisia kysymyksiä päättää.

Oman puolueen menestykseen suhtaudun luottavaisesti, näkökantamme ovat hyviä, mietittyjä ja yhdessä valmisteltuja. Kaikesta ei tarvitse eikä voi olla jokaisen muun ehdokkaan kanssa samaa mieltä. Ikä ja taustat vaikuttavat mielipiteisiin. Ehdokkaat ovat hyviä, niin täällä Pirkanmaalla kuin eri puolilla Suomea. Ikähaitari on laaja, käsitys vanhojen ukkojen puolueesta romuttuu kun katsoo listaa. Meillä Pirkanmaalla nuorin ehdokas on 20- vuotias Sofia Julin, Vaasan vaalipiiriissä on 4 20 – 30- vuotiasta ehdokasta.

Ja otsikkoon eli Virroilla kysyttiin, olenko pettynyt kun en ole listattu sunnuntain Aamulehdessä mahdolliseksi yllättäjäksi. En, vastasin. Toki on selvää, että toiset lähtevät paremmista asetelmista, mutta yhtään paikkaa ei ole jaettu. Yllätyksiä on tapahtunut ennenkin, eduskunnasta on pudottu joskus ryminälläkin. Demareille puhutaan vaalipiiristämme viittä paikkaa, mutta se edellyttää kovaa työtä vaalipäivän iltaan saakka. Siinä työssä myös se etukäteen vähemmän ääniä saaviksi arvioitujen panos ja heille tulevat äänet ovat tärkeitä.

Kun olin neljä vuotta sitten ensimmäistä kertaa ehdokkaana, kysyttin olenko täyte-ehdokas. En ollut silloin, en ole nytkään. Tällaiselle ehdokkaalle on tilaus olemassa, täytän sen tilauksen. Miten pitkälle se riittää, se näkyy 14..4.2019.

Kiertoliittymässä

Olen ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa, yritys on toinen kerta. Edellisten vaalien yhteydessä Ylen kuvaamassa vaalivideossa arvioin seuraavan nelivuotiskauden aikana suurimmaksi turvallisuusuhkaksi eriarvoisuuden lisääntymisen. Arvio ei ollut huono, eriarvoistumisesta puhutaan näiden vaalien yhteydessä yhtenä keskeisenä teemana.

Vaalikamppailu tuo mieleen kiertoliittymän. Moni ajaa kiertoliittymään turhan kovaa vauhtia, periaatteessa etuajo-oikeutettujen täytyy jäädä odottamaan, kun huomaa kaverin tulevan edelliseen sisääntuloon niin lujaa vauhtia, että ei ehtisi jaloista pois. Vaalimainonnassa ja samalla vaalikamppailussa sekä rahalla että röyhkeydellä päästään pitkälle. Tien sivut ovat täynnä isoja mainoksia, toisiin naamoihin törmää toistuvasti kaikkialla. Ne jäävät mieleen, siihen pyritään. Iskulauseet ovat vetoavia, usein yksinkertaistavia. Myös vaalitentit rakentuvat yksinkertaistuksilla. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat monimutkaisia, niihin ei tosiasiassa ole yksinkertaisia syitä tai vastauksia. Mutta, riittää kun saa kasvonsa ja vetävän lauseen tarttumaan ihmisten mieleen.

Teen töitä sosiaalityöntekijänä, jossa tehtävässä näkyy yhteiskunnan ongelmia ikähaarukan päästä päähän. Köyhyys, terveysongelmat, alueellinen eriarvoistuminen niin maan sisällä kuin eri kunnissa näkyy selkeänä. Asioihin voi vaikuttaa poliittisilla päätöksillä, ero toimintoihin resursoimalla. Varhaiskasvatus ja koulutus, vammaispalvelut, lastensuojelu, päihde- ja mielenterveyspalvelut, sosiaaliturva, vanhustenhoito jne., asioita, joihin tulee kiinnittää ja panostaa jatkossa enemmän. Se että nuo ovat listalla ja joku jää pois, ei tarkoita, että muut olisivat merkityksettömiä.

Nuo maksavat, mistä olet valmis leikkaamaan, jotta nuo saadaan hoidettua, minulta kysytään. Tarvitseeko leikata, on toinen kysymys. Hoitamattomana nuo asiat maksavat, usein paljon enemmän kuin niiden hoito. Toisaalta, verokannan laajentaminen on mahdollista. Harmaan talouden merkityksestä on käyty tiukkaa keskustelua. Suomalaisten harmaata taloutta torjuvien viranomaisten yhteishankkeessa käytiin kattavasti läpi arvioita harmaan talouden koosta: tulosten haarukka oli 5,5–17 prosenttia suhteessa bkt:hen. Arviohaarukan alin luku oli saatu eduskunnan teettämässä tutkimuksessa, jonka mukaan harmaan talouden määrä Suomessa olisi 10–14 miljardia euroa. Kansantuotteeseen suhteutettuna tämä vastaisi 5,5–7,5 prosenttia bkt:sta ja merkitsisi neljän kuuden miljardin euron vuotuisia vero- ja maksutulojen menetyksiä. Toiset pitävät tuota arvioita älyttömänä, se on lähtenyt halusta nähdä harmaa talous isona ongelmana, Kuitenkin, harmaan talouden kitkemisestä löytyy taloudellista pohjaa asioiden hoitamiseen.

Äänioikeus on tärkeä oikeus, itse koen sen myös velvollisuudeksi. Kun olen ehdolla, tarjoan muille yhden mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. Äänestämällä minä voin vaikuttaa tulevan eduskunnan kokoonpanoon ja samalla harjoitettavan politiikan sisältöön. Toisista välittäminen, huolenpito ovat minulle tärkeitä asioita. Viime vuosien politiikassa välittäminen on jäänyt vähemmälle painoarvolle. Se on heijastumaa yleisestä arvoilmastosta, on menty vahvemman oikeudella. Ei ole jääty kovasti suremaan, jos toiset ovat jääneet jalkoihin. On puhuttu maan edusta, joka on ollut tärkein.

Niin tärkeä, että köyhyys on lisääntynyt, tulo- ja terveyserot ovat lisääntyneet. Maan etu ei ole ollut kaikkien etu. Ja ratkaisut ovat olleet meidän suomalaisten poliitikkojen tekemiä. Vaaleissa tehdään muutos.