Matkalla Wałbrzychiin

Wałbrzych (Waldenburg) sijaitsee Ala-Sleesiassa. Matkaa kaltaiselleni vähän Puolasta tietävälle on tutumpaan, suurempaan kaupunkiin Wroclawiin noin 75 kilometriä. Pieni kaupunki ei suomalaisen mittapuun mukaan ole, arvion mukaan siellä asui vuonna 2019 111 356 asukasta.  Kaupungin virallinen nimi on puolalaistettu väännös saksankielisestä metsälinnaa tarkoittavasta sanasta. Kaupungin historia alkaa 1100-luvulta. Wikipedian, tuon kaiken tietävän, mukaan 1900-luvulla sinne rakennettiin suuret lasi- ja posliinitehtaat. Kaupunki välttyi toisen maailmansodan tuhoilta, joten siellä on enemmän historiallisia rakennuksia kuin monissa muissa samankokoisissa Puolan kaupungeissa.

Wałbrzych tuli tietooni jännällä tavalla. Olen haaveillut matkasta Saksaan ja Hainichin kansallispuistoon. Hainich sijaitsee kohtuullisen lähellä Eisenachia. Eisenach lienee tutuin täällä automerkistä Wartburg ja ennen kaikkea Wartburgin linnasta. Saksin vaaliruhtinas Fredrik Viisas tarjosi linnasta suojapaikan Martti Lutherille, joka asui linnassa vuodesta 1521 vuoteen 1522, jona aikana hän käänsi Uuden Testamentin saksaksi. Takavuosina Yle näytti saksalaista televisiosarjaa Tri Kleistin perhe, joka sijoittui sekin Eisenachiin. Olen katsellut sarjaa, nytkin ylläpitääkseni saksan kielen osaamista. Mutta palaan jälleen Wałbrzychiin. Se näkyy kartalla, kun katselin junareittiä ja aikatauluja Berliinistä Eisenachiin.  Matkaa Wałbrzychiin kertyy Eisenachista noin viisisataa kilometriä eli kohtuullisen lähellä, no se kohtuullisen on tässä tapauksessa aika suhteellinen käsite.

Matkalla Wałbrzychiin, jos olisin niin kannattaa lentää Wroclawiin ja sieltä junalla kohteeseen. Tuo matkailu ja mielikuvamatkailu on minulle läheinen ja itse asiassa hyvin helppo harrastus. Ei tarvitse kuin lukea kirjoja, katsoa ohjelmia ja elokuvia, karttaa ja vierailla netissä. Koko ajan löytyy mielenkiintoista. Palaan takaisin kartalle ja Puola, Saksa ja Tsekki ovat aika lähekkäin. Kun menee etelämmäksi, Wieniin, löytyy jälleen hieno kasa eli Itävalta, Unkari, Slovakia ja Tsekki aika lailla kasassa. Tuollaiset monen maan vierailut olisivat mielenkiintoisia. Takaisin voisi palata vielä Saksan kautta.

No niin, tässä on suunniteltu reissu oikein tyylikkäästi. Suomenkielisessä Wikipediassa Wałbrzychistä ei ole paljoa tietoa, englanninkielisessä sitäkin enemmän. Sieltä löytyy noita matkustusvinkkejä, nähtävyyksiä ja sieltä kotoisin olevia henkilöitä. Urheilijat olivat tutumpia, lähinnä entinen yleisurheilija Ursula Włodarczyk ja lentopalloilija Bartosz Kamil Kurek. Nyt jään pureksimaan tätä matkaa, mielenkiintoisia asioita ja muistoja nousi mieleen ja tietoon.

Virhe

Wikisanakirjan mukaan virhe on väärin mennyt tai tehty asia, erehdys. Urheilua aktiivisesti seuraavana näkee erehdyksiä, virheitä jatkuvasti.

Eilen Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue joutui mitalipelien ulkopuolelle joukkueen kapteenin syöttäessä tyhjään tilaan, josta vastustajan pelaaja katkaisi syötön ja teki maalin. Tulos on Naisleijonille MM-historian huonoin. En ollut tilaisuudessa katsoa peliä, mutta luin uutisen ja kommentteja.

Pari viikkoa sitten Saksan bundesliigan ottelussa Freiburg – Dortmund peli oli hyvin kotijoukkueen hallinnassa. Vierasjoukkueen pelaaja tekee helpolta näyttävän laukaisun, jonka maalivahti näyttää ottavan helposti kiinni. Mutta kuinka ollakaan, pallo lipsahtaa sormista maaliin. Pelin kulku kääntyy ja vierasjoukkue voittaa. Saranasormen maine lienee pysyvä, vaikka kyse on huippumaalivahdista ja kohtuullisen harvinaisesta virheestä. Jääkiekossa maalivahti on imuri ja jalkapallossa saranasormi tai huono maalivahti, jos uran aikana tulee joku helppo maalivahti.

Seurana AC Oulu tulkitsi sääntöjä väärin ja sen kotivoitto muuttui tappioksi. Kyseinen tulkinta, erehdys, virhe saattaa maksaa joukkueelle Veikkausliigan ylemmän loppusarjan paikan. Pohtia sopii, eikö kukaan huomannut sitä, että on liian vähän suomalaisia tai Suomessa juniorina pelanneita pelaajia. Joukkue on ammattimainen seura. En naura tai ilakoi tälle tai millekään noista virheistä. Niitä vain sattuu, on sattunut ja tulee sattumaan jatkossa. Niin urheilussa kuin arkisessa elämässä yleensäkin. Aika moni meistä sallii virheet itselle, ei muille.

Palaan urheiluun. Niin jalkapallossa kuin jääkiekossa toimittajien, kommentaattorien, pelaajien ja valmentajien usein käyttämä ilmaisu on, että tuomari ratkaisi ottelun. Näin tapahtuu esim. jääkiekossa, jos tuomari viheltää pelin loppupuolella tai jatkoajalla jäähyn. Itse, niin ilkeää kuin oman suosikkijoukkueen kannalta, ajattelen tuomarin toimineen sääntöjen mukaan. Jos hän ei olisi viheltänyt rikettä, hän olisi yhtä lailla vaikuttanut pelin kulkuun. Jääkiekossa on 60 minuuttia ja mahdollinen jatkoaika ja jalkapallossa 90 minuuttia ja mahdollinen lisäaika tehdä voittoon tarvittavat maalit. Viime kädessä kyse on aina joukkueen omasta suorituksesta. TPVn valmentajana toimi 2013 – 2015 Jari Pylkkönen. En muista mitä seuraa vastaan TPV jonakin noista vuosista pelasi, mutta ilmeisen selkeän hallinnan ja lukuisten tilanteiden jälkeen vastustaja sai kulmapotkun/ vapaapotkun ja ainoan tilanteensa, josta se teki maalin. Tuolle erikoistilanteelle ei monen mielestä ollut perusteita. Pylkkönen ei syytellyt tuomaria, totesi heillä olleen avaimet kädessä.

Palaute on aina paikallaan, mutta sen pitää olla reilua ja rehellistä. Ja virheitä sattuu jos asioita tekee, niin urheilussa kuin muualla. Yksi kulunut sanonta on, että ihminen joka ei tee virheitä, ei yleensä tee mitään. Kulunut, mutta aika hyvin paikkansa pitävä. Toinen samaan sarjaan kuuluva on, että virheistä oppii. Oppii, jos pysähtyy sen eteen ja miettii tekemistään. Urheilussa sama virhe voi kuitenkin toistua Saatan jännittää alitajuisesti ettei vaikka harhasyöttö tapahdu uudelleen. Ja kuitenkin, se voi sattua. Ja rangaistuspotku voi osua tolppaan jne.  

Tehdään siis asioita ja urheillaan, vaikka virheitä sattuu. Ja valehtelisin, jos väittäisin, etteikö vastustajan tekemään virheeseen ratkennut suosikkijoukkueen voitto lämmittäisi mieltä, ikävästä virheestä huolimatta. Suosikkijoukkueen menestys se on tärkein asia palloilussa.

Painajainen töissä

Katselin muutaman päivän aikana Areenalta norjalaisen televisiosarjan 113, täällä Ambulanssi apuun, toisen kauden. Otsikon mukainen jakso oli toisen kauden jakso 7. Seurattavalla ensihoitajaparille tulee hälytys tiedolla, että rannalta on löytynyt lastenvaunut, jossa on kolme passia. Lisäksi rannalta löytyy mereen johtavia jalanjälkiä

Jaksossa tapahtumat on kuvattu mielestäni hienosti. Siinä tuodaan esille viranomaisten yhteistoimintaa ja kuvataan myös, miten ensihoitajat käyvät läpi prosessia.  Syyllistämistä kenenkään suuntaan ei näy. Ohjelma on tehty hienosti, erona useaan vastaavaan tyyppiseen sarjaan, jossa riipaistaan tilannetta läpi. Ensihoitajat tekevät tässä työnsä hienosti, mutta heidät kuvataan myös ihmisinä, ei teflonpintaisina sankareina.

Juttu jäi kaivamaan mieltäni ja hain tietoja siitä. Tapahtuma-aika oli joulukuussa 2019 ja tietoja löytyi. Tapahtumassa kuoli äiti ja kaksi alle 10- vuotiasta lasta. Nuorin, tuolloin 1,5-vuotias jäi henkiin. Lehtijutut, niin ruotsalaiset kuin Suomesta lukevani HBLn teksti ovat asiallisia, niissä kerrotaan mitä on tapahtunut. Ei jäädä jälleen spekuloimaan, syyttelemään.

Oletettavasti myös tästä tapahtumasarjasta on ollut toisenlaista kirjoittelua. Onneksi meillä on mahdollisuus valita mitä luemme, mistä luemme ja mitä seuraamme. Omaan käyttäytymiseeni tuo valinta on vaikuttanut huomattavasti, en osta enkä lue esim. Ilta-Sanomia, Iltalehteä ja Seiskaa. Toisen virheet, epäonnistumiset ja dramaattiset tapahtumasarjat, syyttely eivät ole sellaista, mihin minun kannattaa aikaani ja raha kuluttaa.

Miksi tein tämän lyhyen tekstin. Kiitollisuudesta tuolle ammattikunnalle niin Norjassa kuin myös Suomessa. Tämä on myös pieni ele osaaville ohjelmantekijöille. Jos joku seuraa blogejani ja lukee tämän, kiitos myös hänelle. Laitan linkin vielä tähän jaksoon. Se kannattaa katsoa.

https://areena.yle.fi/1-50277622

Reissuja

Ystäväni Leo on reissulla Ruotsissa, luin sen Facebookista. Tuolla matkalla he ovat käyneet myös Eskilstunassa. Eskilstunaan liittyy pieni tarina, johon palaan hetken päästä. Mutta ensin totean muutaman sanan matkustamisesta.

Olen käynyt lähes kaikkialla maailmassa. Eihän tuo pidä sinällään paikkaansa, mutta olen kiitollinen, kun olen saanut ihan aidosti käydä monessa paikkaa. Näin olen tehnyt niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kovasti toivon, että reissuille vielä pääsisi. Tähän optimismiin liittyy se, että olen kuvallisen henkilökortin lisäksi tehnyt myös passihakemuksen. Aika poliisiasemalle on kahden kuukauden päästä ja passi on R-kioskilla siitä viikon – kahden päästä. Mutta minulla ei ole kiire.

Iso osa matkustamisesta, maailmalla käymisestä on tapahtunut television matkailuohjelmia katsoessa. Viimeksi vinkkasin yhdelle ystävälleni mahdollisena matkakohteena Höga Kustenin Ruotsissa. Siellä en ole käynyt, mutta television sarjassa Kauhakaupalla Pohjolan luontoa Henric Öhman käy myös siellä. Tuo sarja kannattaa katsoa myös muuten https://areena.yle.fi/1-3758183 . Myös muut kuin varsinaiset matkailuohjelmat antavat kuvaa joistain maista ja synnyttävät mielenkiintoa matkustaa niihin. Mielenkiintoa, joka ei läheskään aina muutu todeksi.

Palaan sinne Eskilstunaan. Olin aikanaan aktiivisesti mukana seurakunnan miesten piirissä. Niihin aikoihin tuli televisiosta jossain ohjelmassa pätkä, jossa vierailtiin Torshällassa.  Siellä oli vuodesta 2005 lähtien ollut miesten sauna seurakunnan puitteissa. Hiippakuntapappi Kari Alanampa keksi, että miehille pitäisi seurakunnan puitteissa olla ihan oma kohtaamispaikkansa. Niinpä suomalainen saunaosaaminen otettiin käyttöön ja talkoilla päätettiin rakentaa sauna. Samana vuonna he pääsivät löylyttelemään. Ja tuon ohjelman puitteissa innostuimme ajatuksesta tehdä reissu Torshällaan. Olin yhteydessä Alanampaan ja heidän seurakuntansa käydessä Jyväskylässä tapasin hänet ja sovimme ajankohdasta yksityiskohdista.

Viiden miehen porukka teki reissun Ruotsiin helmikuussa 2007. Ihan tarkkoja päiviä en muista, ajankohdan määrittelyssä auttaa hiihdon MM- kisat, jotka pidettiin Sapporossa. Jännitimme paluumatkalla jotakin lajia Pirkanhovissa. En muista, menikö se hyvin vai huonosti suomalaisten kannalta.  Vastaanotto Torshällassa oli lämmin, miellyttävä ja tietysti hikinen, koska kävimme saunomassa. Vastavierailu jäi tekemättä, Kari Alanampa sairastui vakavasti ja kuoli vielä samana vuonna kun vierailimme. Oma mukana olo miesten piirissä jäi työkiireiden takia myös pois. Välillä olemme miettineet parin ystävän kanssa, kasattaisiinko reissu uusiksi, mutta ainakin vielä se on tekemättä.

Matkasta jäi hyvät muistot ja vieraanvaraisuuden lisäksi on jäänyt mieleen myös oiva esimerkki toisten kunnioittamisesta, tai pikemmin sen puutteesta. Pari miestä oli liikkeellä samalla laivalla kanssamme. He tuntuivat etuilevan ajettaessa laivaan, laivalla ruokajonossa ja vielä laivasta poistuttaessa heidän oli autoineen oltava heti jonon kärjessä. Heillä oli kiire, meillä ei.

Neljä lyhyttä

I

Keitän joka aamu kahvit. Paitsi en niinä aamuina, jolloin vaimo herää ensin ja keittää ne. Monet asiat teen, paitsi en silloin kun hän ehtii tekemään ne ensin, koska on herännyt ensin tai en ole huomannut tehdä. Toinen tekee ja joskus toinen. Asuminen tällaisessa vanhassa talossa on kuntouttavaa.  Kun tulet alas, käyt yläkerrassa tai kellarissa, saat liikuntaa ja rappusissa kävely tekee hyvää.

II

Ruuan hinta on noussut, inflaatio on tullut seuraksemme oikein kunnolla. Toivottavasti se antaa pian periksi, toivottavasti. Käyn usein iltaisin osuuskaupassa, jossa alennetut elintarvikkeet myydään viimeisen kahden tunnin ajan -60 % alennuksella.  Niin, viimeisen kahden tunnin ajan. Ilta-ale alkaa klo 20 ja silloin kassoilla on jonoa. Toiset tulevat pari tuntia ennen kello kahdeksaa ja hilaavat käryyn täyteen aloittaen lihoista ja kaloista. Kaikilla ei ole kylmälaukkuja niitä varten. Mutta, tarpeeseen menevät, ajattelen.

III

Olen mies, joka on saanut ravintoloihin syvän hiljaisuuden. Ei, en ole huutanut tai muuten räyhännyt. Aikanaan olutkuppilaan Keuruulla ja myöhemmin erääseen ravintolaan vain menemällä paikalle. Kyllä, kummassakin etsin erästä henkilöä, mutta he eivät olleet paikalla. Olin silloin päihdetyöntekijä ja minut taidettiin tuntea aika hyvin. Ajatukseni ei ollut häiritä kenenkään rauhaa eikä myöskään viedä ketään pois – eihän minulla olisi ollut edes mitään valtuuksia. Minulla olisi ollut vain vähän asiaa. Mutta kai se niin on, työ tarttuu nahkaan ja ihminen mielletään johonkin rooliin: minä olin päihdetyöntekijä. Sen jäljen nuo tekemäni ”kotirauhan rikkomiset” tekivät, että Mäntässä minua ei ole juurikaan ravintolassa nähty. Rauha sallittakoon toisille olohuoneessaan.

Koominen tilanne oli Berliinissä 12 vuotta sitten. Katselin kaupassa alkoholihyllyjä ja satuin vanhemman rouvan viereen. Tämä etsi hyllystä pientä konjakkipulloa. Hän selittää minulle, että ei hän tätä muuten, mutta hän tarvitsee tätä leivontaan. Niin, työ tarttuu nahkaan.

IV

Eilen olin veljeni kanssa jalkapallon maaottelussa Suomi – Bosnia-Herzegovina. Stadion oli laitettu hienoon kuntoon, mielestäni. Aurinkokatsomoon paistoi sateisen päivän jälkeen. Omistani ja poikieni mittavasta lippalakkivarastosta ei ollut tullut yhtään mukaan. Takin taskussa olleesta kertakäyttösadetakista ei ollut suoraan paistavaa aurinkoa vastaan mitään hyötyä. Ottelu päättyi tasan eli huonommin kuin lähellä ollut voitto, mutta paremmin kuin mahdollinen tappio. Yleisölle sattui todennäköisesti pahempia loukkaantumisia kuin pelaajille. Kävellessämme pois stadionilta nurmikolla istui mies, ympärillään lukuisia poliiseja ja ambulanssihenkilökuntaa. Katsojalla oli pää veressä. Toivottavasti hän ehti ennen valitettavaa loukkaantumistaan nauttimaan hyvästä pelistä ja tunnelmasta, kuten me.

Lukemisesta ja kirjoittamisesta

Lukeminen kannattaa aina, sanoi Jörn Donner aikanaan Kirjakerhon mainoksessa. Aikoihin en ole enää ollut Suuren Suomalaisen Kirjakerhon jäsen. Muistan kun olin jäsen, en ollut jäsen ja taas olin jäsen. Niin sai edullisina liittymislahjoina hyviä kirjoja. Nyt olen siinä vielä suuremmassa kirjakerhossa eli käytän aktiivisesti kirjaston palveluja. Meillä mänttäläisillä on PIKI- verkkokirjaston kautta mahdollista myös käyttää Kirjastokinoa, jossa on lukuisia hyviä elokuvia.

Lukeminen on hieno asia ja sitä kannattaa harrastaa. En tarkkaile sivumääriä lukemissani kirjoissa, siis kirjan ei tarvitse olla välttämättä paksu tai ohut, sisältö sen ratkaisee. Tänä vuonna olen toistaiseksi kirjannut ylös mitä olen lukenut. Joukossa on runokirjoja, novellikokoelmia ja dekkareita. Joka kirjallisuuden lohkoon mahtuu hyviä ja ei niin hyviä tekstejä, oikein huonoja en ole mielestäni lukenut. Takavuosina luin Mauri Sariolan jännitysnovellikokoelmia ja toki kokeneella kirjoittajallakin mahtui joukkoon monen tasoisia tekstejä. Jos jonkun kirjan tähän mennessä lukemista haluan nostaa esille, se on Rosa Liksomin Väylä, aivan erinomainen kirja. Hieno kirja on myös Kirja eläville- tarinoita Mäntän hautausmaalta ja sen liepeiltä. Kirjan kuvauksessa todetaan, että Mänttä on tämän kirjan tarinoissa. Itsensä näköisenä ja kokoisena, itsestään tietoisena. Juuri niin on.

Jotta meillä on luettavaa tai äänikirjojen kautta kuunneltavaa, joidenkin täytyy myös kirjoittaa. Itse tykkään myös siitä. Aina se vain ei ole helppoa. Tapani Bagge on monien kirjojen joukossa kirjoittanut myös teoksen Se murhaa joka osaa -Dekkarin tekemisen taito. Toisilla sitä taitoa on enemmän, toisilla vähän vähemmän. Tarinoita olen itsekin kirjoitellut, toistaiseksi julkaisemattomia. Kirjoituskilpailut ovat hyvä tapa testata omaa kirjoittamistaan, jos sille jotain mittaria hakee. Palautteen saaminen tekemisestä on hienoa, sen vastaan ottaminen ei ole aina helppoa.

Tekstin sujuvuus on itselle lukiessa tärkeää, niin se on toki kirjoittaessa. Kiittäessäni erästä kirjailijaa viimeisimmästä kirjastaan totesin tekstin olevan juohevaa. Voisi sen sanoa myös helppolukuista, mutta se ei taas ole ainakaan itselle sama kuin helppo, tai yksinkertainen. Monien kirjoja lukiessa näkee myös sen kehittymisen, kirjat vain paranevat toinen toisensa jälkeen. Mutta taas, ei kaikilla eli kun samoilla sankareilla mennään liian monta kirjaa, alkaa – ainakin minulla – tuntua niissä leipääntymisen tunne, teksti ja kirja syntyy koska arvioidaan lukijoiden odottavan uutta julkaisua. Verkkokirjastossa minulla on jonossa kolmen vielä julkaisemattoman kirjan varaukset kirjoittajien sarjoissa. Paikallaan junnaamista ei ole mielestäni tapahtunut.

Kirjojen lukeminen/ kuunteleminen kannattaa, ne tuovat sisältöä ja vaihtelua arkeen.

Ei ole pakko katsoa

Niin, mitään ei ole pakko katsoa, kuunnella, lukea tai ostaa. Ajatus tuli mieleen, kun Hesarin Nyt- liitteessä kerrottiin uudesta ohjelmasta, The Voice of Finland: Senior. Kyse on kymmenen tuotantokautta pyörineen suositun ohjelman erikoisversio, jossa kisaavat tällä kertaa vain seniori-ikäiset laulajat. Hyvä näin, jälleen yksi viihdeohjelma, jossa on huomioitu sekä kilpailijana että katsojana se ikäryhmä, johon kuulun, seniorikansalaiset.

Paitsi en koe olevani mikään seniorikansalainen, sana seniori ei sovi minulle, minun suuhuni tai ajatteluuni. Ikäännyn, vanhenen ja tulolähteeni perusteella olen eläkeläinen. Joku kutsuu ehkä vanhukseksi. Ehkä itselleni sopii hyvin tuo ikääntyvä.

Mutta ei ole pakko katsoa, en minä katso noita ohjelmatyyppejä kovinkaan paljoa. No hyvä on, Elämäni biisi ja Suomi Love on tullut katsottua ja aikanaan Tartu mikkiin. Ohjelmilla on mielestäni joku elinkaari, jonka jälkeen ne alkavat toistaa itseään. Joku välivuosi voisi olla paikallaan. Musiikki, musiikkiin liittyvät ohjelmat sinällään voivat olla tavallaan ikuisiakin, musiikki on ikuista. Enemmän pohdintani koskettelee muuta viihdeohjelmisto, kilpailuhenkistä ohjelmistoa. Meitä ihmisiä koukutetaan katsomaan Selviytyjiä, Farmi-Suomea, Unelmien poikamiehiä, Ex on the Beachiä jne. Ja joka sarjasta näytetään useiden maiden omia versioita, myös täällä näytetään. Ohjelmista, niiden tekemisestä, ristiriidoista ja kohuista kerrotaan lisäksi runsaasti lehdissä ja niiden verkkoversioissa. No niitäkään ei ole pakko lukea.

Televisiossa on mahdollista periaatteessa pyörittää ohjelmia 24 tuntia vuorokaudessa ja joillain kanavilla saattaa tuo tuntimäärä olla aika tehokkaassa käytössä. Edellisiä ohjelmatyyppejä näytetään runsaasti, ja minun nihkeydestäni riippumatta katsojia löytyy ja ohjelmien ympärillä liikkuu mainosrahaa. Ilmeisesti ne ovat kannattavia.  Ohjelmistossa pyörii lisäksi samoja tv- sarjoja ja elokuvia vuodesta toiseen. Tietoni perustuu ohjelmatietojen seuraamiseen ja elokuvien osalta myös osan niistä katsomiseen. Facebookissa näytti olevan kysely, minkä elokuvan on katsonut ainakin 10 kertaa. Eräs ystäväni on katsonut Notting Hillin siinä määrin, sama täällä. Moni muu on mennyt samaa rataa, yllätysvetona täytyy sanoa v. 1936 valmistunut Vaimoke. Olisiko Notting Hill vain Vaimokkeen uudelleen lämmitys? No sitäkään ei ole pakko katsoa, mutta sen löytää linkistä https://elonet.finna.fi/Search/Results?lookfor=vaimoke&type=AllFields

Lopuksi vielä televisio-ohjelmiin ja millaista sisältöä niissä on. Aikanaan kanavia, myös vapaita kanavia tuli lisää. Niiden saamista perusteltiin muistaakseni myös tiedonvälityksen vapaudella, en ole varma käytettiinkö myös sananvapautta perusteluna. En tiedä miten sadat tunnit samanlaista ohjelmaa ovat lisänneet tiedonvälityksen vapautta, eivät ainakaan laatua. Ja lopuksi, jokainen voi tuon lisäksi ostaa maksullisia kanavia niin paljon kuin haluaa.

Kiitos jos luit, mutta ei ollut pakko!

Dominika

Eilen tapahtui merkittäviä asioita. Suomessa valtiojohto toi esille näkökantansa Nato- jäsenyyden suhteen. Itäisen naapurin valtiojohto ei siitä kannanotosta tykännyt. Läntisessä naapurissa tehtäneen samanlainen ratkaisu kuin Suomessa ja siellä oli myös Expressen lehden pääkirjoitus myös suomenkielisenä.

En käsittele nyt sitä asiaa, vaan pohdin esikuvia urheilussa ja urheilua, liikuntaa. Torinossa järjestetään kansainväliset laulukisat, Euroviisut, joissa voittajan on määritellyt ja päättänyt Vladimir Putin 24.2.2022, vaikka Venäjän osallistuminen noihin kisoihin on järjestäjän toimesta evätty. Nyt on jaossa kakkossija Ukrainan jälkeen, arvelen.

Tšekin edustaja tuolla on Dominika Hašková. Paitsi että hän on hyvä laulaja, hän on legendaarisen jääkiekkomaalivahdin Dominik Hašekin tytär. Toinen poikani kävi eilen facebookissa keskustelua kavereiden kanssa menneiden aikojen maalivahtisuuruuksista. Hän totesi, ettei ”lapsuuden pihapelihommista en muista juuri mitään muuta kuin sen, että maalilla olleet tyypit yleensä huusivat torjuessaan joko HASEEEEEK tai sitten HEXSTALLLLL ja venyivät jonkinlaiseen suosikkimaalivahtiaan mallintavaan suoritteeseen”. Keskustelussa nousi esille vielä mm. PATRICK RUAAAAAAAA

Tuohon aikaan oli liikkeellä lukuisia keräilykorttisarjoja ja niitä pojat ostivat ja vaihtoivat. Ilmeisesti keräilykortit ovat edelleen monelle harrastus ja korteilla on parhaimmillaan arvoa, vaikka muut muodot ovat tulleet tilalle. Jos itseni pitää muistaa joku tuon ajan NHL- maalivahti, se on mm. Edmontonissa pelannut Fred Braithwaite.  Hänenkin korttinsa meillä pyöri, toki myös noiden suurten tähtien.

Pojat pelasivat täällä Mäntässä hetken jalkapalloa, ei jääkiekkoa. Arvostan paitsi aikuisia vetäjiä myös niitä nuoria, jotka jaksoivat vetää poikien (6 – 10) vuotiaitten joukkueita. Kesälle se oli isoa ja tärkeää ajankulua. Itse olin pari kesää aiemmin yhden poikajoukkueen vetäjä Vilppulassa. Se kesä meni, mutta se jäi ainoaksi niissä hommissa. Ehkä olin liian totinen siihen hommaan. Totisuus ja tiukkaotsaisuus taitavat olla monella vanhemmilla edelleen liikaa pinnalla kun lapset osallistuvat urheilun nimellä toteutettavaan liikuntaan. Omalle lapselle täytyy saada eniten peliaikaa, koska hän on paitsi oma myös paras. Erilaisuutta ja ehkä myös selkeää lahjakkuutta ei osata aina arvostaa, jos se on toisen lapsella.

Vuonna 1994 järjestettiin jalkapalloilun MM-kisat Yhdysvalloissa. Ne olivat suuri yleisömenestys ja menestys myös ruotsalaiselle jalkapallolle. Ruotsi saavutti siellä pronssia voittaen pronssiottelussa Bulgarian 4 – 0. Yksi Ruotsin tähtipelaajista oli Stefan Schwarz. Muistan – ihan totta – kun joku suomalaisista selostajista puhui Stefan Schwarzin kesäjuhlaliikkeistä miehen taidokasta pelaamista selostaessaan. Saman ilmaisun kuuli kesällä poikien kentän laidalla.

Toivottavasti jälleen mahdollisimman moni vanhempi on mukana antamassa tilaa ja elämyksiä tytöille ja pojille mm. jalkapallokentän laidalla vetäjinä ja kannustajina. Se on hienoa puuhaa, kunhan ei vanhempanakaan ota siitä liian totisesti.

Ei kannata ihmetellä

En asu Ruotsissa, joten en kovin tarkkaan tiedä mitä siellä tapahtuu, mitä lehdissä kirjoitetaan jne. No politiikan peruskuvioista siellä kirjoitellaan ja puhutaan Suomessakin. Twitterissä seurasin Daniel Suhosta, en seuraa enää. Syy on sama miksi en seuraa Timo Furuholmin myös erinomaisia twiittejä. Tein nopean ratkaisun kun Elon Musk teki kauppoja yhtiöstä mielenkiintoisella suunnitelmallaan. Nyt seuraan naapurimaasta ministeri Anders Ygemania facebookissa.

Mutta ei minun sosiaalisesta mediasta pitänyt kirjoitella, vaan journalismista. Tutkiva journalismi on tärkeä, sehän on monella lailla demokraattisen yhteiskunnan elinehto. Jos epäkohtia ei nosteta esille, keskustella väärinkäytöksistä, olisimme jollain lailla puskassa, väärässä todellisuudessa. No, moni toki on siellä, sillä he lukevat ja kuuntelevat vain yhdenlaisia uutisia, niitä, jotka tulevat tiedotusvälineistä, jotka noudattavat heidän omia ajatuksiaan ja omaa totuuttaan. Niin, ei sitä yhtä totuutta tarvitse mennä hakemaan Venäjältä tai Trumpin kanavista, sen löytää halutessaan myös kotimaasta, ihan nurkan takaa.

Asiani liittyy uutisointiin, jotenkin sen perussävyyn. Joskus tuntuu siltä, että meillä Suomessa kirjoitellaan vähän kaikessa siitä, mikä meni pieleen.  Jos joku yrityshanke menee pieleen, siitä kirjoitellaan/ uutisoidaan tyyliin olihan tämä arvattavissa. Yllättäviä, todella rohkeita hankkeita lähdetään usein arvioimaan tyyliin mikä siinä on hämärää, missä se voi mennä pieleen ja ei se kuitenkaan onnistu. Kun se ei onnistu, voidaan todeta, että näinhän minä heti alussa sanoin. Kuitenkin osa Suomesta on yhä enemmän näiden Pelle Pelottomien varassa, sillä ns. vakaat sijoittajat ja iso kotimainen raha ei lähde koettamaan sivummalle: ei siellä ole kunnollisia liikenneyhteyksiä, riittävästi asuntoja, etäisyydet ovat pitkät jne. Kirjoittelussa tuntuu aika ajoin olevan vallalla vanha puolankalainen perusviisaus pessimisti ei pety.

Tuo tietynlainen negatiivinen perussävy on mukana monessa, myös urheilukirjoittelussa. Jalkapallo-ottelun tulos 10 –  1 ei kuitenkaan ole pelkästään epäonnistuminen ja se tarjoaa myös mahdollisuuden. Hävinneelle joukkueelle positiivisen löytäminen on vaikeampaa, se toimii herätyksenä. Ystäväni Teemu muistaa takavuosilta yhtä hyvin kuin minä kuinka Tampereen Ilves voitti jalkapallossa viimeisellä kierroksella periaatteessa merkityksettömässä ottelussa jo putoamaan tuomitun vastustajansa juuri noilla lukemilla. Erilaisten sarjasta vetäytymisten jälkeen nuo maalit olivat elintärkeitä, nousikohan Ilves maalin tai kaksi maalia paremmalla maalierolla liigaan ja ja siinä oli uuden alku. Se uusi nähdään edelleen Veikkausliigassa.  Eilen Gnistan voitti tuolla samalla tuloksella vastustajansa oman sarjansa kolmannella kierroksella. Noiden maalien merkitys saattaa näkyä erityisen tärkeänä syksyllä, puoleen ja toiseen.

Mutta, palaan otsikkoon. Sen, ei kannata ihmetellä, ideana tässä on, että aina ei kannata ihmetellä jos moni asia onnistuu läntisessä naapurissa paremmin kuin meillä. Jos nostetaan esille helposti mahdollisuuksia mikä voi mennä pieleen ja tietyllä tavalla myös paneudutaan pieleen menemisiin pieleen menemisinä eikä haeta niistä sitä hyvää ja mahdollisuuksia, jäädään sinne jälkijunaan.

Niin, kyllä tiedän, että Ruotsissa on myös arvostettua ja laadukasta kriittistä journalismia. Ja sitä on siis myös Suomessa, runsaasti. Tekstilläni hain sitä, että epäkohdissa, epäonnistumisissa vellominen sen itsensä takia ei vie asioita eteenpäin. Se tuo klikkauksia verkossa ja ostotapahtumia kioskeissa ja kaupoissa eli plussaa mainostajille ja kustantajille, mutta ei muuten ole kehittävää, eteenpäin vievää.

Siis, ei kannata ihmetellä.

Ja Ranskasta, Suomesta sekä Venäjästä

Ranskassa on vuorossa presidentinvaalien toinen kierros sunnuntaina. Epäilemättä kyseessä ovat erittäin tärkeät vaalit, niiden tuloksella on merkittävä vaikutus Venäjän vastaiseen rintamaan, EUn politiikkaan Venäjän suuntaan ja uskoakseni myös energiapolitiikkaan Euroopassa. On tällä hetkellä vaikea uskoa, että ehdokas Marine ( Le Pen) tullessaan valituksi ajaisi samaa linjaa suhteessa Venäjään kuin presidentti Macron.

Kuuntelin ennen tämän kirjoittamista Simo Ortamon lehtikatsauksen Ylen Ykkösaamusta 9.4.2022. Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Maria Zaharova nosti tämänpäiväisessä tiedotustilaisuudessa (20.4.2022) Ylen Pietarin-toimittajan Simo Ortamon esimerkiksi ”epäeettisestä toimittajasta”. Ortamo käy jutussa läpi venäläisten tiedotusvälineiden uutisointia. Hän kertoo uutistoimisto Rian julkaisseen propagandisti Timofei Sergejevitsin  kantoja mitä Venäjän tulee tehdä Ukrainalle. Venäjän tulisi jatkaa propagandistin mukaan denatsifikaatiota Ukrainassa sukupolven yli, juurruttaa natsismi sieltä pois ja muuttaa myös Ukrainan nimi toiseksi.

Miten tämä liittyy Ranskan vaaleihin, todennäköisesti paljon. Venäjä syyttää länttä valehtelusta, tosiasioiden peittämisestä ja muuttamisesta. Le Pen on puhunut Venäjän presidentti Vladimir Putinista ihailevasti, saanut Venäjältä vaalirahaa ja kannattanut Krimin liittämistä Venäjään. Hän katsoo vain puolustaneensa Ranskan intressejä suhteissaan Kremliin. Hän sanoi, ettei vastusta muita Venäjä-pakotteita paitsi öljyyn ja kaasuun kohdistuvia. Syyksi hän nimesi sen, ettei halua ranskalaisten kärsivän pakotteiden seurauksista. Muualla lännessä pyritään tästä riippuvuudesta Venäjään eroon, koska ostamalla öljyä ja maakaasua Venäjältä rahoitetaan Putinin sotakoneistoa. Mahdollinen muutos valittaessa Le Pen olisi siis suuri.  Macronille ei riitä se tuki, mitä hän saa muualta Euroopasta, vaan tuki on tultava oman maan äänestäjiltä.

Yksi ongelma, jolla Macron sotii itseään vastaan, on ylimielisyys. Le Pen pyrki maalaamaan vaaliväittelyssä eilen Macronista kuvan kansalaisten arjesta irtautuneena elitistinä. On helppo uskoa, että väite pitää ainakin jossain määrin paikkansa. Valitettavasti Suomessa tuo kansalaisten arjesta irtautuminen ei näytä politiikassa olevan haitta, pikemminkin ansio, jos katsotaan viimeaikaista Suomen omaa puoluekannatusta gallupien mukaan.

Ja lopuksi mielipidevaikuttamiseen Venäjän suunnalta. On arvioitu, että Venäjä pyrkii vaikuttamaan Ranskan vaalien tulokseen. Suomessa Venäjän odotetaan kohdistavan lähikuukausien aikana tänne kyber- ja informaatiovaikuttamista. Suojelupoliisi arvioi todennäköisenä, että etenkin Suomessa käytävään Nato-keskusteluun pyritään vaikuttamaan. Venäjän reaktiota jäsenyyteen ja uhkakuvia voidaan paisutella. Sosiaalisessa mediassa voidaan nähdä yrityksiä häiritä, mustamaalata, lietsoa pelkoa tai viedä uskottavuutta turvallisuuspolitiikan keskustelijoilta. Informaatiovaikuttamista kohdistetaan usein yhteiskunnan arkoihin paikkoihin. Ranskassa yksi mielipiteisiin vaikuttava tekijä on suhtautuminen öljyyn ja maakaasuun, Venäjältä sitä saa. Ja jos ei saa, ranskalaisille se merkitsee ainakin tilapäisesti kalliimpaa energian hintaa ja heijastumisena monen muun asian kallistumista. Siinä on hyvä ase toista ehdokasta vastaan.