Linja-autossa

Istun linja-autossa, on lämmintä. Ulkona lämpötila sahaa 15 pakkasasteen molemmilla puolilla ja siellä tuulee. Hyvä puoli tässä matkustamisessa on, että käynnistymisen varmistaminen ja ajaminen on ulkoistettu. Kuten kaikki ulkoistaminen, tämäkin maksaa. Mutta ei se omalla autolla kulkemista kalliimpaa ole.

Istun bussissa Karhulasta Helsinkiin ja täällä noita yhteyksiä löytyy. Alennuskortilla tai sarjalipulla pääsee kohtuullisiin kustannuksiin. Mutta entä kun niitä yhteyksiä ei ole? Se tässä palapelissä on hankalaa. Kyllä minä työmatkat kulkisin bussilla, mutta kun ei pysty. Aina on tuntia myöhemmin paikalla kun muut ja tuntia aikaisemmin pitäisi lähteä liikkeelle.

Toiset sanovat, että koko Suomi on pidettävä asuttuna. Se on hyvä tavoite. Tälle tavoitteelle vastakkaisena minulle sanotaan, että miksi minä asun edelleen paikassa, josta työpaikalle ei pääse helposti julkisilla. Matka on 90 kilometriä. En osaa pitää sitä ongelmallisena, monet kulkevat päivittäin pidempiäkin matkoja.

Kun en pääse julkisella, minun on kuljettava omalla autolla. Sillä puolella on tunne, että kaikki tehdään jälleen mahdollisimman hankalaksi. Välillä sanotaan, että osta dieselauto, se on vähemmän saastuttavaa ja suurella vuosittaisella ajomäärällä edullisempaa. Ostan dieselin ja nyt myös sillä kulkeminen on nostettu kalliimmaksi, jolloin otan autollani kunnolla takkiin, Näin, koska käyttömaksu on ainakin vielä ”edullisempaa” polttoainetta kompensoiden kalliimpi. Muutosta on luvattu. Mutta kaikkiaan kuljen omalla autolla ja tunnen huonoa omaatuntoa. Lisäksi on puhuttu tietulleista, joilla pyritään ohjaamaan turhaa oman auton käyttöä pois ja tiestön kuluja niille, jotka tiestöä käyttävät.

Mutta kun minä haluaisin istua bussissa ja en saa. Ymmärrän sen, että yksityinen yrittäjä ei voi kuljettaa minua tappiokseen. En minä tyhmä ole. Julkisen liikenteen subventoiminen ja linjaverkon laajentaminen ovat mielestäni järkeviä toimia. Subventoinnilla voitaisiin helpottaa myös sitä painetta, joka syntyy isoissa kaupungeissa. Niissä on ruuhka-aikana liikennevaloissa seisomassa paljon enemmän henkilöautoja kuin pienissä lähikunnissa on asukkaita. Ja (lähes) jokaisessa autossa on vain kuljettaja.

Olen kirjoittanut tämä’n tekstin 8.2.2012.

Valintatalon kassit

Tämä teksti on kirjoitettu 11.4.2008. Valintatalot ovat olleet jo pitkään menneisyyttä kuten mm. Kodin Anttilat.

Valintatalon kassalta saa kolmenlaisia kasseja. Vähät asioista välittävä kuluttaja pyörittää taloudessaan muovikasseja. Moni heistä käyttää kasseja 5 – 10 viikossa ostaen aina uuden. Rahallisesti siihen rulettiin palaa reilun euron verran viikossa, vuositasolla vähintään 50 euroa. Sillä hinnalla saa vuosittain kelvollisen vedettävän matkalaukun, jos katsoo tarjoukset.

Muovikasseja käytetään liikaa ja kaatopaikoilla niitä on pilvin pimein, joukossa näkee myös paljon kerran käytettyjä kasseja. Paperikassi onkin astetta parempi vaihtoehto. Uusiokäytön mahdollisuudet ovat monipuolisempia. Tosin paperikassista ei voi tehdä mattoa, kuten muovikasseista. Moni laittaa niihin kierrätyspaperia vieden ne kassissa keräykseen. Oman kokemukseni mukaan paperikassien ongelma on helppo repeilevyys, joten en suosittele paperikassiakaan.

Paras vaihtoehto on puuvillakassi. Valintatalossa se maksaa 2,50 euroa. Kun käyn sen kassin kanssa liikkeessä, lasken säästäväni parissa viikossa yhden kassin hinnan. Siinä tuntee itsensä taloudellisesti viisaaksi ja samalla kestävän kehityksen puolustajaksi. Vihreys, tai ei vihreys vaan ekologinen ja luontoa säästävä käyttäytyminen lähtee pienistä teoista. Moni sanoo, että yksi ihminen ei voi teoillaan paljoa vaikuttaa. Mutta jos meitä olisi 10 000 niin toimivaa, puhuttaisiin jo isoista asioista. Ja: meitä on paljon enemmän.

Kassilla voi kuskata monia asioita; ruokaa, saunakamppeita, hyötyjätettä ja monia muita asioita. Istuin neuvottelussa ja kehitin tämän tekstin mielessäni. Vastapäätä istui kaveri, jolla on mielestäni rajaton ego. On toki hyvä luottaa ja uskoa itseensä, arvostan sitä ominaisuutta. Mutta kaikessa liika on liikaa. Tuntuu kuin hän tietäisi kaikesta enemmän kuin tällä pallolla on tietoa olemassa. Sellainen ego ei mahdu edes Valintalon sinällään hyvään kassivalikoimaan.

Minä itte

Olen karsinut monenlaista sosiaalisen median käyttöä viime kuukausien aikana. Sillä säästää itseään, uskokaa pois. Jotakin luen, tärkeitä ihmisiä tuolla netissä löytyy fiksuine ajatuksineen. Sitten siellä löytyy vino pino näitä, joita luettuaan tajuaa, että meidän maailmamme ovat hyvin etäällä toisistaan, ainakin ajatusmaailmamme ja miksi ei koettu arkikin.

Minä itte, se on monella elämän keskeinen motto. Kyllähän se vie elämää eteenpäin, luo jotakin turvallisuutta. Englantilaisesta näyttelijästä Hugh Grantista voi olla montaa mieltä, mutta hänen kuivahko huumorinsa on monta kertaa saanut minut nauramaan suunnattomasti, repliikit ja tapa esittää ne ovat usein kolahtaneet sopivasti.  Elokuvassa Poika lainattiin ajatusta kukaan meistä ei ole saari. Ajattelen samoin. Tarvitsemme toisia, ja samalla meidän on syytä ottaa huomioon toiset. Se auttaa elämässä, myös silloin kun on hankalaa. Taas, jos on hankala muille, voi huomata olevansa yksin. Minä itte ajattelu vie helposti tuohon suuntaan. Toisaalta, mikä on ikävää, yhteiskunnallisessa ja poliittisessa ajattelussa ollaan vuosia menty yhä enemmän omanapaisempaan ja itsekeskeisempään ajatteluun. Jos ei pärjää, omapa on vika, tunnutaan ajattelevan.

Yksi kirjoittajista, joita seuraan on Saku Timonen, Uuninpankkopoika. Kiitettävällä tavalla hän jaksaa palata uudelleen ja uudelleen myös vanhoihin teksteihinsä. Teksteissä on jatkumoa. Timonen pohtii politiikassa opposition linjauksia, tapaa jolla hänen mielestään haetaan leikkauksia niiltä ihmisiltä joilla jo on vähemmän.  Tulee mieleen, että joidenkin mielestä on oikein, että pienituloisten tilannetta entisestään heikennetään. Työkokemus sosiaalityössä on antanut selkeän kuvan siitä, että köyhyys on todellista myös Suomessa. Entä jos tämä köyhyys ja taloudelliset vaikeudet tulevat konkreettisesti omalle kohdalle, onko ne ansaittu, onko kyse sen henkilön omasta viasta.

Minä itte, itse ajattelen enemmän me.

Mitä tekisin jos …

Sain ystäviltäni eilen sähköpostiketjun, jossa he miettivät tulevaa vaalitulosta. Joitakin jännitti. Vastasin heille ”Kirjattuna pitemmät ajot, noin 4662 km eli vaaleihin liittyen kaikkiaan noin 5000 km omalla autolla ajoa, satoja tunteja vapaaehtoistyötä eli ehdokkuutta ja siihen liittyviä asioita  ja reilut kolme tuhatta kohtaamista ihmisten kanssa, toiset pidempiä ja toiset lyhyempiä. Eilen olin aamulla kaksi tuntia palkkatöissä, sitten 9.30 – 19.00 vaalitöissä ja kun ajelin Juupajoelta Tampereelle, nukuin kaupan pihassa vartin. Olen tehnyt hitosti töitä, muut ehdokkaat myös. Minua ei jännitä, ei tarvitse. Olen tehnyt kovan jopin, se riittää”.

Nämä vaalit ovat olleet upeat vaalit, puolueella on ollut hyvä yhdessä tekemisen meininki. Kaikista asioissa emme aina ole samaa mieltä keskenämme, mutta ei tarvitsekaan. Se on demokratiaa. On hienoa, että voi olla mukana vaikuttamassa puolueessa, jossa arvostetaan myös erilaisia mielipiteitä..

Puolueemme menestys ja tulos henkilöidään puheenjohtajaan, kuinka hyvä hän on. Ihan rehellisesti ilman punaisia silmälaseja täytyy todeta, että ketään muuta politiikkkoa ei näissä vaaleissa ole varmaan kohdeltu yhtä ”pehmeästi” avokämmenellä kuin Antti Rinnettä. Epäonnistumisia varmasti on ollut, ne on huomioitu, onnistumisia, joita myös on ollut huomattavasti enemmän, ei ole vastaavasti rekisteröity.

Ystävilleni olen sanonut, että te ette äänestä näissä vaaleissa Antti Rinnettä, te äänestätte minua tai muita pirkanmaalaisia  ehdokkaita. Miten minä olen pärjännyt? Omasta mielestäni olen pärjännyt hienosti. Keskeisiksi teemoiksi nostin ”Eroon eriarvosta, Työtä ja Kasvua sekä Pidetään jokaisesta huolta”. Myös muihin teemoihin olen koettanut vastata ja jos on ollut vieras teema, olen etsinyt vastauksia ja palannut asiaan. Ylä-Pirkanmaalla alueellinen eriarvoisuus, se, että omaa aluettamme ja vastaavia alueita eri puolilla Suomea ei saa unohtaa, on noussut tärkeäksi. Muiden puolueiden edustajilta on välillä noussut vastauksina ”kysykää tärkeistä asioista”. Kaikki asiat, joista joku kysyy, ovat hänelle ja heille tärkeitä asioita. Näitä ovat mm. ilmastonmuutos, translaki, eutanasia eli joko se pitää hyväksyä tai ei hyväksyä, Haapamäen radan sähköistäminen niin Seinäjoelta, Jyväskylästä kuin Orivedeltä katsoen, ruokajonot jne. Jokainen on tärkeä asia.

Eilen kävin syömässä ”perinteisen” palkkiopizzani Koikkarissa Koivistonkylässä. Heillä on listalla Frutti Demari, joka on erinomainen pizza. Eilen vaihdoin sen Koikkariin. Tähän kampanjaan olen erittäin tyytyväinen, oli hienoa olla mukana. Kiitän tukiryhmää, muita ehdokkaita, perhettä, ystäviä, piirin työntekijöitä, piirin vpj. Kaisaa, jonka tuki oli tärkeä, kaikkia tapahtumissa kohtaamiani ihmisiä ja muistoissa Plattosen Hannaa, jonka tuki neljä vuotta sitten oli ehdoton sekä niitä tärkeitä ihmisiä, joita en ole tässä listannut.

Otsikkoon Mitä tekisin jos… eli tietysti menisi torstaina Helsinkiin, jossa on kuulemma eduskuntaryhmän kokous. Ja edustaisin seuraavan neljän vuoden aikana teitä kaikkia parhaan taitoni mukaan ja kiertäisin maakuntaa kuulemassa, mitä asiaa ihmisillä on vaalien välissä.

KIITOS!

 

Paikat jaettu …

Eduskuntavaaleihin on kaksi viikkoa aikaa ja jännitys tiivistyy. Toisaalta myös työtä täytyy tehdä entistä kiihtyvällä tahdilla.  Kohtaamispaikoilla nousee esille kysymyksiä niin teemoista, tulevasta puolueen menestyksestä, muiden puolueiden menestyksestä, tulevasta hallituspohjasta ja omasta äänimääärästä.

Pelkäätkö perussuomalaisten menestystä ja miten heidän suosionsa vaikuttaaminun kantoihini? En, en pelkää. Jokainen puolue tekee työtä omasta pohjastaan liikkeelle lähtien ja pitää olla kanta ja näkemys isoihin kysymyksiin. Esim. ilmastonmuutos on niin iso asia ja huoli mm. nuorille, että sitä ei voi naurahtaa olemattomaksi. Omat näkemykseni ovat syntyneet ja muokkautuvat ajan kanssa, mutta ei niitä muutella koko ajan ja ne eivät ole riippuvaisia muiden puolueiden, kuten Perussuomalaisten,  kannoista.

Sote ja eläkkeet keskusteluttavat, eläkkeistä ja eläkkeiden verotuksen korjaamisesta ja korotuksista pieniin eläkkeisiin olen saanut palautetta. Niille on tehtävä jotain, on viesti. Aktiivimalli on sitten purettava, muista se, minua ohjeistettiin. Mutta keskeiset teemat riippuvat myös siitä, missä liikkuu ja keitä kohtaa. Nuoret kysyvät ja haluavat tietää kantojani koulutuksesta, ilmastonmuutoksesta ja myös suhtautumisestani translakiin. Yhdessä paneelissa tuo kysymys sivuutettiin erään osallistujan toimesta sillä, että pitäisi keskittyä tärkeisiin asioihin, ei tuollaisiin. Kunnioittaminen on tärkeä asia, hänelle tuo kysymys ei ole tärkeä, mutta monelle se on myös avainkysymys. Samoin kuin suhde eutanasiaan, jota on kysytty sekä viime että näiden vaalien yhteydessä. Nämä ovat esimerkkejä asioista, jotka eivät ole mielestäni yksinkertaisia kysymyksiä päättää.

Oman puolueen menestykseen suhtaudun luottavaisesti, näkökantamme ovat hyviä, mietittyjä ja yhdessä valmisteltuja. Kaikesta ei tarvitse eikä voi olla jokaisen muun ehdokkaan kanssa samaa mieltä. Ikä ja taustat vaikuttavat mielipiteisiin. Ehdokkaat ovat hyviä, niin täällä Pirkanmaalla kuin eri puolilla Suomea. Ikähaitari on laaja, käsitys vanhojen ukkojen puolueesta romuttuu kun katsoo listaa. Meillä Pirkanmaalla nuorin ehdokas on 20- vuotias Sofia Julin, Vaasan vaalipiiriissä on 4 20 – 30- vuotiasta ehdokasta.

Ja otsikkoon eli Virroilla kysyttiin, olenko pettynyt kun en ole listattu sunnuntain Aamulehdessä mahdolliseksi yllättäjäksi. En, vastasin. Toki on selvää, että toiset lähtevät paremmista asetelmista, mutta yhtään paikkaa ei ole jaettu. Yllätyksiä on tapahtunut ennenkin, eduskunnasta on pudottu joskus ryminälläkin. Demareille puhutaan vaalipiiristämme viittä paikkaa, mutta se edellyttää kovaa työtä vaalipäivän iltaan saakka. Siinä työssä myös se etukäteen vähemmän ääniä saaviksi arvioitujen panos ja heille tulevat äänet ovat tärkeitä.

Kun olin neljä vuotta sitten ensimmäistä kertaa ehdokkaana, kysyttin olenko täyte-ehdokas. En ollut silloin, en ole nytkään. Tällaiselle ehdokkaalle on tilaus olemassa, täytän sen tilauksen. Miten pitkälle se riittää, se näkyy 14..4.2019.

Kiertoliittymässä

Olen ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa, yritys on toinen kerta. Edellisten vaalien yhteydessä Ylen kuvaamassa vaalivideossa arvioin seuraavan nelivuotiskauden aikana suurimmaksi turvallisuusuhkaksi eriarvoisuuden lisääntymisen. Arvio ei ollut huono, eriarvoistumisesta puhutaan näiden vaalien yhteydessä yhtenä keskeisenä teemana.

Vaalikamppailu tuo mieleen kiertoliittymän. Moni ajaa kiertoliittymään turhan kovaa vauhtia, periaatteessa etuajo-oikeutettujen täytyy jäädä odottamaan, kun huomaa kaverin tulevan edelliseen sisääntuloon niin lujaa vauhtia, että ei ehtisi jaloista pois. Vaalimainonnassa ja samalla vaalikamppailussa sekä rahalla että röyhkeydellä päästään pitkälle. Tien sivut ovat täynnä isoja mainoksia, toisiin naamoihin törmää toistuvasti kaikkialla. Ne jäävät mieleen, siihen pyritään. Iskulauseet ovat vetoavia, usein yksinkertaistavia. Myös vaalitentit rakentuvat yksinkertaistuksilla. Yhteiskunnalliset ongelmat ovat monimutkaisia, niihin ei tosiasiassa ole yksinkertaisia syitä tai vastauksia. Mutta, riittää kun saa kasvonsa ja vetävän lauseen tarttumaan ihmisten mieleen.

Teen töitä sosiaalityöntekijänä, jossa tehtävässä näkyy yhteiskunnan ongelmia ikähaarukan päästä päähän. Köyhyys, terveysongelmat, alueellinen eriarvoistuminen niin maan sisällä kuin eri kunnissa näkyy selkeänä. Asioihin voi vaikuttaa poliittisilla päätöksillä, ero toimintoihin resursoimalla. Varhaiskasvatus ja koulutus, vammaispalvelut, lastensuojelu, päihde- ja mielenterveyspalvelut, sosiaaliturva, vanhustenhoito jne., asioita, joihin tulee kiinnittää ja panostaa jatkossa enemmän. Se että nuo ovat listalla ja joku jää pois, ei tarkoita, että muut olisivat merkityksettömiä.

Nuo maksavat, mistä olet valmis leikkaamaan, jotta nuo saadaan hoidettua, minulta kysytään. Tarvitseeko leikata, on toinen kysymys. Hoitamattomana nuo asiat maksavat, usein paljon enemmän kuin niiden hoito. Toisaalta, verokannan laajentaminen on mahdollista. Harmaan talouden merkityksestä on käyty tiukkaa keskustelua. Suomalaisten harmaata taloutta torjuvien viranomaisten yhteishankkeessa käytiin kattavasti läpi arvioita harmaan talouden koosta: tulosten haarukka oli 5,5–17 prosenttia suhteessa bkt:hen. Arviohaarukan alin luku oli saatu eduskunnan teettämässä tutkimuksessa, jonka mukaan harmaan talouden määrä Suomessa olisi 10–14 miljardia euroa. Kansantuotteeseen suhteutettuna tämä vastaisi 5,5–7,5 prosenttia bkt:sta ja merkitsisi neljän kuuden miljardin euron vuotuisia vero- ja maksutulojen menetyksiä. Toiset pitävät tuota arvioita älyttömänä, se on lähtenyt halusta nähdä harmaa talous isona ongelmana, Kuitenkin, harmaan talouden kitkemisestä löytyy taloudellista pohjaa asioiden hoitamiseen.

Äänioikeus on tärkeä oikeus, itse koen sen myös velvollisuudeksi. Kun olen ehdolla, tarjoan muille yhden mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. Äänestämällä minä voin vaikuttaa tulevan eduskunnan kokoonpanoon ja samalla harjoitettavan politiikan sisältöön. Toisista välittäminen, huolenpito ovat minulle tärkeitä asioita. Viime vuosien politiikassa välittäminen on jäänyt vähemmälle painoarvolle. Se on heijastumaa yleisestä arvoilmastosta, on menty vahvemman oikeudella. Ei ole jääty kovasti suremaan, jos toiset ovat jääneet jalkoihin. On puhuttu maan edusta, joka on ollut tärkein.

Niin tärkeä, että köyhyys on lisääntynyt, tulo- ja terveyserot ovat lisääntyneet. Maan etu ei ole ollut kaikkien etu. Ja ratkaisut ovat olleet meidän suomalaisten poliitikkojen tekemiä. Vaaleissa tehdään muutos.

Parempi kuunnella kuin puhua

Viime kesänä kirjoitin blogissani, että tekstit elävät hyvin vuosien kuluttavasta vaikutuksesta huolimatta. Moni asia on aina vaan ajankohtainen. Tässä tuntuu, että kunnioitus ja arvostus vähenevät yhä enemmän ja kiihtyvää vauhtia. Blogi löytyy tuolta aiemmin nimellä Kunnioitus ja arvostus, katoavia luonnonvaroja.

Pohdin arvostukselle löytyvät synonyymeinä mm. pieteetti, kunnioitus, suosionosoitus, respekti. Viimeinen on hieno ilmaisu sekin, mutta luonteeltaan – minun suuhuni kuitenkin vieraampi. Olen käyttänyt sitä viimeksi eräässä luokkatilanteessa, jossa pari oppilasta puhui keskenään. Pyysin heitä ottamaan huomioon sen, että olen valmistautunut tilanteeseen, tekeväni työtäni ja osoittamaan vähän respektiä. Silloin sanalla oli vaikutuksensa.

Eduskuntavaaleissa kukin puolue pyrkii saamaan mahdollisimman suuren kannatuksen. Vuodet kultaavat muistoja, mutta kuvittelen ennen vaalikampanjoinnin olleen asiallisempa. Kaikin osin näin ei ole ollut, onhan meillä eri lailla ajattelevia pyritty kyöräämään rajan taakse Neuvostoliittoon ja toisaalta maamme historiaan kuuluu myös sisällissota, kansalaissota. Aikajana itsellä on muutamissa viime vaaleissa, joissa kehitys on mennyt mielestäni huomnompaan suuntaan.

”Terhokotiin tommoset/ Ei sinusta, Eero, ole hyötyä kenellekään/ Ei ole hyötyä Suomelle Eerosta”. Tuossa muutamia kommentteja ehdokas Pirttijärvestä. Jokainen saa ajatella toisesta mitä tahansa, näinhän se on. Mutta toisen, toisen tekemisen ja olemisen kunnioittaminen on tärkeä lähtökohta. Maanantaina ilmestyneessä KMV- lehden haastattelussa totesin maahanmuuttokysymyksestä ”kohtele maahanmuuttajia niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan, jos olisit maahanmuuttaja”. Sama koskee suhteessa kaikkiin ihmisiin eli tokko kukaan ihastuu siitä, että häntä haukutaan systemaattisesti. Vastakysymyksenä joku voi sanoa, että ehdokkaana alistuu arvostelulle. Niin, mutta aina on raja jossain.

Luin aamulla 23.3.2019 jutun jalkapalloilija Perparim Hetemajsta Helsingin Sanomista, suosittelen. Hetemajlta kysytään myös rasismista. Kysyttäessä asiasta Hetemaj toteaa, että ”… aina on ollut tyhmiä ihmisiä, mutta nykyään sosiaalisessa mediassa niihin vain törmää enemmän. Se on haittapuoli siinä. Olen itsekin sortunut siihen Hakkarais-tapaukseen”. Hetemajn kommentti, uhkaus Teuvo Hakkaraisen lausunnoista eteni 2011 valtakunnansyyttäjälle, joka päätti ettei hän pyydä esitutkintaa. Myöhemmin haastattelussa Hetemaj kertoo isästään, kuinka tämä on sanonut , että on parempi kuunnella kuin puhua. Mietin hänen kommenttiaan ”puhun nykyään vähemmän kuin ennen”. Tuo kuulostaa hyvältä, ajattelen itse, että kuuntelen nemmän, puhun vähemmän ja harkitummin.

Olen nähnyt monenlaisia vaalimainoksia, nyt korostuvat isänmaallisuuden teemat. Kiekkopelissä näin mainoksen, jossa todettiin ” I love Suomi”. Niin minäkin. Tuo haastattelu päätyy Hetemajn toteamukseen, ”Ei isänmaallisuus tarkoita, että olisi jotain muuta vastaan”. Ajattelen samoin.

Toivottavasti tuo linkki aukeaa teille, Ari Virtasen kirjoittama juttu on hieno.

https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006044828.html

Anna meille meidän …

Viikot ovat menneet nopeasti ja vaaleihin on aikaa enää neljä viikkoa. Viikonloppuna olin kampanjatapahtumassa Tampereella sekä Pirkanmaan Mhy:n metsänomistajien ilmastopäivässä Tampereen Kolmenkulman energiapuuterminaalissa. Se oli hieno tapahtuma, joka ilman ehdokkuutta olisi jäänyt käymättä.

Omia keskeisiä teemoja on ollut koko ajan se, että pidetään jokaisesta huoli. Eri tilanteissa olen puhunut mm. siitä, että edistetään lapsiperheille suunnattujen palveluiden kuten kotipalvelun saatavuutta, nostetaan pienituloisten, alle 1400 euroa kuukaudessa ansaitsevien eläkeläisten ansioita ja parannetaan vanhuspalveluita. Kaikki nuo ovat asioita, joiden korjaamisen tarpeellisuuden näkee omassa työssään.

Ystäväni Tomi Voronin on kirjoittanut pienistä tuloista, köyhyydestä, ihmisarvosta ja toisista välittämisestä runon, johon hän on tiivistänyt olennaisen.

ANNA MEILLE MEIDÄN…

Vasen käsi ei ole perillä

siitä, mitä oikea tekee

kun nostavat eläkettä kympillä

ja heti seuraavana päivänä

pudottavat asumistukea kahdella

On ruokaa ja katto pään päällä

kun poimii matkalta jokaisen almun

mutta tuntee itsensä kerjäläiseksi

vaikka vuosikymmenet teki töitä

pienen eläkkeensä eteen

Ääneni vielä kantaa, mutta

jalkani eivät kuuloetäisyydelle

Vie terveiseni kaupunkiin

Ihmisellä, on luonnostaan tahto elää

toivoisin kaikille, ihmisarvoisen ehtoon

© Tomi Voronin

Ehdokkaan sunnuntaimietteitä

Menneeseen viikkoon on mahtunut muutama vaalitapahtuma ja lukuisia ihmisten kohtaamisia, joihin palaan myöhemmin. Vaalikuume nousee koko ajan, toki vähän itselläkin, mutta erityisesti ympärillä ja eduskunnassa.

Hallitus on pysynyt kasassa, nitisten ja sen koko on pienentynyt kuukausi toisensa jälkeen. Nyt oli todennäköisesti viimeinen välikysymysäänestys, josta hallitus selvisi. Sote- ja

maakuntauudistukseen liittyvien lakien valmistuminen on epävarmaa. Hallituspuolueet näyttävät valmistuvan kiireisesti myös vaalien jälkeiseen aikaan. Sote- kokonaisuudesta niillä näyttää olevan nyt samanaikaisesti keskenään sama kanta, erilainen kanta ja jälleen kokolailla samanlainen kanta. Sama kanta on, jos lait saadaan ajoissa valmiiksi. Jos ei saada, niillä on painotuksiltaan erilainen kanta, mutta siitä mistä on sovittu, ei olla kokonaisuudessaan yhtä mieltä. Ja jälleen, jos molemmat menestyvät vaaleissa kohtuullisesti, toinen jopa hyvin, ollaan todennäköisesti palaamassa lähellä samaa kantaa kuin nyt. Erotuksena on vain se, että paremmin menestyneen kanta on se, joka jatkossa pätee ja sanelee suunnan.

Demarina itse olen hallituspuolueiden näkökantojen kanssa eri mieltä. Myös puolueena SDP on heidän kanssa selkeästi eri linjoilla. Vaalitulos antaa Demareille mahdollisuuden ja äänen saada muutoksia aikaan. Muutoksia ovat oppositiopuolueista ajamassa käsittääkseni nyt kaikki. Perussuomalaiset olivat aikanaan hallituksessa rakentamassa nykyisen hallituksen linjauksia, mutta puolueen jakautumisen jälkeen painopisteissä on heillä itsellään myös tapahtunut muutoksia, näin olen tulkinnut. Toinen noista nykyisistä päähallituspuolueista lienee mukana myös seuraavassa hallituksessa. Mikä sen ääni ja painovoima silloin on, se mitataan myös samoissa vaaleissa.

Ihmisten kohtaamista, sitä tämä vaalien alusaika on. Se on itse asiassa mukavaa. Itsellä on samalla jonkinlainen ehdokkaan kaapu koko ajan päällä, joka vähän vaivaa. Käyn missä tahansa, minulta kysytään aika usein, mitä teen täällä. Vaalitko ovat ajaneet paikalle? Eivät ole, mutta on myös mukava, että asiasta kysytään. Keskusteluja nousee tilanteissa, joissa niitä ei ole ajatellut syntyvät. Kaupan hyllyillä, urheilukiöpailujen lippuluukulla tai makkarajonossa sekä kylmäaseman bensapumpulla. Itselle ehdokkaan elämä on samanlaista kuin se oli ennen tätä vaaliaikaa. Harrastuksia oli ja on jatkossa, kaupassa täytyy käydä ja ystäviä on, onneksi. Näissä pohdinnoissa on samalla yksi vahvuuteni, olen oma itseni, en vedä jotakin roolia.

Eilen sain myönteistä palautetta siitä, että olen ehtinyt vastailemaan vaalikoneiden kysymyksiin. Koneet nostavat esille niitä teemoja, joihin tulee ehdokkailla olla sekä lyhyempiä että pidempiä vastauksia. Pelkkä kanta ei aina riitä, moni äänestäjä hakee myös perusteita sille miksi olemme jotakin mieltä. Vastaaminen antaa samalla hyvän mahdollisuuden rakentaa itselle vastauksia kohtaamisiin ja mahdollisiin paneelitilaisuuksiin. Vaalikoneet ovat siis pääsääntöisesti hyvä juttu. Ongelma on mielestäni siinä, että niissä kaivataan yksinkertaisia ja helppoja vastauksia myös asioihin, joihin sellaisia ei ole.

Huonoja ja hyviä uutisia

Valtiovarainministeriön virkamiehet antoivat tänään maanantaina ohjeistuksia vaalien alla. Neljä vuotta sitten vastaavia ohjeistuksia käytettiin vahvasti hallitusohjelmaa muotoiltaessa. Niihin sitoutuneiden puolueiden hallitus on pysynyt koossa, natisten, mutta on pysynyt. Nyt Ylen mukaan virkamiehet verottaisivat ehdotustensa mukaan tulevaisuudessa vähemmän työtä ja enemmän kulutusta. Ehdotuksissa on esimerkkinä alennettujen arvonlisäverokantojen korotus. Uuden hallituksen valittavaksi jäisi siis korottaisiko se ruoan, lääkkeiden, kirjojen, ravintolamyynnin, taksien, paperisten lehtien vai elokuvalippujen veroa. Vaihtoehtona verotukselle ovat leikkaukset. Oma tunteeni on, että leikkaukset ja verotusratkaisut kohdistuvat jälleen enemmän pientuloisiin. Tuntuu, että nämä ihmiset ovat noissa virkamiesten ajatuksissa enemmän rasitteita kuin tasavertaisia kansalaisia.

Siteeraan tähän suoraan perustuslain 19 pykälän: ” Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.

Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on myös tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä”.

Lyhyenä toteamuksena tuohon totean, että yhä enemmän tuo kirjaus näyttää kuolleelta kirjaimelta. Valitettavasti. Tuossa pykälässä mielestäni julkinen valta sitoutuu tarjoamaan perustoimeentulon, riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut, lapsen hyvinvoinnin ja yksilöllisen kasvun ja vielä edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimisesta järjestämistä. Ei kuulosta siltä, miten asioita nykyisin hoidetaan ja arvotetaan.

Aamulla ajattelin kirjoittaa blogin parista muusta asiasta. Ne kulkevat tässä tekstissä mukana. Toinen niistä oli aamulla lukemani uutinen FST:stä. Siinä oltiin huolissaan demokratiasta, koska ruotsinkielisten lehtien tilaajaluvut ja myös ruotsinkielisen kanavan katsojat luvut pienevät. Osa ruotsinkielistä aluetta jää pimentoon, niistä ei kerrota tiedotusvälineissä. Mielestäni näistä alueista ja niiden asioista tulisi kertoa, pimentoon jäämisessä on kyse yhdestä esimerkistä alueellisesta eriarvoistumisesta.

Ystäväni Martti muistuttaa usein, että meidän on syytä muistaa myös positiivisia asioita ja kertoa niistä, ei vain negatiivisista, joita niitäkään ei ole syytä piilottaa. Kun tässä olen kritisoitunut hallitusta ja myös Valtiovarainministeriön virkamiesten painotuksia, otan lopuksi myönteisen asian. Valtiovalta haluaa pysäyttää tai ainakin hidastaa yleisiä kyläkauppakuolemia uudella tukimuodolla. Hallitus on valmis pumppaamaan elinvoimaa harvaan asutun maaseudun kyläkaupoille, mutta edellyttää niiden tarjoavan muitakin palveluja kuin kauppapalveluja.

Kyläkaupat monipalvelukeskuksina -kokeiluhankkeessa kyläkauppa voi saada tukea enintään 15 000 euroa, jos se täyttää asetetut vaatimukset. Ehtona on muun muassa, että avustuksen saaja sitoutuu tarjoamaan normaalien kauppapalvelujen ohella myös vähintään kahta muuta palvelua kahden vuoden ajan. Näitä ovat posti-, käteisnosto, apteekki- ja polttoainejakelupalvelu. Säädös on määrä panna toimeen vielä Sipilän hallituksen aikana ja tukihaku on tarkoitus avata hakijoille ensi syksynä. Tuelle on osoitettu miljoonan euron määräraha valtion tämän vuoden talousarviossa.

Kiitos Juha Sipilän hallitus ja ministeri Jari Leppä. Ihmiset ja äänestäjät minun nykyisellä kotiseudullani tykkäävät tästä hankkeesta, vaikka kauppoja on myös täälläpäin runsaasti suljettukin viimeisten vuosien aikana.