Painajainen töissä

Katselin muutaman päivän aikana Areenalta norjalaisen televisiosarjan 113, täällä Ambulanssi apuun, toisen kauden. Otsikon mukainen jakso oli toisen kauden jakso 7. Seurattavalla ensihoitajaparille tulee hälytys tiedolla, että rannalta on löytynyt lastenvaunut, jossa on kolme passia. Lisäksi rannalta löytyy mereen johtavia jalanjälkiä

Jaksossa tapahtumat on kuvattu mielestäni hienosti. Siinä tuodaan esille viranomaisten yhteistoimintaa ja kuvataan myös, miten ensihoitajat käyvät läpi prosessia.  Syyllistämistä kenenkään suuntaan ei näy. Ohjelma on tehty hienosti, erona useaan vastaavaan tyyppiseen sarjaan, jossa riipaistaan tilannetta läpi. Ensihoitajat tekevät tässä työnsä hienosti, mutta heidät kuvataan myös ihmisinä, ei teflonpintaisina sankareina.

Juttu jäi kaivamaan mieltäni ja hain tietoja siitä. Tapahtuma-aika oli joulukuussa 2019 ja tietoja löytyi. Tapahtumassa kuoli äiti ja kaksi alle 10- vuotiasta lasta. Nuorin, tuolloin 1,5-vuotias jäi henkiin. Lehtijutut, niin ruotsalaiset kuin Suomesta lukevani HBLn teksti ovat asiallisia, niissä kerrotaan mitä on tapahtunut. Ei jäädä jälleen spekuloimaan, syyttelemään.

Oletettavasti myös tästä tapahtumasarjasta on ollut toisenlaista kirjoittelua. Onneksi meillä on mahdollisuus valita mitä luemme, mistä luemme ja mitä seuraamme. Omaan käyttäytymiseeni tuo valinta on vaikuttanut huomattavasti, en osta enkä lue esim. Ilta-Sanomia, Iltalehteä ja Seiskaa. Toisen virheet, epäonnistumiset ja dramaattiset tapahtumasarjat, syyttely eivät ole sellaista, mihin minun kannattaa aikaani ja raha kuluttaa.

Miksi tein tämän lyhyen tekstin. Kiitollisuudesta tuolle ammattikunnalle niin Norjassa kuin myös Suomessa. Tämä on myös pieni ele osaaville ohjelmantekijöille. Jos joku seuraa blogejani ja lukee tämän, kiitos myös hänelle. Laitan linkin vielä tähän jaksoon. Se kannattaa katsoa.

https://areena.yle.fi/1-50277622

Reissuja

Ystäväni Leo on reissulla Ruotsissa, luin sen Facebookista. Tuolla matkalla he ovat käyneet myös Eskilstunassa. Eskilstunaan liittyy pieni tarina, johon palaan hetken päästä. Mutta ensin totean muutaman sanan matkustamisesta.

Olen käynyt lähes kaikkialla maailmassa. Eihän tuo pidä sinällään paikkaansa, mutta olen kiitollinen, kun olen saanut ihan aidosti käydä monessa paikkaa. Näin olen tehnyt niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kovasti toivon, että reissuille vielä pääsisi. Tähän optimismiin liittyy se, että olen kuvallisen henkilökortin lisäksi tehnyt myös passihakemuksen. Aika poliisiasemalle on kahden kuukauden päästä ja passi on R-kioskilla siitä viikon – kahden päästä. Mutta minulla ei ole kiire.

Iso osa matkustamisesta, maailmalla käymisestä on tapahtunut television matkailuohjelmia katsoessa. Viimeksi vinkkasin yhdelle ystävälleni mahdollisena matkakohteena Höga Kustenin Ruotsissa. Siellä en ole käynyt, mutta television sarjassa Kauhakaupalla Pohjolan luontoa Henric Öhman käy myös siellä. Tuo sarja kannattaa katsoa myös muuten https://areena.yle.fi/1-3758183 . Myös muut kuin varsinaiset matkailuohjelmat antavat kuvaa joistain maista ja synnyttävät mielenkiintoa matkustaa niihin. Mielenkiintoa, joka ei läheskään aina muutu todeksi.

Palaan sinne Eskilstunaan. Olin aikanaan aktiivisesti mukana seurakunnan miesten piirissä. Niihin aikoihin tuli televisiosta jossain ohjelmassa pätkä, jossa vierailtiin Torshällassa.  Siellä oli vuodesta 2005 lähtien ollut miesten sauna seurakunnan puitteissa. Hiippakuntapappi Kari Alanampa keksi, että miehille pitäisi seurakunnan puitteissa olla ihan oma kohtaamispaikkansa. Niinpä suomalainen saunaosaaminen otettiin käyttöön ja talkoilla päätettiin rakentaa sauna. Samana vuonna he pääsivät löylyttelemään. Ja tuon ohjelman puitteissa innostuimme ajatuksesta tehdä reissu Torshällaan. Olin yhteydessä Alanampaan ja heidän seurakuntansa käydessä Jyväskylässä tapasin hänet ja sovimme ajankohdasta yksityiskohdista.

Viiden miehen porukka teki reissun Ruotsiin helmikuussa 2007. Ihan tarkkoja päiviä en muista, ajankohdan määrittelyssä auttaa hiihdon MM- kisat, jotka pidettiin Sapporossa. Jännitimme paluumatkalla jotakin lajia Pirkanhovissa. En muista, menikö se hyvin vai huonosti suomalaisten kannalta.  Vastaanotto Torshällassa oli lämmin, miellyttävä ja tietysti hikinen, koska kävimme saunomassa. Vastavierailu jäi tekemättä, Kari Alanampa sairastui vakavasti ja kuoli vielä samana vuonna kun vierailimme. Oma mukana olo miesten piirissä jäi työkiireiden takia myös pois. Välillä olemme miettineet parin ystävän kanssa, kasattaisiinko reissu uusiksi, mutta ainakin vielä se on tekemättä.

Matkasta jäi hyvät muistot ja vieraanvaraisuuden lisäksi on jäänyt mieleen myös oiva esimerkki toisten kunnioittamisesta, tai pikemmin sen puutteesta. Pari miestä oli liikkeellä samalla laivalla kanssamme. He tuntuivat etuilevan ajettaessa laivaan, laivalla ruokajonossa ja vielä laivasta poistuttaessa heidän oli autoineen oltava heti jonon kärjessä. Heillä oli kiire, meillä ei.