Lukemisesta ja kirjoittamisesta

Lukeminen kannattaa aina, sanoi Jörn Donner aikanaan Kirjakerhon mainoksessa. Aikoihin en ole enää ollut Suuren Suomalaisen Kirjakerhon jäsen. Muistan kun olin jäsen, en ollut jäsen ja taas olin jäsen. Niin sai edullisina liittymislahjoina hyviä kirjoja. Nyt olen siinä vielä suuremmassa kirjakerhossa eli käytän aktiivisesti kirjaston palveluja. Meillä mänttäläisillä on PIKI- verkkokirjaston kautta mahdollista myös käyttää Kirjastokinoa, jossa on lukuisia hyviä elokuvia.

Lukeminen on hieno asia ja sitä kannattaa harrastaa. En tarkkaile sivumääriä lukemissani kirjoissa, siis kirjan ei tarvitse olla välttämättä paksu tai ohut, sisältö sen ratkaisee. Tänä vuonna olen toistaiseksi kirjannut ylös mitä olen lukenut. Joukossa on runokirjoja, novellikokoelmia ja dekkareita. Joka kirjallisuuden lohkoon mahtuu hyviä ja ei niin hyviä tekstejä, oikein huonoja en ole mielestäni lukenut. Takavuosina luin Mauri Sariolan jännitysnovellikokoelmia ja toki kokeneella kirjoittajallakin mahtui joukkoon monen tasoisia tekstejä. Jos jonkun kirjan tähän mennessä lukemista haluan nostaa esille, se on Rosa Liksomin Väylä, aivan erinomainen kirja. Hieno kirja on myös Kirja eläville- tarinoita Mäntän hautausmaalta ja sen liepeiltä. Kirjan kuvauksessa todetaan, että Mänttä on tämän kirjan tarinoissa. Itsensä näköisenä ja kokoisena, itsestään tietoisena. Juuri niin on.

Jotta meillä on luettavaa tai äänikirjojen kautta kuunneltavaa, joidenkin täytyy myös kirjoittaa. Itse tykkään myös siitä. Aina se vain ei ole helppoa. Tapani Bagge on monien kirjojen joukossa kirjoittanut myös teoksen Se murhaa joka osaa -Dekkarin tekemisen taito. Toisilla sitä taitoa on enemmän, toisilla vähän vähemmän. Tarinoita olen itsekin kirjoitellut, toistaiseksi julkaisemattomia. Kirjoituskilpailut ovat hyvä tapa testata omaa kirjoittamistaan, jos sille jotain mittaria hakee. Palautteen saaminen tekemisestä on hienoa, sen vastaan ottaminen ei ole aina helppoa.

Tekstin sujuvuus on itselle lukiessa tärkeää, niin se on toki kirjoittaessa. Kiittäessäni erästä kirjailijaa viimeisimmästä kirjastaan totesin tekstin olevan juohevaa. Voisi sen sanoa myös helppolukuista, mutta se ei taas ole ainakaan itselle sama kuin helppo, tai yksinkertainen. Monien kirjoja lukiessa näkee myös sen kehittymisen, kirjat vain paranevat toinen toisensa jälkeen. Mutta taas, ei kaikilla eli kun samoilla sankareilla mennään liian monta kirjaa, alkaa – ainakin minulla – tuntua niissä leipääntymisen tunne, teksti ja kirja syntyy koska arvioidaan lukijoiden odottavan uutta julkaisua. Verkkokirjastossa minulla on jonossa kolmen vielä julkaisemattoman kirjan varaukset kirjoittajien sarjoissa. Paikallaan junnaamista ei ole mielestäni tapahtunut.

Kirjojen lukeminen/ kuunteleminen kannattaa, ne tuovat sisältöä ja vaihtelua arkeen.

Ei ole pakko katsoa

Niin, mitään ei ole pakko katsoa, kuunnella, lukea tai ostaa. Ajatus tuli mieleen, kun Hesarin Nyt- liitteessä kerrottiin uudesta ohjelmasta, The Voice of Finland: Senior. Kyse on kymmenen tuotantokautta pyörineen suositun ohjelman erikoisversio, jossa kisaavat tällä kertaa vain seniori-ikäiset laulajat. Hyvä näin, jälleen yksi viihdeohjelma, jossa on huomioitu sekä kilpailijana että katsojana se ikäryhmä, johon kuulun, seniorikansalaiset.

Paitsi en koe olevani mikään seniorikansalainen, sana seniori ei sovi minulle, minun suuhuni tai ajatteluuni. Ikäännyn, vanhenen ja tulolähteeni perusteella olen eläkeläinen. Joku kutsuu ehkä vanhukseksi. Ehkä itselleni sopii hyvin tuo ikääntyvä.

Mutta ei ole pakko katsoa, en minä katso noita ohjelmatyyppejä kovinkaan paljoa. No hyvä on, Elämäni biisi ja Suomi Love on tullut katsottua ja aikanaan Tartu mikkiin. Ohjelmilla on mielestäni joku elinkaari, jonka jälkeen ne alkavat toistaa itseään. Joku välivuosi voisi olla paikallaan. Musiikki, musiikkiin liittyvät ohjelmat sinällään voivat olla tavallaan ikuisiakin, musiikki on ikuista. Enemmän pohdintani koskettelee muuta viihdeohjelmisto, kilpailuhenkistä ohjelmistoa. Meitä ihmisiä koukutetaan katsomaan Selviytyjiä, Farmi-Suomea, Unelmien poikamiehiä, Ex on the Beachiä jne. Ja joka sarjasta näytetään useiden maiden omia versioita, myös täällä näytetään. Ohjelmista, niiden tekemisestä, ristiriidoista ja kohuista kerrotaan lisäksi runsaasti lehdissä ja niiden verkkoversioissa. No niitäkään ei ole pakko lukea.

Televisiossa on mahdollista periaatteessa pyörittää ohjelmia 24 tuntia vuorokaudessa ja joillain kanavilla saattaa tuo tuntimäärä olla aika tehokkaassa käytössä. Edellisiä ohjelmatyyppejä näytetään runsaasti, ja minun nihkeydestäni riippumatta katsojia löytyy ja ohjelmien ympärillä liikkuu mainosrahaa. Ilmeisesti ne ovat kannattavia.  Ohjelmistossa pyörii lisäksi samoja tv- sarjoja ja elokuvia vuodesta toiseen. Tietoni perustuu ohjelmatietojen seuraamiseen ja elokuvien osalta myös osan niistä katsomiseen. Facebookissa näytti olevan kysely, minkä elokuvan on katsonut ainakin 10 kertaa. Eräs ystäväni on katsonut Notting Hillin siinä määrin, sama täällä. Moni muu on mennyt samaa rataa, yllätysvetona täytyy sanoa v. 1936 valmistunut Vaimoke. Olisiko Notting Hill vain Vaimokkeen uudelleen lämmitys? No sitäkään ei ole pakko katsoa, mutta sen löytää linkistä https://elonet.finna.fi/Search/Results?lookfor=vaimoke&type=AllFields

Lopuksi vielä televisio-ohjelmiin ja millaista sisältöä niissä on. Aikanaan kanavia, myös vapaita kanavia tuli lisää. Niiden saamista perusteltiin muistaakseni myös tiedonvälityksen vapaudella, en ole varma käytettiinkö myös sananvapautta perusteluna. En tiedä miten sadat tunnit samanlaista ohjelmaa ovat lisänneet tiedonvälityksen vapautta, eivät ainakaan laatua. Ja lopuksi, jokainen voi tuon lisäksi ostaa maksullisia kanavia niin paljon kuin haluaa.

Kiitos jos luit, mutta ei ollut pakko!

Dominika

Eilen tapahtui merkittäviä asioita. Suomessa valtiojohto toi esille näkökantansa Nato- jäsenyyden suhteen. Itäisen naapurin valtiojohto ei siitä kannanotosta tykännyt. Läntisessä naapurissa tehtäneen samanlainen ratkaisu kuin Suomessa ja siellä oli myös Expressen lehden pääkirjoitus myös suomenkielisenä.

En käsittele nyt sitä asiaa, vaan pohdin esikuvia urheilussa ja urheilua, liikuntaa. Torinossa järjestetään kansainväliset laulukisat, Euroviisut, joissa voittajan on määritellyt ja päättänyt Vladimir Putin 24.2.2022, vaikka Venäjän osallistuminen noihin kisoihin on järjestäjän toimesta evätty. Nyt on jaossa kakkossija Ukrainan jälkeen, arvelen.

Tšekin edustaja tuolla on Dominika Hašková. Paitsi että hän on hyvä laulaja, hän on legendaarisen jääkiekkomaalivahdin Dominik Hašekin tytär. Toinen poikani kävi eilen facebookissa keskustelua kavereiden kanssa menneiden aikojen maalivahtisuuruuksista. Hän totesi, ettei ”lapsuuden pihapelihommista en muista juuri mitään muuta kuin sen, että maalilla olleet tyypit yleensä huusivat torjuessaan joko HASEEEEEK tai sitten HEXSTALLLLL ja venyivät jonkinlaiseen suosikkimaalivahtiaan mallintavaan suoritteeseen”. Keskustelussa nousi esille vielä mm. PATRICK RUAAAAAAAA

Tuohon aikaan oli liikkeellä lukuisia keräilykorttisarjoja ja niitä pojat ostivat ja vaihtoivat. Ilmeisesti keräilykortit ovat edelleen monelle harrastus ja korteilla on parhaimmillaan arvoa, vaikka muut muodot ovat tulleet tilalle. Jos itseni pitää muistaa joku tuon ajan NHL- maalivahti, se on mm. Edmontonissa pelannut Fred Braithwaite.  Hänenkin korttinsa meillä pyöri, toki myös noiden suurten tähtien.

Pojat pelasivat täällä Mäntässä hetken jalkapalloa, ei jääkiekkoa. Arvostan paitsi aikuisia vetäjiä myös niitä nuoria, jotka jaksoivat vetää poikien (6 – 10) vuotiaitten joukkueita. Kesälle se oli isoa ja tärkeää ajankulua. Itse olin pari kesää aiemmin yhden poikajoukkueen vetäjä Vilppulassa. Se kesä meni, mutta se jäi ainoaksi niissä hommissa. Ehkä olin liian totinen siihen hommaan. Totisuus ja tiukkaotsaisuus taitavat olla monella vanhemmilla edelleen liikaa pinnalla kun lapset osallistuvat urheilun nimellä toteutettavaan liikuntaan. Omalle lapselle täytyy saada eniten peliaikaa, koska hän on paitsi oma myös paras. Erilaisuutta ja ehkä myös selkeää lahjakkuutta ei osata aina arvostaa, jos se on toisen lapsella.

Vuonna 1994 järjestettiin jalkapalloilun MM-kisat Yhdysvalloissa. Ne olivat suuri yleisömenestys ja menestys myös ruotsalaiselle jalkapallolle. Ruotsi saavutti siellä pronssia voittaen pronssiottelussa Bulgarian 4 – 0. Yksi Ruotsin tähtipelaajista oli Stefan Schwarz. Muistan – ihan totta – kun joku suomalaisista selostajista puhui Stefan Schwarzin kesäjuhlaliikkeistä miehen taidokasta pelaamista selostaessaan. Saman ilmaisun kuuli kesällä poikien kentän laidalla.

Toivottavasti jälleen mahdollisimman moni vanhempi on mukana antamassa tilaa ja elämyksiä tytöille ja pojille mm. jalkapallokentän laidalla vetäjinä ja kannustajina. Se on hienoa puuhaa, kunhan ei vanhempanakaan ota siitä liian totisesti.

Ei kannata ihmetellä

En asu Ruotsissa, joten en kovin tarkkaan tiedä mitä siellä tapahtuu, mitä lehdissä kirjoitetaan jne. No politiikan peruskuvioista siellä kirjoitellaan ja puhutaan Suomessakin. Twitterissä seurasin Daniel Suhosta, en seuraa enää. Syy on sama miksi en seuraa Timo Furuholmin myös erinomaisia twiittejä. Tein nopean ratkaisun kun Elon Musk teki kauppoja yhtiöstä mielenkiintoisella suunnitelmallaan. Nyt seuraan naapurimaasta ministeri Anders Ygemania facebookissa.

Mutta ei minun sosiaalisesta mediasta pitänyt kirjoitella, vaan journalismista. Tutkiva journalismi on tärkeä, sehän on monella lailla demokraattisen yhteiskunnan elinehto. Jos epäkohtia ei nosteta esille, keskustella väärinkäytöksistä, olisimme jollain lailla puskassa, väärässä todellisuudessa. No, moni toki on siellä, sillä he lukevat ja kuuntelevat vain yhdenlaisia uutisia, niitä, jotka tulevat tiedotusvälineistä, jotka noudattavat heidän omia ajatuksiaan ja omaa totuuttaan. Niin, ei sitä yhtä totuutta tarvitse mennä hakemaan Venäjältä tai Trumpin kanavista, sen löytää halutessaan myös kotimaasta, ihan nurkan takaa.

Asiani liittyy uutisointiin, jotenkin sen perussävyyn. Joskus tuntuu siltä, että meillä Suomessa kirjoitellaan vähän kaikessa siitä, mikä meni pieleen.  Jos joku yrityshanke menee pieleen, siitä kirjoitellaan/ uutisoidaan tyyliin olihan tämä arvattavissa. Yllättäviä, todella rohkeita hankkeita lähdetään usein arvioimaan tyyliin mikä siinä on hämärää, missä se voi mennä pieleen ja ei se kuitenkaan onnistu. Kun se ei onnistu, voidaan todeta, että näinhän minä heti alussa sanoin. Kuitenkin osa Suomesta on yhä enemmän näiden Pelle Pelottomien varassa, sillä ns. vakaat sijoittajat ja iso kotimainen raha ei lähde koettamaan sivummalle: ei siellä ole kunnollisia liikenneyhteyksiä, riittävästi asuntoja, etäisyydet ovat pitkät jne. Kirjoittelussa tuntuu aika ajoin olevan vallalla vanha puolankalainen perusviisaus pessimisti ei pety.

Tuo tietynlainen negatiivinen perussävy on mukana monessa, myös urheilukirjoittelussa. Jalkapallo-ottelun tulos 10 –  1 ei kuitenkaan ole pelkästään epäonnistuminen ja se tarjoaa myös mahdollisuuden. Hävinneelle joukkueelle positiivisen löytäminen on vaikeampaa, se toimii herätyksenä. Ystäväni Teemu muistaa takavuosilta yhtä hyvin kuin minä kuinka Tampereen Ilves voitti jalkapallossa viimeisellä kierroksella periaatteessa merkityksettömässä ottelussa jo putoamaan tuomitun vastustajansa juuri noilla lukemilla. Erilaisten sarjasta vetäytymisten jälkeen nuo maalit olivat elintärkeitä, nousikohan Ilves maalin tai kaksi maalia paremmalla maalierolla liigaan ja ja siinä oli uuden alku. Se uusi nähdään edelleen Veikkausliigassa.  Eilen Gnistan voitti tuolla samalla tuloksella vastustajansa oman sarjansa kolmannella kierroksella. Noiden maalien merkitys saattaa näkyä erityisen tärkeänä syksyllä, puoleen ja toiseen.

Mutta, palaan otsikkoon. Sen, ei kannata ihmetellä, ideana tässä on, että aina ei kannata ihmetellä jos moni asia onnistuu läntisessä naapurissa paremmin kuin meillä. Jos nostetaan esille helposti mahdollisuuksia mikä voi mennä pieleen ja tietyllä tavalla myös paneudutaan pieleen menemisiin pieleen menemisinä eikä haeta niistä sitä hyvää ja mahdollisuuksia, jäädään sinne jälkijunaan.

Niin, kyllä tiedän, että Ruotsissa on myös arvostettua ja laadukasta kriittistä journalismia. Ja sitä on siis myös Suomessa, runsaasti. Tekstilläni hain sitä, että epäkohdissa, epäonnistumisissa vellominen sen itsensä takia ei vie asioita eteenpäin. Se tuo klikkauksia verkossa ja ostotapahtumia kioskeissa ja kaupoissa eli plussaa mainostajille ja kustantajille, mutta ei muuten ole kehittävää, eteenpäin vievää.

Siis, ei kannata ihmetellä.