Linja-autossa

Istun linja-autossa, on lämmintä. Ulkona lämpötila sahaa 15 pakkasasteen molemmilla puolilla ja siellä tuulee. Hyvä puoli tässä matkustamisessa on, että käynnistymisen varmistaminen ja ajaminen on ulkoistettu. Kuten kaikki ulkoistaminen, tämäkin maksaa. Mutta ei se omalla autolla kulkemista kalliimpaa ole.

Istun bussissa Karhulasta Helsinkiin ja täällä noita yhteyksiä löytyy. Alennuskortilla tai sarjalipulla pääsee kohtuullisiin kustannuksiin. Mutta entä kun niitä yhteyksiä ei ole? Se tässä palapelissä on hankalaa. Kyllä minä työmatkat kulkisin bussilla, mutta kun ei pysty. Aina on tuntia myöhemmin paikalla kun muut ja tuntia aikaisemmin pitäisi lähteä liikkeelle.

Toiset sanovat, että koko Suomi on pidettävä asuttuna. Se on hyvä tavoite. Tälle tavoitteelle vastakkaisena minulle sanotaan, että miksi minä asun edelleen paikassa, josta työpaikalle ei pääse helposti julkisilla. Matka on 90 kilometriä. En osaa pitää sitä ongelmallisena, monet kulkevat päivittäin pidempiäkin matkoja.

Kun en pääse julkisella, minun on kuljettava omalla autolla. Sillä puolella on tunne, että kaikki tehdään jälleen mahdollisimman hankalaksi. Välillä sanotaan, että osta dieselauto, se on vähemmän saastuttavaa ja suurella vuosittaisella ajomäärällä edullisempaa. Ostan dieselin ja nyt myös sillä kulkeminen on nostettu kalliimmaksi, jolloin otan autollani kunnolla takkiin, Näin, koska käyttömaksu on ainakin vielä ”edullisempaa” polttoainetta kompensoiden kalliimpi. Muutosta on luvattu. Mutta kaikkiaan kuljen omalla autolla ja tunnen huonoa omaatuntoa. Lisäksi on puhuttu tietulleista, joilla pyritään ohjaamaan turhaa oman auton käyttöä pois ja tiestön kuluja niille, jotka tiestöä käyttävät.

Mutta kun minä haluaisin istua bussissa ja en saa. Ymmärrän sen, että yksityinen yrittäjä ei voi kuljettaa minua tappiokseen. En minä tyhmä ole. Julkisen liikenteen subventoiminen ja linjaverkon laajentaminen ovat mielestäni järkeviä toimia. Subventoinnilla voitaisiin helpottaa myös sitä painetta, joka syntyy isoissa kaupungeissa. Niissä on ruuhka-aikana liikennevaloissa seisomassa paljon enemmän henkilöautoja kuin pienissä lähikunnissa on asukkaita. Ja (lähes) jokaisessa autossa on vain kuljettaja.

Olen kirjoittanut tämä’n tekstin 8.2.2012.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s