Linja-autossa

Istun linja-autossa, on lämmintä. Ulkona lämpötila sahaa 15 pakkasasteen molemmilla puolilla ja siellä tuulee. Hyvä puoli tässä matkustamisessa on, että käynnistymisen varmistaminen ja ajaminen on ulkoistettu. Kuten kaikki ulkoistaminen, tämäkin maksaa. Mutta ei se omalla autolla kulkemista kalliimpaa ole.

Istun bussissa Karhulasta Helsinkiin ja täällä noita yhteyksiä löytyy. Alennuskortilla tai sarjalipulla pääsee kohtuullisiin kustannuksiin. Mutta entä kun niitä yhteyksiä ei ole? Se tässä palapelissä on hankalaa. Kyllä minä työmatkat kulkisin bussilla, mutta kun ei pysty. Aina on tuntia myöhemmin paikalla kun muut ja tuntia aikaisemmin pitäisi lähteä liikkeelle.

Toiset sanovat, että koko Suomi on pidettävä asuttuna. Se on hyvä tavoite. Tälle tavoitteelle vastakkaisena minulle sanotaan, että miksi minä asun edelleen paikassa, josta työpaikalle ei pääse helposti julkisilla. Matka on 90 kilometriä. En osaa pitää sitä ongelmallisena, monet kulkevat päivittäin pidempiäkin matkoja.

Kun en pääse julkisella, minun on kuljettava omalla autolla. Sillä puolella on tunne, että kaikki tehdään jälleen mahdollisimman hankalaksi. Välillä sanotaan, että osta dieselauto, se on vähemmän saastuttavaa ja suurella vuosittaisella ajomäärällä edullisempaa. Ostan dieselin ja nyt myös sillä kulkeminen on nostettu kalliimmaksi, jolloin otan autollani kunnolla takkiin, Näin, koska käyttömaksu on ainakin vielä ”edullisempaa” polttoainetta kompensoiden kalliimpi. Muutosta on luvattu. Mutta kaikkiaan kuljen omalla autolla ja tunnen huonoa omaatuntoa. Lisäksi on puhuttu tietulleista, joilla pyritään ohjaamaan turhaa oman auton käyttöä pois ja tiestön kuluja niille, jotka tiestöä käyttävät.

Mutta kun minä haluaisin istua bussissa ja en saa. Ymmärrän sen, että yksityinen yrittäjä ei voi kuljettaa minua tappiokseen. En minä tyhmä ole. Julkisen liikenteen subventoiminen ja linjaverkon laajentaminen ovat mielestäni järkeviä toimia. Subventoinnilla voitaisiin helpottaa myös sitä painetta, joka syntyy isoissa kaupungeissa. Niissä on ruuhka-aikana liikennevaloissa seisomassa paljon enemmän henkilöautoja kuin pienissä lähikunnissa on asukkaita. Ja (lähes) jokaisessa autossa on vain kuljettaja.

Olen kirjoittanut tämä’n tekstin 8.2.2012.

Valintatalon kassit

Tämä teksti on kirjoitettu 11.4.2008. Valintatalot ovat olleet jo pitkään menneisyyttä kuten mm. Kodin Anttilat.

Valintatalon kassalta saa kolmenlaisia kasseja. Vähät asioista välittävä kuluttaja pyörittää taloudessaan muovikasseja. Moni heistä käyttää kasseja 5 – 10 viikossa ostaen aina uuden. Rahallisesti siihen rulettiin palaa reilun euron verran viikossa, vuositasolla vähintään 50 euroa. Sillä hinnalla saa vuosittain kelvollisen vedettävän matkalaukun, jos katsoo tarjoukset.

Muovikasseja käytetään liikaa ja kaatopaikoilla niitä on pilvin pimein, joukossa näkee myös paljon kerran käytettyjä kasseja. Paperikassi onkin astetta parempi vaihtoehto. Uusiokäytön mahdollisuudet ovat monipuolisempia. Tosin paperikassista ei voi tehdä mattoa, kuten muovikasseista. Moni laittaa niihin kierrätyspaperia vieden ne kassissa keräykseen. Oman kokemukseni mukaan paperikassien ongelma on helppo repeilevyys, joten en suosittele paperikassiakaan.

Paras vaihtoehto on puuvillakassi. Valintatalossa se maksaa 2,50 euroa. Kun käyn sen kassin kanssa liikkeessä, lasken säästäväni parissa viikossa yhden kassin hinnan. Siinä tuntee itsensä taloudellisesti viisaaksi ja samalla kestävän kehityksen puolustajaksi. Vihreys, tai ei vihreys vaan ekologinen ja luontoa säästävä käyttäytyminen lähtee pienistä teoista. Moni sanoo, että yksi ihminen ei voi teoillaan paljoa vaikuttaa. Mutta jos meitä olisi 10 000 niin toimivaa, puhuttaisiin jo isoista asioista. Ja: meitä on paljon enemmän.

Kassilla voi kuskata monia asioita; ruokaa, saunakamppeita, hyötyjätettä ja monia muita asioita. Istuin neuvottelussa ja kehitin tämän tekstin mielessäni. Vastapäätä istui kaveri, jolla on mielestäni rajaton ego. On toki hyvä luottaa ja uskoa itseensä, arvostan sitä ominaisuutta. Mutta kaikessa liika on liikaa. Tuntuu kuin hän tietäisi kaikesta enemmän kuin tällä pallolla on tietoa olemassa. Sellainen ego ei mahdu edes Valintalon sinällään hyvään kassivalikoimaan.

Minä itte

Olen karsinut monenlaista sosiaalisen median käyttöä viime kuukausien aikana. Sillä säästää itseään, uskokaa pois. Jotakin luen, tärkeitä ihmisiä tuolla netissä löytyy fiksuine ajatuksineen. Sitten siellä löytyy vino pino näitä, joita luettuaan tajuaa, että meidän maailmamme ovat hyvin etäällä toisistaan, ainakin ajatusmaailmamme ja miksi ei koettu arkikin.

Minä itte, se on monella elämän keskeinen motto. Kyllähän se vie elämää eteenpäin, luo jotakin turvallisuutta. Englantilaisesta näyttelijästä Hugh Grantista voi olla montaa mieltä, mutta hänen kuivahko huumorinsa on monta kertaa saanut minut nauramaan suunnattomasti, repliikit ja tapa esittää ne ovat usein kolahtaneet sopivasti.  Elokuvassa Poika lainattiin ajatusta kukaan meistä ei ole saari. Ajattelen samoin. Tarvitsemme toisia, ja samalla meidän on syytä ottaa huomioon toiset. Se auttaa elämässä, myös silloin kun on hankalaa. Taas, jos on hankala muille, voi huomata olevansa yksin. Minä itte ajattelu vie helposti tuohon suuntaan. Toisaalta, mikä on ikävää, yhteiskunnallisessa ja poliittisessa ajattelussa ollaan vuosia menty yhä enemmän omanapaisempaan ja itsekeskeisempään ajatteluun. Jos ei pärjää, omapa on vika, tunnutaan ajattelevan.

Yksi kirjoittajista, joita seuraan on Saku Timonen, Uuninpankkopoika. Kiitettävällä tavalla hän jaksaa palata uudelleen ja uudelleen myös vanhoihin teksteihinsä. Teksteissä on jatkumoa. Timonen pohtii politiikassa opposition linjauksia, tapaa jolla hänen mielestään haetaan leikkauksia niiltä ihmisiltä joilla jo on vähemmän.  Tulee mieleen, että joidenkin mielestä on oikein, että pienituloisten tilannetta entisestään heikennetään. Työkokemus sosiaalityössä on antanut selkeän kuvan siitä, että köyhyys on todellista myös Suomessa. Entä jos tämä köyhyys ja taloudelliset vaikeudet tulevat konkreettisesti omalle kohdalle, onko ne ansaittu, onko kyse sen henkilön omasta viasta.

Minä itte, itse ajattelen enemmän me.