Pettyä voi moneen asiaan

Viime viikolla keskusteltiin myös eläkkeistä. Peruspalveluministeri Annika Saarikko totesi Helsingin Sanomien mukaan, että yli 80- vuotiaiden määärä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä, mikä tarkoittaa suurta muutosta maan väestönsuhteessa. En epäile, etteikö tuo muutos ole tapahtumassa.

Ministeri Saarikko toteaa myös, että hän on siksi varovainen lupauksissa, että eläkkeitä korotettaisiin. Saarikko toteaa Helsingin Sanomien mukaan, että: ”Minustakin olisi kohtuullista, että pienituloisille annettaisiin enemmän euroja. Mutta haluan , ettei Suomeen muodostuvaalien jälkeen iso joukko pettyneitä, joille on luvattu turhia asioita”.

Pettyneitä. Turhia asioita. Kun luin tuon pätkän Helsingin Sanomista, olin vihainen. Olin vihainen siksi, että nämä ovat niitä asioita, joihin pitää kiinnittää huomioita. Onko se, että pienituloisille eläkeläisille ja yleensä pienituloisille maksettaisiin hieman parempia eläkkeitä, palkkoja tai tukia, jos he joutuvat elämään tukien varassa, turha asia. Kun vuodesta toiseen elää toimeentulominimissä, ehkä sen alapuolella, se turhauttaa, synnyttää katkeruutta. Ei oikein enää usko, että elämään voi tulla muutoksia. Tekstin voi lukea monella tavalla, myös tulkita monella tavalla. Tulkitsen tuon suoran lainauksen niin, että satsaaminen siihen, että pienituloisten eläkeläisten asemaa parannettaisiin, on turha asia. Ja pettymyksestä, pettymys kohdistuu mahdollisesti myös tai enemmän siihen kokemukseen, että omaa panosta ei arvosteta.

Vaalien keskeiseksi teemaksi näyttää nousevan turvapaikanhakijat ja erityisesti alaikäisiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö. Tuo on iso ja tärkeä kysymys. Mutta unohtuvatko nämä muut asiat sen taustalle. Nämä asiat, jotka ovat kotikutoisia ja liittyvät ihmisen arvostukseen. Sama koskee sitä paljon puhuttua sote-uudistusta, saadaanko se tässä ajettua läpi kaikkine valuvirheineen ja eriarvoisuutta luovine rakenteineen. Asia, josta uskon kirjoittavani jatkossa on tällä hallituskaudella toteutettu perustoimeentulotuen siirto Kelaan, mitä se purki vai synnyttikö se lisää päälekkäisyyksiä.

Lopuksi, aivan viime aikoina en ole nähnyt niitä juttuja, jossa testataan, pärjääkö toimeentulotuen perusosalla kuukauden. Onneksi. Ihminen, joka pääosan vuotta saa aivan toisenlaista tuloa, suurempaa, pärjääkin. Mutta kun kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen, sinun on pärjättävä tuolla noin viidelläsadalla eurolla, hankittava sillä kaikki, myös vaatteesi, tilanne voi olla toinen. Toki jotkut sillä pärjäävät, mutta jostakin joutuu suurin osa luopumaan, muille arkisista asioista.

Moneen asiaan voi pettyä. Minulle ylimielinen suhtaututuminen siihen, miten tiukoilla merkittävä osa suomalaisista on, on sellainen. Ja tiukoilla on nuoria, lapsiperheitä ja vanhuksia.

Mainokset

Hyvinvointiyhteiskunta mallia 2019

Olen nyt tehnyt jonkin aikaa sosiaalityöntekijän töitä pitkän tauon jälkeen. Iät ajat näkemykseni on lähtenyt asiakkaan näkökulmasta. Suomalainen ajattelumalli lähtee valitettavan usein siitä, että meidän asiakas on hoitanut asiansa ”tahallaan” huonosti, tai sellaiseen ajattelumalliin valitettavan usein törmää. No noita huonosti asiansa hoitaneita on, mutta usein on kyse myös ihan muusta; henkilön voimavarat tai kyvyt eivät riitä asioiden hoitoon. Moni myös tietää, että jättämällä asiat hoitamatta sotkee vaan asioitaan.

No miksi kirjoitan tämän kommentin? Yksi syy on se, että nyt ihmiset joutuvat hoitamaan valitettavan usein asioitaan netin tai puhelinpalvelujen kautta. Netti on monelle toimiva, mutta kun toimintakyky alenee, netin käyttö ei onnistu, tai siihen ja liittymään ei ole varaa. Puhelinpalvelut; kun sinne pääsee, asiakkaalla pitää olla sana hallussaan, jotta hän pystyy kuvaamaan mistä hänen kohdallaan on kyse. Aina näin ei vain ole asianlaita. Jatkuva asioiden selittely puhelimessa turhauttaa, ja se myös maksaa, jos koko ajan juoksee paikallisverkkomaksu tai matkapuhelumaksu.

Aika monta kertaa olen ollut siinä tilanteessa, jossa asiakas pyytää hoitamaan asiaansa. Tietyissä asioissa se toimii, aina ei ja vaikkapa eläkevakuutusyhtiössä sanotaan, että asianomaisen pitää hoitaa asiansa itse. Joo, niin pitää, mutta jos siitä ei vaan tule mitään?

Viimeisten viikkojen aikana on ollut tilanteita, joissa on kaivattu edunvalvojaa asiakkaalle, kun hän ei kykene hoitamaan asioitaan itse. Tuo edunvalvojan hakemisen prosessi kestää ja asiat saattavat mennä pahemmin solmuun, kun prosessi venyy.  Edelleen, tuntuu siltä, että yhä enemmän yksin on ja elää niin nuorempia kuin vanhempia ihmisiä, joilla kyvyt ja voimavarat eivät riitä yksin asumiseen. Tuntuu siltä, että meillä on yhteiskunnan taholta – vai kenen taholta – hyväksytty se, että ihmisiä jää heitteille. Vastakommenttina kuulee, että jokainen on vastuussa itsestään sekä erityisesti vanhusten tulee saada asua omassa kodissaan laitosasumisen sijasta. Vastakommenttini on se, että kun ei pärjää, liikutaan heitteille jättämisessä.

Viimeisen neljän vuoden aikana on kovasti puolustettu yksilönvapautta holhousyhteiskuntaa vastaan, samoin on puhuttu kuinka turhaa byrokratiaa ja viranomaisvaltaisuutta puretaan. Voi olla, että joissakin asioissa on byrokratiaa voitu karsiakin, mutta niiden ihmisten, joiden toimeentulo on tiukassa, asioiden hoidossa byrokraattisuus ja pompottaminen on lisääntynyt. Edelleen ihmisiltä, jotka tarvitsisivat turvaverkkoja, turvaverkkoja puretaan.

Tällainen on hyvinvointivaltio Suomi 2019 tietystä vinkkelistä katsoen. Niin, ja ruokajonoja sekä köyhyyttä on.