Enemmän syrjässä

Otsikolla Enemmän syrjässä julkaistiin oheinen teksti Irti huumeista ry:n lehdessä IRTI 4/2008. Kymmenen vuoden takaisessa tekstissä kirjoitan:” Yhteiskunnan kehittyneisyyden yhtenä mittarina voi pitää sitä, miten se turvaa kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien hyvinvoinnin. Hyvinvointimallimme ei näytä toimivan tehokkaasti kaikkein huono-osaisimpien kannalta”. Viimeisen kymmenen vuoden aikana ei suunta ole ollut parempaan päin. Olemme entistä kehittymätömämpi yhteiskunta.

Olen miettinyt paljon, miten toteutettavat päihdepalvelut vastaavat asiakkaiden todellisiin tarpeisiin. Kuulun siihen ryhmään päihdetyössä mukana olevia, joka on väsynyt laissa olevaan ilmaisuun, jonka mukaan ”kuntien on toteutettava päihdehuollon palveluja olemassa olevan tarpeen mukaan”. Olen väsynyt siihen siksi, että tekstiä ei tulkita sen tarkoittavan asiakkaiden olemassa olevaa, itse kokemaansa tarvetta, vaan sitä tarvetta, jonka kunnan viranomaiset ja päättäjät näkevät tai haluavat nähdä olevan olemassa. Päihdetyö on heille marginaaliasia. Sitä ei priorisoida kärkeen, vaikka suomalaisten yleisin kuolemansyy on alkoholi.

Syyskuussa julkaistiin Terveyden edistämisen keskuksen toimesta Suomalaisten alkoholiasenteet–selvitys. Meille on kerrottu siinä, mitä tavallinen suomalainen ajattelee alkoholiasioista kuten alkoholin kulutustasosta, humalaisista omassa arkiympäristössään ja hallituksen toimista. Selvityksen voi tiivistää siihen, että meidän alkoholiasenteemme ovat tiukentuneet. Sama suunta oli kaksi vuotta sitten julkaistussa vastaavassa selvityksessä. Me ihmiset koemme mm. turvallisuuteen liittyvät asiat tärkeinä. Näkyvä juoppous ja siitä aiheutuvat turvallisuushaitat ovat ongelmallisia. Niille olisi tehtävä jotakin.

Sosiaalihuoltolain mukaista taloudellista avustamista tehdään myös muualla kuin sosiaalitoimistoissa. Sosiaalityön yhteistyökumppaneita ovat mm. Kelan paikalliset toimipaikat, työvoimatoimistot ja työvoiman palvelukeskukset. Yhteistä on, että varattomat asiakkaat hoitavat talousasioitaan sosiaalitoimistoissa, työvoimatoimistoissa ja Kelassa yhä useammin pelkästään kaupallisen koulutuksen saaneiden henkilöiden kanssa. Edelliseen nojautuen mietin, mitkä ovat valmiudet käsitellä noissa yksiköissä asiakkaiden kanssa sellaisia asioita kuten yksinäisyys, syrjäytymisen kokemukset, työttömyys, asunnottomuus ja päihteiden käyttö.

On nähtävissä selvästi, että kuntalainen ja hänen tarpeensa eivät ole olleet kunta- ja palvelurakenneuudistuksen keskiössä, vaikka tämä oli uudistusta käynnistettäessä tärkeä lähtökohta. Uudistuksen lähteminen paikallisista tarpeista on jäänyt suurimmassa osassa kuntia toissijaiseksi lähtökohdaksi. Näyttää myös siltä, että niukkoja resursseja jaettaessa heikompien ihmisryhmien palvelut jäävät helpolla toissijaisiksi ja resurssit suunnataan kunnissa mieluummin muualle. Kyse on ihmisryhmistä, jotka eivät jaksa ja pysty taistelemaan omista oikeuksistaan. Kunnallinen itsemääräämisoikeus on noussut tärkeämmäksi ohjaavaksi tekijäksi kuin eri ihmisryhmien perusoikeuksien toteutuminen. Tätä lähtökohtaa ei myöskään näytetä kriittisesti arvioitavan, mutta siihen on selvästi olemassa tarve.

On syytä huomata, että pitkittyneesti työttömien, alkoholi- ja huumeongelmaisten hyvinvointi arvioidaan edelleen kolmasosassa kuntia huonoksi. Sama tilanne on mielenterveysongelmaisten kohdalla lähes yhtä monessa kunnassa. Mitään merkittävää myönteistä näiden kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien tilanteeseen ei ole tapahtunut vuoden 2004 jälkeen. Julkiset toimijat kunnissa ovat antaneet periksi sille, että tämän asiakasryhmän tukimahdollisuuksia ei kehitetä.

Huono-osaisten suhteellisen aseman parantamista ei ole priorisoitu poliittisissa valinnoissa. Ihmisarvoisen elämän mahdollisuuksien takaaminen kaikille suomalaisille on jäänyt kilpailukyvyn kasvattamisen jalkoihin. Yhteiskunnan kehittyneisyyden yhtenä mittarina voi pitää sitä, miten se turvaa kaikkein heikoimmilla olevien ihmisryhmien hyvinvoinnin. Hyvinvointimallimme ei näytä toimivan tehokkaasti kaikkein huono-osaisimpien kannalta.

Hoidon saat, et muuta? Viime aikoina on joutunut pohtimaan tilannetta myös niin, että pian ei saada sitäkään (hoitoa). Linjauksia nykysuuntaan on rakennettu jo pitkään. Kyse heikompiosaisten asemassa ei ole sattumasta, ajautumisesta. Olemme päätyneet nykytilanteeseen tietoisten valintojen seurauksina. Ilmassa on myös ajatuksia entisestä kovemmasta kulttuurista ja politiikasta. Päihdepäivien jälkeisen kuukauden tapahtumat luovat ristiriitaisia odotuksia ja tunteita. Toisaalta pohditaan, mitä seuraa siitä, jos kaikkea kiristetään ja palveluja vähennetään. Talousuutisten perusteella valmistellaan kunta- ja valtiontalouden leikkauksia, jotka tulevat koskemaan myös sosiaali- ja terveyssektoria mukaan lukien päihde- ja mielenterveyspalvelut. Näin, vaikka edellisen laman aikaisten ratkaisujen vaikutuksia pohditaan ja arvioidaan erityisesti nyt hyvin kriittisesti.

 

Kuka pyörittää ja ketä?

Alkuviikosta uutisoitiin kuinka Turun puukottaja pyörittää mediaa ja oikeutta. Mediaa pyörittää oikein kunnolla tällä hetkellä Harri Harkimo. Kenen etuja Harkimon ja hänen kumppaniensa liikkeet hyödyttävät, eivät ainakaan esim. minua ja ihmisiä, jotka ovat huolissaan jokapäiväisestä arjesta ja siinä selviämisestä.
Hallitus pistää sosiaali- ja terveydenhuoltoa uusiksi, erilaisia etuuksia on kiristetty ja työelämän ehtoja kiristetään, työntekijän näkökulmasta. Työntekijän asema työpaikoilla on kiristynyt, nyt haetaan yleissitovuuden purkamista työehtsopimuksissa ja hallituksen tuella ja toimesta hyökätään ay-liiketta vastaan. Ay-liike ja sosialidemokraatit liitetään yhteen, ay- liikkeen toimien kerrotaan olevan johdettuja sosiaalidemokraattien toimesta. Kun tuntuu siltä, että iso osa ammattiliittojen jäsenistä näyttää olevan puoluekannasta riippumatta väsyneitä työehtojen kiristymiseen, toivon, että he näyttäisivät sitä kantaa myös omissa puolueissaan
Arjessa olen törmännyt siihen, mikä on kriistilanteessa ammattiliittoihin kuulumattoman työntekijän asema. Se on huono. On hankala mennä hakemaan apua ja tukea luottamusmieheltä, jos ei ole kuulunut liittoon. Pitääkö luottamusmiehen ajaa sellaisen henkilön asiaa, joka on käytännössä haistattanut hänelle ja liitolle siihen saakka pitkät? Jos luottamusmies sanoo ei, hän toimii mielestäni oikein.
Kun työnantaja asettaa työntekijät keskenään kilpailutilanteeseen, toisen toista vastaan, se ei ole oikein. Mutta arjessa nuo ketjut ovat päivittäisiä ja tosiasia. Kuka siitä hyötyy, enemmän on häviäjiä kuin voittajia.
Tekstini voi olla puisevaa, vanhan toistoa, mutta kuvaa myös nykymaailmaa ja asioiden merkityksellisyyttä. Jos minun mielestäni käy huonosti, jäävät työmarkkinoiden ongelmat, eriarvoistuminen ja soten ongelmat paitsioon, keskeistä on perustaako Harkimo oman liikkeen vai ei. Ja Harkimon liike saattaa jopa varmistaa sote- ja maakuntauudistuksen läpimenon.

Osa meistä seuraa aktiivisesti puolueiden kannatuslukuja. Julkisuudessa mietitään miten mikäkin asia ja sotku sataa kenenkin laariin. Demarina olen tyytyväinen siitä, että nyt kannatus on kasvussa. Kuitenkin, edellisten vaalien tulosten perusteella ollaan tekemässä isoja päätöksiä. Jos niitä ei synny ja tulee uudet vaalit, uusi hallitus on isojen kysymysten ja haasteiden edessä. Heitä syytetään esim. sote-uudistuksen kaatumisesta. Mallin heikkoudet saattavat jäädä piiloon. Edelleen kuinka kauan aikaa on valmistella uutta mallia. Jo nykyiseen on uhrattu paljon aikaa ja rahaa. Hallitus ei ole mielestäni kuunnellut asiantuntijoita pitkin matkaa riittävästi. Ei ole tuon suuruusluokan asiassa oikea malli se, että meidän on hyväksyttävä se että juttu saadaan päätökseen ennen seuraavia eduskuntavaaleja.

Kuka pyörittää ja ketä, Harkimon liike ei ole keskeisin asia Suomessa.