Miksi täällä asuu pelkkiä mutakuonoja, suomalaisia ja köyhiä sveduja?

Otsikko on Andreas Ali Johanssonin tekstin otsikko syksyllä Suomessa julkaistussa Krister Borgin toimittamassa antologiassa Finnjävlar- Suomiperkeleet Ruotsissa. Kirja on ollut rankka luettava, pitkin matkaan on joutunut miettimään että ei tämä voi olla totta tietäen samalla, että näin on varmasti ollut. Itselläni on saattanut olla postin erheestä kiinni, että en ole töissä Ruotsissa, tai sitten ei. Sain aikanaan yhdestä ruotsalaisesta sairaalasta kyselyn, miksi en tullut sinne töihin kesäksi. No, en osannut mennä kun en koskaan saanut sitä kirjettä, jossa olisi kerrottu minun saaneen sieltä työpaikan. Nyt elettyä elämääni miettien, hyvä että en saanut sitä kirjettä ja olen saanut olla täällä.

Tuon kirjan yksi rankka puoli on tunne siitä, että me teemme täällä samoja asioita kuin teksteissä kuvataan suomalaisia kohdellun. Vieraaseen, muualta tulleeseen suhtaudutaan epäluuloisesti ja heihin liitetään erilaisia stereotypioita. Tosin, niinhän mekin täällä liitämme esim. ruotsalaisiin. Suomen sisällä noita stereotypioita liitetään myös mm. maahanmuuttajiin, turvapaikanhakijoihin. Niin ja suomalaisissa noita stereotypioita liitetään työttömiin, he ovat kuulemma laiskoja ja työtä vieroksuvia.

Työn puolesta olin mukana syksyllä Kuopiossa päihdeseminaarissa. Minulla oli upea mahdollisuus käydä läpi suhtautumista päihteisiin ja päihdeongelmaan elokuvanäytteiden kautta. Alkoholi ja päihteet ovat osa suomalaista elämänmuotoa, niin varmasti myös suuressa osassa maailman maita. Kulttuurin eri muodoissa kuvataan päihteiden käyttöä monesta näkökulmasta: kertovasta ja kuvaasta, ihailevasta, tuomitsevasta, moralisoivasta jne. Kun kerroin tutuille, että meillä oli tulossa tällainen osio, kysyttiin  monesta elokuvasta ja kohtauksesta, ovatko ne mukana. Yksi veikattu oli Tuntematon sotilas, sen kaksi ensimmäistä versiota olivat ihmisten mielessä. Ne eivät olleet mukana.

Suomi täytti viime vuonna 100 vuotta ja se oli myös seminaarimme taustalla. Siirtolaisuus on kuulunut ja  kuuluu edelleen merkittävästi suomalaiseen yhteiskuntaan. Suomesta on vuosisatojen saatossa lähdetty siirtolaisiksi eri puolille maailmaa, eniten kuitenkin Pohjois-Amerikkaan, Ruotsiin ja Venäjälle. Yli miljoona suomalaista on muuttanut ulkomaille pysyvästi. Siirtolaisuuden syynä on ollut usein työn perässä lähteminen Muita syitä ovat olleet esim. aatteen vuoksi karkuun lähtö ja pyrkimys jonkun ideaaliyhteiskunnan perustamiseen.  Elämä uudessa maassa tai uudessa maailmassa ei ole ollut aina yhtä juhlaa.

Jo 1600-luvun alkupuoliskolla suomalaisia lähti siirtolaisiksi Pohjois-Amerikkaan, ruotsalaisten kauppa-asemien läheisyyteen niin kutsuttuun Uuteen Ruotsiin Delawarejoen alajuoksulle. Varsinainen suuri amerikansiirtolaisuus alkoi kuitenkin vasta 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Merkittävintä siirtolaisuus oli 1870-luvulta 1920-luvun lopulle.

Asiakirjatietojen mukaan toisen maailmansodan jälkeen suomalainen siirtolaisuus on voimakkaimmin kohdistunut Ruotsiin. Vuosina 1945–1999 yli 530 000 suomalaista on lähtenyt siirtolaiseksi Ruotsiin. Voimakkainta siirtolaisuus oli 1960- ja 1970-luvuilla. Esimerkiksi vuosien 1969 ja 1970 ruotsinsiirtolaisuuden vuoksi Suomen väkiluku pieneni, sillä luonnollinen väestönlisäys ei riittänyt korvaamaan muuttotappiota.

Krister Borgin toimittamassa kirjassa kuvataan sitä rankkaa puolta siirtolaisuudessa. Borg viittaa kirjansa esipuheen yhtenä inspiraation lähteenä Mika Ronkaisen ohjaamaan dokumenttielokuvaan Laulu koti-ikävästä. Viimeinen Kuopiossa näyttämäni klippi oli siitä elokuvasta. Esitys on Markus Fagervallin, Månskensorkesterin ja Hannu Kiviahon kappale Alla Slussenin siltojen, esityspaikka on tietysti Slussen. Video on minulle koskettava esitys yhdestä puolesta Suomea ja siirtolaisuudesta naapurimaahan. Kaikki ei mennyt ihan nappiin. Mutta; vika ei ole aina meissä suomalaisissa, siksi että me olisimme niin huonoja. Vika ei ole työtömissä, turvapaikanhakijoissa jne. Lista on pitkä. Aina kannattaa katsoa peiliin ja esim. Borgin toimittama kirja kannattaa lukea, se on hyvä apuväline peiliin katsomisessa.

Liitän tähän vielä toisen kappaleen Ronkaisen elokuvan pohjalta. Kyse on Darya Pakarisen ja Månskensorkesterin esittämästä Suomalaisesta neekerilaulusta, jonka teksti on Arvo Salon. Kappale esiintyi 1974 ilmestyneellä koomalevyllä Siirtolaisen tie, jolla sen esitti Tuula Harju. Monessa Borgin kirjaan tekstissä kirjoittajan kokemukset omasta lapsuudestaan sisältävät samoja ajatuksia kuin laulun tekstissä.

https://www.youtube.com/watch?v=xq1USPDol1Q

Mainokset

Sanopa mitä asiakirjoissa pitäisi olla?

Kävin loppusyksyllä keskustelun nuoren työkaverin kanssa asiakirjoista ja asiakkaan kohtaamisesta arjessa. Ohessa mietteitä, jotka marraskuussa kirjasin juttutuokiomme pohjalta.

Asiakirjoista

Kun eilen kerroit noista asioista eli mitä kertoo ja mitä ei, olennaista on se että potilaskertomuksessa on tiedot, jotka vastaavat tilannetta. Edelleen muut työntekijät, jotka tapaavat asiakkaan myöhemmin ymmärtävät missä mennään. Jos siinä on ympäripyöreätä, ei se ketään auta ymmärtämään tilannetta ja ei asiakasta/ potilasta. Jos olisin asiakkaana mielenterveystoimistossa, esim. kaksisuuntainen mielialahäiriö, toivon sydämestäni että se kirjoitetaan asiakirjoihin. Ei noilla sanoilla – välttämättä – mutta olennaista, että kunto näkyy papereista. Jos ihminen tulee esim. lääkityksen tai sairauden takia määrätä ajokieltoon, se tulee tehdä. Ajattelen, että asiakirjoista tulee näkyä todellinen tilanne. Ja se mitä saan ulkopuolisille kertoa siitä mitä näen, vastaus on yksiselitteinen, ei mitään. Ei töissä ollessa eikä työsuhteen jälkeen.

On joillakin paikkakunnilla hyvä, että vaikkapa mielenterveystoimisto on samoissa tiloissa muiden terveydenhuollon palvelujen kanssa. Voit käydä missä tahansa. Ja entä jos joku nähdään mielenterveystoimiston tai päihdeyksikön talossa tai sen lähellä. No sitten nähdään. Toisaalta asialla on myös toinen puolensa; leimaaminen eli se on sellainen ihminen; juoppo, hullu, narkkari kun se käy siellä. Leimaaminen meiltä ihmisiltä käy turhan helposti.

Tulisiko morjestaa asiakasta kylällä?

Mietit myös sitä, tuleeko työntekijän tervehtiä asiakasta, jos hänet näkee kadulla. Mielipiteesi oli, että ei, ellei asiakas/ potilas tervehdi ensin. Toki tuo on tilanne, jossa varmasti voi tervehtiä. Mutta enkö voi muuten tervehtiä, ketä se leimaa jos vaikka minä tervehdin toista.

Se, että ei tervehdi, perustuu siihen olettamukseen, että minulla ja asiakkaalla on vain yksi ja ainoa rooli elämässä, hoitaja tai hoidettava. Voisimme periaatteessa olla samoissa rooleissa myös toisinpäin, toinen omassa ammatissaan ja minä hänen asiakkaansa.

Arjessa on myös toisia tilanteita: harrastukset, naapuruus jne. Jokainen toimii loppujen lopuksi omista lähtökohdistaan ja tekee omat valintansa ketä tervehtii ja missä.

En nyt välttämättä olisi näissä asioissa kauhean ortodoksinen, normaalisuus on monta kertaa hyödyksi. Kuka ulkopuolinen tietää kumman ammatin kautta vaikkapa psykiatrinen sairaanhoitaja ja parturi ovat tavanneet toisensa ja tulleet tutuiksi?