Paulalle

Olen monia kertoja facebookissa kirjoittanut, kuinka työmatkoilla näkee vaarallisia ohituksia. Samoin näkee kaupungissa päin punaisia ajoja autolla suojatien kohdalla, vaikka olisi kävelijäkin suojatiellä. Vastaavasti polkupyöräilijät ajavat miten sattuu, samoin kävelijät kävelevät piittaamatta valoista tai suojatien paikasta. Ja pyöräilykypärä, vaikka niiden käyttö on viime vuodesta lisääntynyt, on kypärättömiä pyöräilijöitä edelleen turhan paljon: ” Mulla on vaihteeton munamankeli, jolla rullailen hitaasti kaupungissa.  En käytä kypärää, koska se on turha.  Liikennesuunnittelu on viimeisen 10 vuoden aikana vain vähän parantunut ja sekin on vähentänyt minun loukkaantumisriskiä moninkertaisesti kypärään verrattuna”. Ja kun aina joku joskus kaatuu pyörällä ja lyö päänsä katuun, ei liikennesuunnittelu siinä auta. Toiset perustelevat kypärättömyyttä sillä, että kypärä sotkee tukan. Jos lyö kovassa vauhdissa päänsä katuun, ei taida olla väliä sillä kuinka sotkuinen se tukka on.

Mutta Paula, sinä olet ylittänyt kaikki ennätykset. Ajelimme jälleen töihin päin ja ilmestyit taaksemme komealla Mersullasi. Vaimo sanoi, että tuo mersu on liian lähellä eli roikuit lähes takapuskurissamme, tiedät mitä tarkoitan. Annoin sinulle merkkejä jarruttamalla, mutta mikään ei muuttunut. Taustapeilistä katsomalla näytti kuin katseesi olisi ollut aina välillä sylissäsi. Arvelimme, että olit joko facebookissa tai teit töitä. Sekin on mahdollista. Et ensin mennyt ohi, vaikka tarjosimme mahdollisuutta. Sitten hurautit ohitsemme, vaikka oli keltainen viiva ja vastaantulijoita lähellä. Meille tuo oli helpotus, olit poissa takaamme.

Sama peli jatkui kuitenkin edessä. Lähes toisen puskuriin, hulluja ohituksia ja taas lähes toisen puskuriin ja lopulta kun olit tehnyt riittävästi noita ohituksia, jatkuvalla ylinopeudella, olit niin kaukana, että emme enää nähneet sinua. Toivon sinulle varjelusta, paitsi itsesi myös erityisesti muiden liikkujien takia. He ovat syyttömiä siihen, että kaltaisiasi kuljettajia on liikenteessä luomassa koko ajan riskejä. Tiedän kyllä, että lähes jokainen meistä tekee joskus virheitä, mutta usein ne ovat tahattomia. Ajotyylistäsi päätellen kohdallasi ei ollut kyse poikkeuksesta vaan opitusta tavasta ajaa.

Nuorten miesten onnettomuuksista kirjoitellaan paljon, kai myös siksi että niitä tapahtunee suhteellisesti enemmän. Bemareiden onnettomuuksista puhutaan paljon. Yhtä uutista, jossa ei ollut kyse bemarista, oli joku kommentoinut ” Mitä ihmettä, ei ollut tällä kertaa BMW:stä kyse”. Niin, mutta sinä et ajanut BMW:llä ja et ollut nuori mies, olet nuori nainen.  Asennevammasta kohdallasi on joka tapauksessa kyse, muuten en voi ymmärtää. Ja koskaan ei ole niin kiire, että pitäisi ajaa noin. Voit aina lähteä 15 – 30 minuuttia aikaisemmin tai jos olet myöhästymässä, pysähtyä ja ilmoittaa että tulossa ollaan. Ja, jos katseesi alas kohdistui johonkin laitteeseen, hei haloo. Etätyö ei tarkoita tuota.

Paula, et lue tätä viestiä, todennäköisesti. Olet todellinen ihminen, katsoin nimen rekisterinumeron perusteella ja asut Savossa.  Te muut, jos pidätte tätä juttua tärkeänä, levittäkää sitä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s