Mietteitä ministeri Mäntylän linjoista

Alkoholipolitiikkaan liittyvät asiat ovat edelleen pinnalla, isoja ratkaisuja on odotettavissa lähikuukausina. Alkuperäisestä ministeri Rehulan ehdotuksesta on tehty kompromissi, jossa minun näkemykseni mukana on lähinnä vain mahdollisten haittojen riskit kasvaneet. Päätös tämän koosteen tekemiseen syntyi kun luin 28.5 Helsingin Sanomista ministeri Hanna Mäntylän haastattelun.

Sotea koskevassa osiossa Mäntylä toteaa näkevänsä positiivisina terveysteknologian tuomat mahdollisuudet. Parhaimmillaan pystytään häneen mukaansa ennakoimaan mitkä riskit ihmiselle on perimän kautta sairastua johonkin sairauteen ja voidaan ennaltaehkäistä ja ohjata entistä vahvemmin. Enemmän kommentoin haastattelun alkoholipoliittisia osioita, mutta tästä nousee mieleen se, että alkoholipolitiikan puolella hän puhuu luottamuksesta ihmiseen säätelyn sijaan. Ohjaus, niin, ilmeisesti ihminen ei siis pystykään olemaan luottamuksen arvoinen, vai?

Omista kirjoituksistani poimin pari lainausta, jotka ovat aivan eri lähtökohdista kuin ministerin ajatukset. Omani tunnen läheiseksi, ministerin ajattelumaailma tuntuu kylmältä ja vieraalta.

1) Päihdeongelmat eivät ole vain ojissa rypevien spurgujen yksinoikeus. Tämä kommentti siksi, että alkoholipolitiikan muutoksia perustellaan sillä, että tähän saakka suuri enemmistö on saanut kärsiä pienen vähemmistön takia.
2) Ja päihdeongelmiin liittyen vielä yksi kommentti, meillä alkoholiongelmaisista puhutaan kuin he olisivat jotain epäihmisiä. He eivät ole sitä, jokaisella on syntyessään elämä edessään, jokaisella on mahdollisuus. Syitä, jotka johtavat päihdeongelmiin, on lukemattomia. Ja olennaista on muistaa myös se että päihdeongelman voi voittaa. Ja olemme ihmisiä, vaikka meillä olisi päihdeongelma.

Ministeri puhuu alkoholipoliittisessa osassa siihen, että hän haluaisi vaikuttaa juomisen syihin. Liikakäytön taustalla on aina jokin syy, johon pitäisi vaikuttaa. Klaus Weckroth kirjoitti reilun 30 vuotta sitten hyvän teoksen, jossa hän kävi mm. läpi päihdehuoltolaitoksesta kerätyn aineiston perusteella esille juomisen perusteeksi nostettuja syitä. Näitä oli mm. raskas työ, ei työtä ollenkaan, taisi olla hankala vaimo, ei vaimoa ollenkaan ja asiakkaiden juomiselleen nostamia syitä oli satoja, jos ei tuhansia. Perisuomalaisia syitä juoda ovat nykyisin edelleen mm. vituttaa, haluaa irroitella, haluaa juhlistaa jotakin ja ei ole mitään erityistä syytä.

En halua lyödä leikiksi vakavaa asiaa tai irvistellä ministerille. Mutta juomisen syitä on tutkittu pitkään ja myös geneettisiä syitä on alkoholiongelmien taustalta haettu. Ja niitä on myös löydetty, mutta ne eivät selitä kaikkea. Ja edelleen, toipumisen kannalta on erityisen tärkeää löytää syyt ja perustelut sille, miksi ei enää juo. Mutta noihin juomisen syihin vielä että elämänmuutokset kuten työttömäksi jääminen, eläköityminen, yksin jääminen ovat asioita, joiden yhteydessä monella juominen lisääntyy. Ja kun ei ole kuin aikaa, juominen saa keskeisemmän roolin. Juomista ei lopeteta vain sanomalla että lopeta se ja mene vapaaehtoistyöhön. Ihmisen mieleen ja tahtoon vaikuttaminen ei ole yksinkertaista. Ja yksi vaikuttava asia, sanoisiko tavallaan syy, on tottumus, myös sietokyky vaikuttaa eli saman tilan saavuttamiseksi voi/ tarvitsee juoda enemmän. Ja sitten sitä juodaan enemmän. Juomisen kohdalla puhutaan myös sosiaalisesta perimästä ja oppimisesta.

Lopuksi nostan esille ajatuksia ihmisen arvosta, valinnoista ja tutkimusten luotettavuudesta. Ministeri sanoo, että saatavuuden lisääntyminen vie niitä, joilla elämänhallinta on jo valmiiksi hukassa. Tuo on eri linjaus kuin se, että olemme ihmisiä, vaikka meillä olisi päihdeongelma. Eikö niillä ihmisillä, joilla on jo elämänhallinta on hukassa, ole merkitystä tai arvoa?

Ministeri pohtii, että suurkuluttaja ostaa alkoholin riippumatta siitä, onko se Alkossa vai ruokakaupassa. Niin, aina jokainen sen jostain ostaa, se ei ole uusi tieto, niin on tehty tähänkin saakka.Suurkuluttaja on ostanut alkoholia tähänkin saakka myös ruokakaupasta.Mutta kun sitä vahvempaa on lähempänä ja helposti saatavilla, tulee ostettua sitä ja ehkä enemmän. Jos laki menee läpi, on mielenkiintoista millä hinnalla Suomessa myydään laatikkoa kotimaista A-olutta. Virosta sen saa noin 11 eurolla, täällä se maksaisi vähintään ehkä noin 25 €. Keskiolutlaatikko maksaa täällä n. 20, jonkun verran alle halvimmillaan. Hinta vaikuttaa, ja saatavuus.

Ministeri kuittaa saatavuuden muutokseen liittyvät tutkimukset mielestäni kevyesti, koska ne antavat erilaista tietoa kun hän toivoo. Tällä hetkellä hän on tiukka kannabiksen laillistamisen suhteen, josta häneltä myös kysytään. Kannabista ei tule siis Mäntylän mukaan laillistaa:”olen huolissani siitä, että tutkimustietojen mukaan nuorten alkoholinkäytön vähentyessä sekakäyttö ja kannabiksenkäyttö ovat lisääntyneet”. Mutta ovatko nuo niitä luotettavia vai vääriä tutkimuksia?

Vappupuhe 2016 Mänttä

Elämme siinä suhteessa helppoa ja mielenkiintoista aikaa, että tällaisen puheen sisällöstä eivät aiheet puutu. Päinvastoin joutuu rajaamaan useita mielenkiintoisia teemoja pois.

 Luovutitko leipäsi, kun hän oli nälkäinen?

Tarjositko vettäsi, kun hän oli janoinen?

Avasitko ovesi kun hän pyrki lämpimään?

Vai näitkö pelkän itsesi, kun pystyyn nostit pään?

Nuo laulun sanat sopivat hyvin tähän päivään. Ne ovat lauseita, joita toivoisin  suomalaisten ajattelevan ja miettivän huomattavasti enemmän.

Olin ehdokkaananne eduskuntavaaleissa viime vuonna ja huomasin vaalityön olevan vaativaa ja aikaa vievää. Muutama kuukausi liikkeellä kohdata ihmisiä, kuulla heidän toiveitaan ja odotuksiaan sekä myös muita ehdokkaita ja näiden ajatuksia oli paitsi rankkaa myös antoisaa.

Mielikuvissa isänmaallisuutta ja työväen, vasemmiston vappua ei usein yhdistetä. Isänmaallisuus- termi on puoluepoliittisessa kentässä omittu oikeistolle. Mitä isänmaan hyväksi tekeminen on sosialidemokraateille? Mielestäni se on mm. sisäistetty ajatus siitä, että veroja maksetaan isänmaan, yhteisen yhteiskunnan hyväksi.  Työväen marssin sanoja lainaten:

 Työ kättemme se hengenkin

on ylevätä työtä,

työ tehty kourin jäntevin

voi poistaa hengen yötä.

Tok’ kunnian ei halu vaan

saa meitä työhön, toimintaan,

:,: mutt’ myöskin onni synnyinmaan. :,

 

Viimeisten kuukausien aikana on puhuttu yhteisestä asiasta ja isänmaallisuudesta. Tuntuu vain siltä, että monella isänmaa on vahvasti oman itsensä ympärillä, oma etu on tärkein ja tästä esimerkkinä on keskustelu aggressiivisesta verosuunnittelusta. Aggressiivisella verosuunnittelulla ja veronkierrolla ei edesauteta synnyinmaan onnea ja parasta.

Ylen kaikille ehdokkaille suunnatussa Vaaligalleriassa vuosi sitten kysyttiin, mitä pidimme suurimpana turvallisuusuhkana seuraavalla vaalikaudella. Itse nostin esille eriarvoistumiskehityksen, josta olin huolestunut. Sipilän hallitus on ollut Suomen ohjaksissa pian vuoden, mukanaan ne puolueet, jotka kertoivat laittavansa Suomen kuntoon, olevansa leikkaamatta pienituloisimmalta sekä pitävänsä kiinni siitä mitä on luvattu. Näitä lupauksia kuultiin televisiossa, radiossa ja vaalitilaisuuksissa toreilla ja turuilla.

Vaaleista on mennyt aikaa vuosi, eli hallitus voi puolustuksekseen sanoa urakan olevan vielä kesken. Kuitenkin tuntuu siltä, että leikkaukset ovat kohdistuneet juuri niihin, joista sanottiin, ettei viedä mitään. Joiltain osin, esim. koulutuksen osalta on kerrottu, että enää ei leikata mitään. Niin voi sanoa kun lähes kaikki mahdollinen on jo leikattu. Jos jälki on samanlaista seuraavat vuodet kuin tähän saakka, mitä vielä on odotettavissa?

Vaaliteemoissani lainasin sosiologi Klaus Mäkelää vuodelta 1982. Hän kirjoitti artikkelissaan Sosiaalipolitiikka ja hyvinvointivaltion kriisi: ” Totta kai työttömyys valitsee kohteensa, mutta kun työttömyydestä tehdään yksilöllinen ominaisuus, sen kohteet leimataan paarialuokaksi, johon aito solidaarisuus ei enää ulotu. Humaani myötätunto ei korvaa ryhmäsolidaarisuutta. Poliittiset koalitiot muuttuvat, ja vaikka työttömien perusturvasta kenties pidetään huolta, se muuttuu hyväntekeväisyydeksi ja almuiksi.

Tuntuuko tutulta? Ei ihme, jos tuntuu eli työttömyydestä tehdään edelleen yksilöllinen ominaisuus, on työttömän vika kun hänellä ei ole työtä.  Viime kuukausina on tuntunut siltä, että Suomea ei suinkaan vaivaa suurtyöttömyys, vaan huutava työvoimapula. Työministeriö on esitellyt useita tiukennuksia työttömyysturvaan, jotta kotisohvilla lojuvat työttömät saataisiin patistettua töihin. Heitä on laskutavasta riippuen 350 000 – 500 000. Avoimia työpaikkoja on tällä hetkellä noin 17 000 mutta se ei propagandakoneistoa kiinnosta. Työttömät on kerta kaikkiaan päätetty syyllistää.

 

Miltä näyttää kuntamme tilanne ja tulevaisuudennäkymät. Edessä on vuoden päästä kunnallisvaalit, ja ne nyt ovat todella silloin. Eri vaalien ajankohtia on liikuteltu valtakunnan hallituksen toimesta suuntaan jos toiseen ja epävarmuutta on ollut. Me sosialidemokraatit olemme olleet mukana tekemässä päätöksiä, mukana rakentamassa sitä tilannetta jossa nyt kaupungissa ollaan. Päätökset sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisuista ja investoinneista kaupungissa on tehty yhdessä. Näin, vaikka edellisten kunnallisvaalien jälkeen erilaisilla sopimuksilla sosialidemokraatit jätettiin paitsioon. Omasta näkökulmastani katsottuna on tehty tai yritetty tehdä päätöksiä, jotka ovat olleet luonteeltaan eriarvoisuutta syventäviä. Tällainen terveydenhuollon asiakasmaksujen osalta saatiin purettua. Päivähoidon puolella positiivinen ratkaisu lautakunnassa käännettiin porvaripuolueiden toimesta toisin päin kaupunginhallituksessa.

Kaupunkilaisten näkökulmasta pidän tärkeänä päätösvallan ja valmistelun avoimuutta. Valtakunnan tasolla on puhuttu yhtiöittämisestä, siitä kuinka merkittävää yhteistä omaisuutta menee avoimen päätösvallan ulkopuolelle ja edelleen riski sen yksityistämisestä kasvaa. Hallitus kertoo yksityistämisestä puhumisen olevan pelottelua, mutta se on kuitenkin realistinen mahdollisuus.

Kunnallisessa päätöksenteossa tilanne on päätöksenteon etääntymisen osalta sama. Päätöksiä tehdään enemmän yhtiöissä. Saavatko valtuutetut ja edelleen kuntalaiset riittävästi tietoa asioiden valmisteluvaiheessa? Asioista kannattaa kysyä, olla tiukka.

Yhteisestä huolenaiheesta, julkisista liikenneyhteyksistä kaupunki on ollut aktiivinen ja kuntalaisten asialla. Viime maanantaina valtuustossa asiasta tehtiin päätös. Onko oikein, että kunnan on huolehdittava näistä perusasioista, on aivan toinen asia. Ja oliko tehty päätös loppujen lopuksi sittenkään liikenneyhteyksiä vahvistava? Nyt syntyneitä uusia yhteyksiä ehkä perutaan, ja kuinka pitkäjänteinen on valtiovallan uusi linjaus. Viime eduskuntavaalien alla kovasti koko Suomen asuttuna pitämisestä ja alueiden asioista puhuneet ryhmät ovat joka tapauksessa tehneet päätöksiä, joiden seurauksena olemme riskissä jäädä yhä enemmän liikenteelliseen mottiin ja samalla kaupunkien kehittämismahdollisuuksia vaikeutetaan.

Hallituksen sote- jahkailun osalta on syytä katsoa asiaa edelleen valtakunnan laajuudessa.  Monet sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat huolissaan tehdyistä linjauksista. Logiikka, jolla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja nyt tehdään, on aivan toinen kuin sen tyylisten palvelujen tuottamiseen kaivataan, tarvitaan. Nyt edetään liiketaloudellisten periaatteiden mukaan ja esim. monessa puheenvuorossa nousevat esille huoli miten palvelut toteutetaan reuna-alueille ja toisaalta myös miten se tapahtuu ihmisten kohdalla, jotka eivät ole ns. helppohoitoisia. Voidaanko heidät jättää hoidotta?
Se mitä kaipaan myös, on laaja-alaista asian katsomista, ei vain miten se tapahtuu minun kohdalla tai meidän alueella. Me täällä voimme olla ajan kanssa liiketaloudellisen kannattavuuden näkökulmasta myös reuna-alueella, joten voimme olla junasta tippuneita myös tässä asiassa.

Jouko Mäki-Lohiluoma teki vuonna 1978 kappaleen Viisas antaa periksi.

Siinä hän toteaa mm.:

Viisas aina luovuttaa

muut hoitaa asiamme

Selvästi sen todistaa

tila planeettamme

–   –   –   –   –

Viisas antaa periksi

–         surullinen juttu

Liian moni meistä on antanut periksi, antanut asioista päättämisen muiden huoleksi. Eduskuntavaaleissa äänesti 70,0 prosenttia äänioikeutetuista. Äänestysvilkkaus pysyi lähellä neljän vuoden takaista. 2011 eduskuntavaaleissa uurnilla käytiin selvästi muutamia aiempia eduskuntavaaleja vilkkaammin. Äänestysaktiivisuus kohosi tuolloin peräti 2,6 prosenttiyksikköä 70,5 prosenttiin. Korkeimmillaan äänestysprosentti on ollut vuoden 1962 eduskuntavaaleissa, jolloin uurnilla kävi 85,1 prosenttia äänioikeutetuista.

Kunnallisvaaleissa 2012 äänestysprosentti koko maassa oli 58,2, kun se edellisissä kunnallisvaaleissa oli 61,2. Mäntän prosentti 2012 oli vain 58,5 ja 2015 65,0. Aina joku päättää asioista, vaikka äänestysprosentti olisi 20. Mutta kenen etuja silloin ajetaan?

Me demarit tavoittelemme seuraavissa kunnallisvaaleissa jälleen asemiemme vahvistamista. Se tarkoittaa hyvää ja vahvaa listaa, mutta se tarkoittaa meille myös vaatimusta aktiiviseen valtuustotyöhön ja yhteydenpitoon kuntalaisten kanssa. Se tarkoittaa tärkeiden asioiden kartoittamista ja esille nostamista. Mitä korkeampi äänestysprosentti on, sitä edustavampi valittu valtuusto on ja sitä vahvempi valtuutus sillä on käsitellä ja päättää yhteisiä asioita.

Demarit – SDP pitää seuraavan puoluekokouksensa Lahdessa 2- 4. helmikuuta 2017 eli ennen huhtikuun kunnallisvaaleja. Toivon että seuraavat kuukaudet ja viikot puoluekokouksen jälkeen käydään tekemässä yhdessä työtä mahdollisimman hyvän tuloksen aikaansaamiseksi. Eikö sitten saa olla vastaehdokkaita? Saa, jos niitä on tullakseen, mutta riitelystä ei hyödy kukaan, kaiken vähiten kansalaiset. Mutta; osallistukaamme kaikilla mahdollisilla kentillä yhteiseen keskusteluun ja aikanaan vaalityöhön. Vaaleja on tulossa myös kunnallisvaalien jälkeen ja ehdokkaita tarvitaan.