Yön ainoa valopilkku

”Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku”, lauloi Tuomari Nurmio kauan aikaa sitten. Lainasin tuota hiljattain kommentoidessani suunnitelmia junaliikenteen lopettamisesta mm. Vilppulaan. Jääkö taksi ainoaksi välineeksi päästä kotiin myöhäisiltä työmatkoilta vaikka Helsingistä?

Asiaa voi tutkailla niin, että kuka käskee asua paikkakunnilla, joilla ei ole vetovoimaa? Mitä niin, ei ole vetovoimaa. Mäntässä on mm. runsaasti katsojia vetänyt taidemuseo, jonka kävijöistä osa tulee juuri junalla. Paikkakunta on sinällään viihtyisä ja mukava paikka asua. Eli kyllä Mänttä-Vilppulassa on vetovoimaa. Ja toisaalta, olemme saaneet vahvan lupauksen koko maan tasavertaisesta kehittämisestä ja asuttuna pitämisestä. Pitäisikö tässä edes olla huolissaan?

Kun ilmoitus junavuorojen lopettamisesta tuli, oli kai lähes samanaikaisesti laitettu hakemus ainakin alueemme poistettavia junavuoroja korvaaviksi linja-autovuoroiksi. Asiassa on pari ongelmaa. Vuorot olisivat markkinaehtoisia eli hinnat lienevät aivan toisenlaisia kuin junalla. Mitkä sarjaliput kelpaisivat niihin vai kelpaavatko mitkään? Ja linja-auto ei kulje raiteilla, eli jos tavaraliikenteen halutaan säilyvän raiteilla, kustannukset sille varmaan kasvavat, koska jakajia ja käyttöä olisi vähemmän.

Pitäisikö tässä edes olla huolissaan? En tässä vaiheessa ole. Esityksen vastustus paitsi alueellamme myös laajemmin muilla karsittavilla reiteillä on todella vahvaa. Käytännössä koko Vanhan Pohjanmaan radan ja Jyväskylä – Haapamäki välin lopettaminen on saanut alueen kunnat ja muut toimijat vahvasti liikkeelle. Yhteinen näkemys ja asiassa liikkeelle lähtö on tuotu hyvin esille. Kyllä liikenne jatkuu myös 27.3.2016 ja sen jälkeen, uskon. Toistaiseksi.

Huoli ei kuitenkaan häviä ja se saa eri muotoja. Jos tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun noiden rataosuuksien liikenteen lopettaminen oli esillä. Niinpä en usko sen olevan myös viimeinen kerta. Meille on siis tehtävä joukkoliikenne edullisemmaksi ja houkuttelevammaksi. Se on kokonaistaloudellisesti mukaan lukien myös vaikutukset ympäristöön edullisempi kuin yksityisautoiluun nojaava liikenne tai meidän kaikkien muuttaminen suuriin kaupunkeihin.

Huolen eri muotoja on myös linja-autoliikenne ja sen ympärillä liikkuva uhka. Isojen kaupunkien välillä liikenne toimii ja se on edullista, vielä. Mutta tappioksi ei kukaan loputtomasti voi liikennettä tai muuta yritystoimintaa harjoittaa. Väinö Paunu Oy:n toimitusjohtaja Martti Paunu on todennut, että suurten kaupunkien välisen hintahulabaloon maksajat ovat vähemmän kannattavien reittien matkustajat. Me Mänttä-Vilppulassa asuvat kuulumme heihin.

Rautatieliikenteen ja aseman säilyttäjissä on niitä, jotka kyseenalaistavat linja-autoliikenteen tuen, esim. seutulippujärjestelmän. Tuossa vastustamisessa ei ole mielestäni mitään järkeä. Ei linja-autoliikenteen tuen lopettaminen rautateitä pelasta. Ja osa ihmisistä asuu kaukana asemista, maanteiden varrella. Uudet mahdollisesti korvaavat reitit eivät automaattisesti korvaa heille välttämättömiä yhteyksiä, ellei niitä laiteta korvaamaan. Ja edelleen, kuinka kauan nuo markkinaehtoiset korvaavat linja-autovuorot säilyvät, koska ne eivät ole kultakaivoksia. Ei ole kauaa siitä kun Keuruun ja Tampereen väliltä loppui pikavuoropari, koska se ei ollut taloudellisesti kannattava.

”Taksin katolla vilkkuu yön ainoa valopilkku”, oma huoleni ei rajoitu noihin Vilppulan vuoroihin. Itsekkäästi ajatellen minun tarvitsee päästä myös Varkaudesta Joensuuhun työni takia. Se on minulle tärkeä. Ja monelle muulle se ja muut lakkautusuhan alla olevat reitit ovat vielä tärkeämpiä. Esityksen tekijät saattavat nojata siihen viisauteen, että kukaan ja tässä tapauksessa mikään ei ole korvaamaton. Hallitukselle, joka loppujen lopuksi vastaa päätöksestä, voi sanoa tässäkin asiassa että järjen käyttö ei ole kiellettyä, se on suotavaa ja välttämätöntä

Poimin menneiltä ajoilta palasia ja muistoja

Jos niillä paikkakunnilla, joille ei ole otettu vastaanottokeskusta, joudutaan pian päättämään kunnallisveron korotuksesta, voi näiden asioiden yhteyttä myös miettiä.

Istun Leppävaarassa, RAY:n pääkonttorissa. Muistan kaukaa nuoruudestani ja vähän vanhemmiltakin ajoilta pajatson. Pelasin sitä jonkun verran, mutta en päässyt hyviin tuloksiin. Jos jompikumpi ressu tyhjeni, olin tyytyväinen. Yksittäisistä laitteista parhaiten on jäänyt mieleeni Pihtiputaan linja-autoaseman, tai siis sen paikan jossa linja-autoista käytiin kahvilla, 20 pennin pajatson. Todennäköisesti tuollaisia laitteita on tallessa, ehkä siellä Leppävaarassakin. Olin yhden kesän postilla autopostimiehenä ja Oulun linja pysähtyi Pihtiputaalla. Pidempi paussi oli Pyhäsalmella, muistelen.

Perheemme asui pidempään Nurmijärvellä. Itse opiskelin Jyväskylässä ja Jyväskylän yliopistossa. Muistan yhden talvisen reissun linja-autolla kotiinpäin. Linja-autolakko oli tulossa ja bussia ajoi jo valmiiksi joku isännistä. Satoi lunta ja oli liukasta. Siihen aikaan jo liikkui Suomessa venäläisiä, tai tuolloin ne olivat vielä neuvostoliittolaisia rekkoja. Jossain Hartolan pohjoispuolella venäläinen rekka ei jaksanut vetää mäkeä ylös. Mietin, miten käy aikanaan loppumatkan jatkoyhteyksieni. No oma automme pääsi juuttuneen auton ohi ja kaikki päättyi hyvin. Uskon rekankin päässeen päämääräänsä, vaikka kovasti he varmasti saivat tehdä hommia ja hakea hiekkaa sekä vetoapua. Elettiin edelleen 1970- luvun loppua.

Kaikki liittyvät toinen toisiinsa, nämä tarinat aikanaan yhteen facebook- päivitykseen. Tuolloin noin 35 vuotta sitten Suomessa neuvostoliittolaiset olivat majoittuneet aina tiettyihin hotelleihin. Itselläni ei ollut mitään käsitystä sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän ja Neuvostoliiton valtiona romahtamisesta. Ajattelin ne ”ikuisina”. Sitten asiat alkoivat edetä omalla painollaan, muutos oli edessä. Olin joskus 1990- luvun alkupuolella Sosiaalityöntekijöiden liiton valtuuskunnan kokouksessa Helsingissä. Tuossa välissä oli suuri ja mahtava hajonnut, ja yllätyin Intercontinentalin vieraista. Siellä oli monta venäläisryhmää ja mietin mielessäni; mitä tämä on. Vuodet ovat menneet ja venäläisiä käy maassamme aivan toisella tavalla ja toisissa määrin kuin silloin ennen. Kansana suomalaisten suhde venäläisiin on samanlainen viha- rakkaussuhde kuin ennenkin. Toisaalta heitä pelätään, ehkä myös kunnioitetaan. Toisaalta mukana on ylemmyydentunne, me olemme parempia ja osaavampia kuin he. Tosin sama suhde meillä taitaa olla kaikkiin ulkomaihin, ainakin naapurinmaihin. Paitsi se pelko puuttuu.

Viime päivien teemana yleisessä keskustelussa ovat olleet pakolaiset, turvapaikanhakijat. Jossain otetaan vastaanottokeskuksia omalle paikkakunnalle. Se nähdään velvollisuutena osana tätä maata ja osana laajempaa kansainvälistä yhteisöä. Turvapaikanhakijoiden nähdään olevan pääsääntöisesti liikkeellä koska heillä ei ole muuta vaihtoehtoa. Vahvasti markkinoitu toisenlainen näkökulma viestittää liikkeellä olevan porukkaa, joka haluaa tulla elämään tänne meidän kustannuksella, itse asiassa se on jo tehnyt niin pidemmän aikaa. Mielipiteen esittäjien mukaan emme huolehdi omista vanhuksistamme ja köyhistä, vaan näistä joitten pitäisi palata sinne mistä tulivat. Heitä pitäisi auttaa ja tukea sinne. Tässä yhteydessä unohdetaan se, että niitä rahoja on leikattu jo. Lisäksi unohtuu se, että ajoittain erittäin huono omaisistamme ja vanhuksista huolehtiminen ei johdu maahanmuuttajista, vaan paljon omista asenteistamme.

Mietin facebookissa mihin Suomi on menossa ja kuinka mustavalkoista ajattelumme on. Turvapaikanhakijat ryhmänä on demonisoitu, he luovat uhkaa ja turvattomuutta. Mainitsemaani päivitystäni kommentoivat Esa, Kyösti ja Markku, jotka olivat samoilla linjoilla kanssani. Kaksi heistä on opiskelukavereitani ja kolmas oli opettajani yliopistossa. Noihin vuosiin, jolloin pelasin pajatsoa Pihtiputaalla, liittyi se, että linja-autoilla ja junilla pääsi vaikka minne. Nyt pääsee pian vain isosta kaupungista toiseen. Silloin marssittiin ja vastustettiin Shelliä ja Coca Colaa, koska ne riistivät köyhiä maita. Nyt kirjoitetaan sosiaalisessa mediassa joko nimellä tai nimettömänä kuinka ”niitten” ihmisten pitäisi pysyä pois täältä.

Saksalaisen Frankfurter Allgemeinen päätoimittajiin kuuluva Thomas Gutschker on kirjoittanut, että muutamat eteläisen ja keskisen Euroopan maat käytännössä ottavat niskoilleen vastuun siirtolaiskriisistä: Saksa, Ruotsi, Itävalta, Unkari, Ranska, Italia ja Kreikka. Esimerkiksi Itävalta on lehden mukaan ottanut tänä vuonna yhtä paljon turvapaikanhakijoita vastaan kuin 18 muuta jäsenmaata yhteensä ja lähes puolet koko Euroopan turvapaikanhakijoista tulee Saksaan. Hän on todennut myös, että vain solidaarisuudella pakolaisasiassa itäeurooppalaiset maat voivat odottaa solidaarisuutta muissa asioissa kuten puolustuspolitiikassa. Tämä tarkoittaa sitä, että puolalaiset, romanialaiset ja baltit, mutta myös tshekit, slovakit ja suomalaiset voivat odottaa solidaarisuutta Venäjän uhan suhteen pitkällä tähtäimellä vain, jos ne nyt kantavat osansa vastuusta pakolaiskriisissä, päätoimittaja kirjoittaa.
Tämä on meillä tulkittu siten, että Saksa uhkaa meitä. Kyse on yhdestä mielipiteestä, mutta taustansa sillä varmasti on. Ja asiat kytkeytyvät toinen toisiinsa, joten voin ymmärtää tuon saksalaisen mielipiteen hyvin. Jos niillä paikkakunnilla, joille ei ole otettu vastaanottokeskusta, joudutaan pian päättämään kunnallisveron korotuksesta, voi näiden asioiden yhteyttä myös miettiä.