Vahingossa tarkoituksella – ajatuksia politiikasta ja urheilusta

Viime kuukausien kirjoittelussa ja mielipiteiden esille tuonnissa facebook on saanut keskeisen roolin. Moni kirjoittaa aikajanallaan kovia juttuja, joskus niitä vähätellään jälkikäteen vetoamalla siihen, että nehän on vain siellä facebookissa. Mutta siitä tosiasiasta, että ne ovat tekijänsä julkaistuja mielipiteitä, ei päästä mihinkään.

Sattuma on noussut myös keskeiseksi ilmaisuksi puhuttaessa kirjoituksista ja tapahtumista. Porilaisen kansanedustajan Laura Huhtasaaren kohdalla taitettiin peistä, oliko hän joutunut äärioikeistolaiseen facebook- ryhmään muiden liittämänä vai oliko kyse hänen omasta liittymisestään. Se että ilmeisesti sinne ei pääse kuin itse liittymällä, jäi sivuseikaksi. Joka tapauksessa ryhmästä, jossa ei halua olla, pääsee yksinkertaisesti pois. Näin olisin itse toiminut.

Toinen tilanne sattuman kanssa oli Olli Immosen kohdalla hänen mukana olonsa äärioikeistolaisen ryhmän kanssa samassa kuvassa. Se, että on natsihenkisen porukan kanssa sattumalta samassa kuvassa ei tee ketään natsiksi. Sattumaksi asiaa selvitettiin, kuvassa mukana oleminen oli myös vahinko. Niin, vahinkoja on monenlaisia.

Itse olen kirjoitellut täällä ja facebookissa. Joskus olen miettinyt, kirjoitanko jälkimmäiseen liian usein. Välillä olen sitä mieltä, sillä tuntuu myös että ihmiset eivät kiinnostu, ainakaan minun jutuistani, jos niitä tulee 3 – 4 päivässä. Toisaalta; jos asiaa on, miksi en toisi niitä julki. Toinen seikka on se, että jaan usein toisten tekstejä ja lisään päivitykseen omia ajatuksiani. Omasta mielestäni se on toimiva juttu. Näin tulee esille tärkeitä kantoja höystettynä perustelullani miksi niitä kannattaa muidenkin lukea. Viime aikoina olen linkannut Eriarvoisuusvaraston ja sieltä Juho Saaren päivityksiä Jutut ovat täyttä asiaa, minun mielestäni.

Tämän sivuston ja blogin ylläpitämistä olen miettinyt vaalien jälkeen monta kertaa. Edelleen koen asian tärkeäksi ja kun on löytynyt väylä tuoda esille omia mietteitään, miksi en sitä jatkaisi. Tavoitettavuus ei ole ollut kovin suurta, mutta en ole Li Andersson, Jyrki Kasvi tai Olli Immonen, joilla lienee tuhansien seuraajien joukot. Olennaista minulle on siis se, että saa sanoa.

Ja sitten palaan otsikkoon. Aikanaan Englannin liigan jalkapallopelit näytettiin Suomessa television kakkoskanavalta. Mielestäni niiden yhteydessä joskus oli kommentaattorina Ilveksen nykyinen valmentaja Keith Armstorng. Myös silloin yleisiä olivat kovat taklaukset, joiden jälkeen taklaaja levittelee anteeksipyydellen käsiä selittäen, että se oli vahinko. Armstrong totesi, että kyse on toiminnasta ”accidentally on purpose”, halutaan tehdä jotakin mutta ollaan kuin ei niin tehtäisi.

Sama näyttää olevan käytäntö suomalaisessa politiikassa, tehdään jotakin mutta ollaan niin kuin ei oltaisi tehty tai haluttu tehdä. Hankalammaksi, myös huvittavammaksi asian tekee, että joku toinen selittää että ei se oikeastaan tuota tarkoittanut.

Mainokset

Niin, mieti mitä sanot

Edellinen blogini oli otsikolla ”Mieti mitä sanot”. Se on nyt vielä ajankohtaisempi pohdinnan aihe. Edelliseen voi lisätä myös sen, että mieti mitä teet.

Kun pohdin, että mieti mitä teet, saattaa moni tekijä itse asiassa olla hyvin tietoinen tekemistään asioista. Viime viikonloppuna Jyväskylän rallien aikoihin Suomen vastarintaliikkeen mielenosoitukseen osallistuneet uusnatsit pahoinpitelivät kolme ihmistä. Teko vaikuttaa täysin tietoiselta. Tosin osa asiaan liittyvistä kommenteista on sisällöltään ollut teon kohteita syyllistäviä: he saivat mitä hakivat. Siis mitä?  Niin, olen tulkinnut osan kirjoituksista sellaisiksi, että läsnäolollaan ja keskustelullaan näiden aktivistien kanssa pahoinpitelyn kohteet oikeuttivat pahoinpitelyn. Tosin itse en ymmärrä, että on mitään perusteltua syytä pahoinpidellä toista.

Pitkän linjan sosialidemokraattinen poliitikko Liisa Jaakonsaari varoitteli hiljattain osan perussuomalaisista taholta tulevasta uhriutumisesta nyt käynnissä olevan keskustelun myötä. Pitkän linjan sosialidemokraattinen vaikuttaja Matti Putkonen vaikuttaa nyt perussuomalaisten rriveissä ja hän näyttää käyttävän tätä taktiikkaa. Perussuomalaiset ovat peruneet Turussa toritapahtuman perusteluna heihin kohdistuneet epäoikeudenmukaiset syyttelyt ja provokaation uhka. Koen liikkeen olleen hätävarjelun liioittelua ja myös irtopisteiden keruuta.

Palaan alkuun eli mieti mitä teet. Olen jakanut facebookissa Salla Saarisen ajatuksia arkipäivän rasismista. Heidän tuttavaperheen ”Etelä-Afrikasta adoptoitu 10-v poika joutui hiljattain muutaman tytön pahoinpitelemäksi leikkipuistossa. Potkuja jalkoihin ja mahaan. Ensin oli saanut kuulla olevansa neekeri ja raiskaaja. Vihapuhetta ja rasismia tämän päivän Suomessa”. Mieti mitä teet? Tämä kirjoitukseni on mietittyä. Nuo tytöt, ymmärsivätkö he vielä täysin mitä tekivät. Ehkä, ehkä eivät. Joka tapauksessa he joutuvat tutkinnan kohteeksi tekemisestään, teko ei häviä minnekään. Meillä Suomessa tuntuu nyt aika lailla hyväksytyltä, ylevältä(huh huh huh…) käyttää termejä raiskaaja, mutiainen jne. Mihin se vie, mitä siitä seuraa?

Ihmisen historiansa tunteminen kulkee yhä lyhyemmällä jänteellä. Viikkolehti Seurassa kirjailija Jari Tervolta on kolumni ”Rasistien tyhmyys on todiste siitä, että suomalainen geeniperimä kaipaa pikaista rikastamista”. Jutussaan Tervo muistuttaa myös suomalaisten maastamuutosta Ruotsiin. Jutun alku kertoo siitä, mitä mamut ovat täällä Suomessa tehneet, mm. Fazerit, Finlaysonit jne. Kirjoittaessani kuuntelen Ruotsissa asuvan Darya Pakarisen esitystä  Suomalainen neekerilaulu.  ”Oi suomalainen, suomalainen baby ja suomalainen leidi, kai kumpaakin kuin ihmistä voi aina rakastaa”. Tuon kappaleen sanat kertoivat suomalaisten halusta olla tasaveroisia ruotsalaisten rinnalla. 1974 ilmestyneellä Siirtolaisen tie levyllä olleen sanoituksen on tehnyt Arvo Salo. Kyse ei ole nyt sen ihmeellisemmästä asiasta kuin että voisimme kohdella toisiamme ihmisinä. Vai onko se niin vaikeaa?