Mänttä 24.12.2038

Kannattaako sittenkään aloittaa koko projektia, vai kerätä tarpeelliset ja riittävän arvokkaat tavarat ja lähteä. Mutta minne tässä enää kannattaa ja voi lähteä?

Ilmanmuutoksen kourissa kamppailevassa Helsingissä yhden naisen vuorokauden mittainen puhelinhiljaisuus ei hetkauta ketään. Niinpä Lehtisen on itse löydettävä vaimonsa – ja seurattava jälkiä, jotka vievät aina vain syvemmälle särkyvän maailman pimeään ytimeen.

Olen lukenut osan Antti Tuomaisen kirjaa Parantaja, joka kuvaa ilmaston muutoksen aikaa. Kirja on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä. Onko tämä mahdollista tai kuinka paljon tästä voi toteutua?

”Käänsin katseeni takaisin sateeseen jota oli jatkunut jo useamman kuukauden ajan. Syyskuun alussa alkanut vesivirta oli tauonnut vain hetkiksi. Merellisistä kaupunginosista ainakin Jätkäsaari, Kalasatama, Ruoholahti, Herttoniemenranta ja Marjaniemi olivat jääneet toistuvasti veden alle, ja monet asukkaista olivat jo lopullisesti luovuttaneet ja jättäneet kotinsa”.

Onko tuo mahdollista vai mahdotonta. Romaani tarjoaa mahdollisuuden kuvata tällaisia tulevaisuudenkuvia, joita on hyvä pysähtyä miettimään. Ei, en usko että tämä on elinaikanani mahdollista, ellen elä sitten tosi vanhaksi. Mutta, taloudelliseen kasvuun erittäin vahvasti nojaaminen tarjoaa väylää tuollaiseen. Meillä Suomessa puhutaan vahvasti vaihtoehtoisiin ja ennen kaikkea uusiutuviin energiamuotoihin nojaamisesta. Mutta miten ja millä hinnalla se toteutetaan? Mitä vaikutuksia puun energiakäytöllä ja toisaalta turpeella on ympäristöön? Toiset meistä eivät hyväksy tuulienergiaa, eivät erityisesti, jos myllyt tulevat lähelle.

Tuomaisen kirjassa kerrotaan myös eriarvoisuudesta, eriarvoistumiskehityksestä. Toisilla on varaa ja mahdollisuuksia mennä pohjoiseen, jossa vesi ei ole noussut jatkuvasti asuntoihin saakka. Kirjassa kerrotaan uutisissa arviona ilmastopakolaisten määrästä maapallolla 650 – 800 miljoonaa ihmistä. Euroopan unionin alueella on meneillään 13 aseellista selkkausta, pääasiassa rajoilla. Tämän tekstin viimeinen kappale on omani, Tuomaisen innoittama.

Mahdotontako? Palaan energiakysymykseen ja energiavaihtoehtoihin. Vaikka meillä Suomessa ollaan tavoitteellisia ja pyritään uusiutuviin energiamuotoihin, tapahtuuko näin kaikkialla. Ei, ei ja se näkyy ympäristön tilassa ja ilmastonmuutoksista keskustellaan vahvasti. Monissa talouden kannalta keskeisissä maissa ei uusiutuville energiamuodoille anneta paljoakaan arvoa. Näin toimivat esim. USA, Kiina ja Venäjä, joka sittenkin taitaa jossain vaiheessa tulla vahvasti kasvavaksi taloudeksi. Ja silloin ei ympäristöä ja naapureita paljon ajatella, ei ole aikaa, varaa eikä halua.

”Astun pihalle, myös Mäntässä on jouluaattona lämmintä. Katsoin mittaria, se näyttää 18 astetta. Keurusselän pinta on jälleen noussut, meiltä rantaan on viitisenkymmentä metriä. Päivä on tarkoitus käyttää talkootyöhön. Mietimme naapureiden kanssa, miten korkeiksi  uudet pilarit pitää rakentaa, jotta vesi ei nousisi asuntoon sisälle. Onko tässä enää mitään järkeä? Kannattaako sittenkään aloittaa koko projektia, vai kerätä tarpeelliset ja riittävän arvokkaat tavarat ja lähteä. Mutta minne tässä enää kannattaa ja voi lähteä?”.

Kuvitteellisia ihmisiä – kevyttä ja vakavaa asiaa

I
Viimeisten vuosien aikana olen aika usein ollut tämän kesäkuun ensimmäisen viikonlopun perjantain ja lauantain Kouvolassa, Dekkaripäivillä. Se on suunnitelma myös tänä viikonloppuna. Dekkarit ovat hyvin suosittu kirjallisuudenlaji. Monet kirjat ovat erittäin hyviä, toki siihenkin lajiin mahtuu monenlaista kirjoittajaa ja tekstiä, kuten kaikkeen kirjallisuuteen.

Dekkareissa liikkuu kuvitteellisia henkilöitä, aikaisemmin elettiin myös usein kuvitteellisilla paikkakunnilla. Nykyään Tampere on Tampere, ei mikään suurehko teollisuuspaikkakunta, jonka halkaisee koski. Koskesta tulee mieleen Susikoski, johon linkkinä dekkaripäivillä on joka vuosi Mauri Sariolaan liittyvä alustus. Nyt Matti Nummenpää kertoo huumorista Mauri Sariolan dekkareissa.

Olen usein miettinyt, miksi ei vielä lähdettäisi tekemään sarjaa tai elokuvaa Susikosken persoonan ympärille. Kuka olisi komisario Olavi Susikoski? Kotimaisista näyttelijöistä nousee mieleen Samuli Edelman, joka kykenisi olemaan sopivan jäyhä. Toinen vaihtoehto on Mikko Leppilampi, mutta onko hänen perusolemuksensa liian leppoisa, vai olisiko? Ruotsista löytyisi apuun Ola Rapache, joka on esittänyt onnistuneesti myös Maria Langin luomaa Christer Wijkiä.

II
Hyppään otsikkoon nojaten arkeen, politiikkaan. Sipilän hallitus on nyt aloittanut ensimmäisen viikkonsa ja ristiriitoja on ollut ilmassa, mikä sinällään ei ole yllätys, ei myös väärin. Nyt tiedämme myös, että ministerillä on sananvapaus. Mihin sen rajat venyvät ja missä vaiheessa peli vihelletään poikki, vai vihelletäänkö sitä ollenkaan, sen näyttävät tulevat kuukaudet.

Valtiovarainministeriö on laskenut, miten hallituksen suunnittelemat menojen leikkaukset ja verojen muutokset kohdistuvat eri väestöryhmiin. Maanantaina julkaistun laskelman mukaan väestöryhmistä kärsivät eniten eläkeläiset ja ikääntyneet, lapsiperheet ja työttömät. Työssäkäyvät ovat ainoa ryhmä, joka hyötyy hallituksen toimista.

Ylen eilisen uutisen mukaan varsinaisia tulonjakovaikutuksia laskelmat eivät kerro. Ministeriö huomauttaa, että veromuutosten osalta laskelman kuva on epätäydellinen. Esimerkiksi välillinen verotus on toistaiseksi jätetty huomiotta. Toimien kohdentumista ei ole myöskään arvioitu suhteessa ryhmien osuuksiin yhteiskunnassa tai valtion budjetissa.

Ajellessani töihin päin mietin miten nämä koskevat itse kutakin. Keskustelussa on usein puhuttu, kuinka meitä suomalaisia on saatava lisää töihin, enemmän töihin. Asetelmasta syntyy se kuva, että ongelma ei ole etteikö töitä olisi, vaan se, että ihmiset eivät halua mennä töihin. Sellaisia ihmisiä varmasti on, mutta on aina ollut ja myös eri yhteiskuntaluokissa. Työn vastaanottamisen kynnystä on helpotettava, sanotaan. Työn vastaanottamisesta kieltäytymisestä on monen mielestä sanktioiva tiukemmin, näin olen ymmärtänyt. Työnantajat ovat nyt pettyneitä siihen, että työperäisen maahanmuuton tarvehankintaa ei ole poistettu.

Itse käyn edelleen töissä muualla, 90 km päässä kotoa. Työpaikkakunnan kannalta olen ongelmallinen: vaikka jätän rahaa palveluihin, verotulot menevät muualle. Toisaalta arvelen, että Jyväskylästä käy enemmän ihmisiä töissä Mäntässä kuin päinvastoin. Kotipaikkakunnalla osa ihmisistä suhtautuu minuun ristiriitaisesti. Syynä on se, että hyväksyessään tällaisen liikkumisen, pitää hyväksyä myös sama asia toiseen suuntaan.

Kulkisin mielelläni julkisilla kulkuneuvoilla, mutta se ei ole mahdollista. Työaikojen puitteissa se juuri ja juuri onnistuu, mutta päivälle tulee mittaan lyhyimmillään noin 12 tuntia, jossa työaikaa kertyy 7 tuntia, matkoihin 5 tuntia. Silloinkin jonkun on haettava 8 kilometrin päästä asemalta. Pisimmillään mittaa kertyy noin 15 tuntia, edelleen jonkun on haettava asemalta. Ja tämä tulee kalliimmaksi kuin omalla autolla. Autoilussa oletan polttoaineen verotusta korotettavan ja lisäksi vuotuinen auton käyttövero noussee.

Ajattelen edelleen, että kokonaisuuden kannalta isompi ongelma on, mistä löydämme halukkaille töitä kuin olemassa oleviin töihin tekijöitä.

III
Hallitus kertoo, että leikkaukset tekevät kipeää kaikille. Itselle tuo polttoaineveron nousu ei vielä maailmaa kaada, ei auton käyttömaksun nousukaan. En kaadu, vaikka kiinteistövero nousisikin hiukan. Mutta monelle, monelle niistä jotka jo muuten ovat maksajan puolella, nämä nousut tulevat päälle. Eli tasapuolisuus ei toimi.

Nostan radikaalin ehdotuksen veropuolelle. Suomessa mietitään, että voisimme laskea alkoholiveroa kun Virossa sitä ollaan korottamassa. Ajatus perustuu alkoholin näkemiseen hyödykkeenä, elintarvikkeena, joka on tuote siinä missä rautanaula. Jos Viro nostaa veroa nykyisestä 20 % ja Suomi laskee vaikka 7 % nykyisestä tasosta, prosentit ovat jatkossa ehkä noin 7, 2 ja noin 29,7. Suomen veron lasku ei vähennä kulutusta täällä, se lisää sitä ja mitä enemmän alkoholiverotusta kevennetään, sitä enemmän kulutus lisääntyy. Nähdäkseni alkoholihaitta ei ole yhtään sen lempeämpi, vaikka se olisikin aiheutettu Suomesta ostetulla viinalla tai kaljalla.

Tupakan kohdalla on ehdotettu 6 euron askin hinnaksi 8 euroa ja sitä pidetään loistavana terveyspoliittisena linjauksena. Toimen seurauksena Savuton Suomi on lähempänä kuin aiemmin. Tupakkavero näyttää tutkimusten perusteella koskettavan erityisesti matalasti kouluttautuneita työikäisiä miehiä.

Miksi emme nostaisi puolen litran Koskenkorvapullon hintaa 18 euroon ja muita alkoholeja vastaavasti samassa suhteessa. Eikö se ole myös vahva sosiaali- ja terveyspoliittinen linjanveto? Edelleen tämän veron tuottoa ohjattaisiin ensisijaisesti sosiaali- ja terveydenhuollon kulujen kattamiseen.

Taitaisi ehdotuksen tekijä saada kiitoksen sijasta käsittelyn tervassa ja höyhenissä, jonka jälkeen vielä tulisi kevyt pintakäsittely päälle?

IV

Hallitus tekee tällä hetkellä politiikkaa kuin ihmiset olisivat kirjan tai televisiosarjan hahmoja. Kun laitat kannen kiinni tai suljet television, kipu häviää ja kenellekään ei ole käynyt mitenkään. Niin ei vain elävässä elämässä ole, kaikki ei mene kuin prosessikaavioissa.