Aamu 1. vaalien jälkeen

Rakentelen ajatuksia vaalien jälkeen varmasti vielä muutaman päivän, ehkä pidempäänkin. Sulattelemista on jonkun verran. Arkeen sinällään olen jo palannut, tänään on ensimmäinen työpäivä.

Nämä sivut ja facebook-sivut säilyvät, otsikot muuttuvat. Politiikassa tulen olemaan mukana edelleen, joten siitäkin riittää kerrottavaa ja kommentoitavaa. Henkilökohtaisella tasolla ei ole syytä sen suurempaan draamaan. Äänimäärä 930 on vähemmän kuin odotin, se on pettymys ja muuta on turha väittää. Toisaalta se on ensikertalaiselle sittenkin hyvä ja sijoitus oman puolueen sisällä 13. Keräsin omani lisäksi 929 erittäin tärkeää ääntä. Oma tavoite oli olla 10 joukossa ja yllätysmahdollisuuksia pidin elossa, perusteluna ajatus siitä että ihmiset haluavat muutosta. Nyt en ollut se muutoksen väylä ja ääni.

Viime yön kommentissa facebookissa totean, että tulos ratkaisee. Otan nyt esille pari yksittäistä asiaa tuloksesta. Toinen on pettymys puolueen tulokseen niin Pirkanmaalla, koko maassa kuin toki myös Mänttä-Vilppulassa. Linjamme oli hyvä, selkeästi erilainen verrattuna pääosaan muista puolueista. Mutta kysymys, josta ei pääse yli, on miksi ette tehneet toisin jo hallituksessa. Niin, ainoa tapa tehdä toisin hallituksessa olisi todennäköisesti ollut kaataa se. Näin ei tehty. Toinen yksittäinen asia on kritiikki siihen, että meillä Suomessa pääsee asiantuntijaksi sanomalla että olen asiantuntija. Näyttöjä ja kokemusta asiasta, asiantuntijuudesta ei tarvita.

Alla on linkki eilen illalla ennen yhdeksää tehtyyn paikallislehden haastatteluun. Pohdinta jutun loppupäässä hallitukseen menosta perustui sen hetkiseen tilanteeseen ja siihen ajatukseen, että meidän ja Kokoomuksen linjat ja tavoitteet eroavat niin paljon toisistaan, että toista kautta siihen ei tarvitse mennä mukaan. Näen, että nyt ei tarvitse edes harkita hallituskysymystä. Äänestäjien vastaus on selkeä eli emme saaneet heiltä luottamusta jatkolle. Silloin on syytä lähteä maassa tekemään toisenlaista politiikkaa kuin me esitimme ja edustamme. Me jatkamme omalla linjallamme. Toivon, että tämä viesti ja linjaus säilyy myös puolue-elinten kantana. Äänestäjien tahto on se.

http://www.kmvlehti.fi/…/pirttijarvi+teki+nakoisensa+kampan…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s