Lisää hallituspohdintoja

Lännen Media julkaisi 25.4 kyselyn. Sen mukaan keskustalaisista vastaajista 55 prosenttia katsoi, että SDP on otettava hallituksen kolmanneksi puolueeksi keskustan ja perussuomalaisten rinnalle. Lännen Median mukaan keskustalaisten arvioista selviää, että he pelkäävät puheenjohtaja Juha Sipilän (kesk.) ajaman yhteiskuntasopimuksen kariutuvan, jos SDP on oppositiossa. Hallituskyselyyn vastasi yli 1 700 kunnallispoliitikkoa eri puolilta Suomea.

Olennainen asia Juha Sipilän ajamassa ja häneen henkilöityneessä yhteiskuntasopimuksessa, johon ei ole otettu mitään kantaa, on sen sisältö. Näen, että ay- liike ei itseisarvoisesti vastusta mitään sopimusta, en minäkään demarina. Sopimuksen sisältö on kaikille olennaisin, puoluekannasta riippumatta. On vain todella hullua – ihan totta – vaatia sitoutumaan johonkin sopimukseen ennen kuin tietää mitä se pitää sisällään, mihin se sitoo.

Vasemmistoliiton entinen kansanedustaja ja ministeri Terttu Huttu-Juntunen arvioi 24.4 Yle Kainuun haastattelussa, että lakien valmistelu on muuttunut hänen ajoistaan huonompaan suuntaan. Nyt eläkkeelle jäänyt Huttu-Juntunen oli vasemmistoliiton sosiaali- ja terveysministerinä Paavo Lipposen ensimmäisessä hallituksessa vuosina 1995–1999.
Lakien valmistelu ei varmasti parane, jos nyt valtaan nousseen blokin ajatus valmistelevien virkamiesten määrän vähentämisestä toteutuu. Jos kiire on vaikuttanut tähän asti valmistelun tasoon sitä heikentäen, vähemmällä porukalla se vaikuttaa entistä enemmän.

Minulla ei ole edelleenkään mitään hallituskuumetta, toisaalta hallitus on mahdollisuus niin Demareille, Vasemmistoliitolle ja Vihreille siihen saakka kunnes sen pohja on lyöty lukkoon ja uusi hallitus on aloittanut toimintansa. Yksinkertainen ajatus minulla on, että voittajien ja pienempien häviäjien on vastattava huutoonsa. Se ei ole vastuun pakoilua.

Sosialidemokraattien edellisen ja nykyisen puheenjohtajan ympärille rakentuneet ryhmittymät kinaavat keskenään, nämä kaksi henkilöä ovat mukana siinä riitelyssä. Kilpailijat nauravat partaansa. Jonkun pitäisi puhaltaa peli poikki ja käskeä osapuolia katsomaan peiliin sekä sopimaan erimielisyytensä. Onko tämä naivia ajattelua, ei, sen pitäisi olla itsestäänselvyys. Minua Antti Rinne ja Jutta Urpilainen eivät usko, vaikka minulla on puolueen jäsenyyttä enemmän kuin Urpilaisella ikää ja todennäköisesti jäsenyyttä on myös jonkun verran kauemmin kuin Rinteellä.

Satakunnan demaripiiriä johtava Harri Lehtonen totesi Yle Satakunnan haastattelussa, että tällä hetkellä SDP:n ei pitäisi ryhtyä sisäiseen vääntöön puheenjohtajasta vaan yhtenäistää rivinsä. Hänen mukaansa olisi paljon tärkeämpää alkaa puhua SDP:n linjasta ja analysoida, miksi puolueen kannatus on heikentynyt. Lehtonen toteaa, että hän ei näe SDP:ssä linjariitaa. Hänen mielestään sitä ei ollut myöskään silloin, kun puheenjohtajuudesta vuosi sitten kamppailtiin.

Jos Harri Lehtonen tai minä emme riitä, olisiko Eero Heinäluoma tällä hetkellä sopiva? Vai pitäisikö kutsua Minna Helle apuun.

Mainokset

Hallituspohdintoja

Joku lehti arvioi mahdollisia seuraavia ministereitä. Edelleen puhutaan Juha Sipilän linjauksista 12 ministeristä. En tiedä, onko se hyvä ratkaisu. Joskus on syytetty edellisen hallituksen ministerimäärää, kokonaisuutta pirstaloituneeksi, ei kokonaisuudeksi ollenkaan. Ministerien ja valtiosihteerien määrän vähentämisen kerrotaan tuovan myös niitä kaivattuja säästöjä. Kun sama kokonaisuus, hallitus,  puristetaan 12 ministeriin käsiin, palaset saattavat kasvaa liian isoksi.

Iskelmissä on puhuttu Helsingin herroista ja on käsketty koko valtiovallan haistaa paska. Virkamiesvaltaisuudesta on suomalaista hallintoa syytetty. Ministerit itse eivät valmistele asioita, tarvitaan koneistoa. Koneisto joka tapauksessa muuttuu jonkun verran. Tai sitten edellisen hallituksen aikana valmistelu tapahtui osittain oman ajattelutavan vastaisesti, omia mielipiteitä ja linjauksia vastaan. Tai sitten se tapahtuu nyt niin. Ehkä virkamiesten määrän täytyy kasvaa, jotta asiat saadaan valmisteltua kunnolla. Eroavaa hallitusta ja sen edeltäjää syytettiin asioiden huonosta valmistelusta.

Käy valmistelussa suhteessa omiin mielipiteisiin kummin päin tahansa, virkamieskoneiston merkitys uudessa mallissa joka tapauksessa kasvaa. Vaikka itse pyrin eduskuntaan, äänestäjien pitäisi muistaa poliitikoiden rajallisuus asioiden hallinnassa ja tiedossa. Ei se, että tuee valituksi eduskuntaan tai julistautuu sillä varmuudella asiantuntijaksi,  tee ihmisestä asiantuntijaa. Hyviä ministeriehdokkaita on, mutta välttämättä he eivät ole puolueidensa nokkimisjärjestyksessä kärkipäässä. Tämä ei ole happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista- ajattelua, vaan mielestäni kohtuullisen kelvollista pohdintaa.

Lopuksi mietin, että hallitukseen voisi valita ministereitä myös eduskunnan ulkopuolelta. Demareita en ole edelleenkään hallitukseen tyrkyttämässä. Mikäli asia olisi minusta kiinni, SDP ei olisi hallituksessa. Emme saaneet siihen äänestäjiltä valtakirjaa. Jos Keskusta ei tee Juha Rehulasta sosiaali- ja terveysministeriä, kelvollisia vaihtoehtoja olisivat Kokoomuksen Laura Räty ja Perussuomalaisten Mauno Vanhala. Miksi? Vaikka Rädyn kanssa olen todella monesta asiasta eri mieltä, erittäin paljon eri mieltä, kumpikin on ollut Sote- prosessissa vahvassa roolissa, heillä on näkemyksiä ja he tuovat jatkuvuutta. Mutta veikkaan, että ministeriautoja jaettaessa kumpikaan heistä ei ole viidessätoista ensimmäisessä rivissä.

Aamu 1. vaalien jälkeen

Rakentelen ajatuksia vaalien jälkeen varmasti vielä muutaman päivän, ehkä pidempäänkin. Sulattelemista on jonkun verran. Arkeen sinällään olen jo palannut, tänään on ensimmäinen työpäivä.

Nämä sivut ja facebook-sivut säilyvät, otsikot muuttuvat. Politiikassa tulen olemaan mukana edelleen, joten siitäkin riittää kerrottavaa ja kommentoitavaa. Henkilökohtaisella tasolla ei ole syytä sen suurempaan draamaan. Äänimäärä 930 on vähemmän kuin odotin, se on pettymys ja muuta on turha väittää. Toisaalta se on ensikertalaiselle sittenkin hyvä ja sijoitus oman puolueen sisällä 13. Keräsin omani lisäksi 929 erittäin tärkeää ääntä. Oma tavoite oli olla 10 joukossa ja yllätysmahdollisuuksia pidin elossa, perusteluna ajatus siitä että ihmiset haluavat muutosta. Nyt en ollut se muutoksen väylä ja ääni.

Viime yön kommentissa facebookissa totean, että tulos ratkaisee. Otan nyt esille pari yksittäistä asiaa tuloksesta. Toinen on pettymys puolueen tulokseen niin Pirkanmaalla, koko maassa kuin toki myös Mänttä-Vilppulassa. Linjamme oli hyvä, selkeästi erilainen verrattuna pääosaan muista puolueista. Mutta kysymys, josta ei pääse yli, on miksi ette tehneet toisin jo hallituksessa. Niin, ainoa tapa tehdä toisin hallituksessa olisi todennäköisesti ollut kaataa se. Näin ei tehty. Toinen yksittäinen asia on kritiikki siihen, että meillä Suomessa pääsee asiantuntijaksi sanomalla että olen asiantuntija. Näyttöjä ja kokemusta asiasta, asiantuntijuudesta ei tarvita.

Alla on linkki eilen illalla ennen yhdeksää tehtyyn paikallislehden haastatteluun. Pohdinta jutun loppupäässä hallitukseen menosta perustui sen hetkiseen tilanteeseen ja siihen ajatukseen, että meidän ja Kokoomuksen linjat ja tavoitteet eroavat niin paljon toisistaan, että toista kautta siihen ei tarvitse mennä mukaan. Näen, että nyt ei tarvitse edes harkita hallituskysymystä. Äänestäjien vastaus on selkeä eli emme saaneet heiltä luottamusta jatkolle. Silloin on syytä lähteä maassa tekemään toisenlaista politiikkaa kuin me esitimme ja edustamme. Me jatkamme omalla linjallamme. Toivon, että tämä viesti ja linjaus säilyy myös puolue-elinten kantana. Äänestäjien tahto on se.

http://www.kmvlehti.fi/…/pirttijarvi+teki+nakoisensa+kampan…

Vaalipäivänä

Yhteenvetoa menneestä tulee varmasti tehtyä,  mutta nyt alkuun muutamia ajatuksia noin neljä tuntia ennen äänestysajan loppumista. Moni on kysynyt jännittääkö. Vastaus on ollut että omasta puolesta ei. Ajattelen, että tehdystä työstä tulos ei omalla kohdalla jää kiinni. Puolueen tulos jännittää jonkun verran. Syynä se, että vaikka oma työmme on ollut hyvää, ovat muut tuoneet esille pinnallisuuksia, joilla koetetaan vedota ratkaisuissa.

Suomi kuntoon, politiikka on rikki, jos vanha ei toimi tarvitaan korjausliike jne. Iskulauseita on näkynyt runsaasti. Muutos on avainsana. Monen muutoksen veturit ovat niitä ihmisiä, jotka ovat viimeiset 20 – 40 toimineet keulakuvina. Kokemusta on ja sitä tarvitaan, mutta onko heissä eväitä muutoksen vetureiksi?

Lopputulosta vaaleissa on sittenkin vaikea arvioida, vaikka meitä kannustetaan gallupeiden nojalla äänestämään määrätyllä tavalla. Eri kopeilla tavataan erilaisia ihmisiä erilaisine huolineen. Omilla kopeillani on pienituloisia eläkeläisiä, vähävaraisia yksinhuoltajia, loppuun asti työssä joustaneita naisia ja miehiä, jotka saavat kuulemma liikaa palkkaa, joiden työehdot sekä jotka itse ovat työnantajaleirin ja heidän edusmiestensä mukaan turhan joustamattomia. Äidit ja isät ovat huolissaan kun lapset eivät saa töitä, palaavat kotiin ja turhautuvat kun opiskelut eivät tuo töitä. Minun kopeillani ihmiset ovat huolissaan syvenevästä eriarvoisuudesta.

Eilen puhuttiin lapsiperheistä, eläkeläisten verotuksesta, mikroyritttäjän asemasta, ravintolassa myytävän alkoholin hinnoittelun alentamisesta sekä vanhusten huollosta, ulkomaisten rekkayrittäjien Suomen valloituksesta ja valtion huonosta esimerkistä työnantajana. Kaikki ovat muuten asioita, joihin kansanedustajilla on sanansa sanottavana.

Kilometrejä on kirjanpidon mukaan tullut 6665 ja tämän vuoden puolella eri tilaisuuksia olen kirjannut 71. Näiltä pohjilta lähdetään, odotetaan tuloksia ja katsotaan mitä jatkossa tehdään. Siihen saakka kunnes äänet on laskettu, on kaikilla mahdollisuutensa. Juha Aron haastattelussa Punkalaitumen Sanomissa 16.4. totesimme Tuula Petäkoski-Hultin kanssa, että politiikka on tullut politiikkaan. Itse totesin myös, että osa äänestäjistä etsii uusia vaihtoehtoja ja ehdokkaita, jotka eivät ole ryvettyneitä tai takinkääntäjiä. Siinä on mielestäni uusien kasvojen mahdollisuus.

Uskottavuus

Äänestäjät hakevat aitoja ihmisiä, jotka kuuntelevat, keskustelevat ja joilla ei tunnu olevan kiire minnekään. Jokainen ihminen on siinä hetkessä se tärkein ihminen, puoluekannasta ja ajatuksista riippumatta. Aidoille, uskottaville ja luotettaville ihmisille on tilausta eduskuntaan.

Vaalikampanjassa ovat menossa viimeiset päivät. Kilpailu tulevan hallituksen muodostajista ja samalla maamme tulevaisuuden linjasta on kiristynyt. Itselläni on ollut etuoikeus seurata vaalikampanjaa sisältä päin. Tässä poimin muutamia ajatuksia ja myös toiveita.

Ensimmäisenä mietin äänestysprosenttia, mihin suuntaan se on menossa. Kampanjapaikoilla olen tavannut pääasiassa ihmisiä, jotka ovat menossa äänestämään tai viime päivinä jo niin tehneet. Liikkuminen siellä, missä ehdokkaita on muokkaa vastaajan politiikkaan jollain tavalla myönteisesti suhtautuvaksi. Otos on kaikkea muuta kuin edustava, toisilla paikoilla kysyttynä saattaisi vastausten painopiste olla toisenlainen. Mutta: yllättävän vähän on tullut toistaiseksi vihaisesti tokaistuja ”no en varmasti, sillä ei ole mitään merkitystä”- kommentteja. Osa epäilee äänensä merkitystä, mutta aikoo kuitenkin ylläpitää oikeuttaan valittaa huonoista päätöksistä ja linjoista äänestämällä.

Vuosien 2003 ja 2007 eduskuntavaaleissa Suomessa asuvien äänioikeutettujen äänestysprosentti jäi alle 70 prosenttiin mutta nousi vuoden 2011 vaaleissa hieman sen yli. Tarkka äänestysprosentti oli 70,5. Jos nyt päästään lukuun 72,2 %, se olisi paras äänestysprosentti sitten vuoden 1987 vaalien. Onnistutaanko noin kovissa tavoitteissa? Itsellä on sellainen tunne, että onnistutaan tai ainakin päästään hyvin lähelle.

Ketkä sitten menestyvät vaaleissa? Kaikki puolueet kertovat meneillään olevan hyvää ”pöhinää” ja kyselyt osoittavat kaikkien mielestä heille positiivista suuntaa. Alexander Stubb kertoo käänteen kokoomuksen kannatukseen tekevän loppumetrien jalkatyön: ” Olen tehnyt katugallupeja. Ne ovat aivan erilaiset. Ykkönen ei ole karannut minnekään”.
Voinko sanoa, että tuo pitää paikkansa tai ei pidä paikkansa. Vaalikopeilla ja erilaisissa tilaisuuksissa niin Perussuomalaisilla kuin Keskustalaisilla on yhtä vankka luotto omaan kannatukseen. Jos ensimmäinen ajatukseni äänestysprosentista pitää paikkansa, se suosii enemmän Perussuomalaisia, ja niin, meitä Demareita.

Uskonko meidän omiin mahdollisuuksiimme? No totta ihmeessä uskon. Kokonaisuudessaan niin puolueväki kuin ehdokkaat ovat mielestäni jaksaneet touhuta ja kiertää innokkaasti, josta heille iso kiitos. Väsymyksen merkkejä en ole nähnyt. Jos itseltäni kysytään, väsyttääkö, vastaan että ei tarpeettomasti. Päivät ovat pitkiä ja ajamista tulee aika lailla. Mänttä-Vilppula ja Katiskalahdenkatu eivät ole maakunnan keskipisteitä, joten lähes kaikkialle on pitkä matka. Mutta ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan asioiden läpikäyminen ovat ne asiat, jotka tekevät tästä ainutlaatuisen kokemuksen. Jos nyt kysyttäisin uudestaan ehdokkuudesta, vastaus olisi kokemuksien perustella vielä vahvempi kyllä.

Miksi tekstin nimi tällä kertaa on uskottavuus? Viimeisen hallituskauden aikana kansalaisten luottamus politiikan tekijöihin on ollut koetuksella. Kuitenkin edustuksellinen demokratia on järjestelmämme nyt ja myös tulevaisuudessa – toivottavasti. Eri kohtaamispaikoilla on puhuttu asianomaisten kannalta tärkeistä kysymyksistä kuten eläkkeistä, lapsilisistä, työllistymisestä tai työllistämisen esteiden poistamisesta, liikenteen ongelmista sekä turvallisuuspoliittisista ratkaisuista. Näiden rinnalla on kulkenut uskottavuus: voiko minuun päätöksentekijänä luottaa kun moni entisistä on luvannut sitä ja tätä, mutta asiat ovat ennallaan.

Meillä ehdokkailla ja erityisesti niillä kahdellasadalla, jotka valitaan, on todellinen näytön paikka. Tämä voi tuoda myös yllätyksiä eduskunnan kokoonpanoon nimenomaan puolueiden sisällä. Äänestäjät hakevat aitoja ihmisiä, jotka kuuntelevat, keskustelevat ja joilla ei tunnu olevan kiire minnekään. Jokainen ihminen on siinä hetkessä se tärkein ihminen, puoluekannasta ja ajatuksista riippumatta. Aidoille, uskottaville ja luotettaville ihmisille on tilausta eduskuntaan.

Vaativa suoritus

Elämäni ensimmäiset eduskuntavaalit ehdokkaan roolissa ovat loppusuoralla. Samalla kertaa kyse on ollut sekä ultrapitkänmatkan juoksusta että todellista herkkyyttä vaativasta pikajuoksukisasta.

Viikko sitten kirjoitin seuraavaa:

”Noiden pohjalta tulee itsellä mieleen pari nostoa. Lankalauantain reissun mitta oli auton mittarista katsottuna 302 km. Kävin miettimään reissulla läpi kyllästymispistettä: kun saman naaman näkee eri tellingeillä noin 2 – 300 kertaa, ajattelee mm. (1) mitä se maksaa ja (2) väsyvätkö ihmiset naamaan ja tyyppiin.”

Vauhti näyttää vain kisassa kiihtyneen. Itse olen tiivistänyt tahtia viimeiselle kahdelle viikolle ja pyrin käymään vaalipiirimme läpi mahdollisimman kattavasti. Eilen minulta kysyttiin, ajanko myös Hervannan ja hervantalaisen asiaa. Vastaus oli kyllä. Yksi kampanjassani esille nousseista tavoitteista on ollut koko Pirkanmaan tasapuolinen kehittäminen. Mäntän taajamassa asuvana tiedän Mänttä-Vilppulan asioista ja tarpeista parhaiten, mutta jotta meidän aluettamme voidaan kehittää ja saada sille tukea, tulee asenne koskea samoin koko muuta maakuntaa. En unohda Tamperetta, mutta myös esim. Mänttä-Vilppula, Virrat, Kihniö ja Punkalaidun ovat olennainen osa maakuntaamme.

Täältäpäin tulee ehdokkaalle matkakilometrejä runsaasti, menee minne tahansa. Kun lähtee jonnekin, siellä kannattaa myös kuluttaa aikaa. Usealla paikkakunnalla on samalla pienellä pläntillä meidän ehdokkaiden lisäksi myös muiden ryhmien ehdokkaita, meneillään on kova taistelu äänistä. Monella ehdokkaalla poikkeamiset näyttävän olevan nopeita, alle puoli tuntia ja eteenpäin. Jo nimeä saaneilla ehdokkailla se saattaa riittää ja kun ei ole kauaa, ei ainakaan joudu vastaamaan moneen hankalaan kysymykseen. Mainonnan luoma mielikuva dynaamisesta ja varteen otettavasta vaihtoehdosta säilyy. Äänestäjän näkökulmasta tuo ei ole mielestäni säännöllisesti toistuvana vakuuttavaa toimintaa.

Yhtenä mielikuvana on jäänyt se, että paitsi meiltä ehdokkailta ja tukiryhmiltä vaaditaan jaksamista, sitä samaa vaaditaan myös äänestäjiltä. Esitteiden ja erilaisten oheistuotteiden tarjonta on mittavaa. Tavara, kuva, toisten kehut ja kynä eivät vain anna kuvaa siitä mitä ehdokas tietää ja mitä mieltä hän on asioista. Toivon, että viimeisen viikon aikana te lukijat pidätte meitä ehdokkaita tiukoilla, kysytte mielipiteitä erityisesti omalta kannaltanne tärkeistä asioista. Kaikesta emme varmasti ole kanssanne samaa mieltä, mutta sellaisen ehdokkaan saa vain ryhtymällä itse paitsi aktiiviseksi äänestäjäksi myös vaikuttamaan politiikassa sen rakenteiden mukaan puolueissa ja valitsijayhdistyksissä.

Entinen kansanedustaja Jörn Donner mainosti kirjallisuutta toteamalla ”lukeminen kannattaa aina”. Äänestäminen kannattaa myös aina, nyt jälleen jokainen annettu ääni on ratkaisevassa asemassa.

Terävät kyvyt ja kuluneet naamat

Tähän mennessä olen ajanut vaalitapahtumiin liittyvää ajoa noin 4300 km. Vaaleihin on aikaa vajaat kaksi viikkoa. Kulkeminen kiihtyy ja oikeastaan tärkeimmät päivät ovat edessä. Niin puolueen kuin yksittäisen ehdokkaan on säilytettävä linjansa ja heidän on oltava uskottavia.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 3.4.2015 todetaan liikkuvien äänestäjien osuuden kasvaessa kasvavan paineen suuntautua kohti yleisödemokratiaa eli kannattaa tehdä tekoja, jotka äänestetään jatkoon. Samassa kirjoituksessa todetaan edelleen, että yleisödemokratian tarpeista kumpuavia linjauksia voi olla vaikea sovittaa sellaisiksi, että ne miellyttävät vanhaa aktiivikaaderia.
Tuossa kirjoituksessa, josta pidin kovasti, todetaan edelleen, että jos juuret katkeavat ja aate väistyy esiintymisten tieltä, kehitys vie suomalaista politiikkaa yhä pinnallisemmaksi ja varovaisemmaksi, samalla henkilökeskeisyys kasvaa.

Yleisödemokratia on yksi ilmaus, toinen on gallupdemokratia. Kotisivuilleni tein tekstin Tarvitaanko meillä enää vaaleja. Taloustutkimus on ennakoinut kannatuskyselyjen perusteella Keskustalle 56 paikkaa, demareille 35. Eroa on turhan paljon, mutta hyvä puoli on siinä, että haasteita jatkotyölle löytyy, myös mahdollisuus näyttää vaaleilla ja äänestämisellä olevan todella merkitystä.. Itse olen pitkään kritisoinut gallupdemokratiaa, jossa politiikan linjan määrittelee kannatuskyselyt. Mietin puolittain vakavasti, tarvitsemmeko enää itse asiassa vaaleja, raastavaa kilpailua, johon hukkuu yhteistä rahaa ja monen omaa rahaa.

Kriittinen suhtautumiseni gallupeihin ei johdu Demareiden mielestäni edelleen huonoista luvuista, vaan niiden harjoitettavaa politiikkaa heikentävästä vaikutuksesta. Vaalien alla puolueiden erilaiset näkemykset ovat kuitenkin korostuneet, joka on hyvä asia. Ttoivottavasti asetelma säilyy myös vaalien jälkeen eli politiikka olisi palannut politiikkaan.

Noiden pohjalta tulee itsellä mieleen pari nostoa. Lankalauantain reissun mitta oli auton mittarista katsottuna 302 km. Kävin miettimään reissulla läpi kyllästymispistettä: kun saman naaman näkee eri tellingeillä noin 2 – 300 kertaa, ajattelee mm. (1) mitä se maksaa ja (2) väsyvätkö ihmiset naamaan ja tyyppiin.

Viime viikolla kuulin Eräjärvellä Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn kirjasta ”Kuka hullu haluaa poliitikoksi?”, jota en ole vielä lukenut. Kustantajan sivulta poimin seuraavat kaksi lyhyttä pätkää.
”Ovatko puoluepolitiikka ja edustuksellinen demokratia likaantuneet, etääntyneet ja menettäneet vetovoimansa? ”Haluan toisenlaisen elämän”, lausui pääministeri Jyrki Katainen jättäessään tehtävänsä kesken kauden.”
”Poliitikon tehtävä on leikata, säästää ja selitellä. Houkutteleeko politiikka tässä tilanteessa maan parhaita kykyjä?”

Sitä jää miettimään, onko se kaveri jonka naaman näen Tampereen ympärillä 200 – 300 kertaa tai joka tuo lähes täysikokoisen kuvansa 100 km päähän kotoaan traktorin peräkärryä koristamaan niitä maan parhaita kykyjä. Toisaalta kuka määrittelee sen ketkä ovat maan parhaita kykyjä. Edelleen ei se, että on jollakin muulla elämänalalla kyky, sano että hän olisi maan parhaita kykyjä yhteisten asioiden hoitamisessa, siinä mistä politiikassa viime kädessä on kyse. Ja mainonta ei tee meistä maan parhaita kykyjä.

Lauantaina mietin naamoja katsellessani pitkien listojen mahdollisuuksia. Meillä ei ole kaksipuoluejärjestelmää, meillä ei ole myöskään selkeitä blokkeja. Todennäköisesti vaalien jälkeen neuvotellaan jonkun aikaa hallituksesta. Toivottavasti nyt ei tehdä pinnallista, näennäisesti yksimielistä ohjelmaa, josta riidellään seuraavat neljä vuotta, tai miten kauan hallitus kestääkään.

Olisiko hyvä vaihtoehto edetä listavaalien suuntaan, jossa henkilöt valikoituu puolueiden sisältä, siellä käytävissä jäsenäänestyksissä, joihin puolueen jäsenten lisäksi voisi myös halutessaan rekisteröityä jotakin tukisummaa vastaan äänestämään, vaikuttamaan millaisia henkilöitä haluaa eteenpäin. Summan ei tarvitse olla iso, ideana se että yksi ihminen ei voi mennä kaikkiin puolueisiin äänestämään. Listavaaleilla voisi puolueiden vaaliohjelma, sen sisältö olla se, joka ratkaisee valinnat ja vaalien tuloksen..

Ehdokkaana olen tyytyväinen, iloinen että minut hyväksyttiin ehdokkaaksi. Olen kohdannut paljon ihmisiä, saanut hyvää palautetta, myös tiukkaa kritiikkiä sekä puoluettani että yleensä poliittista järjestelmää kohtaan. Kampanja on ollut hieno kokemus, se on opettanut paljon. Positiivisia asioita ei ole monen puolueen televisiomainonta tai linjaukset viime päivinä. Kansanedustaja edustaa mielestäni kaikkia, myös niitä, jotka eivät äänestä häntä. Niiden toisten ihmisyyden kyseenalaistaminen ei ole hyvää pohjaa jatkolle, yhdessä tekemiselle yhteiseksi hyväksi.

Ja nyt; äänestämään.