Päihdetyöstä ja arvoista

Tämä teksti julkaistiin kesällä 2007 Kalevassa. Kommentoin lehdessä aiemmin ollutta kuntien päihdetyön ratkaisuja ohjaavia arvoja koskevaa kirjoitusta. Monet asiat säilyvät samanlaisina vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

On helppo jakaa huoli päihdetyön tulevaisuudesta. Samanmieliset kannanotot eivät mieltä lämmitä, jos näkee päihdetyön resurssien heikkenevän samalla kuin päihdeongelmista aiheutuvat haitat lisääntyvät.

Christoffer Tigerstedt ja Esa Österberg toivat Yhteiskunta-politiikka -lehdessä 3/2007 esille jatkuvaan juomiseen liittyvien alkoholihaittojen lisääntymisen. Alkoholikuolemista yleisin on maksakirroosi, jota on pidetty enemmän ranskalaisten kuin suomalaisten tyypillisenä alkoholihaittana. Alkoholinkulutuksen kasvun vuoksi perinteiset humalatilasta aiheutuneet haitat eivät ole vähentyneet. Kansanterveyslaitos on varoittanut Tukholmaan matkustavia suomalaisia naapurimaan huumeidenkäyttäjien keskuudessa leviävästä HIV-epidemiasta. Rattijuoppojen aiheuttamista kuolemantapauksista on uutisoitu toistuvasti.

Yleinen suhtautuminen päihteiden tuomiin ongelmiin vaikuttaa säilyvän samanlaisena. Vaikka ne nähdään, tarjotaan hoidoksi usein kehotusta ryhdistäytyä ja lopettaa juominen. Alkoholismista sairautena kysytään: mikä sairaus se on, josta paranee itse päättämällä? Jos muutosta ei tapahdu, vika on ihmisessä.

Päihdetyön sisälle on rakennettu vastakkainasettelu ehkäisevän ja korjaavan työn välille. Edellinen on puheen tasolla koettu tärkeäksi, jälkimmäinen ei niinkään, sillä ”jokainen makaa kuin petaa”. Ehkäisevän työn merkitys on kiistaton, mutta sen rinnalla tarvitaan esiintyviin päihdehaittoihin kohdistuvaa työtä ja mahdollisuutta hakeutua päihdekuntoutukseen.

Viime syksynä (2006) tehdyn selvityksen mukaan suomalaiset ovat väsyneet alkoholista aiheutuneiden haittojen ja ongelmien kasvuun. Nyt haetaan muutosta alkoholi- ja humalamyönteiseen kulttuuriin. Ongelma on, että ajattelemme helposti vain ”niitä ongelmaisia” ja käsittelemme alkoholin haitat itsemme ulkopuolelle. Katsotaan asiaa läheisten, terveydelliseltä tai taloudelliselta näkökulmalta, on päihdeongelmien hoitoon satsaaminen parempi vaihtoehto kuin antaa asioiden olla.

Miltä päihdetyön arjessa näyttää? Ristiriita ongelmien kasvun ja monimutkaistumisen sekä säästöjen käyttöönoton välillä on kuntien ”ratkaisukeinona” todellinen. Tosiasiallinen hoidon tarpeen arviointi kunnissa tehdään usein muiden kuin käytännön työntekijöiden toimesta. Asiakas haluaa hoitoon, mutta kunnan määrärahat eivät tätä mahdollista. Asiakas joutuu jonottamaan. Jos hoidon tarpeessa olevia on enemmän kuin määrärahoja, siirtää kunta – tilaaja – vastuun ”liikaa” tuotetuista, liian hyvin toimivista palveluista tuottajalle.

Vaikka emme jakaisi käsitystä alkoholismista tai muusta päihderiippuvuudesta sairautena, on hoitamatta ja hoidon ulkopuolelle jättäminen epäinhimillistä. On myös tärkeä muistaa päättäjien vastuu tehdyistä ratkaisuista. Ilman resursseja ei voida työtä tehdä. Vastuun siirtäminen käytännön työntekijöille ja samalla heidän syyllistämisensä vallitsevasta tilanteesta on selkärangatonta.

Millä tiedoilla päihdetyötä koskevia päätöksiä tehdään? Alueena se koetaan helppona, josta ”jokainen tietää jotakin”. Päihdetyön kohdalla ammatillisen työn vastapainoksi esitetään ”itseänsä niskansa kiinni ottamista” tai vertaistukea. Toiset pystyvät tekemään päätöksen itse ja toiset hyötyvät ja voivat toipua vertaistuella. Mutta kaikki eivät, joka ei tee heistä huonompia ihmisiä. Myös heidän kohdallaan hoidon turvaaminen on tärkeätä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s