Voisi olla stabiilimpikin

”Sotiminen Ukrainassa jatkuu, Kreikan eurojäsenyys auki, Tanska toipuu terrori-iskusta. Euroopan tila 16.2.2015 voisi olla stabiilimpikin”

Eduskuntavaaleihin on aikaa kaksi kuukautta. Tilaisuuksia ja kiertämistä kertyy päivä päivältä enemmän. Viime viikon keskeisiä kotimaisia teemoja oli työrauhaneuvottelujen päättyminen. Osapuolet totesivat, että jatkolle ei ollut aineksia, koska niiden kannat ovat liian kaukana toisistaan. Työnantajapuoli nosti esille tarpeen järjestelmälle, joka ehkäisisi ennalta laittomia lakkoja. Kari Häkämies korosti jälleen, kuinka Ruotsissa laittomien lakkojen määrä on saatu laskemaan. Se, että noita ns. laittomia lakkoja tulee meillä, kuvaa toisaalta myös sitä, että on olemassa epäkohtia, joiden takia nähdään tarpeelliseksi ryhtyä ennalta ilmoittamattomiin työnseisauksiin.

Työolot voisivat olla vakaammat. Otsikon sain kuitenkin helsinkiläisen kansanedustajaehdokkaan Ville Jalovaaran twiitistä. Ystäväni Teemu Paarlahti totesi hiljattain, miten masentavan monet uutiskuvat Twitterissä ovat sotakuvia. Ja samaan aikaan jotkut ovat edelleen huolissaan siitä kuinka jääkiekkopeleissä on liikaa kaukaloväkivaltaa. Niin, ja sotiminen Ukrainassa jatkuu, tulitauosta huolimatta.

Jokaisella meillä on vahvuutemme, alat joista voimme esittää vahvoja mielipiteitä. En voi väittää olevani ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija. Mutta ne asiat koskettavat minua, jokapäiväistä elämääni ja turvallisuutta, kuten meidän kaikkien arkea. Vaaleihin mennessä saan vastata varmasti useita kertoja asiaan liittyviin kysymyksiin. Minulla on myös omat ja tärkeät mielipiteeni.

Pitääkö meidän liittyä Natoon vai ei? Olen yllättynyt, jos seuraava eduskunta ei tuo asiaa kansanäänestykseen. Kun näin käy, arvelen suunnan vievän meitä Natoon päin, on se hyvä ratkaisu tai ei. Jalovaaara pohti Euroopan voivan olla stabiilimman. Suomen liittyminen Natoon ei välttämättä lisää vakautta lähialueellamme. Itselläni on se tunne, että kansanäänestys antaa silloiselle hallitukselle valtuutuksen Natoon liittymiselle.

Kreikan eurojäsenyys oli viime viikolla auki. Tällä viikolla tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Vaalikoneissa on kysytty ovatko EU- jäsenyys ja eurossa mukana oleminen tuoneet enemmän hyötyjä vai haittoja. Olen vastannut hyötyjä tulleen enemmän. Koen näen olleen, sillä näemme ne ongelmat, joita on ollut. Siitä millainen Suomi olisi markkavetoisena, voimme esittää vain arvioita. Tilanne voisi olla parempi, mutta se voisi olla myös huonompi. Moni muistaa hyvin konkreettisesti vieläkin edellisen devalvaation ja siihen liittyneen laman.

Ranska ja Tanska, toivottavasti emme unohda myöskään koskaan Utöyan tapahtumia muutaman vuoden takaa. Ruben Stiller on pohtinut antisemitistisen ilmapiirin lisääntymisestä Euroopassa ja Suomessa. Hän on kritisoinut mm. sosialidemokraattista puoluetta siitä, että se ei ota tilanteeseen selkeämmin kantaa. Stillerin viesti on tärkeä. Ei riitä, että ajattelee jollakin tavalla, se pitää sanoa jotta muutkin sen tietävät.

Tätä tekstiä olen työstänyt muutaman päivän. Ei Euroopan vakaus ole sinä aikana lisääntynyt, lähinnä päinvastoin.

Linkosuon kahvilassa 20.2

Järjestöpäällikkö Ari Näätsarelta tuli viesti, jossa hän kertoi puolueen olevan todella tyytyväisen jos voisimme pitää vaalikamppailun aikana ”päiväkirjaa”. Päiväkirjaa siitä millaista tukea näissä eduskuntavaaleissa: olemme saaneet, pyytäneet, emme ole saaneet vaikka tarvitsisimme, saimme vaikka emme tarvinneetkaan ja muita huomiota saamastamme tuesta.

Itselläni on musta iso vihko, johon on tullut jo kirjattua pieniä havaintoja. En näe tuollaisen päiväkirjan pitämistä vaikeana. On mukava kirjata asioita ylös, sillä välillä on hyvä mieli, välillä miettii vähän toisinkin päin. Toistaiseksi matka on ollut voittopuolisesti positiivinen. Se mitä kaipaan, on vielä ehdokkailta toisilleen selkeämpi tuki, yhdessä tekemisen tunne. Joku pääsee läpi, joku ei. Arvelen, että hyvä henki heijastuu toreilla positiivisena ja sataa meidän laariin.Omalla osalla kiertäminen on vasta aluillaan, siihen ei ole kerinnyt väsymään.

Tänään olin Vuolteenkadulla Tampereella Ylen Vaaligallerian kuvauksissa. 4 minuuttia on lyhyt aika ja virheitä ei saa pahemmin tehdä, sillä kuvaus menee yhdellä otolla. Tentti meni hyvin, en takunnut suuremmin … mielestäni. Hyvin Heli Mansikka ja muut olivat ainakin tämän ehdokkaan taustoittaneet.

Sain vastata pitkän työmatkani johdosta kysymykseen kuinka usein poliiseja tulee vastaan ja pitäisikö tulla useammin. No ei poliiseja liikaa tule vastaan, yleensä on aina sattunut jotakin, jos heitä näkee. Vastasin, että poliiseja voisi olla enemmänkin. Listalla kysymyksen aiheita olivat mm. leikkaukset, turvallisuuspolitiikka, tasa-arvoinen avioliittolaki, alkoholipolitiikka ja Sote- kysymykset. Kohdallani todettiin Mänttä-Vilppulan nojaamisen yksityiseen palvelutuotantoon. Sanoin, että siellä yksityinen on nähty ja koettu hyväksi vaihtoehdoksi. Kerroin, että kokonaisuutena näen liiallisessa yksityistämisessä olevan suuria riskejä ja johtavan valtakunnan tasolla eriarvoistumisen syvenemiseen.

Tyytyväinen olin, jännä paikka mutta kysymysten tullessa en mielestäni huomannut edes jännittää. Olin aika lailla oma itseni. Tässä koetuksessa on hyvä kiittää Voinmaan Opistoa, Antti Jehkosta, Matti Tyynysniemeä, kotiväkeä sekä tietysti tukiryhmää ja Lahtisen Jyrkiä sparrauksesta ja tuesta.

Viikonloppuna tarkoitukseni on käydä Toijalan torilla sekä täyttää joitakin vaalikoneita. Varmasti niissä on tietyt keskeiset ja luetuimmat, mutta jokaisen kautta tavoittaa joitakin uusia ihmisiä. Lindroosin Kaitsu vinkkasi, että ihmiset lukevat vaalikoneita hyvin ja mikäli linja pitää, siitä tulee hyvää palautetta.

Henkilökohtainen kontakti

Pääsin osallistumaan Turussa Sosiaalityön tutkimuksen päiville. Päivien teemana oli nyt Eriarvoisuus ja sosiaalityö. Yhteiskunnallisen eriarvoisuuden vastustaminen ja heikoimman puolelle asettuminen on aina muodostanut sosiaalityön yhden keskeisen ytimen ja eettisen periaatteen. Eriarvoisuuden lisääntymisen on todettu vaikuttavan yhteiskunnan eheyteen ja sosiaaliseen koheesioon.

Sote- uudistuksen suuntaviivat on tehty valmiiksi jo moneen otteeseen. Niiden suuntaviivojen mukaisesti ei ratkaisuja ole tehty, alueille ja kunnille on tärkeää pitää palvelujen laatu hyvänä niiden omalla alueella, mikä on hyvin ymmärrettävää. Solidaarisuus, tasa-arvoiset palvelut eri puolella maata tai saman maakunnan alueella eivät näytä jatkossa toteutuvan.

Mielikuva siitä, miten palvelut eri alueilla tai kunnissa ovat toteutuneet, vaihtelee asian esittäjän mukaan. Yleisessä keskustelussa nousevat esille säästöt, joita on tehty. Moni päättäjä on tyytyväinen tehtyihin säästöihin. Se mitä lukujen takana on, jää usein käsittelemättä. Sosiaalityöntekijän taustalla työelämään tulleena joutuu toteamaan, että sosiaalityön, sosiaalipalvelujen kehittäminen on jäänyt turhan vähälle huomiolle. Sektori nousee esille kriisien kautta, sitä hyvää mitä on tehty, ei nähdä. Sama toistuu kehittämisen osalta, sinne ei ole satsauksia tehty.

Suomi on tietoyhteiskunta, haluamme olla sellainen. Sosiaali- ja terveyssektorilla puhutaan innovaatioista ja niitä haetaan jatkuvasti. Teknologian käyttö on laajenemassa sosiaali- ja terveydenhuollossa. Sen kysyntää on arvioitu lisäävän yhtäältä teknologian kehitys toisaalta väestön vanhenemisen aiheuttama hoidon ja hoivan tarpeen kasvu. Teknologian merkitystä on perusteltu sillä, että toimintakyvyiltään heikentyneitä, raskastakin hoitoa tarvitsevia ihmisiä hoidetaan yhä useammin pitkään kotioloissa. Hoitoalojen työvoimapulan on todettu olevan myös kasvussa. Teknologia tarjoaa uusia vastauksia ikääntyvän yhteiskunnan haasteisiin mutta nostaa samalla esille suunnitteluun, soveltamiseen ja seurauksiin liittyviä kysymyksiä. Siksi teknologiaa on välttämätöntä tarkastella myös eettisistä näkökulmista.

Nykyisiä ja tulevia päättäjiä on hyvä muistuttaa eettisistä näkökulmista. Samoin on tärkeä miettiä asiakkaiden toiveita ja näkökulmia, kohtaavatko tehtävät linjaukset ja asiakkaiden toiveet todella toisiaan. Sosiaalityön tutkimuksen päivillä nousi vahvasti esille se, mitä ihmiset edelleen kaipaavat: kasvokkaista kohtaamista toisen ihmisen, työntekijän kanssa. Tuntuu, että meillä ei siihen ole kuitenkaan varaa. Riittääkö muutaman minuutin tapaaminen päivässä, jossa käydään katsomassa että mitään ei ole vialla?

Turussa teemana oli Eriarvoisuus ja sosiaalityö. Käykö niin, että tulevaisuudessa myös henkilökohtaisesta kontaktista, vuorovaikutuksesta toisen ihmisen kanssa tulee tuote, jonka saa kun on riittävästi rahaa maksaa siitä. Muille riittää se tarkastaja, joka käy katsomassa, että mitään ei ole vialla.

Tiivistelmä puheestani Juupajoen eläkkeensaajien laskiaistilaisuudessa 17.2.2015

Arvostan periaatetta turvallisesta yhteiskunnasta, jossa yhteiskunta ja kanssaihmiset tukevat yksilön tai perheen selviytymistä tilanteissa, joissa omat voimavarat eivät riitä.

Tarvitsemme nyt yhteiskuntapolitiikkaa, jossa puututaan pienituloisuuteen, köyhyyteen ja eriarvoisuutta syventäviin sosiaali- ja terveydenhuollon sekä koulutuspolitiikan ratkaisuihin. Säästöjä saadaan oikea-aikaisella välittämisellä.

Riittämättömän ja epävarman toimeentulon varassa pitkään eläminen voi aiheuttaa romahduksen, josta seuraa sekä inhimillisiä että taloudellisia menetyksiä. Eläkkeellä on kyettävä tulemaan toimeen. Ikäihmisten, vanhusten hoidon on lähdettävä vanhuksista, ei säästöistä.

Uskon, että teille äänestäminen on ollut ja on edelleen itsestään selvää, monelle se ei sitä ole. Toivon, että voitte vaikuttaa ympäristönne ja muistuttaa siellä, että olennaista on 1) äänestää yleensä, 2) miettiä puoluetta ja 3) valita henkilö. Sillä aina on niitä, jotka äänestävät ja heidän äänensä ja valintansa ratkaisevat sen millaista politiikkaa tehdään.

Viimeiset hallitukset ovat puhuneet osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Ministerit ja me ehdokkaat sekä kansanedustajat olemme puhuneet järjestötyön merkityksestä, siitä kuinka järjestötoiminnan kautta kukaan ei jäisi tahtomattaan yksin.

Tapahtuu sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaille mitä tahansa, palvelujen tuottamisjärjestelmä uudistuu. Vähenevät resurssit on korvattava jollakin tavalla. Yhteisen tekemisen, kolmannen sektorin rooli korostuu.

Toivon, että eri puolella Pirkanmaata Eläkkeensaajien työtä tuetaan myös jatkossa, sillä se on merkittävä palanen yhteisen hyvinvointimme tukemista ja parantamista.

 

Päihdetyöstä ja arvoista

Tämä teksti julkaistiin kesällä 2007 Kalevassa. Kommentoin lehdessä aiemmin ollutta kuntien päihdetyön ratkaisuja ohjaavia arvoja koskevaa kirjoitusta. Monet asiat säilyvät samanlaisina vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.

On helppo jakaa huoli päihdetyön tulevaisuudesta. Samanmieliset kannanotot eivät mieltä lämmitä, jos näkee päihdetyön resurssien heikkenevän samalla kuin päihdeongelmista aiheutuvat haitat lisääntyvät.

Christoffer Tigerstedt ja Esa Österberg toivat Yhteiskunta-politiikka -lehdessä 3/2007 esille jatkuvaan juomiseen liittyvien alkoholihaittojen lisääntymisen. Alkoholikuolemista yleisin on maksakirroosi, jota on pidetty enemmän ranskalaisten kuin suomalaisten tyypillisenä alkoholihaittana. Alkoholinkulutuksen kasvun vuoksi perinteiset humalatilasta aiheutuneet haitat eivät ole vähentyneet. Kansanterveyslaitos on varoittanut Tukholmaan matkustavia suomalaisia naapurimaan huumeidenkäyttäjien keskuudessa leviävästä HIV-epidemiasta. Rattijuoppojen aiheuttamista kuolemantapauksista on uutisoitu toistuvasti.

Yleinen suhtautuminen päihteiden tuomiin ongelmiin vaikuttaa säilyvän samanlaisena. Vaikka ne nähdään, tarjotaan hoidoksi usein kehotusta ryhdistäytyä ja lopettaa juominen. Alkoholismista sairautena kysytään: mikä sairaus se on, josta paranee itse päättämällä? Jos muutosta ei tapahdu, vika on ihmisessä.

Päihdetyön sisälle on rakennettu vastakkainasettelu ehkäisevän ja korjaavan työn välille. Edellinen on puheen tasolla koettu tärkeäksi, jälkimmäinen ei niinkään, sillä ”jokainen makaa kuin petaa”. Ehkäisevän työn merkitys on kiistaton, mutta sen rinnalla tarvitaan esiintyviin päihdehaittoihin kohdistuvaa työtä ja mahdollisuutta hakeutua päihdekuntoutukseen.

Viime syksynä (2006) tehdyn selvityksen mukaan suomalaiset ovat väsyneet alkoholista aiheutuneiden haittojen ja ongelmien kasvuun. Nyt haetaan muutosta alkoholi- ja humalamyönteiseen kulttuuriin. Ongelma on, että ajattelemme helposti vain ”niitä ongelmaisia” ja käsittelemme alkoholin haitat itsemme ulkopuolelle. Katsotaan asiaa läheisten, terveydelliseltä tai taloudelliselta näkökulmalta, on päihdeongelmien hoitoon satsaaminen parempi vaihtoehto kuin antaa asioiden olla.

Miltä päihdetyön arjessa näyttää? Ristiriita ongelmien kasvun ja monimutkaistumisen sekä säästöjen käyttöönoton välillä on kuntien ”ratkaisukeinona” todellinen. Tosiasiallinen hoidon tarpeen arviointi kunnissa tehdään usein muiden kuin käytännön työntekijöiden toimesta. Asiakas haluaa hoitoon, mutta kunnan määrärahat eivät tätä mahdollista. Asiakas joutuu jonottamaan. Jos hoidon tarpeessa olevia on enemmän kuin määrärahoja, siirtää kunta – tilaaja – vastuun ”liikaa” tuotetuista, liian hyvin toimivista palveluista tuottajalle.

Vaikka emme jakaisi käsitystä alkoholismista tai muusta päihderiippuvuudesta sairautena, on hoitamatta ja hoidon ulkopuolelle jättäminen epäinhimillistä. On myös tärkeä muistaa päättäjien vastuu tehdyistä ratkaisuista. Ilman resursseja ei voida työtä tehdä. Vastuun siirtäminen käytännön työntekijöille ja samalla heidän syyllistämisensä vallitsevasta tilanteesta on selkärangatonta.

Millä tiedoilla päihdetyötä koskevia päätöksiä tehdään? Alueena se koetaan helppona, josta ”jokainen tietää jotakin”. Päihdetyön kohdalla ammatillisen työn vastapainoksi esitetään ”itseänsä niskansa kiinni ottamista” tai vertaistukea. Toiset pystyvät tekemään päätöksen itse ja toiset hyötyvät ja voivat toipua vertaistuella. Mutta kaikki eivät, joka ei tee heistä huonompia ihmisiä. Myös heidän kohdallaan hoidon turvaaminen on tärkeätä.

Ajatuksia sananvapaudesta

Sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Edelleen se kattaa mielipiteen vapauden sekä oikeuden vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta. Länsimaisissa demokratioissa sananvapauden ydinsisällöksi on usein nähty ennakkosensuurin poissaolo.

Tasa-arvo tarkoittaa erityisesti kaikkien ihmisten yhtäläistä arvoa yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä. Olen nostanut kevään vaaleihin pääteemoikseni tasa-arvon, turvallisuuden ja tulevaisuususkon. Sanavapauden osalta epätasa-arvo näkyy myös, erityisesti maailmanlaajuisesti. Edellä olevan kriteerin pohjalta meillä on sananvapaus.

Keskellä paperia on kynä, yläpuolella teksti Charlie Hebdo ja alapuolelle on kirjoitettu Sananvapaus. Jaoin tuon kuvan Facebookissa, samoin jaoin sarjakuvapiirtäjä Ville Rannan kuvan, jossa Jaska Jokunen virtsaa terroristin jalkoihin sanoen samalla ”Anteeksi”. Miksi jaoin, olen samaa mieltä sananvapauden tärkeydestä. Kynäkuvaan lisäsin tekstin, ”Kaikille ja kaikkialla”.

Vaalit toisensa jälkeen on nähty sosiaalisen median vaaleiksi. Myös 2015 vaalien yhteydessä on korostettu sen merkitystä, vaikka sosiaalinen media ei vaaleja yksin ratkaise. Sosiaaliseen mediaan kytkeytyy mielestäni myös sanavapauden yksi ongelmista. Painetun ja sähköisen median kautta kaikilla ei ole tasavertaisia mahdollisuuksia saada ääntään kuuluville. Sosiaalisen median kautta se onnistuu. Näin on myös tämän tekstin laita, saan sen varmasti näkyville.

Liitän sananvapauteen myös vastuun ja avoimuuden. Jos kirjoitan, minun on kirjoitettava se rohkeasti omalla nimelläni. Kannan samalla vastuun siitä, mitä olen sanonut. Tämä on se puoli sananvapaudessa, jossa mielestäni meillä Suomessa on paljon oppimista. Nimimerkin turvissa, kuten yksi monien puolesta, on helppo kirjoittaa. On asioita, joissa nimimerkin suojissa tapahtuvan kirjoittamisen ymmärrän. Esim. henkilökohtaisesti koskettavien asioiden, kuten päihdeongelman tai huostaanottojen kohdalla tällaisia kirjoituksia näkee. Näin tapahtuu myös painetussa mediassa.

Vaikea minun on ymmärtää kirjoittelua, jossa nimellä kirjoitettuja tekstejä tai yksittäisiä henkilöitä vastaan hyökätään nimettömästi. Tämän asian on kohdallaan nostanut esille Nasima Razmyar. Toki sananvapaus sallii myös nimettömän hyökkäilyn, henkilö käyttää oikeuttaan ilmaista mielipiteensä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Näiden tekstien julkaisemista on perusteltu juuri sananvapaudella.  Samoin sananvapautta on, että perättömiä tekstejä välitetään esimerkiksi Facebookissa tarkistamatta niiden alkuperää. Perättömien tekstien osalta aina on mahdollisuus oikaista, korjata teksti siinä välineessä, jossa se on julkaistu. Mutta; usein ajattelemme oikaisuista sen vain selittelevän, vaikka kyse on selvän virheen oikaisusta. Oikaisija tuntuu olevan valitettavan usein myöhässä.

Oikeus sananvapauteen on arvokas asia. Se on liian arvokas asia hukattavaksi ja menetettäväksi. Voiko sitä käyttää väärin? Haluan vastata ja vastaan ei. Mutta jos sitä pitää itsestään selvyytenä, myös sen voi menettää. Historia kuitenkin opettaa, että vaivalla ansaitut oikeudet ja vapaudet voidaan menettää kun politiikan tuuli vaihtuu. Vastaavanlainen on äänioikeus. Jos emme käytä sitä, se menettää merkityksensä. Joku käyttää aina ääntään ja päättää myös meidän puolesta.

Palkkatukiuudistuksen kuoppia

Vuodesta toiseen ja hallituksesta toiseen yhdeksi keskeiseksi tavoitteeksi on asetettu uusien työpaikkojen luominen ja työttömyyden vähentäminen. Ne ovat hyviä tavoitteita, niistä ei voi olla kuin samaa mieltä.

Vuoden 2014 aikana työttömiä työnhakijoita oli keskimäärin 325 700, joka oli 31 500 enemmän kuin vuonna 2013. Nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 6 200 enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa, nyt 50 400. Nuorten työttömyyksistä päättyi ennen kolmen kuukauden työttömyyttä tammi-joulukuussa keskimäärin 68,3 prosenttia, mikä on 6,1 prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Pitkäaikaistyöttömiä oli 98 500. Myös heidän lukumääränsä on lisääntynyt noin 15 000. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 131 300, jossa nousua edelliseen vuoteen on 11 000. Tiedot ilmenevät Työ – ja Elinkeinoministeriön Työllisyyskatsauksesta.

Työttömyys vaikuttaa haitallisesti sekä terveyteen että hyvinvointiin. Tämä liittyy erityisesti pitkittyneeseen työttömyyteen. Selkein vaikutus työttömyydellä on henkilön toimeentuloon, ja pitkittyessään työttömyys lisää riskiä köyhyyteen. Työttömät voivat keskimäärin huonommin ja ovat sairaampia kuin työlliset.

Pitkäaikaistyöttömien suurimmat työllistymisen esteet (valtakunnallinen selvitys 2009) ovat päihdeongelma 24 %, mielenterveyshäiriöt 21 % ja muu vajaakuntoisuus 19 %. Pitkäaikaistyöttömien heikentynyt toiminta- ja työllistymiskyky jää terveydenhuollossa, sosiaalitoimessa ja työvoimahallinnossa suurelta osin tunnistamatta ja asiakkaat jäävät vaille palveluita. Tutkituilla todettiin runsaasti työllistymiskykyä heikentäviä sairauksia, jotka olivat puutteellisesti hoidettuja. 65 %:lla oli toimintakykyä heikentävä mielenterveyshäiriö (Lääkärilehti 45/2010). Toisaalta huono terveys ja varsinkin mielenterveysongelmat ovat yhteydessä korkeampaan työttömyysriskiin ja pidempään työttömyyden kestoon.

Työttömyys johtaa huonoon terveyteen sekä siihen, että huono terveys voi johtaa korkeampaan työttömyysriskiin. Terveemmät työllistyvät nopeammin ja heikomman terveyden omaavat joutuvat todennäköisemmin työttömiksi.

Palkkatuki uudistui 1.1.2015 alkaen. Tavoitteena kerrottiin olleen, että työnantajien ja työnhakijoiden yhdenvertainen kohtelu paranee ja päätösten ennakoitavuus lisääntyy. Uudistuksella pyrittiin nopeuttamaan palkkatukihakemusten käsittelyä ja maksatusta. Uudistuksen jälkeen palkkatuen määrä ja enimmäiskesto määräytyvät tuella palkattavan henkilön työttömyyden keston perusteella, jos tuella palkattavan henkilön tuottavuus tarjotussa työssä on alentunut ammatillisessa osaamisessa olevien puutteiden johdosta. Tuen määrä on sitä korkeampi ja kesto sitä pidempi, mitä kauemmin henkilö on ollut työtön ennen palkkatuen myöntämistä. Palkkatuki voi määräytyä myös tuella palkattavan henkilön vamman tai sairauden perusteella, jos ne olennaisesti ja pysyväisluonteisesti alentavat tuottavuutta tarjolla olevassa tehtävässä.

Palkkatuen muutokset tavoitteet tuntuvat hyviltä. Muutoksella on pyritty käsitykseni mukaan lisäämään työpaikkoja ja vähentämään työttömyyttä. Palkkatukityöllistetyt ovat olleet merkittävässä roolissa kolmannella sektorilla. Sektori koostuu ensi kädessä järjestöistä ja säätiöistä mutta myös järjestöpohjaisista uusosuuskunnista. Sektorin on katsottu tuottamillaan palveluilla paikkaavan julkisen sektorin supistuvaa tarjontaa, työllistävän työttömiä ja ehkäisevän syrjäytymistä.

Itse olen ollut töissä viimeiset 11 vuotta kolmannella sektorilla ja mukana lisäksi vapaaehtoisena ja luottamustehtävissä muutamassa järjestössä. Vahvana on mielikuva siitä, että järjestöt lisäävät toiminnallaan isolle väestöryhmälle elämänlaatua ja sen mielekkyyttä

Kuitenkin jossain on mennyt viimeisen kuukauden aikana pahasti pieleen. Olen lukenut tammi- helmikuussa useamman päätöksen, jossa kuvataan palkkatuen olevan työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki. Palkkatuetun työn tarkoituksena on päätöksissä todettu olevan työttömän työnhakijan ammatillisen osaamisen parantaminen ja avoimille työmarkkinoille työllistymisen edistäminen. Tuon jälkeen kerrotaan, miksi palkkatukea ei voida myöntää ja syinä ovat olleet 1) ”työllistettävän ammatillisessa osaamisessa ei ole tuen myöntämisen perusteluiksi sopivia ammatillisia puutteita” tai 2) ”henkilö ei ole saanut työttömyyden perusteella 300 päivää työmarkkinatukea”. Hän ei siis ole ollut työttömänä 800 päivää.

Emme ole löytäneet 62 vuotta täyttäneitä tai 800 päivää työttömänä olleita henkilöitä. Yhtenä perusteena oleva vajaakuntoisuus ei myöskään näytä toteutuvan millään. Jos soveltamisohjeet eivät pian muutu, seurauksena voi olla joillakin järjestöillä yhteiskunnallisesti merkittävän toiminnan hiipuminen ja loppuminen. Jos näin käy, sillä on laajoja syrjäytymistä edistäviä vaikutuksia. Tulos on tavoitteisiin nähden päinvastainen. Olennaista ei ole etsiä syyllistä, vaan tehdä muutoksia soveltamisohjeissa ja – käytännöissä. Ja sen on tapahduttava nopeasti!

Lyhytnäköisiä korkeakoulu-uudistuksia

Täytin viime viikolla SDP:n ehdokastietolomakkeen. Pääteemoikseni valitsin tasa-arvon, turvallisuuden ja tulevaisuususkon. Se että kaikki alkavat teellä, on sattumaa. Näitä sanoja avaan ja käydään läpi vielä moneen kertaan kevään mittaan.

Teemat nousivat esille myös lukiessani Hesarista juttua ”Opetusministeri: Ammattikorkeakoulut ja yliopistot ehkä yhteen”. Siinä todetaan seitsemän ministerin olleen tekemässä listaa, jolla ehdotetaan isoja muutoksia korkeakouluihin.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen yhdistämistä selvitetään. Opetusministeri Krista Kiuru mainitsee teettävänsä vielä ennen vaaleja selvityksen eri malleista, joilla yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimintoja voisi yhdistää. Seuraavissa hallitusneuvotteluissa tullaan hänen mukaansa pohtimaan, mikä on niistä paras. Yhtä tärkeää on mielestäni se, että katsotaan mikä on vähiten huono. Välttämättä paras ja vähiten huono eivät ole aina sama asia.

* * * * *

Artikkelissa mainitaan tutkimus- ja innovaationeuvosto, joka on valtioneuvoston asettama neuvoa-antava elin. Se valmistelee tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikkaan liittyviä ehdotuksia. Neuvostossa on jäseniä kaikista hallituspuolueista ja puheenjohtajana on pääministeri Alexander Stubb. Ehdotuksissa mainitaan muun muassa poisvalintoja, usein kokonaisista koulutus- ja tutkimusaloista luopumista, ei vain voimavarojen suuntaamista uudelleen. Suomalaisen Tiedeakatemian esimies Eva-Mari Aro toteaa rakenteellisen uudistamisen ja profiloitumisen olevan hyviä uudistuksia, kunhan ne tehdään oikein.

Aron mukaan kaikkea ei tarvitse opettaa ja tutkia monessa yliopistossa. Poisvalinnat hän näkee kuitenkin vaikeina ja kokonaisten opetus- ja tutkimusalojen häviäminen Suomesta saattaa kostautua nopeastikin. Edelleen listassa puhutaan muun muassa tutkijavähennyksistä ja korkeakoulujen lukukausimaksuista.

* * * * *

Tuota juttua lukiessani tulee mieleen, että arvovaltaisessa neuvostossa ei ole riittävästi halua nähdä sitä, mitä kokonaisvaikutuksia eri ratkaisuilla on. Poliittisella puolella voidaan ajatella, että äänestäjille tämä ei ole iso juttu, koska se koskee vain ”eliittiä”. Näin ei ole, ratkaisut koskevat ajan myötä meitä kaikkia.

Koulutuksen tasa-arvon häviäminen on iso muutos. Ratkaisuilla tulee olemaan haitalliset vaikutukset suomalaiselle tutkimukselle laajemmin, samoin se rapauttaa niitä tieteenaloja, joiden taustalla on myös kokonaisnäkemys yhteiskunnan kehityksestä ja asioiden keskinäisistä yhteyksistä. Niin ja myös sille sivistysvaltiolle, jollaiseksi Suomi haluaa edelleen leimautua.

Mikäli ikävimmät visiot toteutuvat, ratkaisusta voisi sanoa seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle Urho Kekkosen tapaan ”saatanan tunarit”.

Paikasta toiseen

Kävin viikonloppuna SDP:n viiden piirin risteilyllä. Matka oli mukava, tapasin vanhoja ja uusia ystäviä. Risteilyalus oli Viking Grace, yksi suomalaisen laivanrakennuksen tuoreimmista helmistä.

 

Mäntästä pääse Turkuun monella tavalla, keskeisin alkaa olla oma auto. Nyt menin yhdistelmällä oma-auto ja tilausbussi. Omalla autolla liikkumisesta on tullut pääasiallisin kulkuvälineeni, osittain tahtomattani. Käyn töissä Jyväskylässä ja teen sen mielelläni. Aikaisemmista linja-autoyhteyksistä moni on jäänyt pois. Julkisten käyttö tarkoittaisi 6 tunnin työpäivää, sillä bussissa työskentely ei aina ole helppoa. Siksi ajan autolla ja teen normaalin työpäivän.

 

Minua on pyydetty nostamaan vaalien yhteydessä esille autovero, sen laskeminen. Perusteluna on tätä kautta tapahtuva ajoneuvokannan uusiutuminen ja liikenneturvallisuuden paraneminen. Ehdotus on järkevä ja tavoite hyvä. Myös vastakkainen päätös on tehtävä, koska verotulojen lasku pitää korvata jollakin. Yksi ehdotus on jälleen polttoaineen verotuksen kiristäminen, ei paljolla mutta siinä määrin että autoveron lasku tulee kuitattua.

 

Hyväksymällä tämän ehdotuksen potkaisen omaan nilkkaani, sillä itse tarvitsen omaa autoa ja halvempi polttoaine sopii minulle. Lisäksi on ehdotettu muissa yhteyksissä työmatkavähennysten tiukentamista. Tämä on toinen potku nilkkaani. Nämä potkut tulevat siinä yhteiskunnassa, jossa samalla kannustetaan työn vastaanottamista myös pitempien etäisyyksien päästä. Minä olen jo töissä kauempana, matkaa tulee päivittäin 170 km, vuositasolla noin 38 – 40 000 km pelkkiä työmatka-ajoja.

 

Suhtaudun tuohon pakettiin varauksin myönteisesti, olennaista on millaisella kokonaisuudella sitä rakennetaan. Miksi? Vaikka olen henkeen vereen joukkoliikenteen kannattaja, meidän täytyy ottaa huomioon myös yksityisautoilu ja sen turvallisuus niin kauan kuin joukkoliikennettä ei kehitetä, tasapuolisesti.  Onko se mahdollista?

 

Kilpailutuksesta puhutaan, osa meistä kulkee edullisesti punaisilla linja-autoilla isojen kaupunkien välillä tai normaaleilla pikavuoroilla hyvinkin edullisesti. Euro tai kaksi euroa Tampereelta Helsinkiin on hieno homma. Mutta minun pitää taas puolestani päästä Mäntästä sinne Tampereelle. Ja vielä vaikeampaa julkisilla liikkuminen on eri puolilla Itä- ja Pohjois- Suomea.

 

Porilainen tutkija ja kehittämispäällikkö Timo Aro sanoo, että talouskasvun ja hyvinvoinnin näkökulmasta suuret kaupunkiseudut ovat niitä, joissa tapahtuu myönteisiä asioita. Suurissa kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla tapahtuva kehitys mahdollistaa kansantalouden kasvun. Vain niin pystytään jakamaan yhteistä kakkua. Hänen mielestään poliitikot eivät suostu myöntämään, että koko Suomea ei voida kehittää tasaisesti.

 

Itse asun edelleen kunnassa ja taajamassa, jonne ei voi tulla sattumalta, poiketa ohi ajaessaan. Sinne täytyy tulla aina tarkoituksella. Pidän sitä, ja sen kaltaisia paikkoja edelleen tärkeinä. Niitä voidaan myös kehittää, niihin voidaan sijoittaa tärkeitä toimintoja, kuten meillä Serlachius Museot. Sitä kautta syntyy myös kasvua. Yksi olennainen osa tässä kehittämisessä on myös liikennepolitiikka. Siksi me tarvitsemme uusia avauksia ja painopisteen siirtoja yksityisautoilun kehittämiseen sekä selvää panostusta joukkoliikenteen kehittämiseen. Mahdotonta, ei varmasti.